Kanget kokeilussa

Nyt kun meillä alkaa Ukon kanssa olla selvät sävelet, päätin heittäytyä uskaliaaksi ja kokeilla ratsastaa kangilla. Ukolle homma on edellisestä kodista tuttua, mutta aina vaan kaikki uuden tekeminen tuon hevosen kanssa vähän jännittää.

Eihän me olla tosiaan sen tasoinen ratsukko, että kangista olisi meille mitään hyötyä, mutta koen sen ihan virkistäväksi vaihteluksi, leikkiä nyt vähän totisempaa dressage ryttarea, Olen kuitenkin tietoinen omasta ratsastuksestani, enkä lähde rykimään kankiohjasta yhtään. Itseasiassa kahdella ohjalla ratsastus vakauttaa omaa kättäni entisestään, että hevoselle tästä touhusta ei mitään haittaa ole :)

Postiviinen yllätys oli, että hevonen ei alkuun pelannut suullaan ollenkaan. Ukko on sellainen loppasuu, se plärää kielellä jo tallissa suitsiessa ja lonksuttaa kuolaimia aika tiuhaan. Hevosen suu on nyt yksi murheenkryyni ylipäänsä, mutta kanget suussa oli alkuun tosiaan hiljaista. Vasta verryttelyn jälkeen alkoi suu käymään, joten lähtökohtaisesti voisi olettaa, että ei ainakaan ahdistanut enempää kuin muutenkaan.

Tarkkailen tätä herra herkkähipiää ehkä vähän liiankin tarkkaan, mutta pyrin kyllä huomaamaan kaiken ja analysoimaan jokaisen jouhen asennon. Herran sielunelämä kun on edelleen jonkinlainen mysteeri minulle.

 Valokuvien ottaminen hetken ikuistamiseksi oli kyllä ihan turhaa hommaa, jos hevoselta kysytään :D
Liikkuminen sitten maistuikin paremmin. Ukko hölkkäsi menemään tosi kivasti ja saatiin tehtyä parit todella hyvät raviväistöt. Harmitti kyllä, että ite ratsastusta ei saatu ikuistettua, kun hevonen oli edukseen. Ratsastaja ehkä myös.

Ensipuraisun jälkeen tiedetään ainakin, että tulevaisuudessa voidaan leikkiä vakavaa kouluratsastusta huoletta. Tiedä vaikka päästäisiin sellaiselle tasolle, jossa ei tarvitsisi puhua enää leikkimisestä.

Ihanakamala Tavela

Ratsastusmaisemat parhaimmillaan, sanoisin.

Yliopiston hevosharrastajien kerho Troijan hevonen järjestää säännöllisesti vakituntien lisäksi erilaisia kursseja ja kokeiluja muilla talleilla. Nyt kun tarjolla oli teho-koulupäivä, oli pakko ilmoittautua mukaan matkaan. Ja niinpä iloinen akkaporukka suuntasi aamuvarhaisella Tampereen seuduille, Tavelan Equillence Centeriin.

Ohjelmassa oli tunnin istuntaunti, puolentoistunnin koulutreenit kangilla, sekä tunnin maasto, jonka päätteeksi lähdettiin vielä uittamaan hevosia. Ai mikä mainio suunnitelma!

Ihana, suloinen Vinha <3

Saavuttiin tallille ehkä hieman turhan myöhään, ja aikataulut alkoivat mättää heti :D  Helteet olivat muuttaneet kentän saharaksi, joten päätimme yhteistuumin siirtyä nurmelle ratsastamaan hiekan sijaan. Niinpä piti veivailla hevosille hokit jalkaan. Tähän meni kiitettävästi aikaa.

Team Troija

Päivä oli kaunis ja nurmikenttä aika upeissa maisemissa. Itse en ole ennen varsinaisesti nurmella treenannut, joten kokemus oli varsin kiva. Menin ensimmäisen tuntini Vinha-suokilla, joka oli aivan ihastuttava tyyppi. Ei mikään järin osaava ratsu, mutta sitäkin yritteliäämpi ja hyväntuulinen. Alku oli vähän haparoiva, mutta sitten mennä puksutettiin tosi kivasti. Kunnon maastomopo!

Haettiin istuntaa siirtymisillä ja ympyröillä. Istuinluut pyöräilee takaperin -ajatus on minulle monen kertomuksista tuttu, mutta vasta nyt koin tämän opin itse tunnilla ja sain ajatuksesta kunnolla kiinni. Harjoitusraviin löytyi hyvä fiilis ja hevonen kulki rentona.

Satula tosin oli minulle huonoin mahdollinen. Käynnissä homma pysyi kasassa, ravissa hankaloitui huomattavasti, mutta laukassa istunta kippasi eteen, vaikka kuinka yritin vääntyä oikeaan asentoon. Ei se satula ihmisen puolesta ratsasta, eikä siitä voi kaikkea syyttää, mutta jos penkki ei päästä kuskia hyvään asentoon millään, alkaa homma mennä vähän vaikeaksi.

