Pappamobiililla kisoissa

Toukokuun viimeinen viikonloppu oli taas Ponikoululla jokavuotisten Hippo Memorial -kisojen aikaa. Lauantaina kisattiin koulua ja sunnuntaina esteitä, mutta oma suoritus jäi tänä vuonna ihan vaan turvallisesti kouluosuuteen.

Kaikki kuvat otti Henna M, Isoin kiitos!

Kuukausi tässä ehti vierähtää ilman Firreä, mutta kyllä oli helppo paluu. Tein aamutallin ja aloin aika kiireesti letittää Pappaa. Ötökkäloimen kaulakappale oli hangannut jouhet melko olemattomaan kuntoon, joten sykeröt sai ylipäänsä tehtyä vaan puoleen kaulaan. Rumat töttöröt tuli, mutta mitä voi odottaa jos vartissa pitää saada letitettyä ja satuloitua.

Kaunis hän oli kuitenkin, kuten aina. Verkkaan marssittiin itsevarmoina, oli jotenkin niin helppoa hypätä vanhan, tutun ja luotettavan hevosen kyytiin. Viimeisen kuukauden aikana on tullut perspektiiviä vähän lisää. En tietenkään saanut hevosesta kaikkea irti ilman mitään treenejä, mutta noin yleisesti tekeminen on helppoa.

Filppus oli omaan tyyliinsä vähän löysä, mutta tein siirtymisiä ja herättelin pehmeästi. Verkassa onnistuin kaiken kukkuraksi istumaan harjoitusravissa kuten siellä kuuluu istua, liike "tuli ulos" lantiosta. Radalla sama jousto hävisi, mutta sain taas yhden arvokkaan ahaa-elämyksen siitä, mihin istunnallani pyrin.

Ihan kuin se lähtisi vähän ylämäkeen?!

Radalle päästyä pistin vaan menemään. He C:1 on tuttu rata, osaan sen ulkoa, joten lasketeltiin vaan menemään. Pyrin tekemään hyvät tiet, mutta muutamat kulmat olin sittenkin arvostelupaperin mukaan oikonut tyhmästi.

Yleisesti kaarien ja ympyröiden symmetria oli hyvää ja tehtävät suoritettu täsmällisesti pisteissä, siitä saatiin plussaa. Jäntevyyttä ja rohkeutta kaivattiin kuitenkin lisää, mikä nyt ei Firren kohdalla yllätä ollenkaan.

Pisteitä saatiin 6,0-7,0 josta olen varsin tyytyväinen. Huonoimman numeron ollessa kutonen ei voi uikuttaa. Varsinkaan, kun tuomarin sanottiin etukäteen olevan tosi tiukka täti :D  Itsehän toimin sihteerinä loput luokat, eikä hän nyt mitenkään järin tiukka ollut, realisti tosin.

Lopputulos oli sitten 64,5% ja 3.sija. Parhaat prosentit ikinä kouluradalta minulle, että voidaan nyt vihdoin huokaista, että jotain kehitystä on omassa ratsastuksessa tapahtunut. C-tasolla tuo 64 ei edelleenkään ole mitään ihmeellistä, mutta ihan kiva nousu kuitenkin.

Juhlan aihetta oli tuloslistojen tultua juuri näissä kisoissa jaetut palkinnot. Ruusukkeiden lisäksi Hippo memorialissa jaetaan niittäin myös tuollaiset pystit, joita olen tässä monta vuotta luonnollisesti tavoitellut ja himoinnut, ja kolmas sija minulle vihdoin sellaisen toi!

Kuvia katsellessa itkettää kantapäät ja kädet, miten nuo ulokkeet voi seilata ties ja missä, kun mielestäni pidän ne omalla paikallaan? Kantapäitä painan mukamas alas, kun olen kuvista jo ajat sitten huomannut tämän nousun ja siellähän ne nousee heti kun en niihin keskity ja käytän jalkaa. Ja kädet... Ei jestas. Ranne mutkalle, ei pystyssä tietenkään ja käsi siirtyy kaulan toiselle puolelle. Tätäkin olen tsempannut pitämällä käsiä liioitellusti alhaalla ja omalla puolellaan, mutta radalla taas unohtuu kaikki muu, kun keskittyy tehtäviin. Oppia ikä kaikki, tiedämme kesän treenikohteet (edelleen, taas).

