Ukon ruokaympyrä

Uuden hevosen kanssa olen päässyt taas ihan uudelleen pohtimaan hevosen ruokintaa. Siinä missä Fifin ruokia hallitsi puhkuri ja yritys pitää hengitystiet kunnossa ja oireet kurissa, on uuden pojan kanssa ihan muut jutut etusijalla. Filppus oli lihasköyhä, mutta pyöreä, kun Ukko on lihasköyhä ja laiha. Filppus oli tasainen, ei laiska, muttei koskaan kuuma. Ukko taas on hidas kyllä, mutta kuumuvaa sorttia. Lisäksi molemmilla pojilla on nivelongelmansa, Fifillä vanhuuden tuomaa ja Ukolla ihan todetut kinnerpatit.

Mikä puuttuu? Kerros rasvaa kylkiluiden päältä nyt ihan ekana...

Ruokinnan pohjana on tietysti hyvä heinä. Tallin puolesta tarjolla on 10kg ja Ukolle on kustannettu pari lisäkiloa. Määrä kuulostaa isolle hevoselle ehkä vähältä, mutta enempää on turha antaa, kun mister ei nytkään syö kaikkea viimeistä kortta myöten. Etenkin karsinassa hän polkee yöllä kuulemma hyvän määrän alusten sekaan, tarhassa hävikkiä tulee hieman vähemmän.

Väkirehuna on toiminut Raving Peacemaker, joka ei ehkä aja nyt ihan tarkoitustaan, kun massaa pitäisi saada reippaasti lisää. Niinpä tutkailin muita kaurattomia väkirehuja ja päädyin kokeilemaan Eggersmanin Struktur Equichamp mysliä, jonka pitäisi sopia hyvin laihoille hevosille ja hoitaa myös vatsaa. Mysli sisältää nimittäin elävää Yea-Sacc -hiivaa.

Mysli oli ensisilmäykseltä laadukkaan oloista ja siinä oli melko vahva, tuore tuoksu. Nyt kokeillaan säkin tai parin verran ja mietitään sitten eteenpäin. Hevonen saa näin alkuun litran peacemakeria ja litran tätä mysliä päivässä, kun tuo loppu peacemaker pitää kuitenkin syöttää pois. Tuleepahan samalla rauhallinen siirtyminen uuteen rehuun. Sitten katsotaan miltä tuntuu vaan tällä rehulla ja tehdään päätöksiä sen mukaan. Eggersmanin rehut eivät ole helpoiten saatavissa, tämän ensimmäisen satsin tilasin zooplussalta. Voisi olla helpompaa syöttää ruokaa, jota saa lyhyelläkin varoitusajalla noudettua samana päivänä liikkeestä... Mutta nähtäväksi jää!

Lisäravinteensa Ukko saa mash-puuron joukossa aina liikunnan jälkeen. Mash on hyväksi vatsalle ja maistuu loistavasti, vaikka joukkoon sekoittaisi mitä myrkkyjä. Mashia turvotetaan 0,5 litraa ja tällä hetkellä joukkoon sujahtaa suolaa, chiaa (karvalle, kavioille ja vatsalle), msm (kinnerpateille), ruusunmarja (tukemaan msm imeytymistä) sekä nokkonen (virtsateille). Pistin nimittäin merkille, että Ukolla on aika heikko virtsasuihku, ainakin Firreen verrattuna, joka kusi kirjaimellisesti kuin palokunnan hevonen, kamalalla paineella roiskien. Nopea googletus kertoi, että ihmisten eturauhasvaivoihin tarkoitetut lisäravinteet sisältävät nokkosta, joten syökööt nyt tuota, kun sitä valmiina kaapissa oli. Viikon jälkeen siitä näyttäisi olevan jotain iloakin, mutta tilannetta seuraillaan tarkkaan, että tuleeko eläinlääkärille keikkaa.

Kivennäisenä meille toimii tällä hetkellä Marstall Force, jonka syöttömäärä on ilahduttavan pieni ja vitamiinipitoisuudet varsin korkeat. Jos jatkossa päädytään syöttämään Eggersmanin mysliä annostusohjeen mukaan, ei kivennäistä käsittääkseni enää tarvita kylkeen, mutta toistaiseksi mennään näin.

