Varusteurheilua parhaimmillaan

Fifi tuntuu nauttivan laidunlomastaan täysin siemauksin. Pojan on saanut hilata perässään talliin aamulääkkeille ja innokkaasti taas takaisin laitumelle. Astmapumpun aiheuttama alkujärkytys on laantunut ja molemmat lääkkeet saa annettua ihan yksin, pappa on tyytynyt kohtaloonsa.

Koska muuta kerrottavaa ei tähän hätään ole, ilakoitakoon tavaroilla. Kävin nimittäin pari viikkoa sitten työhaastattelussa ja jo pelkkä mahdollisuus uudesta työpaikasta pakotti minut hieman tuhlailemaan. Tähän mennessä on sentään jo varmistunut, että työpaikka on minun, mutta hommat alkavat kuitenkin vasta syksymmällä. Fiksua ei siis moinen tuhlailu taas ollut, mutta meni jo.

Koko shoppaus oli sikäli aivan järjetön, että mitään hankkimastani ei varsinaisesti tarvittu. Mutta kun Hööksillä oli ale ja osa jutuista oli niin edullisia ja kun seliseli ;)

Ensimmäinen pakko-ostos olivat nämä pinkit bootsit. Tulin tuossa todenneeksi, että sotaratsuni jalat ovat niin jykevät, että normi L/Full-kokoinen bootsi riittää etujalan ympäri tarran ottaen millin verran kiinni, takajalkoissa ei sitäkään. Niinpä XL-kokoisena tarjolla olevat pinkit oli pakko saada. Pakko nimenomaan siksi, että tuo hevonen ei mitenkään erityisemmin tarvitse bootseja.

 

 

 

Laaduntarkastaja-kissa hyväksyy.

 Yhtälailla aletuotteena houkutteli tämä kammottava/ihana (vaiko kammottavan ihana) pinkki plyysiriimu sydänkuvioilla. Onhan meillä riimuja, pinkkinäkin hoitoriimua ja tarhariimua, mutta tämän nähdessäni ja sitä ollessa fullina tarjolla, en vaan kyennyt vastustamaan. Yleensähän vastaavia tuotteita on vaan ponikoossa ja saan lapsekkaasti polkea jalkaa. Nyt ei tarvinnut. Hihii!

Koska olen ilmeisesti käyttäytynyt viimeaikoina oikein hyvin, teki eräs mieshenkilö minut tovi sitten hyvin onnelliseksi. Kysyin häneltä kerran, että tahtooko hän olla ihana ja viedä minut heppakauppaan ostoksille, ja mies suostui. Matkaan lähti sillä reissulla beigen värinen setti, koska ajattelin, että Suomion valmennusviikonloppuun olisi kiva olla vähän siistimpää päällepantavaa (niillä varusteillahan siellä ratsastetaan...).

No, valmennukset jäivät käymättä, mutta setti on ihana, ja nyt siihen löytyi aletuotteista yhteensopiva korvahuppu. Ja koska vääränväristä huppua ei voi käyttää, koska sittenhän hevonen ei kulje ja ratsastaja menee kipsiin, niin piti saada matchaava huppu. Joo-o.

Laadunvalvoja kissa hyväksyi tämänkin, ja tahtoi poseerata mukana.

Pinkki perversioni on pitkään piipittänyt takaraivossani oikeanväristen housujen perään. Tavallaan kaikki kovin kirkkaanväriset housut ovat riski leveäperäiselle ratsastajalle, siinä mennään helposti vähän mauttoman puolelle. Mutta eivätköhän pinkit pöksyt ole kaikille yli 15-vuotiailla vähän mauttomat, joten nyt sai luvan mennä. Nämä ovat ihanan kepeät polvipaikkaiset housut, joten ovat kesäkäyttöön varsin passelit, ei tarvitse olla hanuri hiessä helteellä, ihan aina.