Mokista viis, päivä oli onnistunut ja superkiva! Lisäksi paikalla oli huimasti superkauniita hevosia ja mukavia ihmisiä, rentoa juttelua ja ajatustenvaihtoa. Kisat on kyllä jees!

Ken on heistä kaikkein kaunein?

Kuten tuossa edellisessä kuvapostauksessa kävi ilmi, pidettiin tyttöjen kanssa pieni photoshoot tuossa hiihtolomaviikolla. Olin jo tovi sitten miettinyt, että tallin hevosista voisi ottaa uusia, yhtenäisiä kuvia tallin nettisivuille, joilla ei vielä ole Fifistä mitään kuvia.
Kun sain tuon nuorison mukaan ideaani, piti vaan pistää hösseliksi. Ilma ei tietenkään tehnyt yhteistyötä ja kuvausympäristö on perinteisen harmaa, mutta heposet osasivat edes osittain olla edukseen.

Toki Firre sykäyttää omaa sydäntä eniten, mutta sanokaapas te, ken on heistä kaikkein kaunein?

r. Firsts "Fifi"

r. Helmi

r.Icke Namngiven "Icke"

aasiruuna Knud's Ivar "Iivari"

r.Jack de todos los Santos "Jasu"

r.Kokosas "Koko"

t.Wisteria van het Dellehof "Kukka"

r.Stendyssens Almiro "Miro"

r.Pikkupinko "Pinko"

t.Prygunya "Prigi"

t,Airiin II "Riina"

r.Grikis "Risto"

r.Knatte "Tupu"

r.Urho Tapio "Tutti"

r. Caballos Zando "Zeta"

Parhaan poseeraajan palkinnon saa kyllä aivan heittämällä Zeta, joka seisoi patsaan lailla pään asentoa ja ilmettä vaihdellen niin ylväänä, että oksat pois. Kyllä kahjo punainen tietää olevansa komea :D

Ja kameran takana seisoi koko session ajan Living my life -blogin Sini. Kiitos vielä!

Back to business

Viikko siinä meni, mutta nyt ollaan taas pääsemässä työnteon makuun. Hevonen oli varmaan melko tyytyväinen, kun pääsi kunnolla liikkeelle. Pöllövirtaa pieneen päähän kertyneenä hän myös järjesti oman pienen shownsa.

Otin hevosen suoraan pihatosta pesupaikalle, että saisin kurat huuhdottua jaloista. Siinä kun operoin, Firre pörisi monta kertaa itseään koskettavalle vesisuihkulle/letkulle/maassa lirisevälle vedelle/elämälle ja lopulta ukko nykäisi kerran niin kovasti, että riimunnarun lukko sanoi naps ja pappa lähti. Tilanteeseen ei onneksi liittynyt mitään ylimääräistä draamaa, Fifi ravasi muutaman askeleen kohti pihattoa ja jäi syömään.

Yksi tallin kalustoon kuuluvista paimenkoirista oli fantastinen kipittäessään kovin tomerana Fifin toiselle puolelle, ikään kuin vahtiakseen, ettei se kaakki enää jatka matkaansa, kun lähdin toiselta puolelta ottamaan sitä kiinni :D  Hänen paimennusapuaan ei tosin tarvittu, pappa vaan matkaan ja talliin hakemaan uutta narua. Loput jaloista saatiin pestyä ilman sen suurempia ohjelmanumeroita.

