Onnellinen hevonen

HEIPPA!

Kiiruhdin yksi päivä tallille illalla töiden jälkeen tarkoituksena juoksuttaa Ukko nopsasti ja painua kotiin nukkumaan, että pääsen aamulla aikaisin ennen töitä ratsastamaan. Kuinkas ollakaan tallimestari vihjasi, että hän keksii toisenkin tavan juoksuttaa, että jos päästetään pojat kimpassa laitumelle kirmaamaan.

Tallilla on rajattu hevosille muutama alue vihreälle, että hevoset voi jättää rauhassa tuoretta syömään, mutta varsinainen laidun saa vielä kasvaa pituutta. Lohkoja on sen verran, että Ukko on jonkun kanssa laitettava kimppaan, ja suunnitelmissa olikin ruunaporukka, jota nyt päästiin testaamaan.

Vanhat ja viisaammat tiesivät mistä on kyse kun lähdettiin poikia taluttamaan laitumia kohti ja Ukko otti kyllä kavereiden innosta mallia. Portilla pojat irti ja wrrruuuuum, sinne lähtivät nollasta sataan kiihdytyksellä.

Ensin juostiin, sitten maisteltiin vihreää, piehtarointiin ja juostiin lisää. Pojat eivät kyräilleet toisia ollenkaan ja tulivat ihanan ongelmitta juttuun. Hurmaavinta oli kuitenkin nähdä hevosen ilme, kun se saa juosta ja syödä, hän oli niin onnellisen näköinen, että ihan liikutuin.

Kirsikkana kakun päällä Ukko tuli ensimmäisen rallin jälkeen itse luokse, vähän kuin sanomaan "heippa mutsi, tää oli aika kiva juttu". Ei tietoakaan karkuun juoksemisesta, etteikö antaisi kiinni. Pojat saivat syödä hetken ennen paluuta iltaheinille ja sittenkän Ukko tuli itse (alahuuli rennosti askeleen tahdissa lörpöttäen) meidän luokse. Niin liikuttava.

Kuvista kiitämme Teaa.

Ilme kertoo kaiken <3

Ihanakamala Tavela

Ratsastusmaisemat parhaimmillaan, sanoisin.

Yliopiston hevosharrastajien kerho Troijan hevonen järjestää säännöllisesti vakituntien lisäksi erilaisia kursseja ja kokeiluja muilla talleilla. Nyt kun tarjolla oli teho-koulupäivä, oli pakko ilmoittautua mukaan matkaan. Ja niinpä iloinen akkaporukka suuntasi aamuvarhaisella Tampereen seuduille, Tavelan Equillence Centeriin.

Ohjelmassa oli tunnin istuntaunti, puolentoistunnin koulutreenit kangilla, sekä tunnin maasto, jonka päätteeksi lähdettiin vielä uittamaan hevosia. Ai mikä mainio suunnitelma!

Ihana, suloinen Vinha <3

Saavuttiin tallille ehkä hieman turhan myöhään, ja aikataulut alkoivat mättää heti :D  Helteet olivat muuttaneet kentän saharaksi, joten päätimme yhteistuumin siirtyä nurmelle ratsastamaan hiekan sijaan. Niinpä piti veivailla hevosille hokit jalkaan. Tähän meni kiitettävästi aikaa.

Team Troija

Päivä oli kaunis ja nurmikenttä aika upeissa maisemissa. Itse en ole ennen varsinaisesti nurmella treenannut, joten kokemus oli varsin kiva. Menin ensimmäisen tuntini Vinha-suokilla, joka oli aivan ihastuttava tyyppi. Ei mikään järin osaava ratsu, mutta sitäkin yritteliäämpi ja hyväntuulinen. Alku oli vähän haparoiva, mutta sitten mennä puksutettiin tosi kivasti. Kunnon maastomopo!

Haettiin istuntaa siirtymisillä ja ympyröillä. Istuinluut pyöräilee takaperin -ajatus on minulle monen kertomuksista tuttu, mutta vasta nyt koin tämän opin itse tunnilla ja sain ajatuksesta kunnolla kiinni. Harjoitusraviin löytyi hyvä fiilis ja hevonen kulki rentona.

Satula tosin oli minulle huonoin mahdollinen. Käynnissä homma pysyi kasassa, ravissa hankaloitui huomattavasti, mutta laukassa istunta kippasi eteen, vaikka kuinka yritin vääntyä oikeaan asentoon. Ei se satula ihmisen puolesta ratsasta, eikä siitä voi kaikkea syyttää, mutta jos penkki ei päästä kuskia hyvään asentoon millään, alkaa homma mennä vähän vaikeaksi.