Nämähän tuli valikoitua Hööksin nettikaupassa, mutta tilasin tuotteet myymälästä noudettavaksi, säästääkseni postikulut. Se oli virhe. Astellessani nimittäin liikkeeseen noutamaan pakettiani, en millään voinut olla tekemättä pientä kierrosta hyllyjen välissä. Ja siellä odottivat nämä kaunokaiset pisteenä ii:n päällä. Metalabin PINKIT KANNUKSET!

Nämä ovat jotain uutta non slip-matskua. Mitälie silikonipinnoitusta tuo pinkki osa lienee, ovat tosiaan hieman nihkeät ja pysyvät varmasti paikoillaan kenkää vasten. Musta osa, eli itse kannus, on ilmeisesti muovia, joten näiden kestävyys on toinen asia, mutta eipä olleet hinnalla pilatut, joten kokeillaan ja nautitaan minkä kestävät. Ainakin tulen olemaan ihanan mauton, kun kiinnitän nämä pinkkeihin glitter-remmeihin ja pistän menemään.

Ja olihan paketissa mukana vielä synteettiset chapsit, muistaakseni ovat ihan samat jotka minulla on tälläkin hetkellä käytössä. Uudet ja siistit ovat sitten kelvolliset kisa- ja edustuskäyttöön, jos nyt toiveikkaana kehtaan unelmoida, että joskus jonnekin muiden silmien eteen vielä päädytään.

Hippo Memorial 2015 (osa 1)

Viime lauantaina kisattiin Ponikoululla 1-tason kouluskabat, joissa päätin uhmakkaasti startata heC:n lisäksi myös heB:n. Luokat tosin ratsastettiin käänteisessä järjestyksessä, joka ei aivan palvellut tarkoitustamme, mutta mielenkiintoista oli silti.

Ajatukseni hevosen huolellisesta puunaamisesta vesittyi heti alkuunsa, kun saavuin tallille hieman aiottua myöhemmin. Olin sihteerinä ensimmäisenä ratsastettavassa HeA-luokassa, joka toki vei aikaa tallissa tohottamiselta. Niinpä ehdin juuri ja juuri haalia tavaroita karsinan eteen ja panikoida äänekkäästi, ennen toimihenkilötehtäviä.

Luojan kiitos tallihenki on super, sain letitysapua. Lopputulos ei sitten ollutkaan se siistein, ommeltu sykerö, mutta olipahan hevosella letit päässä. Aurinko porotti sateisen aamun jälkeen kirkkaalta taivaalta ja verkkasin melko kevyesti. Fifi yskäisi pari kertaa ja ravailin löysästi pitkällä ohjalla, kunhan poika vaan liikkuisi ja vertyisi. Siirtymisiä olisi saanut kyllä verkassa tehdä, sen huomasi sitten radalla.

Fifi ei ole sellainen jännittyvä hevonen, kuten Zeta, joten sinällään homma oli helppo. Oma ratsastukseni vaan kärsii tavattomasti omasta jännityksestäni, joten eihän tuosta ensimmäisestä radasta mitään timanttia tullut. Tuomareita oli kaksi, jotka tasaväkisesti antoivat 54,4% sekä 54,0%, eli yhteensä 54,2%.

Papereissa oli mukavasti skaalaa nelosesta seiskaan, erityisesti ilahdutti alakerran pisteet, kun sain istunnasta 6sen, parannusta siis nähtävästi tapahtuu. Vasemman laukan noston sössin täysin, siitä ne huonoimmat pisteet, eli 5,0 & 4,5, sekä siirtyminen laukasta suoraan käyntiin, joka rikottiin ajoissa, josta taas 4,0 & 5,0. Loppulauseena se ikuinen energian puute. Ruusukkeet jäi saamatta, mutta meidän ensimmäinen HeB hyväksytysti läpi ja ihan kivoin pistein, olin varsin tyytyväinen. Paremmalla, reippaammalla ratsastuksella saisi pisteet ylös, kun siellä joukossa oli jo hyviä pätkiä!

