"Sehän näyttää hyvältä"

Tervehdys sairastuvalta.
En tiedä minkä hinkuvintian hyppykupan onnistuin itselleni haalimaan, mutta teen pientä kuolemaa sohvan pohjalla. Kuume sentään laski tälle päivälle, mutta olo ei parane. Huomenna pitäisi jo pakon äärellä hilautua tallille, kai sen hevosen saa juoksutettua vaikka vähän huippaa?!

Palataksemme iloisempiin aiheisiin suunnatkaamme viime tiistaille. Menin tosiaan valmennustunnille. Plussakelit olivat tehneet kentästä sohjoa, mutta ihan käyttökelpoista sellaista: ei liukasta, eikä tilsoja. Noh, siinä verkkailtiin ravissa ja fiilis oli vähän täi tervessa -osastoa, mutta kuulemma tahti oli hyvä ja tasainen. Eli taas oma mieli haki liikaa, oltiin siinä jo ihan hyvin.

Tehtiin ympyröitä, vähän väistättäen, oikeastaan koko ajan vähän väistättäen, yhtään ei saanut huristella menemään suoralla hevosella. Siihen syssyyn lisättiin siirtymisiä: nopeita käyntiosioita ja kohta laukkaa. Tehtiin hyviä siirtymisiä paljonkin ja saatiin kehuja. Firre oli aika pahasti kiinni vasemmalle, ja oma käsivarsi sai kyllä tehdä äärirajoilla töitä asetuksen ylläpitämiseen, kunnes meno pehmeni, mutta tuo sivuttaisliike oli kyllä tehokas, koska koko ajan piti olla itse ratsastamassa, ei voinut jäädä matkustamaan. Ja Firre on sellainen hevonen, joka tykkää ja syttyy kun on tekemisen meininki. Eli molemmille sopivaa hommaa!

Opettaja totesi, että ollaan ilmeisen hyvin päästy tekemään hommia, kun näytti niin kivalle. Hämmennyin. Kysyipä hän myös miltä kisakalenteri näyttää. Ja hämmennyin uudestaan, sillä en ole kehdannut edes ajatella kisoja, kun oma ratsastus on ollut niin huonoa.
Mutta kuinkas ollakaan, tuolla tunnilla osui taas feng shuit ja muut kohdilleen: hevonen toimi, oma tekeminen toimi ja sain korjattua huomautuksien mukaan omaa kehoa hyvin. Istuin jopa pitkiä pätkiä alas harjoitusraviin, jota en uudessa satulassa ole voinut oikein tehdä, kun koko vasen kylki/lonkka/reisi kramppaa niin pahasti.

Onnistumisen tunne oli aikamoinen. Jalalla takertumiseenkin puututtiin ajatuksella, että hevosen tulee kulkea, vaikka minulla ei polvesta alaspäin jalkaa olisikaan... Niinpä ajatellaan jalkoja irti jatkossa ihan liioitellen, niin eiköhän se hevoseläin ala herkistyä ja oma keho tottua ajatukseen pitää se pohje irti, ellei sitä käytä. Ja se käyttökin saisi olla sen yhden kerran, ei jäädä päälle ;)

Oli aika kiva huomata, että kesällä saavutettu edistys ei ollutkaan hävinnyt mihinkään, vaikka se onkin päässyt tässä hieman unohtumaan. Ja onhan se jotenkin ylentävää, että hevonen näytti paljon paremmalta, kuin miten valkku sen muisti. Noniin.

Nyt sitten vaan toivotaan, että luontoäiti osaisi päättä onko vielä talvi vai kevät ja saataisiin kenttä pian taas asialliseen kuntoon.

Nauti, jos vain voit

Elä hetkessä. Nauti kun voit. Ota ilo irti. Älä murehdi huomista.

Mutta minä en osaa. Minä murehdin.
Ja tässä alkaa tuntua siltä, että koko hevosharrastuksesta häviää kaikki ilo. Ja sekös vasta surullista onkin. Fiipan toistuva sairastelu on tehnyt minusta varmaan liiankin varovaisen, ja nyt kunnollinen vauhtiin pääseminen ei oikein onnistu.