Mashina menee tällä hetkellä Racingin pelletti, mutta tämän loputtua vaihdan kyllä Krafftin versioon, joka on jo ulkonäöltään paljon parempaa tavaraa. Suoritettiin satularumban yhteydessä Satulapajassa pieni vertailu erimerkkisistä masheista ja kyllä tuo Krafft vei voiton. Hintakin on tietysti pykälän korkeampi, mutta parempaa tavaraa kehtaa syöttää pari desiä vähemmän, jolloin päästään ehkä yksiin.

Nousujohdanne

Huh huh. Kyllä mä sanon. Jos tämä hevonen ei minusta kouli hyvää ratsastajaa, niin ei mikään.
Nyt ollaan sellaisen pakkotilanteen edessä, että täytyy yrittää yrittämästä päästyään, keskittyä kieli keskellä suuta ja ylittää itsensä joka kerta.

Kehitystä tapahtuu, luojan kiitos. Ensimmäiset viikot olin kovin arka, en uskaltanut vaikuttaa hevoseen juuri yhtään, saatika vaatia siltä mitään, laittaa painetta tai komentaa. Nyt ollaan siinä pisteessä, että osaan olla ehdoton, uskallan käyttää apuja reilustikin, enkä jähmety ja kohmetu jos sattuu joku välikohtaus.

Joka viikko tunnilla on pärjätty paremmin, tehty topakammin ja päästy vaikuttamaan enemmän. Viimeisin kerta oli ehdottomasti vaikein, hevonen kyttäili näkymättömiä muurahaiskarhuja ja otti parit ritolat. Normaalista poiketen en pelästynyt määräänsä enempää, jatkoin tekemistä aika näennäiscoolisti.

Edellisviikolla koin valtavan ahaa-elämyksen kun sain hevosen ratsastettua läpi ja ulko-ohjalle, jolloin saatoin loppuravissa siirtää kättä eteen ja hevonen jatkoi liikkumista tasan samassa raamissa. Mikä tunne! Se oli siinä mukana, alla, selkä ylhäällä ja polki eteen.
Tämänviikkoisella kertaa en saavuttanut samaa superfiilistä, mutta pätkittäin oli kuulemma parasta meiltä tähän mennessä. Laukka nousi ilman ryntäyksiä (hän erittäin herkästi nostaa pään, hypähtää laukkaan ja viipottaa selkä alhaalla & alakaula pullottaen menemään) ja rullasi toiseen kierrokseen kuulemma superhyvin. Itsehän en havainnoinut hevosta, kun keskityin omaan takapuoleeni, kirjaimellisesti.

Koin nimittäin ahaa-elämyksen isuntani kanssa. "Reisi istunnan edessä" on samaa jargonia kuin "ohjan ja pohkeen välissä" tai "takajalkojen tai takaa tuntumaa kohti ratsastaminen" jonka saattaa kyllä teoriassa ymmärtää, mutta miten se tehdään ja miltä se tuntuu siellä? No nyt väännettiin ja istuin pyllyni, en reisien varassa. Pyllyn sijaan reisi keinui liikkeen mukana ja siinä sitä oltiin. Pakka hajosi kyllä hetken jälkeen, mutta ymmärsin! Istuin persus penkissä kiinni (!!) harjoitusravissa ja pätkän laukassa, liike tuli ulos reisistä, eikä koko kropan läpi.

Eri asia taas saada tuo toimimaan itsenäisesti, mutta aina sopii yrittää. Babysteps.

Onnellinen hevonen

HEIPPA!

Kiiruhdin yksi päivä tallille illalla töiden jälkeen tarkoituksena juoksuttaa Ukko nopsasti ja painua kotiin nukkumaan, että pääsen aamulla aikaisin ennen töitä ratsastamaan. Kuinkas ollakaan tallimestari vihjasi, että hän keksii toisenkin tavan juoksuttaa, että jos päästetään pojat kimpassa laitumelle kirmaamaan.

Tallilla on rajattu hevosille muutama alue vihreälle, että hevoset voi jättää rauhassa tuoretta syömään, mutta varsinainen laidun saa vielä kasvaa pituutta. Lohkoja on sen verran, että Ukko on jonkun kanssa laitettava kimppaan, ja suunnitelmissa olikin ruunaporukka, jota nyt päästiin testaamaan.