Kun oli meidän vuoro astella heC:n radalle, alkoi Fifi olla jo vähän löysä. Vaikka verkkasin ihan naurettavan kevyesti, teki auringonpaiste, jännitys ja hevosen huono kunto sen, että se vähäkin energiapilke sammui. Fifi suoritti kiltisti, mutta alkoi vähän karata kuolaimen taakse, kun ei enää jaksanut kantaa itseään. Askeleen pidennys jäi vaisuksi, energia puuttui, laukassa ei ollut kaivattua voimaa. Pisteet jäivät hämmästyksekseni alhaisemmiksi, kuin vaativammassa luokassa, saatin nimittäin 53.5% ja 54,2%, yhteensä siis 53,88%.

Kouluosuudelta jäi siis ruusukkeet tyystin saamatta, mikä toki harmitti, mutta toisaalta olin onnellinen, ettei hevonen yskinyt niin, että olisi pitänyt jättää starttaamatta. Itseeni olin tyytyväinen, että ratsastin jämäkästi, vaikka oma energia ja rohkeus vaatii edelleen sen tuplaamisen. Hevoseen olisin ollut varmaan kaikesta ja mistään huolimatta tyytyväinen.

Kaikki kisakuvat (c) Pertti Penttinen, kiitos kaunis!

Kohellusta koko päivä, mutta hymyissä suin selvittiin!

Minä vahingossa Hööks...

Ai juma nyt taas. Kisoja edeltävänä iltana on hyvä jäädä suremaan pakkomielteisesti sitä, ettei ole oikein kivaa korvahuppua. Tallillahan on huppuja, että jos sattuisi aurinkoinen ja kärpäsrikas päivä, olisi kyllä mitä käyttää. Mutta kun ne värit... Ja taas mentiin.

Vatvoin asiaa useamman tallilaisen kanssa, että kun meidän motto kuitenkin on "jos ei taidolla, niin tyylillä", niin pitäisi meillä sitten olla oikeat värit kisa-asussa. Ja no, montakohan kertaa olen päättänyt, etten osta nyt yhtään mitään mitä ei tarvita, mutta mutta mutta...

Suuntasin sitten Biltemaan, että jos sieltä löytyy se huppu yhdessä värissä ja edullisesti, niin antaa mennä. Ja eihän siellä ollut huppuja minkäänlaisia! Koirankakkapussivarastot on tosin täytetty taas, että ihan hukkareissu ei sentään ollut.

Kello oli vähän yli 7 illalla, että nippa nappa kerkesin vielä hurauttamaan Hööksille, sieltä nyt ainakin löytyisi huppu. Liisa Ihmemaassa-efekti iski taas, teputtelin ympäri kauppaa pää pyörien ja kaikkea ihastellen. Pinkit suojat oli hyvin lähellä lähteä mukaan, mutta sain vielä hillittyä itseni. Pahaa teki kyllä siinä kohtaa, kun silmiin osui PINKIT GLITTER-BOOTSIT! Aijai, nauroin myyjällekin, että eihän Fifi edes tarvitse buutseja, mutta kyllä se niitä voisi minun mielikseni käyttää... No, vielä ei ollut niiden aika.

Kyllähän minä sain huppuni. Mariini on hyvä ja turvallinen, sopii yhteen monen kanssa ja tässä oli sopivasti vielä vähän kultaista blingiä, joka natsaa uuden kultaisen otsapannan kanssa. Ja paljetteja, oh sweet jesus. No nyt on!

Mutta kun se ei jäänyt tähän. Ei tosiaan. Hevonen tarvitsee herkkuja ja mamma vähän muutakin.

Ötökkäkarkotteet tulevat nyt jo ihan tarpeeseen. Aurinko tosiaan tuo öttiäiset esiin ja niitähän riittää. Josko tämä uudempi (?) Effolin suihke olisi jotenkin parempaa kuin perinteinen. Kokeillaan.

Käteen saattoi myös tarttua pinkki Claridge Housen riimu. Äää, ponityttövaihe kukoistaa nyt. Mutta kun oli edullinen, sopivan jämäkkä ja Fifin tarhariimu on tosiaan aika räjähtänyt. Ja se on pinkki, ihanan kirkas pinkki.

