Älä riitele hevosen kanssa

Talvi tekee tuloaan. Pakkanen paukahtelee öisin, talvikarva alkaa kasvaa ja hevoset pörhistyä.

Jännitysmomentteja riittää. Etenkin kun tuo oma hevoseläin on tuollainen hitsin pölhö.
Kisaviikonloppuna hän oli kolauttanut päänsä johonkin (?) ja toisen silmän yltä kuoriutui karvat, mutta iho oli ehjä, jälki siistiä. Ok. Maanantaina tuli aamulla viestiä ja puhelua, että Ukolla on silmä turvoksissa. Olin töissä, en päässyt itse arvioimaan tilannetta, joten eihän siinä kun soittelemaan eläinlääkäriä paikalle, että tuota mitäs tehdään.

Vähän turvottaa.

Kolhuja nyt tulee, mutta silmien kanssa ei ole leikkiminen. Olin edelleen töissä, koko pitkän päivän, ja odotin raporttia tallillta. Helpotuksen huokaus: silmä on ehjä, ei tarvita tippoja tai lääkkeitä, ellei nyt tule muuta tuon turvotuksen lisäksi. Ja turvotus lähti onneksi hyvin laskemaan, eikä siinä enää näy mitään. Olkaamme onnellisia onnekkuudestamme. En olisi tässä pyörityksessä yllättynyt, jos silmä olisi vaurioitunut pahemminkin, huono tuuri tuntuu jotenkin seuraavan minua hevosharrastukseni parissa :(

Viime päivinä äijä on ollut todella pörheä ja levoton. Tai en edes tiedä onko hän levoton, mutta itse olen painanut 12h yövuoroja, ollut aivan loppu, pinna kireällä, ja hevonen taitaa imeä tätä fiilistä minusta. Yksi päivä meinasin vaan käppäillä metsikössä ja ottaa vähän ravia kentällä: ei stressiä, ei töitä, kunhan liikutaan. Noh, hevonen ei halunnut tallin pihapiiristä pöpelikön suuntaan ollenkaan. Siellä on peuroja ja hirviä, joten vähän 50/60 että liikkuuko siellä joku, eikä oikeasti kannata mennä, vai yrittääkö hevonen vain jallittaa minua. Niinpä pakotin hänet vähän matkaa haluamaani suuntaan, että minä päätän minne mennään, ja käännyttiin sitten takaisin. Kentällä hevonen ravasi suunnilleen paikoillaan, kuin puolihalvaantunut kanttura, enkä sitten enää tiennyt, että mistä kiikastaa. Itse olin tosiaan niin väsynyt, etten jaksanut/pystynyt ihmeitä tekemään. joten käyntijumpattiin rauhakseen. Mieleen tuli sellainenkin, voisiko psyllium-kuuri saada hiekkaa liikkeelle ja aiheuttaa vatsakipuja? Sehän selittäisi myös. Plus viileät ilmat. Plus kireä ihminen. Ja tietysti tähtien asento.

Hyi, ei pussailla!

Tästä pari päivää eteenpäin pörheä tunnelma on jatkunut, mutta yhteiselo on ollut paljon seesteisempää. Kyllä tuo eläin opettaa minut olemaan rauhakseen. Yksi ajatus, joka on noussut tässä esiin, kun niin simppeli toteamus kuin "Älä riitele sen hevosen kanssa"
Onhan se tässä huomattu jo moneen otteeseen, että Ukko on äärimmäisen herkkä hevonen. Siinä on myös sitä laadukkaan hevosen reaktiivisuutta, vaikka se pohjimmiltaan hyvin kiltti onkin. Sille jos karjaisee, se lähtee karkuun. Sitä jos läppäisee, se kiipeää seinille. Sellainen jämäkkä kerrasta poikki -toiminta, joka monelle hevoselle sopii järjestyksenpitoon, ei toimi hänen kanssaan. Tätä hevosta pitää ohjata ja kannustaa, sille ei voi sanoa, että nyt loppu ja käyttäydy. Juuri sitä leikittelyä ja paremman toimintamallin tarjoamista, josta toisinaan saa jonkun gurun kertomana lukea.

Itse koen olevani jämäkkä, mutta kiltti hevosten kanssa. Sanon kerran voimasanan ja sitten jatketaan kuin mitään ei olisi ollutkaan. Ukon kanssa tämä johtaa siihen, että hän "loukkaantuu". Ja se mielenpahoitus ei menekään ihan heti ohi, jos näin inhimillistäen asian esittää. Tuolle hevoselle jos selässä ollessaan murisee, se nostaa pään pilviin ja silmät muljuu, ja sen rauhoitteluun meneekin hetki. Ei siis kannata tosiaan.