Vanhat ja viisaammat tiesivät mistä on kyse kun lähdettiin poikia taluttamaan laitumia kohti ja Ukko otti kyllä kavereiden innosta mallia. Portilla pojat irti ja wrrruuuuum, sinne lähtivät nollasta sataan kiihdytyksellä.

Ensin juostiin, sitten maisteltiin vihreää, piehtarointiin ja juostiin lisää. Pojat eivät kyräilleet toisia ollenkaan ja tulivat ihanan ongelmitta juttuun. Hurmaavinta oli kuitenkin nähdä hevosen ilme, kun se saa juosta ja syödä, hän oli niin onnellisen näköinen, että ihan liikutuin.

Kirsikkana kakun päällä Ukko tuli ensimmäisen rallin jälkeen itse luokse, vähän kuin sanomaan "heippa mutsi, tää oli aika kiva juttu". Ei tietoakaan karkuun juoksemisesta, etteikö antaisi kiinni. Pojat saivat syödä hetken ennen paluuta iltaheinille ja sittenkän Ukko tuli itse (alahuuli rennosti askeleen tahdissa lörpöttäen) meidän luokse. Niin liikuttava.

Kuvista kiitämme Teaa.

Ilme kertoo kaiken <3

Satulashow vol. liian mones

Viimeiset pari viikkoa on etsitty sopivaa satulaa hiki hatussa. Lihasköyhä hevonen on aikamoinen pala purtavaksi, kun mikään satula ei kuitenkaan sellaisena istu tuonne selkään, kun selässä ei ole niitä lihaksia, joilla satulan kuuluu levätä.

Vaikka hevosen malli on kaikkiaan mennyt jo eteenpäin, takaa se on pyöreämpi ja kaulaan on tullut paksuutta, on selkä edelleen tuollainen luiseva riuku. Hierojakin totesi surkeana, että ei sillä ole tuolla selässä paljon mitään. Sitä suuremmalla syyllä olisi kiire löytää satula, jolla hevonen pystyy käyttämään itseään oikein ja rakentamaan sitä lihasta haluttuun paikkaan.

Olen ollut yhteydessä eri satulamyyjiin, tilannut satuloita kokeiluun monesta paikkaa, hakenut sovitukseen tutulta ja siitä paikasta, minne pääsen hakemaan. Ollaan kokeiltu tallin muiden hevosten satuloita ja sainpa lainata yhden hepan karvasatulaakin, joka oli itselleni ensimmäinen kerta!

Christ-lampaankarvasatulan Iberico-malli oli todella positiivinen yllätys!

Olen myös haalinut itselleni edestä kohottavan geelin, lampaankarvaisen satulahuovan ja lähtipä Horzen "mitä enemmän ostat, sitä enemmän saat alennusta" -kamppiksesta tilaukseen palaromaani ja setti täytepaloja, että on sitten millä tuunata.

Satulapaja on käynyt viimeviikkoina tutuksi, olen hakenut ja palauttanut satuloita, ostanut ötökkäloimen ja istunut tilojen lattioilla leikittämässä maailman parhaan asiakaspalvelijan tittelin ansaitsevaa Bobi-koiraa, samalla kun pohditaan tuota hevoseläintä. Viimeisimpänä nappasin mukaan kolme samanmallista satulaa, joissa oli kaikissa melko erinäköiset toppaukset, että katsotaan.

Ja mehän katsellaan. Satulansovittajaa on konsultoitu kuvin, ja hänen ensikommenttinsa oli aika kuvaava "Huhhuh, eihän tuossa auta kun karva ja iso määrä täytepaloja". Mutta tästä huolimatta satulan tulee ihan au naturel istua selkään. Nyt ollaan toivottavasti aika lähellä totuutta viimeisimpien kahden suosikin kanssa.

Koska en kuitenkaan luota itseeni, tervettä rehellisyyttä omaa silmää kohtaan, olen kysynyt jokaisesta satulasta mielipiteen a) toiselta ratsastajalta ja b) opettajalta, jolla on näkemystä ja joka voi hyvin kopeloida satulaa kun itse olen selässä. Siinähän on aika vissi ero miten satula asettuu sellaisenaan versus kun selässä on ratsastajan paino. Mutta keskiviikkona selviää lopullisesti kelpuutetaanko me nyt vanha kunnon Kieffer.