Kotiinpaluun jälkeen tuli pakkaset ja kivikova kenttä, en uskaltanut kuin kävellä. Sitten tulikin lumi ja paukkupakkaset, joita Fiippa ei kestä yskimättä, eli taas hissuteltiin. Kohta kaksi kuukautta on hissuteltu. Ja kun on hissuteltu, ei voi tehdä liikaa liian nopeasti, joten hissuttelu jatkuu. Tavallaan voisin olla tyytyväinen siihen, että lyhyissä pätkissä on tehty hyvää työtä, mutta hiljalleen tekemiseen tarvittaisiin lisää energiaa, kestoa ja tekemisen meininkiä. Eikä kukaan potki persuksille tai patista tsemppaamaan.

Eikä meillä ole tässä mitään hätää. Hevonen voi hyvin, liikkuu puhtaasti, syö ja paskoo. Itse olen vino kuin korkkiruuvi (huomasin taannoin istuvani samalla tavalla autossa kuin hevosen selässä, vasen kylki lysyssä) ja istuntaongelmieni kanssa hukassa, mutta mikään ei estä treenaamasta.
Mutta minä murehdin ja suren valmiiksi sitä hetkeä, kun hommat taas sortuu, enkä enää jaksa.

Samalla työ- ja koulustressi painaa päälle ja tämä hevosenmuotoinen henkireikä ei olekaan niin rentouttava kuin aina ennen. Jotenkin tuntuu, että haluaisin palata siihen vuosien takaiseen hoitajan rooliin, ihan vaan harjailla ja taputella hevosta, hinkata varusteita ja viihtyä tallilla, jättäen se huolien kantaminen jollekin muulle.

Pääsen huomenna vihdoinkin tunnille. Vuorotyö osaa tehdä elämästä kyllä niin hankalaa, sillä olen useasti tiistai-iltaisin joko a) töissä tai b) nukkumassa, koska herätyskello soi 01.45. Siinä ei hirmuisesti iltatunneilla käydä. Eläin toivossa, että saisin huomenna jonkun tsemppikipinän tähän kaamosmasennukseeni.

Hankirallia

...tai niin ainakin meinasin. Pääsin siis vihdoin valoisaan aikaan tallille ja pystyin siirtymään kentältä pellolle. Intoa riitti, en nimittäin ole aikaisemmin päässyt hankeen ratsastelemaan.

Kivasta ei kyllä Firren mielestä ollut kyse. Hevosestani kuoriutui pitkästä aikaa supernörtti esille. Hölmö oli kovin huolestunut kun hänet vietiin jonnekin vieraaseen paikkaan, missä ei olla ennen oltu. Lisäksi kirkkaana laskeva aurinko taisi saada lumen pinnassa jotain outoja valoilmiöitä aikaan, Firbula nimittäin tuijotti maahan moneen otteeseen, jännittyi ja pörisi, eli jotain maahisia hän oli kovasti näkevinään.

Eli vauhdikkaaksi hankiralliksi odottamani ulkoilu olikin sitten enemmän hieman epämukavan oloisen hevosen kehottamista liikkumaan vaan rennosti eteen. Mitään intokipinää siis ei sitäkään syttynyt, Firre ei ollut ollenkaan innokas spurttaamaan pellon päästä toiseen täyttä vauhtia, vaikka kokeilin häntä tähänkin kannustaa.

Eipä tuo töttörökorva kuvissa kovin ahdistuneelta näytä, mutta kyllähän sen itse huomaa, kun hevonen ei ole ihan läsnä. Pitäisi kenties kokeilla lähitulevaisuudessa uudestaan kaverin kanssa, hevosseura voisi ehkä rauhoittaa herkkiksen mieltä?

No, ainakin saatiin kauniita kuvia, vaikka hieman surullisena jouduin toteamaan, että notkoselkäni paistaa toppatakinkin läpi ja etenkin tuo oikea kantapää nousee näemmä huomaamattani aina vaan ylös. Osteopaatti olisi aika paikallaan neiti kiero kuin korkkiruuville :D

Firren ruokinta

Edellisen ruokintapostauksen jälkeen olen jatkanut edelleen hanakasti lisäravinteiden kanssa pelaamista. Firren ruokinnan perusta on yhä edelleen säilöheinä neljästi päivässä ja puolitoista litraa kauraa, jaettuna kolmeen tarjoilukertaan.