Ensimmäisen tunnin jälkeen pidettiin tauko, juotiin kahvit ja saatiin vähän herkkuakin. Ai vitsit, kyllä kelpasi! Tavelan ehdoton plussa oli hyvä meininki, oikein miellyttävä ilmapiiri.

Toiselle tunnille sain Kiddy-tamman, ja odotin kuuta taivaalta, kun sain alleni "tavallisen ratsuhevosen", kun tuo suokki oli kuitenkin vähän omaa luokkaansa. Mutta kuinkas kävikään! Emme ymmärtäneet toisiamme ollenkaan. Jossain vaiheessa itseäni alkoi hermostuttaa, että on se nyt kumma, kun hevonen ei toimi, ja tamma hiiltyi samaan tahtiin, että mitä pirua se ratsastaja haluaa... Tein tuskissani ja sydän sykkyrällä hommia, kunnes väistöt vasemmalle alkoivat onnistua edes jotenkin. "Älä vedä, älä purista, istu keskellä, pidä ulkoa, pidä ulkoa, älä roiku sisällä, pidä ulkoa" hoin itselleni. Huh. Suunta vaihtui ja pakka hajosi jälleen. Hevonen juoksi alta, jäin kädellä kiinni, annoin ryhdin romahtaa kun tuli vaikeaa. Ja kuinkas ollakaan, ratsastin samalla satulalla ja istuminen oli ihan mahdotonta änkeämistä.

Olisin voinut tirauttaa pienet itkut, koko ihana koulutreeni meni niin pieleen. Vaikka hevonen olisi vieras ja satula huono, saisi ne perus käyntiväistöt kuitenkin onnistua. Mutta kun ei, niin ei. Muut tuuppaili ravin jälkeen väistöjä laukassa, kun itse siirryin takaisin käyntiin, saadakseni hommaan jotain rotia. Onneksi tästä ei ole todistusaineistoa, hävettää. Hieman olen tainnut jämähtää Firre-moodiin kesän aikana.

Lannistuneena arvoin itselleni Venni-tamman maastoratsuksi. Maastoreissu alkoikin jännästi, kun jonon perällä ollut lastenponi heittäytyi lentäväksi lihapullaksi ja teki pienen ohitusliikkeen. Hengissä selvittiin ja matka jatkui. Metsän reunaan päästyämme tuli ilmoitus, että mennään "reipas pätkä laukkaa". Jahas, kivaa. Kunnes ensimmäinen hevonen starttasi, oma ratsuni otti jalat alleen ja sitten mentiin. Ai kiesus sitä kyytiä! Pidin harjasta kiinni ja toivoin, että turvajalustimien kumpparit pitää, kontrollia hevoseen oli nimittäin nolla prosenttia.

Hevosille laukkasuora oli ilmeisen tuttu, sellaista paahtoa siellä mentiin. Ja minä alan todella olla tätiratsastaja, rehellisyyden nimissä pelotti aika paljon. Samaan aikaan päässä kävi ajatus, että "tää on maailman siisteintä ikinä",  noin lujaa en nimittäin ole koskaan hevosella painanut menemään. Sydän pamppaili itsellä ja ratsulla kun hidastettiin vauhtia. Aikamoista!

Jatkettiin tallille, riisuttiin satulat, vaihdettiin kengät ja suunnattiin järvelle. En ole päässyt täällä eteläisessä Suomessa koskaan uittamaan hevosta, joten olin aika intona. Hevosen tepsuttivat hyvillä mielin veteen ja kuopsuttivat menemään. Yksikään heppa ei kuitenkaan suostunut ihan uimaan asti, mikä oli tosi harmi, kun kaikkilla oli hiki ja vesi oli ihanan lämmintä.

Päivä oli kaikkine epäonnistumisineen aivan mahtava, ja seura ensiluokkaista :)  Tallilla vietettiin melkein 9h ja koko päivän liikkeelläolosaldo venyi lopulta kuutentoista tuntiin. Voin sanoa, että vähän väsytti.

Kaikki kuvat meidän porukasta napsi ratsastuksenopettaja Oona Seppälä, kiitos kaunis!