Ensimmäisen tunnin jälkeen pidettiin tauko, juotiin kahvit ja saatiin vähän herkkuakin. Ai vitsit, kyllä kelpasi! Tavelan ehdoton plussa oli hyvä meininki, oikein miellyttävä ilmapiiri.

Toiselle tunnille sain Kiddy-tamman, ja odotin kuuta taivaalta, kun sain alleni "tavallisen ratsuhevosen", kun tuo suokki oli kuitenkin vähän omaa luokkaansa. Mutta kuinkas kävikään! Emme ymmärtäneet toisiamme ollenkaan. Jossain vaiheessa itseäni alkoi hermostuttaa, että on se nyt kumma, kun hevonen ei toimi, ja tamma hiiltyi samaan tahtiin, että mitä pirua se ratsastaja haluaa... Tein tuskissani ja sydän sykkyrällä hommia, kunnes väistöt vasemmalle alkoivat onnistua edes jotenkin. "Älä vedä, älä purista, istu keskellä, pidä ulkoa, pidä ulkoa, älä roiku sisällä, pidä ulkoa" hoin itselleni. Huh. Suunta vaihtui ja pakka hajosi jälleen. Hevonen juoksi alta, jäin kädellä kiinni, annoin ryhdin romahtaa kun tuli vaikeaa. Ja kuinkas ollakaan, ratsastin samalla satulalla ja istuminen oli ihan mahdotonta änkeämistä.

Olisin voinut tirauttaa pienet itkut, koko ihana koulutreeni meni niin pieleen. Vaikka hevonen olisi vieras ja satula huono, saisi ne perus käyntiväistöt kuitenkin onnistua. Mutta kun ei, niin ei. Muut tuuppaili ravin jälkeen väistöjä laukassa, kun itse siirryin takaisin käyntiin, saadakseni hommaan jotain rotia. Onneksi tästä ei ole todistusaineistoa, hävettää. Hieman olen tainnut jämähtää Firre-moodiin kesän aikana.

Lannistuneena arvoin itselleni Venni-tamman maastoratsuksi. Maastoreissu alkoikin jännästi, kun jonon perällä ollut lastenponi heittäytyi lentäväksi lihapullaksi ja teki pienen ohitusliikkeen. Hengissä selvittiin ja matka jatkui. Metsän reunaan päästyämme tuli ilmoitus, että mennään "reipas pätkä laukkaa". Jahas, kivaa. Kunnes ensimmäinen hevonen starttasi, oma ratsuni otti jalat alleen ja sitten mentiin. Ai kiesus sitä kyytiä! Pidin harjasta kiinni ja toivoin, että turvajalustimien kumpparit pitää, kontrollia hevoseen oli nimittäin nolla prosenttia.

Hevosille laukkasuora oli ilmeisen tuttu, sellaista paahtoa siellä mentiin. Ja minä alan todella olla tätiratsastaja, rehellisyyden nimissä pelotti aika paljon. Samaan aikaan päässä kävi ajatus, että "tää on maailman siisteintä ikinä",  noin lujaa en nimittäin ole koskaan hevosella painanut menemään. Sydän pamppaili itsellä ja ratsulla kun hidastettiin vauhtia. Aikamoista!

Jatkettiin tallille, riisuttiin satulat, vaihdettiin kengät ja suunnattiin järvelle. En ole päässyt täällä eteläisessä Suomessa koskaan uittamaan hevosta, joten olin aika intona. Hevosen tepsuttivat hyvillä mielin veteen ja kuopsuttivat menemään. Yksikään heppa ei kuitenkaan suostunut ihan uimaan asti, mikä oli tosi harmi, kun kaikkilla oli hiki ja vesi oli ihanan lämmintä.

Päivä oli kaikkine epäonnistumisineen aivan mahtava, ja seura ensiluokkaista :)  Tallilla vietettiin melkein 9h ja koko päivän liikkeelläolosaldo venyi lopulta kuutentoista tuntiin. Voin sanoa, että vähän väsytti.

Kaikki kuvat meidän porukasta napsi ratsastuksenopettaja Oona Seppälä, kiitos kaunis!

Mamman mussukka

Viime viikolla kävi ns. hyvä munkki, kun sain tytöt tallilla kuvaamaan ratsastustani. Otettiin astetta tehokkaampi treeni, ja yritin todella ratsastaa kieli keskellä suuta, kun olin saamassa todistusaineistoa.
Miltä me näytetään, jos oikein yritän?

Noh, tältä. Kaunis hevonen ja kuljettaja, joka kaipaa hyvinkin kriittistä valmennusta ja pian!

Tulee itku tuon ranteen kanssa :'D

Ensireaktio kuvien kanssa oli taaskin se, että "voiiii, oiiii, miten kaunis heppa. Mamman kultamurunen". Ja toisena tuli se, että on se nyt piru, etten saa käsiäni kuriin. Ja notkoselkä on tehnyt paluun, vaikka mielestäni sain sen keväällä pyöristettyä aika hyvin.