Vaikka tarkan markan pihistelijänä olen ajatellut, että pääsen halvimmalla tilaamalla satuloita sovitukseen ja tutkimalla asiaa itse fiksumpien kanssa, alan olla sillä kantilla, että helpointa (ja lukuisten virhetilausten jälkeen edullisinta) olisi kuitenkin tilata se satula-auto pihaan. Monesti olen kuullut sanottavan, että satula-auton mukana ei tule niitä edullisempia vaihtoehtoja, mutta eiköhän sekin olisi sovittavissa, kun hintakatto lausutaan ääneen. Ja itsehän olen päättänyt, että tähän alkuun en tosiaan investoi suuria summia satulaan, sillä todennäköisesti hevonen on syksyllä leveämpi, muhkeampi ja aivan eri mallia, jolloin ollaan taas satulametsällä. Sitten kun hevonen on jotakuin "valmis", sitten voidaan kaivaa kuvetta ja katsoa niitä hintavampia penkkejä. Kyllä hyvä satula saa maksaa, ja siitä olen valmis maksamaan, mutta en puolen vuoden käyttöä varten. Varsinkaan, kun edelliset 2 satulaa ovat edelleen myymättä ja olen saanut todeta, että niistä ei pääsekään helposti eroon ja saa rahojaan pois.

Terveisiä alkeiskurssilta

Kävin toista kertaa Ukkelin kanssa tunnilla. Meno ja meininki oli jo kaikkiaan paljon parempaa ja määrätietoisempaa, mutta voi tuska ja häpeä. Olen kammottava piipittäjä ja selittäjä, sen sijaan, että pitäisin suuni kiinni ja tekisin. Lässyn, lässyn... RATSASTA!

Laamaterveiset

Hevonen oli edellispäivänä ollut kuulemma hieman sika, ja tuo ajatus takaraivossa tulin tallille. En halua myöntää itselleni, että jännittää, mutta kyllähän sitä välillä jännittää. Miksi jännittää? Hevonen on käyttäytynyt tähän mennessä kanssani ihan moitteettomasti, meillä ei ole ollut mitään hätää. Mutta jostain syystä odotan sitä, että milloin sieltä tulee jotain.

Rankkaa on tekeminen kun odottaa pahinta. Onneksi on ihana opettaja, sellainen, joka jaksaa toistaa itseään ja välillä vähän patistaa. Moni muu olisi varmaan todennut tässä jossain kohtaa, että jos et yritä/tee/lopeta selittelyä, niin tämä on aivan turhaa. Mutta me vaan tehdään hissukseen ja hommat sujuu.

Loppuraveissa alla oli ihanan rento hevonen, ja pyysin saada pientä videopätkää, kun en edelleenkään oikein hahmota miltä me yhdessä ratsukkona näytetään. Ja voi luoja paratkoon sitä häpeän määrää. Videolla kuuluu monta kertaa käsky käyttää ulkopohjetta ja mitä minä teen. En näemmä mitään. Tai ehkä luulen tekeväni, mutta ei sitä minusta tai hevosesta näe. Lisäksi notkoselkä on näemmä tehnyt aika vahvan paluun ja pungen pylly pystyssä menemään.

Omaan kroppaan pitää nyt ihan oikeasti panostaa, video oli kiva herätys. Venyttelyä, että on edes mahdollista saada jalka alas ja pitkäksi, sekä lisää venyttelyä, että selkä vähän ojentuu. Lisäksi kaipaan pientä herättelyä: Ison hevosen liike on tosiaan iso, se vie eteen, vaikka hevosen tempo on hidas. Eli jos se liikkuu edes kohtuullisesti eteen, se tuntuu selkään aika haipakalta, kun on tottunut pienempiliikkeiseen ratsuun. Eli se meidän loppuravi, joka oli niin letkeää ja hyvää, olikin videon perusteella löysää mummoravia. Nauratti, kun ei kehdannut itkeäkään. Mutta ainakin oli rento hevonen, ja sentään olen nyt hieman viisaampi.

Videon kehtaan ehkä julkaista, kun saan parempaa materiaalia vertauskohteeksi. Ja kun opin poistamaan siitä äänet, koska alkuperäisessä muodossa se on aika nolo!

