Uusi koti, uudet tuulet

 Viime maanantaina muutettiin uuteen kotiin. Kovin haikeana jätin edellisen kodin taakse, kun viihdyttiin molemmat niin superhyvin, mutta tässä ei itkut auttaneet.

Keikkoja piti heittää peräti kaksi, kun kaikki kamat eivät mahtuneet yhteen autolliseen. Mies totesi, että Firrellä on enemmän tavaraa kuin minulla. Tiedä häntä, mutta hieman on päässyt kertymään yhtä sun toista.

Uudessa pihatossa Firre on vallan naisseurassa, kavereina on aikuinen ja lapsihevonen, joiden kanssa elämä näyttää olevan ihan kivaa. Mitä nyt lapsihevonen ruokaa jaettaessa komentelee Pappaa hieman kovakouraisesti sivuun.

Itsekin olen tykännyt, talliporukka vaikuttaa tosi kivalta. Opetustarjontaakin on runsaasti: vaikken vuorotyöni kanssa voi oikein vakituntiin sitoutua, näyttää tuntien pitäjiä olevan niin joustavasti, että päästään viisaampien silmien alle jatkossa useamminkin.

 Liikunta on lähtenyt oikein kivasti rullaamaan. Ollaan hölkötelty ratsain ja irti, kuten kuvista näkyy. Pari päivää meillä mennään vielä ilman satulaa, kunnes uusi koulupenkki toivottavasti löytyy. Ainakin sovitukset on sovittu, joten eiköhän sieltä se sopiva satula löydy.

Iilimatohoitokin kerettiin jo etujalkoihin ottamaan, kun hoitaja oli sopivasti tulossa tallille. Vaikka itse olenkin hermoillut Firren jalkojen ajottaista pientä nesteisyyttä, saatiin kehuja, että harvalla tämän ikäisellä on näin hyvät jalat.

Josko hiljalleen alkaisi omakin stressi ja huoli helpottaa: hevonen ei ole nuori ja pientä kremppaa luonnollisesti tulee, mutta niin kauan kun liikkuu puhtaasti ja halukkaasti, lienee kaikki suhteellisen ok. Eläinlääkäri saa tsekata Firbulan vielä ennen vuodenvaihdetta, että näyttääkö jalat yhtään paremmilta kun ratsastuspohjat on pehmeämmät, mutta uskoisin, että tunnelin päässä pilkahtaa valo.

Hirudoterapia (KUVAT EIVÄT SOVI HERKILLE!)

Sunnuntaina oli jännityksellä odotettu iilimatopäivä.

Fifillä ei ole vielä ehtinyt käymään hierojaa, mutta olin suhteellisen varma, että pojalla on paikat jumissa. Mitään paikkaa hän ei sentään arista, eikä ratsastaessa ole mitään selkeitä ongelmia, joka kertoisi lihasongelmista, mutta kun huonokuntoinen hevonen treenaa ei kovin hyvän ratsastajan kanssa, niin kyllähän sitä jumeja tulee.

Fifillä oli ristiselässä hyvät jumit, joten sinne asetettiin molemmin puolin iilimadot. Myös sään molemmin puolin juotikkaat asennettiin herkuttelemaan.

littana matonen alussa...

 Iilimatohoito, eli hirudoterapia, on jotakuin iljettävä ajatus, mutta varsin tehokas hoitomuoto. Iilimato erittää verta imiessään paljon erilaisia entsyymejä kohteeseensa, joista voi olla apua särkyihin, lihasjumeihin, turvotuksiin, akneihon ja ihottuman hoitoon ja vaikka ja ties mihin. Itse olen melko vankasti luontaishoitojen kannalla, kyllä luontoäiti osaa hoitaa monet asiat paremmin kuin ihminen ja keinotekoiset kepposet.

pullea matonen syötyään tovin.

Kun hevonen oli hoidettu oli itseni vuoro. Tämän tietokoneella roikkuvan sukupolven edustajana minulla on hartiat aina jumissa. Onhan tässä vuosien varrella käyty hierojalla kauhistelemassa, että onpa jumia, onko migreeniä, aika paha... Mutta kukin hieroja saa paikkoja vähän auki ja kohta ollaan taas lähtöpisteessä. Kranio-hoidot ovat olleet tähän mennessä paras hoitomuoto, mutta hinnat tällä hetkellä verottavat itsensä hoidattamista.

Reippaasti uskalsin kuitenkin antaa iilimatojen haukata selkääni kiinni. Pientä nipistelyä siellä tuntui, hetkittäin tuli pieni vihlaisu, mutta kivuksi sitä ei voi kutsua. Kolme varttia matoset saivat imeskellä minua ja sitten selkään laitettiin parit tupot. Hevonen oli tässä vaiheessa ollut noin tunnin verran hoidon jälkeen tallissa ja AI KAMALA mikä näky karsinassa odotti. Kaikista purukohdista oli valunut kunnon norot verta. Purentahaavoja ei saisi pestä tai putsailla, sillä veri on paras sulkemaan ja suojaamaan haavan ja estämään mahdolliset tulehdukset.

Ajattelin hieman siistiä hevosen kylkiä verivanoista, mutta se haavoista valunut tuote oli kaikkea muuta kuin pelkkää verta. Hyytelömäistä, paksua siirappia, joka ei meinannut irrota karvasta sitten millään. Hinkuttelin aikani ja totesin Firrelle, että kyllä se siitä. Illemmalla tallilta tuli vielä puhelu, että kuoleekohan tuo eläin verenhukkaan yön aikana, näytti kuulemma pahalta. Oikeasti haavojen tuleekin vuotaa, iilimato erittää myös hirudiinia, joka estää verta hyytymästä, jotta mato saisi imettyä esteettä. Veren ohennus saa verenkierron kiihtymään, joka on osaltaan hyvä, vaikka näky onkin ruma.

Eipä siinä, tulin itse kotiin ja tarkistin selkäni. Haavataitokset olivat vuotaneet tyystin läpi, selkä näytti tosi pahalta. Otin tupot pois ja yritin hieman pyyhkiä selkääni, mutta verta (tai siis hyytelöä, todella ällöä) pukkasi vaan. Illan mittaan alkoi jo naurattaa, että eihän tästä tule yhtään mitään, kun kaikki paikat sotkeentuivat tyystin. Nyt onkin sitten tyynyt ja petivaatteet pesua vaille, kaikki tahrattu.

Kovasti verikammoiselle tätä hoitomuotoa ei ehkä voi suositella, mutta muuten kyllä kaikille, karvaisille ja karvattomille!

Ps. Kerrottakoon vielä, että Firren madot jäivät meille. Iilimadot ovat kertakäyttöisiä, koska kyseessä on veri ja veriteitse tarttuvia tauteja ei pistetä kiertoon. Madoilla menee kolmisen kuukautta, kunnes alkaa olla taas nälkä, jolloin he saavat taas imeskellä Firreä. Matti, Niilo, Jumbo ja Mittarimato asuvat nyt siis Kahvimaalla meidän lemmikkeinä. Crazy-horselady-88 taas vauhdissa.

Heillä on  kivi.