Oletin ratsastuksen sisältävän jotain vastaavia jännitysmomentteja, mutta mitä vielä. Firre oli sama lötköpötkö itsensä, kuin aina ennenkin. Vähän ehkä alkuun katseltiin maisemia mieluummin, kuin kuunneltiin apuja, mutta hyvin nopeasti löytyi työmoraali. Taivuttelua ulos ja sisään, molemmissa kierroksissa, ja voi sitä iloa, kun puolieroa ei tuntunut missään askellajissa! Jee!
Jumppahommia siis jatketaan tunnollisesti.

Loppukäynneissä kohdattiin vielä kyykäärme, jota hevonen ei kyllä tainnut huomata. Jos hän pelkää vesiletkuja niin kovasti, luulisi itsekseen liikkuvan, elävän letkun aiheuttavan jonkin reaktion ;). Mutta ehkä parempi näin.

Pappa-parka on kauttaaltaan täynnä skraaduja ja hampaanjälkiä.

Oli kyllä kiva päästä taas liikkeelle hyvillä mielin hölkkäillen. Josko nyt olisi hetkeksi vaivat, tällit, haaverit ja kolotukset selätetty. Minulle, tai varmaan meille molemmille, riittää jokapäiväiset reiät, joita kaverit Firbulan  kroppaan pureksivat.

Firbulan viikkokatsaus

Terve tyypit!

Sain vähän aikaa sitten vihiä, että hooman kirjoittaa mun elämästä jotain blogia. Selvisi samalla sekin arvoitus, miksi se aina heiluu puhelin kourassa ottamassa kuvia musta - itse kun en oikein välitä tuosta linssiluden hommasta, muut kaverit on siinä paljon parempia.

Kyllähän tosimies pinkin kestää, mutta... ei se nyt oikeasti imartele.

Ensijärkytyksen jälkeen totesin, että pakko ottaa kynä kauniiseen kavioon ja kertoa teille mikä on homman nimi. Hooman kuitenkin maalailee jotain ruusuntuoksuisia kuvia meidän arjesta, vaikka paska se täällä haisee, joten korjataan vääryys ja tässä meidän viime viikko, miten se oikeasti meni:

Maanantaina meillä oli mukamas estetreenit. Todellisuudessa pompsauttelin naurettavien tikkujen yli, eihän ne edes yltäneet polveen! Hooman kuitenkin kehui mua kamalasti, joka oli aika jees, koska oon salaa vähän mammanpoika. Ja kehut kaunistaa. Hooman ratsasti taas gp-luokkaa, itse otin ihan rennosti siinä. Ihan kivaa oli. Vähän vaihtelua arkeen, ettei aina olla niin vakavia. Vaikka harvakseltaan sitä setämies jaksaa tätä hoomanien touhua enää vakavasti ottaakaan.

Tiistaina mulla kävi joku vieras tyttö ratsastamassa. Otin homman ihan lungisti ja tein mitä pyydettiin. Mikäs siinä, sopiihan sitä hurmata välillä uusia ihmisiä. Sain taas paljon kehuja, että oon tosi hyvä tyyppi. Niin, mä oon, i know.

Keskiviikkona äitihooman loisti poissaolollaan. Sen sijaan pihattoon pölähti vuokraaja. Mikä se semmonen ees on? Niin ne kaikki aina sanoo. Anyway. Mentiin baanalla ja jouduin vähän hommiin. Mutta tuokin hooman on ihan jees, hyväksyn hänet. Taputtelee ja tarjoaa ruokaa, eihän sitä kamalasti muita laatukriteerejä voi hoomaneille asettaa. Asiat tärkeysjärjestykseen, tiedättehän.