Mutta sitten on se iltapuuro. Mössötime. Hullun purnukkanaisen toteutus hyvästä hoidosta.
Kuuntelin yksi päivä pienten ihmisten päivittelyä "kato miten paljon tälle tulee kaikkea" ja olin samalla huvittunut ja närkästynyt. Joo, iltapuuron sisällysluettelo on naurettavan pitkä. Ei sen tarvitsisi olla. Mutta sitten toisaalta: uskoin tämän hevosen olevan talveen mennessä maan alla, koska keuhkovammainen hevonen ei pitkälle pötki, mutta kyllä se vaan pötkii. Ja vaikka ulkoiset tekijät ovat todella olennaisia, uskon sittenkin vahvasti, että lisäravinnearsenaali on tehnyt myös osansa.

Fiipan iltapuuron tulee siis tällä hetkellä pohjaksi 2dl Racing Senioria. Tallilla on muuten käytössä Mash, mutta me yritetään nyt saada syötettyä tuo seniori pois, kun sitä muuton yhteydessä säkillinen jäi. Perustaan lisätään kivennäinen ja e-vitamiini&seleeni-rae, sekä näin talviaikaan valkosipuli.

MSM ja c-vitamiini on hyvä yhdistelmä niin hengitysteille kuin nivelille, hillitsee tulehdusta, auttavat toisiaan toimimaan. Mielipiteitä on monia, onko msm vaan myrkky, josta tulisi pysyä kaukana, vai kehon luonnollinen rikkiyhdiste... Noh, itsekin olen tuota myrkkyä naamaani mättänyt, joten kelpaa sitä antaa hevosellekin. C-vitamiinina meillä toimii nykyään ruusunmarja, joka on luonnontuote ja käsittääkseni imeytyy teollista valmistetta paremmin.

Vatsan ja karvan hyvinvoinnista huolehtii chia-siemen. Tätäkin käytän itse, täytän aina pikkupurkin Fifin satsista itselleni kotiin ;)  Chia on superfoodia, jota syötetään nyt pientä ylläpitoannosta, josta on helppo tuplata annos jos Firren vatsa sitä näyttää vaativan. Ja vaikka Firren karva ja jouhet ovatkin olleet hienot, on kavioissa hieman toivomisen varaa. En nyt vanno onko pienestä chia-annoksesta kaviolle oikeasti iloa, mutta haittaa siitä ei ainakaan ole.

Hengitysteille käytössä nyt pidemmällä aikavälillä vaikutuksen tehnyt yrittisekoituspelletti, pohjanaan mustakumina. Tästä en aio luopua niin pitkään kun Firre on hengissä.

Kuivattu pirunkoura näyttää jotakuinkin soralta :D

Syksyllä ostin myös pullon BE-vitamiinilitkua, joka sai mennä karvanvaihdon yhteydessä kuurina. Muutaman viikon ajan Firbula söi myös Cartivet-nivelvalmistetta, kun ajattelin jonkin nivelvalmisteen olevan ihan kohdallaan ikääntyvälle hevoselle.
Tämän tilalle tuli nyt hankittua Pirunkouraa. Tuo afrikkalainen rohdoskasvi on (toivottavasti ainakin) tehokas apu nivelrikkoon ja kankeuteen, sekä vatsavaivoihin. Tämän pitäisi myös hoitaa msm:n tavoin kehon tulehdustiloja, eli näin teoriassa tämänkin pitäisi tukea vastustuskykyä ja oireilevia hengitysteitä. Pirunkouraa suositellaan käytettäväksi kuureina, joten ajattelin nyt syöttää tuon yhden pussin ja katsoa saadaanko mitään eroa aikaan. Firrehän lähtee aina joskus melko kankeasti liikkeelle, takajalat varsinkin ottavat melko lyhyttä askelta kunnes hevonen vertyy. Ja kehtaan kyllä väittää, että vanha herra on nyt jo viikon tätä syötyään melkoisen vetreä! Kerrottakoon tästä huomiosta myöhemmin tarkemmin :)

Viime keväänä syöttämäni inkiväärijauhe on sitten toinen jota suositellaan myös syötettäväksi kuureina, joten mietin, josko tuota pirunkouraa vuorottelisi sen kanssa. Inkivääriä en ole nyt hetkeen syöttänyt, ja jäin miettimään, johtuivatkohan Firren räkäiset yskäisyt keväällä inkiväärin irroittamasta limasta... Asiaan saadaan selvyys kun seuraava inkiväärisatsi tulee syöttöön, mutta hyvinhän se voisi olla. Pärskäisyt nimittäin loppuivat mielestäni samoihin aikoihin kun inkiväärin syöttö.