Ratsastus itsessään sujui hyvin. Fifi on hoksannut avotaivutuksen idean, joka oli sille aluksi todella vaikea, ja itse olinkin hukassa, kun ne omat avut eivät tuottaneetkaan haluttua, totuttua tulosta. Jotain yhteistä kehitystä tässä on sentään tapahtunut.

Tehtiin tuossa yksi päivä meidän ensimmäiset sulut, jotka tuskin olivat kovin tyylikkäät tahi tasokkaat, mutta sainpa kuitenkin hevoselle kerrottua mitä siltä toivon ja pappa yritti parhaansa mukaan. Pieni onnistuminen tämän tervassa tarpomisen keskellä!

Sellainen ongelma tässä kyllä kytee, että Fifi jaksaa työskennellä "kunnolla" melko lyhyen ajan. Heti kun herraa alkaa väsyttämään, se painuu matalaksi ja humpsahtaa kuolaimen taakse, josta sen saa suurella vaivalla nostettua ihan hetkeksi ylös, ja taas valutaan.

Tähän kai pitäisikin tähdätä, että likimain jokaisella ratsastuksella pyrkii tekemään sen hetken kunnolla hommia, jotta se työskentelymuoto saisi sitä voimaa. Puolipitkällä ohjalla ravailu kun ei edelleenkään hyödytä meitä, vaikka sitä mieluusti tehdäänkin.

Poden tässä parhaillaan pientä tuskastumista ratsastukseni kanssa. Vaikka näitä kuvia voikin esitellä ihan mielellään, ja katsoakin tuskatta, on koko ajan sellainen epätoivo, kun päivittäinen treeni ei ole niin sujuvaa kun toivoisin sen olevan. Tässäpä kenties aihetta ihan omaan postaukseen, juttu kun kumisee tuolla takaraivossa usein...

A horse is poetry set in motion

Sain tovin jälkeen taas kuvaajan mukaan tallille. Johan sitten leikittiin kouluratsukkoa värikoodaamalla meidän molempian asut. Oli ihan kiva saada nuo joulukuusta asti odottaneet kamat vihdoin käyttöön. Fifistä alkaa kuoriutua hiljalleen hevonen tuolta talviturkin alta, etukroppa on jo sileää, kiiltävää karvaa. Hän on niin kaunis!

Näitä kuvia katsellessani ilahduin suuresti. Vaikka joukosta toki löytyi niitäkin kuvia, jossa nökötän etukenossa ja käsiä en saa näköjään kannettua vaikka luulenkin niin tekeväni, on oma asento parantunut tässä lyhessä ajassa selvästi. Ja hevonenhan näyttää ihan kouluratsulta, minun allani.

Fifi sai akupunktiota eilen. Keuhkopulssi tuntui paremmalta hoidon jälkeen ja poitsu yski myöhemmin liikutuksessa vähemmän kuin odotin. Onneksi Juppe käy säännöllisesti Ponikoululla, Fifi tulee saamaan neulahoitoa jatkossakin noin kerran kuussa.

Tässä kuvassa humputettiin harjoitusravia, ja kopukkani näyttää tältä. Sydän sulaa.

Kanget kokeiluun

 Sunnuntai-ilta. Tyhjä talli ja hiljainen hetki. Paras hetki nakata hevoselle kanget päähän ja kokeilla mitä tapahtuu. Minulla ei ollut käsitystäkään, onko Fifillä koskaan käytetty kankia ja mahtaako herralla olla jotain mielipidettä suusta täynnä rautaa.

Sokeria poskeen ja menoksi. Vastaus löytyi aika selvästi: Kyllä hän on kanget kokenut ja mielipide oli selvä: Hän on dressage-taituri.

Pappa kulki heti alkuunsa pyöreänä ja pehmeänä. Itse sain vaan pitää taisaisen tuntuman ja fiilistellä superhienoa hevostani. Kahdet ohjat on monelle liikaa-liikkuvia-osia-tilanne, itse saan pidettyä käteni paremmin hallussa, kun on nyrkki täynnä tavaraa. Ainakin koen näin, videolta se totuus vasta selviäisi, mutta pidättäydyn uskossani.

Veivasin vähän siirtymisiä, pätkät vastalaukkaa ja kokeilin ratsastaa HeC-radan läpi. Laukannostoja lukuunottamatta kulki melko moitteettomasti. Harjoitusravissa on se tuttu hankaluus pitää paketti kasassa, olla hiljaa ja valmistella nosto niin, että siirtyminen olisi täsmällinen ja siisti. Tästä emme kuitenkaan voi moittia hevosta, mister oli superhieno!

Olen rakastunut. Hän on paras, hienoin, kiltein ja upein työmyyrä, miellyttämishaluinen ja nöyrä. Olisin voinut tirauttaa pienet itkut silkasta onnesta.