Turhauttavan arka hevonen

Hoh hoijaa. Reilu kuukausi takana uuden tulokkaan kanssa ja johan on ollut menoa.

Hevonen kehittyy kivasti, asettuu kodiksi ja rauhoittuu, mutta samalla se todellinen luonne alkaa tulla esiin ja vieraskoreus kaikota. Alun alkaen oli tiedossa, että tässä on herkkä hevonen kyseessä, hakattu ja epäluuloinen, lisämausteena se kilpahevosen sielu, eli aikamoinen soppa.

Tyytyväinen mies harjoituslaitumella.

Kuten tiedämme, harva "hyvä hevonen" on helppo. Ukko on aika hyvä, sillä on tietty kipinä sielussa. Lisäksi tulee se keskieurooppalainen tyyli, että hevosia ei käsitellä (hoivata, talutella, rapsutella, hengailla), eikä ne aina osaa olla. Näitä olen nähnyt groomin roolissa jo monta saksan tuontia, mutta kivoja niistäkin ajan kanssa tulee.

Mutta kun hevonen on vähän hankala ihan pohjimmiltaan, sitä ei ole käsitelty ja sitten siltä on piesty kaikki luottamus ihmiseen, niin jo on. Meinasin yksi päivä repiä henkiset pelihousuni, kun otin hevosen hoitopaikalle, kumarruin harjakassille ja lähestyin hevosta harja kädessä, ihan normaaliin tyyliin ja hevonen lähti silmät muljuen peruuttamaan karkuun. Ei ollut vetopaniikki kaukana.

Tuulitukka ja huolestunut katse.

Olen yleisesti aika rauhallinen eläinten kanssa. Monesti myönnettäköön pinna hieman kiristyy, varsinkin jos eläin pelleilee jotain, mutta ärähdän kerran ja asian pitäisi olla selvä. Monesti pyrin siihen, että eläimeen ei tarvitse edes koskea: koiralle voi polkea kerran jalkaa tai naputtaa sormia. Hevoselle voi edellämainittujen lisäksi huitoa, heiluttaa sitä narua kuin kukkahattutäti konsanaan, mutta äänellä päästään jo pitkälle.

Tässä on kuitenkin käsissä hevonen, jolle ei pitäisi korottaa ääntä, huitoa, käyttää raippaa tai oikein mitään muutakaan. Hänellä on niin liioitellun dramaattinen reaktio kaikkeen, ja hän ihan oikeasti pelkää. Miten siinä komennat, kun valtava eläin vyöryy syliin?

Hän sai uuden kesäviitan, vatsaläppineen kaikkineen.

No joo, pakkohan sille on rajat asettaa ja kehtaan sanoa, että mieluummin annan hevoselle raipasta ihan kunnolla kuin joudun hengenvaaraan, mutta niin pitkälle en ikinä haluaisi minkään eläimen kanssa päätyä. Kyllä siinä kohtaa kun odotettavissa on oikeasti vaara, on kaikki keinot sallittuja, mutta kaikkia keinoja käyttäen ei saada hevosesta luottavaista. Enkä siis tarkoita, että kun hevosen halutaan luottavan, se saisi tehdä mitä vaan: onnellisella hevosella on rajat ja paikkansa. Mikään hevonen ei saa tulla päälle tai uhata ihmistä.

Tilanne meillä ei siis ole mitenkään yllämainitussa pisteessä, pistipä vaan tänään miettimään, kun hevonen metsikön ötököistä hermostuneena olisi halunnut vaan kirmata pois ja unohti minut siellä narun päässä. Se miten normaalisti toimisin ei tunnu hyvältä tämän elukan kohdalla. Pitäisi olla zen-tilassa, ilman mitään tunnereaktiota, tehdä toistoja tuhat ja muistaa vaan kiittää, ei torua.

Bongasin hänet ensi kertaa pötköttämästä <3

No, eihän tässä ole tosiaan mennyt kuin kuukausi. Meillä on aikaa rakentaa luottamusta ja löytää yhteys. Mutta välillä vaan harmittaa niin kamalasti. Hevonen kiipeää suunnilleen pitkin karsinan seiniä, juoksee kauhuissaan karkuun, kun lähestyit häntä riimu kädessä. Tai ötökkähuppu.
Mitä kaikkea tuo eläin on saanutkaan kokea?