Torstaina äitihooman saapui taas paikalle. Ihme epeli. Päätin olla vekkuli ja kävelin kylmän rauhallisesti eri suuntaan, kun hän yritti ottaa minua kiinni. Kierros riitti, olen nimittäin pelännyt monta päivää, että hooman kuolee lämpöhalvaukseen. Ainakin se hikoilee kuin pieni sika. Siis onhan tuolla lämmintä pitänyt, mutta joku raja pitäisi olla.
Oli kuulemma rennon päivän paikka, joten suunnattiin ilman satulaa baanalle. Itsellänihän olisi ollut virtaa vaikka mihin huippusuorituksiin, mutta onhan se hauska välillä pitää vapaata. Hieman kyllä jännitti, kun horisontissa siinsi lastenvaunut ja mies. Ei sellaisia saisi olla, kärryissä saattaa istua lohikäärme, tiesittekö veljet sitä? Olin varsin huolissani, mutta äitihooman kehtasi nauraa asialle. Moukka, sanon mä!

Perjantaina hooman tarjoili sapuskaa ja jäi pitkäksi aikaa ähisemään joidenkin rensseleiden pariin. Jotkin uudet suitset se oli taas tuonut mukanaan ja kiroili jonkin timanttirihman kanssa. Turhamainen kun on. Mut puettiin taas kokopinkkiin ja jouduin pujahtamaan kouluhevosen rooliin. Hoh hoijaa. Mentiin jotain sipsutuksia, eli siirtymisiä, mutta ei tuo hooman osaa oikein kertoa mitä se haluaa. Valmisteli mukamas käyntisiirtymistä laukasta, mutta vaihtoahan se pyysi - meni eukko sitten ihan lukkoon, kun diagonaalin lopussa vaihdoin laukan puhtaasti askeleessa. Ihme epeli, vaikka toistan itseäni. Uudestaan en moiseen ryhtynyt, kun ei se osaa päättää mitä se haluaa. Mutta kyllä sen kanssa pärjää.

Hooman on muutenkin ollut nyt aika jees. Vihdoin se tajusi, että en mä halua mitään puuroja syödä. Siis ei tässä mitään eläkeläisiä olla, mulla on kaikki hampaat suussa, ruoka saa olla ihan pureskeltavassa muodossa. Nyt se sitten syöttää noita happamia myrkkyjä melkein kuivan sapuskan seassa, niin saan vihdoin syömäkelpoista apetta. VIHDOIN!

Lauantaina hooman ilmestyi taas aamupalan aikaan. Ei sillä ole kyllä edelleenkään mitään kunnioitusta meidän porukan päivärytmiä kohtaan.. No, suostuin kuitenkin mukaan. Hooman höpötti jotain pystyssä pysymisestä metsässä, että pitäisi selvitä hengissä. En ihan ymmärtänyt. Jos nyt kerran lentää nenilleen maastossa kun siellä on esimerkiksi niitä giganttisia käpyjä, niin ei sitä nyt tarvitse jäädä märehtimään loppuiäksi.
Mustikkametsälle suunnattiin kiipeilemään. Ängettiin myös jollekin polulle umpimetsään, josta jouduin ihan itse ehdottamaan hoomanille ympäri kääntymistä, kun alkoi mennä liian ahtaaksi. Ei se kyllä mitään tajua... Noh, kuljetin meidät polkuja ja teitä pitkin iloisin mielin eteenpäin. Mentiin muutama pätkä ihan eteenpäin, kerrankin äitihooman ei hissutellut. Raksi seinään!

Sunnuntaina tulin aivan hylätyksi. Kukaan ei saapunut koko päivänä minua katsomaan. Eipä sillä, enhän minä olisi mitään halunnutkaan tehdä, kun ponien kanssa vietettiin sunnuntaipiknikkiä, mutta vähän vihlaisia sydäntä. Äitihooman kävi kuulemma pettämättä mua jossain muualla. Hävytön!

Mutta eipä tässä tähän hätään muuta.
Hörinää & örinää fanit.

Kesäterveisin, Firre

Hellehyppyjä

Sain jonkun hulluuskohtauksen eräs päivä ja kyhäsin kentälle kaksi pikkuestettä. Otin muutamia hyppyjä ja homma rullasi tosi kivasti. Omaksi yllätyksekseni minua ei jännittänyt oikeastaan yhtään ja pappa oli varsin mielellään menossa, joten kokemuksesta jäi kerrankin hyvä fiilis.