Oppia ikä kaikki, jatkamme harjoituksia. Kunhan tästä saa omat asiansa uuden työn, eron ja muuttamisen kanssa järjestykseen, alkaa se unikin ehkä maistua paremmin ja oma pinna taas venymään vähän pidemmälle ;)

Huoltotauko

Viime viikolla tallilla kävi eläinlääkäri hoitamassa koko porukan, ja Ukolla oli ohjelmassa raspaus. Aika kauhulla olen tuota odottanut, että mitä sieltä suusta mahtaa löytyä, kun sitä mupeltamista ja kielellä pelaamista on ollut niin reilusti, mutta hah!

Viime raspauksesta ei ollut kuin puoli vuotta, ja siltä suu näyttikin. Piikkejä ei juuri ollut, painaumia tai haavoja ei laisinkaan. Yhdessä hampaassa on pikkuruinen, alkava reikä, jota nyt jatkossa tarkkaillaan, mutta toimenpiteitä se ei vaadi. Voimme siis olettaa, että Ukon levoton suu on enemmänkin jotain sijaistoiminta tai huono tapa. Tai sitten homma on osittain myös kuolaimista kiinni, vaikka viidet kokeillut kuolaimet eivät ole näyttäneet mitään eroa kylläkään...

Suun kanssa pelaaminen on tosin vähentynyt koko ajan, eli voisi myös olettaa, että kyseessä on joku tyyli ilmaista jännitystä tai vaikeaa oloa. Ja nyt kun ollaan asetuttu aloilleen ja arki pyörii hyvin, on koko ajan vähemmän jännää. Mutta tätäkin nyt tarkkaillaan ja mietitään.

Siinä kun sain lääkärin käsiini, tenttasin vaihtoehdot vatsahaavan hoitoon ja päädyttiin edullisimpaan ratkaisuun, eli ihmisille tarkoitettuun vatsasuojaan, joka on aivan gastrogardia vastaava, mutta huomattavasti edullisempaa. Toki tablettilääkkeissä on oma vaivansa, kun hevoselle niitä pitää syöttää valtava määrä verrattuna hevosille tarkoitettuun valmisteeseen, mutta se nyt on pieni vaiva.

Ukon vatsa näyttää sopeutuneen heinäruokintaan ja laidunkauden päätteeseen ihan hyvin, mutta olen myös huomannut, että persuksensa vuotaa hieman. Eli ihan hyvännäköisen paskan päälle tulee hieman vettä. Tämä kertoo juurikin vatsahaavasta, ja koska eläinlääkäri ei pidä tähystystutkimusta mitenkään ehdottomana, lähdetään hoitamaan vatsaa nyt vaan vahvan oletuksen perusteella. 

Kävipä niinkin, kun kyselin kinnerpateista ja niiden hoidosta, että hevoseen tuikattiin Osphos-lääke samalla kertaa. Osphos on aika uusi valmiste, sitä ei ole Suomessa liikaa vielä käytetty ja kokemuksia on rajallisesti. Kyseessä on tosiaan tildreniä vastaava tuote, jonka pitäisi 4-6viikon kuluttua alkaa vaikuttaa niveliin. Pistos tulee lihakseen, ei mihinkään niveleen erikseen, joten se voitelee sitten samalla kaikkia niveliä, ei pelkästään oireilevaa. Odotan mielenkiinnolla minkälainen vaste me saadaan.

Älä luo ongelmia sinne, missä niitä ei ole

...sanoi eläinlääkäri minulle männäviikolla. Samantyyppisen lausahduksen kuulin kesällä, jonka myös jaoin tänne vahvistaakseni kuvaa itsestäni hulluna hysteerikkona.

Kuvituskuvissa testaillaan joustorunkoista Flexible Bascule -satulaa. Ei päässyt jatkoon.

Fifin rähmivä silmä ei ottanut rauhoittuakseen, joten pitihän se konitohtori kutsua paikalle. Ihan tarpeeseen tuli: Fiipalla on kyynelkanava tukossa. Nyt sitten laitellaan silmätippoja ja homman pitäisi hoitua sillä. Jos ei, kyynelkanava avataan (en edes halua tietää miten tämä tapahtuisi), mutta hätää ei tosiaan ole.

Kun lääkäri kerran paikalla oli, ei kysymystulvasta ollut tulla loppua, kun sain ihmetellä lukuisia asioita ääneen ja pohtia vainoharhaisesti hevoseni terveydentilaa. Lääkärin mukaan Filppus näyttää hyvältä, siitä on aina hyvä lähteä: Katso sitä eläintä.

 Tallin tämänhetkisestä heinästä ei ole analyysiä ja kiusaan itseäni jatkuvasti lukemalla ties mitä juttuja hevosen ruokinnasta, kivennäistasapainosta ja vaikka mistä, joten tämä ruokinta-asiakin pyörii mielessä ehkä turhan tiuhaan. Tietysti ruokinnalla on väliä, äärettömän paljon väliä, mutta kannattaako siitä nyt stressiä ottaa? Ja laskea milligrammoja taulukoissa pää sauhuten?
Ehkä ei. Ellei sitten halua, mikäs siinä, mutta kun en laske omaa syömistäni niin, enkä koirani, miksi laskisin hevosenkaan?