Olkoon mitä vaan, sydän on parina päivänä sulanut, kun olen lähtenyt kohti tarhoja ja jätkä hörisee. Kyllähän ne ruoka-aikaan hörisee siellä kaikki kuorossa, mutta nämä yksittäiset moikkaamiset, kun muita ei ole paikalla. Ah ja sata sydäntä. Lisäksi olen saanut ensimmäisiä kertoja harjata hevosen pään ilman keskustelua, nykimistä tai muuta oheistoimintaa. Se antaa koskea itseensä.
Eiköhän meistä vielä sydänystävät tule.

10 sanaa, 10 kuvaa

Auringonnousu

Sanattomuus

Kultainen

(c) Petra Lönnqvist

Ystävyys

(c) Sini Ramela

Menetys

(c) Petri Lehmus

Odotus

Rauha

Elämä

Onni

(c) Petri Lehmus

Ilo

(c) Nelli Paakkanen

Jalustin.netin uusin postaushaaste oli aika kiva. Mutta kyllä pisti harmittamaan todeta, että edellisen tietokoneen hajotessa minulta jäi iso määrä kuvia pelastamatta. On niitä osittain siirretty ulkoiselle kovalevylle ja tikuille, mutta osan olen aina siirtänyt uudelle koneelle. Ja kun edellinen läppäri luovuttu lopullisesti vähän yllättäen, jäi varmuuskopioinnit tekemättä. Mutta löysinpä kuitenkin aika kivoja, vanhempiakin kuvia rakkaista hevosista :)

Eka kerta tunnilla

Edellisviikolla käytiin ensimmäistä kertaa Ukon kanssa tunnilla. Hippasen jännitti, että mitä hommasta yleensäkään tulee, mitä opettaja meille keksii ja miten siitä selvitään. Onnea on (taas kerran) superihana opettaja, joka ymmärtää hevosten päälle, mutta myös ihmisten!

Todettakoon, että minulla on ollut viimeiset pari vuotta todella hyvä tuuri valmentajien suhteen. Tallin vaihtuessa on aina löytynyt joku uusi hahmo, toinen toistaan pätevämpi ja ihanempi, kaikilla on ollut niin paljon annettavaa ja vielä sellaiseen hyvään, kannustavaan henkeen, josta saan jotain irti.

Noh, mentiin tosiaan yksityistunnille, ettei tarvitse varoa ja jännittää niitä muita hevosia. Edelleen olen onnistunut ratastamaan hevosen yksin, enkä vieläkään ole niin sinut hänen kanssaan, että haluaisin edes ottaa esille tätä "vastaantulevien hevosten mörköä". Kaikki ajallaan.

Hävettää nuo kantapäät pahemman kerran...

Ei tehty tunnilla tosiaan mitään ihmeitä, pujottelutehtävää ja perusratsastusta. Asettaa, taivuttaa, ulkoavut kääntää ja sitten suoristus. Sisäjalka läpi, sisäkäsi ei vedä, ulkokäsi on vakaa. Siinä riitti hommaa ihan kerrakseen, mutta kuinkas ollakaan hevonen säilyi enimmäkseen rentona ja toimi kivasti. Hetkittäin hän heräsi ja liikkui omalla moottorillaan, selkä oli käytössä ja saatiin kehuja. Otettiinhan me niitä hirvikaula-juoksujakin, varsinkin laukannostojen yhteydessä, mutta kaikkiaan homma kuulemma näytti jo ihan ratsastukselta ;)

Kuvat eivät ole itse tunnilta, valitettavasti. Yritin toki ratsastaa samalla tavalla kuin onnistuneen opetustuokion aikana, mutta eihän homma toiminut ollenkaan kuten meinasin. Kuvissa kokeiltiin yhtä satulaa, joka olisi kiva, mikäli hevosella olisi selässä edes yksi siivu lihasta, mutta lapakuoppiinhan tuo uppoaa. Fylliä kun lisätään väliin, jää satula vähän kapeaksi, eli ei jatkoon tämäkään yksilö :(

Loppukevennyksenä vielä taidonnäyte, miten hirvi juoksee. Tällä tyylillä ylläpidetään alakaulaa näppärästi ;)  Onneksi näitä pyrähdyksiä ei tule kun huonojen laukannostoyritysten yhteydessä.