Niinpä saadessani miehen mukaan tallille kameran taakse, otin vähän pätevämmät estetreenit ohjelmanumeroksi, kun oli todistusaineistoa tulossa. Helle helli ja olin hiestä märkä jo varustaessani hevosta, joten kovin rankkaa rupeamaa ei voinut toteuttaa, ettei molemmat saada lämpöhalvausta.

Vaikka pahin kauhu ja jännitys oli väistynyt, en sittenkään ryhtynyt nostamaan estekorkeutta liiaksi. Isoin este oli varmaan sen 60cm, joka on minulle jo ihan tarpeeksi. Lisäksi näillä pikkupompuilla saadaan kivasti omaa estepelkoa taltutettua ja hevosellekaan ei tule mitään paineita. Niinpä ehkä tulevaisuudessa voidaan hypätä isompaakin, kun pienillä esteillä saadaan itseluottamusta ja rutiinia molemmille.

Oli kovin hauska huomata, että Firre vähän innostui hommasta ja laukka pyöri isosti ja reippaasti eteenpäin. Hypyt olivat myös tosi hyviä ja pyöreitä, niitä kamalia jumbohyppyjä, joissa lähdetään liian kaukaa ja korkealta ei tullut kuin yksi. Niinpä en itsekään ollut tippumassa kyydistä, joka on lähtökohtaisesti aika hyvä tavoite ;D

Olen päättänyt käyttää esteillä kuolaimettomia suitsia, joka on toimiva ratkaisu meille. En joudu ahdistumaan pelosta, että jään hypyssä jälkeen ja suuhun kiinni. Eihän noissa kuolaimettomissakaan ole tarkoitus roikkua, mutta samaa nipistystä noilla ei kuitenkaan saa aikaan, kuin jos kuolaimesta nykii.

Samalla minusta tuntuu, että hevosellakin on luottavaisempi olo. Epäilemättä olen ne meidän harvat hyppykerrat kiskaissut Firreä suusta muutman kerran, kun hypyt ovat olleet niin holtittomia. Nyt taas sujui niin pehmoisesti, että ihmetyttää. Hyvä vaan ja näillä mennään!

Paikoitellen kyllä sopisi myödätä reilummin. Yritys pitää joku tuntuma esteelläkin, ettei vaan heitä ohjaa pois ja jätä hevosta yksin, johtaa tähän. Opettajaahan tässä hyppyhommassa tarvittaisiin, mutta tavallaan en yhtään innostu ajatuksesta, koska pahoin pelkään, että opettajan silmän alla alkaisi taas ahdistaa ja jännittää. Jos en saa itse päättää miten tulen ja mitä tulen, voi hyvinkin tulla pupu pöksyyn. Näin itsekseen kun menee, ei ole mitään paineita eikä pakkoja.

Superpappa loikki tosiaan innokkaasti ja yritin saada neljän esteen kokonaisuudesta jonkinlaista rataa aikaan. Estekalustoa ei uudella tallilla ole liikaa, eikä kenttäkään ole sen kokoinen, että sinne kannattaisi virittää kamalaa määrää esteitä. Mutta näistä neljästä pikkupystystä sai aika kivasti erilaista tehtävää, kun vaihtoi matkan varrella suuntaa ja jatkoi vaan.

Totuuden nimissä minulla oli hauskaa. Ja tuli ihan sellainen fiilis, että mikäs tässä olisi kisoihin lähtiessä, se 50-60cm taittuisi ihan helposti, jos säädöt ovat tällaiset. Tiedä sitten vaikka joskus käytäisiin jopa hyppäämässä jotkut pikkukisat... ;)

Ainakin viikkorutiiniin saavat puomit/pikkuesteet kyllä tulla. Hevonen liikkui niin paljon innokkaammin eteen kuin on nyt sileällä tehnyt, että sillä selvästi oli hauskaa. Ja kun oli minullakin, niin mikäs siinä. Ainakin herran kunnonkohotusprojektiin sopii hyvin tämä.