Istuntaani en ota kantaa, mutta Fiippa polkee kivasti!

Ajatus siis oli otattaa Firrestä verikokeet, että onko raudan tai valkuaisen saannissa jotain parannettavaa, mutta eläinlääkäri totesi, että vaikka verestä voidaankin tutkia ties mitä, se ei nyt vaikuta kovin tarpeelliselta. Hevonen on kunnossa, syö, juo ja paskoo normaalisti, liikkuu hyvin jne. Miksi siis luoda uhkakuvia ja lähteä väkisin etsimään jotain vikaa?

Samalla pyysin lääkäriä vielä kopaisemaan Fiipan etujalkoja. Etusten vuohisten alanivelet olivat juuri ne palopisteet, jotka kertoivat loppukesästä, että silloisen tallin kivituhkapohja on liian kova ja koipia kolottaa. Nyt hevonen ei reagoinut mitenkään, joten voimme olla tyytyväisiä. Hän on päällisin (ja jokseenkin sisäisinkin) puolin kunnossa.

Tällä hetkellä ollaan siis ihan hyvässä tilanteessa. Satulahommat ovat heittäneet kerran, ellei kaksikin, jo häränpyllyä, mutta valoa tunnelin päässä näkyy jo! Ruokintahifistelyä en malta täysin lopettaa, mutta omatpa ovat aivotukseni.

Filppus ehti tuossa viikonloppuna jopa voittaa HeA-luokan tallin harjoituskisoissa vuokraajansa kanssa, kun itse heiluin opiskelijatapahtumassa Turussa. On se hieno Pappa :)

Ojasta allikkoon

Syvä huokaus. Kirosana. Epätoivo. Uskonpuute.

Olen tässä aikani miettinyt, että mikä tuolla hevosella on hätänä. Fifi on liikkunut huonommin jo jonkun aikaa. Onhan tässä ollut viimeisen parin kuukauden aikana potkuvamma, satulan aiheuttama selkäkipu ja mahdollinen liukastuminen ja revähdys... Eikä mistään kivusta siirrytä välittömästi takaisin iloisen letkeään liikkeeseen. Tai ei ainakaan, jos ollaan valmiiksi lihaksettomia ja huonokuntoisia.

Mutta pieni piipitys takaraivossa on käynyt. Olenhan kuitenkin hysteerinen hevosenomistaja, täynnä epäilyjä ja turhaa stressiä. Niinpä päätin, että eläinlääkäri saa rokotuksen ja raspauksen yhteydessä ottaa Papalta verikokeet, jos jotain selviäisi. Onhan tässä pihattoelämän tuomaa väsymystä ja karvanvaihtoa myös kuvioissa.

Toisaalta hevonen on ollut niin iloinen ja pirteä, etten osannut uskoa, että se olisi jotenkin sairas. Haluttomuus liikkua kunnolla eteen oli ainut, joka vaivasi. Satulaa ei voinut suorilta syyttää, kun juoksuttaessa oli sama ongelma.

kuva: Anne Porevirta

Viimeisen valmennustunnin lopuksi tuli itku: jotain nyt mättää. Samalla hävetti, kun olen tälläinen itkupilli ja kitisijä. Seuraavana päivänä eläinlääkärin käynnin jälkeen ei hävettänyt enää: etujalkojen vuohisnivelet reagoivat ja summa summarum: kentän pohja on meille liian kova. Siinä ei näillä jaloilla mennä kuin käyntiä.

Tilanteesta on näin äkkiseltään taas paha sanoa, että onko jaloissa ollut ennestään jotain, joka nyt tuli esille vai onko vaiva kehittynyt hiljattain. Oli miten oli, tarvitaan pehmeät ja joustavat pohjat jatkossa, eli muutto on edessä. Sitten katsotaan miten edetään, lähdetäänkö kuvaamaan ja piikittämään vai mitä tehdään.

Alan olla vaan niin loppu. Miten edellisessä kodissaan huoletonta harrastehevosen elämää viettänyt eläin voi olla näin loputtoman vaivainen jatkuvalla syötöllä? Ja samalla sätin itseäni, kun hengitysteiden takia valitsin kyseisen pihattopaikan ja sen osalta meneekin hyvin, mutta sain sitten aiheutettua hevoselleni jalkavaivoja...

