Firbulan viikkokatsaus

Terve tyypit!

Sain vähän aikaa sitten vihiä, että hooman kirjoittaa mun elämästä jotain blogia. Selvisi samalla sekin arvoitus, miksi se aina heiluu puhelin kourassa ottamassa kuvia musta - itse kun en oikein välitä tuosta linssiluden hommasta, muut kaverit on siinä paljon parempia.

Kyllähän tosimies pinkin kestää, mutta... ei se nyt oikeasti imartele.

Ensijärkytyksen jälkeen totesin, että pakko ottaa kynä kauniiseen kavioon ja kertoa teille mikä on homman nimi. Hooman kuitenkin maalailee jotain ruusuntuoksuisia kuvia meidän arjesta, vaikka paska se täällä haisee, joten korjataan vääryys ja tässä meidän viime viikko, miten se oikeasti meni:

Maanantaina meillä oli mukamas estetreenit. Todellisuudessa pompsauttelin naurettavien tikkujen yli, eihän ne edes yltäneet polveen! Hooman kuitenkin kehui mua kamalasti, joka oli aika jees, koska oon salaa vähän mammanpoika. Ja kehut kaunistaa. Hooman ratsasti taas gp-luokkaa, itse otin ihan rennosti siinä. Ihan kivaa oli. Vähän vaihtelua arkeen, ettei aina olla niin vakavia. Vaikka harvakseltaan sitä setämies jaksaa tätä hoomanien touhua enää vakavasti ottaakaan.

Tiistaina mulla kävi joku vieras tyttö ratsastamassa. Otin homman ihan lungisti ja tein mitä pyydettiin. Mikäs siinä, sopiihan sitä hurmata välillä uusia ihmisiä. Sain taas paljon kehuja, että oon tosi hyvä tyyppi. Niin, mä oon, i know.

Keskiviikkona äitihooman loisti poissaolollaan. Sen sijaan pihattoon pölähti vuokraaja. Mikä se semmonen ees on? Niin ne kaikki aina sanoo. Anyway. Mentiin baanalla ja jouduin vähän hommiin. Mutta tuokin hooman on ihan jees, hyväksyn hänet. Taputtelee ja tarjoaa ruokaa, eihän sitä kamalasti muita laatukriteerejä voi hoomaneille asettaa. Asiat tärkeysjärjestykseen, tiedättehän.

Torstaina äitihooman saapui taas paikalle. Ihme epeli. Päätin olla vekkuli ja kävelin kylmän rauhallisesti eri suuntaan, kun hän yritti ottaa minua kiinni. Kierros riitti, olen nimittäin pelännyt monta päivää, että hooman kuolee lämpöhalvaukseen. Ainakin se hikoilee kuin pieni sika. Siis onhan tuolla lämmintä pitänyt, mutta joku raja pitäisi olla.
Oli kuulemma rennon päivän paikka, joten suunnattiin ilman satulaa baanalle. Itsellänihän olisi ollut virtaa vaikka mihin huippusuorituksiin, mutta onhan se hauska välillä pitää vapaata. Hieman kyllä jännitti, kun horisontissa siinsi lastenvaunut ja mies. Ei sellaisia saisi olla, kärryissä saattaa istua lohikäärme, tiesittekö veljet sitä? Olin varsin huolissani, mutta äitihooman kehtasi nauraa asialle. Moukka, sanon mä!

Perjantaina hooman tarjoili sapuskaa ja jäi pitkäksi aikaa ähisemään joidenkin rensseleiden pariin. Jotkin uudet suitset se oli taas tuonut mukanaan ja kiroili jonkin timanttirihman kanssa. Turhamainen kun on. Mut puettiin taas kokopinkkiin ja jouduin pujahtamaan kouluhevosen rooliin. Hoh hoijaa. Mentiin jotain sipsutuksia, eli siirtymisiä, mutta ei tuo hooman osaa oikein kertoa mitä se haluaa. Valmisteli mukamas käyntisiirtymistä laukasta, mutta vaihtoahan se pyysi - meni eukko sitten ihan lukkoon, kun diagonaalin lopussa vaihdoin laukan puhtaasti askeleessa. Ihme epeli, vaikka toistan itseäni. Uudestaan en moiseen ryhtynyt, kun ei se osaa päättää mitä se haluaa. Mutta kyllä sen kanssa pärjää.

Hooman on muutenkin ollut nyt aika jees. Vihdoin se tajusi, että en mä halua mitään puuroja syödä. Siis ei tässä mitään eläkeläisiä olla, mulla on kaikki hampaat suussa, ruoka saa olla ihan pureskeltavassa muodossa. Nyt se sitten syöttää noita happamia myrkkyjä melkein kuivan sapuskan seassa, niin saan vihdoin syömäkelpoista apetta. VIHDOIN!

Lauantaina hooman ilmestyi taas aamupalan aikaan. Ei sillä ole kyllä edelleenkään mitään kunnioitusta meidän porukan päivärytmiä kohtaan.. No, suostuin kuitenkin mukaan. Hooman höpötti jotain pystyssä pysymisestä metsässä, että pitäisi selvitä hengissä. En ihan ymmärtänyt. Jos nyt kerran lentää nenilleen maastossa kun siellä on esimerkiksi niitä giganttisia käpyjä, niin ei sitä nyt tarvitse jäädä märehtimään loppuiäksi.
Mustikkametsälle suunnattiin kiipeilemään. Ängettiin myös jollekin polulle umpimetsään, josta jouduin ihan itse ehdottamaan hoomanille ympäri kääntymistä, kun alkoi mennä liian ahtaaksi. Ei se kyllä mitään tajua... Noh, kuljetin meidät polkuja ja teitä pitkin iloisin mielin eteenpäin. Mentiin muutama pätkä ihan eteenpäin, kerrankin äitihooman ei hissutellut. Raksi seinään!

Sunnuntaina tulin aivan hylätyksi. Kukaan ei saapunut koko päivänä minua katsomaan. Eipä sillä, enhän minä olisi mitään halunnutkaan tehdä, kun ponien kanssa vietettiin sunnuntaipiknikkiä, mutta vähän vihlaisia sydäntä. Äitihooman kävi kuulemma pettämättä mua jossain muualla. Hävytön!

Mutta eipä tässä tähän hätään muuta.
Hörinää & örinää fanit.

Kesäterveisin, Firre