Puuta koputellen, että kunnonkohotus saa nyt jatkua ilman keskeytyksiä. Pihattoon siirtymisen jälkeen F on nimittäin ollut kokonaan oireeton. Alkaa melkein tuntui ihan tavalliselta arjelta meidän elo. Jos kohta uskaltaa huokaista helpotuksesta?

Tilannepäivitys uudesta kodista

Sunnuntaisin muuttourakan jälkeen alkoi uusi, jännittävä viikko.
Maanantaina (ja rehellisyyden nimissä tiistainakin) muljui vielä vatsassa, kun lähdin noutamaan hevostani pihatosta. Kaikki oli kuitenkin hyvin, hevonen ehjä, heinä maistuu, pissaa tulee, eli juodakin tajuaa.

Mössöruoka, jolla saan herran lukuiset lisäravinteet syötettyä, maistuu hieman huonosti edelleen, mutta kauraa lisäämällä sapuska on uponnut jotenkuten. Eli noin kaikenkaikkiaan hevosella kaikki hyvin.

Kentältä voi tarkkailla varsojen menoa

Maanantaina hölkkäiltiin issikoiden ovaalibaanalla ja tiistaina testattiin kenttä. Fifi oli selvästi hieman väsynyt, eikä liikkunut kovin innokkaasti, jota ei auttanut oma raipan ja kannuksien pois jättäminen, kun ajattelin vaan rennosti vähän humputella.

Makuuhallin muoviliuskat ei enää pelota, uskaltaa rohkeasti kulkea!

Siinä sitten yritin saada elukkaa liikkeelle ja tiistain ratsastuksesta saamani kuvamateriaali sai aika pahan mielen aikaan. Niinpä keskiviikkona kentän kiertäminen ei järin innostanut ja lähdettiin tutkimaan maastoja. Siellä alkoi herran tohveli nousta jo innokkaammin.

Ratsastuksen jälkeen huomasin kainalossa pienen hankauman, lienikö sitten kaverin haukkaisu vai itikanpurema, jota vyö oli hangannut lisää, mutta torstaina hömpättiin ilman satulaa melko rennosti.

Kesämahaan vähän täytettä

Perjantaille kaivoin esiin lampaankarvaisen satulavyön. Tehtiin alkuverkat sisällä, kaatosateen loputtua siirryttiin ulos tekemään vähän siirtymisiä. Kova oli yritys ratsastaa vähän paremmin.
Päivä päättyi vielä pedikyyriin, eli kengitykseen. Uudella tallilla käy minulle entuudestaan tuttu, huippuhyvä kengittäjä säännöllisesti, joten kyllä kelpaa.

Kengittäessä oli tylsää. Hyvin tylsää.

Fifi on saanut suokkijuniorista hyvän kaverin, eikä muidenkaan pihattoasukkien kanssa ole mitään kahnauksia. Pieniä naarmuja löytyy sieltä täältä, mutta mitään merkittäviä haavereita ei ole tullut. Hieman väsynyt hän lienee, mikä nyt ei tällaisen elämänmuutoksen jälkeen ole mikään ihme, mutta käyttäytyy todella asiallisesti. Yskää ei ole ollut laisinkaan.

Savimonsteri.

Minua huolestuttaa kuitenkin kovasti liikuttaessa ilmenevä haluttomuus edetä kunnolla. Josko satulan istuvuus alkaa olla jo liian huono? Ihan täydellinenhän se ei alkujakaan ollut, mutta romaanilla kohotettuna ihan kelvollinen. Uusia satuloita olen tässä netin syövereistä katsellut, mutta nyt pitäisi valita mitä tilaa sovitukseen. Toisaalta hevonen voi olla jumissa muistakin syistä, ilmat ovat olleet kovin viileät, stressiä ja jännitystä riittää, ja ratsastaja on ollut aika huono.

Noh, tiedossa on hierontaa ja satulansovitusta.
Eiköhän tästä vielä hyvä tule.