Niin tai näin, aina väärin päin!

kuva: Anne Porevirta

Nyt olenkin taas viettänyt googlen äärellä pitkät tovit etsien pihattoa tai ulkokarsinapaikkaa monivaivaiselle hevosystävälleni. Etelässä ei edelleenkään ole liikaa tarjontaa, tai tallit ovat niitä pieniä ja sieviä, joilta ei nettisivuja löydy. Ei siis ole helppoa, ja kun hyvä talli löytyy, ei siellä ole tilaa tällä hetkellä.

Loppukuu päästään onneksi liikkumaan pellolla, joten voidaan luojan lykky tehdä muutakin kuin kävellä. Sitten vaan toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Ellen hukuta itseäni vessanpönttöön.

Terkkuja klinikalta

Keskiviikkona oli tuo pelätty klinikka-aika ja puhkurituomio sieltä rapsahti.

Valmiina lähtöön. Firre ei arvostanut.

Hyvää tässä keikassa oli se, että hengitysäänet olivat normaalit ja hyvät, veriarvoissa ei mitään poikkeavaa, eikä tähystyksessä näkynyt mitään erikoista, keuhkot siistit ja limattomat. Tosin tämä tekee yskimisestä entistä surullisempaa, kun siellä hengitysteissä ei näennäisesti ole mitään mikä yskittäisi.

Niinpä pappamobiili saa nyt viettää kaksi viikkoa laidunlomaa, jonka jälkeen palataan hiljalleen liikeelle. Lääkekuuri kestää kepeät neljä viikkoa, ja astmapiippu laulaa ihan aamuin illoin.

Avaava lääke saattaa jäädä käyttöön tämänkin jälkeen, kortisonilla pyritään saamaan tuo reaktio hengitysteissä nollattua, jotta tilanne voi rauhoittua.

Huumeet alkaa vaikuttaa, rento olotila.

Nyt siis toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Sen päätöksen jo tein, että jos lääkkeiden sivuvaikutukset menevät pahaksi, eli jos Fifille paukahtaa ärhäkkä kaviokuume, hän lähtee vihreimmille laitumille samantien. Sitä kiputilaa, jossa Emppu hevosen näin kärvistelevän, en halua hänen kärsivän, enkä kokea itsekään uudestaan.

Onhan tässä itketty ja kiroiltu, mutta pitää nyt katsoa miten tilanne kehittyy ja mitä sitten tehdään. Ärsyttää suunnattomasti mennä tallille, hilata hevonen laitumelta ja kiusata sitä astmapumpulla, ja sitten vaan palauttaa se takaisin peltoon. Missä on se minun harrastamiseni?
Ajan 30km suuntaansa ainakin kerran päivässä bensaa poltellen, suihkiakseni pirun kalliita lääkkeitä hevosen nokkaan, ilman mitään takuita, että tästä koko touhusta on mitään apua.

Onni onnettomuudessa, löydettiin apteekista pienten lasten piippu, johon molemmat lääkket sopii.

Toisaalta teen kaikkeni, mielelläni, jotta tuo ihana papparainen saataisiin taas käyttökuntoon. Jos hänestä nyt ei kisatykkiä tule, niin ei sitten, kunhan olisi liikutettavissa ja voisi hyvin. Vaikka oirelevakin puhkurihevonen voisi elää pihan perällä ihan kelvollista elämää, koskaan hengästymättä ja siten ihan tyytyväisenä, ei se ole meille kuitenkaan vaihtoehto. Itse ajattelen, että jos hevonen on niin vaivainen, että se ei pysty normaalisti, tai edes jotenkin kevyesti liikkumaan, se pitää päästää pois.

Naurettavan kaunis kaakki.
Ps. Onko hän mielestänne kovin lihava?

Otettakoon loppuun vielä huumoriosuus. Fifi oli klinikalle päästyään hyvin pettynyt, että hänet on taas raahattu jonnekin vieraaseen paikkaan. Siinä se seistä möllötti, silmät mulkoillen ja korvat mutkalla. Hyvin huolestuneena, hieman sisäänpäin käpertyneenä ja epäluuloisena.
Terhi katseli Firreä aikansa ja totesi, että nyt hän tietää kenestä tuo hevonen muistuttaa: MARTTI ALANEN.

MTV:n sketsisarja Kingin hahmo, Martti, joka mulkoili maailmaa ujosti ja hieman kömpelösti kommentoi lyhyin virkkein menoa. Tässä meille seisoi Fifi Alanen, seitsemäntoista, koputtelee kahdeksaatoista. Tahtoisin pois, maitokaapin taakse piiloon, siellä on viileä olla. Ystäväni Helmi siellä odottaa.

"Fifi Alanen, seitsemäntoista"

Eläinlääkäri piti meitä varmaan vähän kahjoina, kun vedet silmissä puhuttiin "Fifin äänellä" ja nauraa kotkotettiin, kun heppa seisoi jalat supussa, otsatukka marttimaisen suorassa paikoillen jähmettyneenä.