Ja  sitten oli vielä koirien leluja 6e kipale. Sehän ei ole paljon mitään, ja hyllyssä oli vielä muutama tuommoisia tuff-leluja, jotka kestävät himpun kovempaa käsittelyä ennen kuin ovat silppuna pitkin nurkkia. Alli osasi onneksi arvostaa!

Jälkihuomiona voisin lakonisesti todeta, että hevoseni ei ymmärrä mikä lik-it on, eikä ole koskenutkaan siihen. Vielä hienompi nami-nuolukivi oli sekin varsin epäilyttävä, kyllä sitä nuuhkittiin, mutta kieli pysyi visusti suussa, maistaa ei voinut. Kyllä kannatti!

Kisavalmistelut

Kisoja edeltävä päivä meni tällä kertaa ihanan aurinkoisissa ja rennoissa merkeissä. En lähtenyt nykimään hevosta tarhasta ennen aikojaan, vaan katselin tavarat järjestykseen tulevia koitoksia varten.

Huovat kouluun ja esteille check, suojat esteille harjattu check, letityskamppeet check.
Meidän kouluhuopa on jo parhaat päivänsä nähnyt, ja siinä on pientä värjäymää, joka ei enää pesussa irtoa, mutta se on minulle kovin rakas. Tämä Tattinin huopa on edesmenneen Emppu-hepan kisahuopanakin toiminut ja omistajaltaan lahjaksi saatu. Tunnearvoa siis on.

Niin kivat kun Firren keltaiset arkisuojat ovatkin, en koe niitä kisakentille parhaimmaksi valinnaksi. Niinpä harjasin lampaankarvasuojat pöyheiksi ja näillä mennään. Ruskea korvahuppukin löytyy, joten hyvin matchaa.

Letitykseen ajattelin tällä kertaa satsata ja ommella sykeröt. Kumppareiksi olen kelpuuttanut bilteman varsin edulliset lenksut, jotka kestävät kiitettävän hyvin, ellei jopa paremmin kuin hintavammat verrokkinsa. Neula ja lanka on itseasiassa ihmisten tukkalisäkkeille tarkoitettu, mutta ajavat asiansa. Iso neula ja kunnon karhunlanka ovat hankintalistalla, mikäli kisarupeamia alkaa tulla enemmän kuin ihan satunnaisesti.

Varustukseen kuuluu tietysti myös showshine, näppärä kenkienkiillotustyyny ja persliima, joka pääsee nyt tosissaan käyttöön, kun HeB-radalla ei kevennetä askeltakaan.

Kamat kasassa ja hevonen hommiin. Hujautin Firrelle korvahupun päähän ja vastoin odotuksiani pappa antoi pukea ihan ongelmitta. Ehkä se vappuna epätoivoisesti yrittämäni pahvikruunu oli vaan Firren ylpeydelle liikaa, eikä kyseessä ollutkaan niin vahva periaate korvien kopeloinnista kuin oletin. Hyvä niin. Ja hyvä oli huppukin: poika oli paljon tyynempi, vaikka öttiäisiä riitti!

Verkkasin aika kevyesti molemmat suunnat ja kokeilin sitten mennä molemmat radat kertaalleen läpi. C:n rata meni vähän epävakaisesti, tuli pientä tahtirikkoa ja huonoja teitä, mutta omat mokat. B:n rataa aloin katselemaan vasta edellisenä iltana, kun havahduin kauhulla siihen, että kai sekin pitäisi opetalla etukäteen. Onneksi KN Special on niin simppeli ja jäi hyvin mieleen. Tuo rata sujuikin keskiravia lukuunottamatta hienosti, siirtyminen laukasta käyntiin oli upein mitä olen koskaan millään hevosella ratsastanut! Samanlaista tuskin radalle saadaan, mutta tuon yhden siirtymisen voimalla jaksaa taas puskea :)

Hevonen oli siis taas super, ja käytiin lopuksi vielä käpsimässä pellonreunalenkki. Sitten varusteet ja kengät puhtaaksi, hevosen häntä pesuun ja valmiiksi vähän showshinea pyllyyn (hevosen, ei minun) ja öljyä kavioon. Avot, kaikki kuosissa. Hyvää viikonloppua odottaen.