Terveelle hevoselle riittää mielestäni heinä, kaura (tai muu väkirehu) ja kivennäiset. Ikääntyvälle ehkä jokin nivelvalmiste, huonokavioiselle jotain biotiinilisää, herkkävatsaiselle joku siemen... Mutta aina tarpeen mukaan. Vaikka henkilökohtaisesti tykkään sekoitella hevosten puuroja, keksisin kyllä tälle lisäravinteisiin menevälle rahalle muutakin käyttöä, sanotaanko näin ;)  Mutta tyydyn rooliini hulluna purnukoita haalivana naisena, kun se tuntuu Firbulaa auttavan!

Uuden kameran kokeilua

Sain tosiaan joululahjaksi kivan pienen Nikonin pokkarikameran. Kapistus on kyllä superkätevä, se mahtuu helposti takin taskuun ja kulkee siis ongelmitta mukana ja pysyy yhdessä kädessä. Jos vaikka oppisin käyttämään jotain videonmuokkausohjelmaa, voisin vaikka saada myday-videon tehtyä tänne. Paino sanalla jos, videoiden muokkaus on jostain syystä jäänyt omalta osaamisalueelta täysin pois ;)

Kaunis salamaräpsy pienipäisestä hevosestani :DDD

Viikonloppuna kamera pääsi tallilla tositestiin, kun räpsin eri asetuksilla kuvia ulkona ja sisällä. Kuten aina uuden laitteen kanssa, olin hieman vaikeuksissa aluksi, minkä nappien takaa löytyy mitäkin, mutta kaipa tämä tästä.

Kamerasta löytyy tällainen soft-kuvaus, hempeä fiilis muokkaamatta.

Pikkupokkarilta ei voi ihmeitä odottaa, ja ilman salamaa kuvaaminen onkin sitten oman vakaan käden taidonnäyte. Suurin osa kuvista oli siis tärähtänyttä mössöä, mutta illan hämärässä tuli muutama onnistunutkin kuva. Salamalla kuvatessa saakin sitten niitä kiilusilmä-kuvia, joissa hevonen ei ole mitenkään edukseen:

Edelleen odotan lottopottia tai muuta äkkirikastumista, jolloin saisin hankittua sellaisin oikeasti hyvän kameran, mutta siihen mennessä tämänhetkinen kuvauskalusto riittänee ihan hyvin. Myöhäisenä synttärilahjana sain vielä uuden puhelimenkin, joka on edellistä huomattavasti parempi, joten kännykkäkamerakuvienkin laatu lienee jatkossa vähän skarpimpi.

Juoksuttaessa piti toki kokeilla vielä videon ottamista ja siinähän se ponipoika jolkottelee :)

Tulihan se talvi!

Pahoittelut hiljaisuudesta. Tahkosin tuossa läpi yli viikon työputken ja ne muutamat hassut vapaat hetket menivät ihan tuon hevoseläimen parissa, internet jäi kakkoseksi.

Tosiaan, juuri kun pääsin tuskailemasta lumettomuutta, alkoi pyryttää ihan tosissaan. Samalla tosin pärähti sellaiset pakkaset, että oksat pois. Satanut lumi oli kevyttä höttöä, joka ei ratsastuspohjaominaisuuksiltaan ollut kovin kehuttavaa, mutta olkoon. Tyhjää parempi aina. Ehdittiinkö me kahtena päivänä ihan tehdäkin jotain, kun alkoi olla jo turhan kylmä minulle.

Kuuraparta <3

Pakkasrajat hevosten kanssa ovat mielestäni ihmisille, kyllähän hevonen pärjää ja pystyy vähintään kevyttä liikuntaa harjoittamaan kovillakin miinusasteilla. Mutta itse ei enää pärjääkään. Itselläni on ainakin niin herkkä iho, että tässä on kirottu monta kertaa. Naamaan sattuu ulkona, vartin ulkoilun jälkeen jo liikaa. Iho kuivuu, kutisee ja polttelee, ja vaikka vaatetta olisi muuten tarpeeksi, on varpaisiin, sormiin ja naamaan tulossa kuolio villasukista, pipoista ja lapasista huolimatta.

Uusi toppatakki oli aika nappiostos.