Astetta jännempi maastoretki

Meidän tallillta lähti porukat vuonohevosten PM-kisoihin Ruotsiin, joten talli pyörii nyt viikon verran talkoovoimin. Itse olen viettänyt muutaman päivän tallilla aamusta iltapäivään touhuten kaikenlaista.

Suomi Finland - heinäkuu

Keskiviikkona vettä tuli melkolailla taukoamatta joko kaatamalla tai tihkuna, ja kyllä tuntui juhlalliselta painaa kuomat jalassa näin heinäkuussa, kahlaten märällä laitumella hevosten perässä, yrittäen saada märkiä sadeloimia vaihdettua kuiviin. Onneksi auton takapenkki on koiraa varten vuorattu, kyllähän sinne kelpasi kuraisia loimia ahdata. Mihin sitä muka lava-autoa kaipaa?!

Torstaina lähdettiin tyttöjen kanssa maastoon, minä vetovastuussa. Ötököitä riitti parvikaupalla Firre-paran pään ympärillä ja meinasinpa itsekin tukehtua kärpäseen, joka reippaassa ravissa lensi suoraan suuhun ja jota yritin siinä vauhdissa räkiä ulos.

Alkulenkki sujui hyvin rauhallisissa tunnelmissa, Firre köpötti hissukseen menemään ja yskätkin jäivät täysin yskimättä, kun sai lönkötellä puolipitkällä ohjalla. Tässä köhimisessä on sekin kurja, että lyhyellä ohjalla ja peräänannossa liikkuessa ilmatiet menevät tietysti hieman kasaan, kun niska nousee ja pää nyökkää, joka vaikeuttaa hengittämistä, jos se on työlästä muutenkin.

Takaisin päin tultaessa koettiin kauhunhetkiä, kun metsätiellä tuli vastaan hevonen jolla oli perässään kärryt, ja vielä käsihevonen peesissä. Autistinen lehmäni ei voiut käsittää tätä näkyä ja oli saada aivohalvauksen järkytyksestä. Kärrymies otti ympäri meidät kohdatessaan ja jatkettiin sitten matkaa näiden perässä, kauhusta kankeana edelleen. F jännittyi niin täysin, että kulki hyvän tovin passikäyntiä. Mikäs siinä, mammaa vähän nauratti, että aikamoinen askellajihevonen on alla, kun töpötys tuntui ihan autenttiselta issikkamenolta :D

Jatkettiin hissukseen turvalliselle laukkasuoralle. Annoin tunnetusti nopeamman ponipojan mennä edeltä, ettei tule tarvetta ohittaa ja turhia vaaratilanteita, Pappamobiili kun ei ole osoittanut mitään aikaisemmin kiirettä vaikka jäisi nopeimmista jälkeen. Mikäs siinä, laukattiin hyvässä tempossa menemään. Tytöillä oli huisin kivaa ja halusivat ottaa suoran uusiksi, joten otettiin. Mutta siinä kohdin Firrellä keitti yli ja jätkä lähti aivan tuhatta ja sataa kaverin perään, eikä jarruista ollut tietoakaan. Niin lujaa en ole tainnut koskaan hevosen kyydissä mennä, ja rehellisyyden nimissä jännitti aika lailla, että jos tulee jokin sivuloikka, niin meikämanne on jorpakossa. Siinä sitten paahdettiin vailla ohjaustehosteita menemään, kunnes päästiin tien päähän ja saatiin kaikki seis.

Huh hei, olipahan menoa ja meininkiä. Latvian lehmä oli aikamoinen sport horse sittenkin, ja satulahuopa oli lenkin päätteeksi hiottu läpi. Ei siinä, hyvää vaihtelua hevoselle ja hauska huomata, että siellä turvahevosen sisällä piilee vähän enemmän hevosta, kuin ensivaikutelma antaa ymmärtää. Reippaille maastoille saatan kuitenkin jatkossa harkita muuta kuoltainta, kuin tavan kolmipalaa, sen verran tätiratsastajaa minussa alkaa olla.

Tänään otettiinkin ihan "töitä" eilisen hurjastelun päälle ja pappa oli hieno. Tehtiin meidän ensimmäiset sulkutaivutukset ja vaikka laatu olikin todennäköisesti luokkaa Ö, nostan hattua meille molemmille. Itse en ole kummoinen kuski ja hevonen oli saapuessaan aikamoinen rautakanki koulukiemuroiden hienosäädön kanssa, eikä tämä sairastelu ole tosiaan helpottanut asiaa. Hyvä me!