 Vaikka oma varustus kaipaisi hieman täydennystä, on hevosella onneksi nuttua jos toista. Syksyllä alehinnoin hankkimani toppaloimet ovat kaikki päässeet nyt käyttöön ja ovat olleet varsin hyviä! Lisäksi olen kuvien perusteella valikoinut kaikille päiville eri asusteet ulkoiluun, mutta hyvä kun on valinnanvaraa :D

 Noh. Pakkanenkin alkoi nyt viikonlopuksi hellittää, joten päästään taas kunnon liikunnan pariin.
Firre onkin ollut varsin pirtsakka pörisijä kevyempien kävelypainotteisten päivien jälkeen Eilen jouduin harvinaislaatuisesti jopa komentamaan ukkelia moneen otteeseen, kun hän ei malttanut seistä paikallaan ja oli ulkona kävellä päälle, kun katse taas harhaili ja vauhdikkaasti silti marssittiin eteenpäin.

Ensi viikkoa odotan aika innolla, meinasin ottaa kokeiluun kunnon peltorallin, kun lunta on tullut tarpeeksi. Taas yksi asia, jota en ole ennen päässyt kokeilemaan: lumisella pellolla kiihdyttely :)
Katsotaan, josko saisin jopa jonkun kameran kanssa mukaan matkaan!

Motivaatiopuute

Nyt väsyttää. Ja turhauttaa.
Tässä on tehty hiki hatussa töitä, jotta tuo hevoseläin saadaan pidettyä elävien kirjoissa ja edelleen painan ylitöitä minkä ehdin, että finanssipuoli saadaan katettua. Ja mitä siitä jää käteen?
Eipä juuri mitään.

Alkuviikosta vielä jaksoi naurattaa

Täällä ollaan nyt toista viikkoa pakkasen puolella, mutta lunta ei näy eikä kuulu. Kenttä on kova, ja vaikka se on taktisesti ennen jäätymistä lanattu ja tervejalkaisella hevosella siinä sopisi tehdä muutakin kuin kävellä, tämä ei koske meitä.

Joten me kävellään. Tai käydään maastossa kävelemässä, jossa sain tiistaina todeta, että aloittelijaturvallinen lapsille sopiva luottoratsuni osaa olla oikea sikapossu, jos niikseen tulee. Ehkä pappa alkaa nyt tosissaan kerätä virtaa, tiedä häntä, mutta otettiin ihan perinteisiä APUA-sapelihamastiikeri varmasti vaanii pusikossa -episodeja, joita en tiennyt Firbulan edes hallitsevan.

Juuh. Heiaheiassa Primus Challenge-porukkamme ratsastuksia seuranneena jäin katsomaan, että tunneilla käyvät saavat treeneistään enemmän irti, enemmän ratsastuskertoja ylipäänsä, enemmän kehitystä. Juuri sitä, mitä oman hevosen hankinnalta odotin.

Osa turhautumistani varmaan on puhdasta pelkoa: jos keuhkovammainen ei pääse liikkumaan ja hengästymään, on koko ajan todennäköisempää, että hengitystieongelmat tekevät paluun. Juuri nyt, kun hevonen on ollut täysin oireeton. Ja pelottaahan ne jalatkin. Olen vähän kaavaillut tähän alkuvuoteen klinikkareissua, että katsotaan miltä etujalat näyttävät. Syksyllä kovilta pohjilta pois siirryttäessä hevosen liike ja halu liikkua parani huomattavasti, mutta kyllä se tietty pelko kytee persuksissa, että menivätkö jalat kesällä hajalle, mahtoivatko olla vikaiset jo ennestään, ja onko mahdollinen vika nyt parantunut/pahentunut... Ja sehän ei selviä kuin röntgenissä. Tavallaan en haluaisi edes tietää, sillä niin kauan kuin hevonen liikkuu puhtaasti voidaan periaatteessa olla ihan onnellisia tietämättä sen enempää, vanhalta hevoselta kun varmasti löytyy jotain kulumaa kaikesta huolimatta. Mutta.

Jätin tänään menemättä töiden jälkeen tallille, nukuin päiväunet ja tilasin äsken Makanalta perinteisten lisäravinteiden lisäksi pirunkouraa, josta toivon helpotusta Firren koiville. Josko huomenna olisi jo parempi päivä, toivotaan näin.