Laitumelle lompsis

Johan tässä on yli viikko vierähtänyt laitumellelaskusta, mutta kerrataan kuitenkin.

Ukko toipui ähkystään hyvin, vaikka ihmisen mieli olikin mutkalla vielä viikko tapahtuman jälkeen (ja on kyllä edelleen). Ruokinta hilattiin väkirehuja lukuunottamatta normaaliksi ja voitiin todeta, että kyllä se nyt on taas pelikunnossa. Liikuntakin palasi parin hissuttelupäivän jälkeen tavalliseen, kun sain opettajalta suorat sanat, että oma ratsastukseni on tuolle hevoselle aina sitä "kevyttä liikuntaa", ettei minun tarvitse liikoja varoa sen kanssa.

Niinpä voitiin hyvillä mielin julistaa kesäkausi alkaneeksi ja päästää hevoset pellolle nauttimaan. Tosin laitumellelasku tapahtui tietysti sateisen harmaissa merkeissä, koska noh... Suomen kesä. Hevoset ovat nyt ihan yötäpäivää ulkona pari kuukautta, joka lienee tuolle vatsavammaiselle täydellinen vaihtoehto. Liikutukseen hän joutuu kyllä päivittäin, ja talliin viritinkin parit heinäverkot, että hän saa aina syödäkseen ennen liikuntaa.

Ukko on tuntunut viihtyvän oikein hyvin ruunaporukassa. Luojan kiitos hän antaa kuitenkin hienosti kiinni laitumelta, että hevosta tarvitse jahdata pitkin maita ja mantuja. Pelko kamalasta eroahdistuksesta oli sekin turha: vaikka äijä hirnuukin jonkin verran ja kuikuilee kentällä laidunten suuntaan, hän ei saa mitään hepuleita, vaikka seisookin yksin tallissa ja liikkuu muiden jäädessä näköetäisyyden ulkopuolelle.

Me elellään nyt sitten kesäarkea hissukseen, koitetaan saada hevonen lihomaan ja olla stressaamatta. Hevosen fyysinen hyvinvointi aiheuttaa niin jalkojen kuin vatsan kannalta hurjasti päänvaivaa, mutta ehkä tästä nyt tulee jotain.

Onnellinen hevonen

HEIPPA!

Kiiruhdin yksi päivä tallille illalla töiden jälkeen tarkoituksena juoksuttaa Ukko nopsasti ja painua kotiin nukkumaan, että pääsen aamulla aikaisin ennen töitä ratsastamaan. Kuinkas ollakaan tallimestari vihjasi, että hän keksii toisenkin tavan juoksuttaa, että jos päästetään pojat kimpassa laitumelle kirmaamaan.

Tallilla on rajattu hevosille muutama alue vihreälle, että hevoset voi jättää rauhassa tuoretta syömään, mutta varsinainen laidun saa vielä kasvaa pituutta. Lohkoja on sen verran, että Ukko on jonkun kanssa laitettava kimppaan, ja suunnitelmissa olikin ruunaporukka, jota nyt päästiin testaamaan.

Vanhat ja viisaammat tiesivät mistä on kyse kun lähdettiin poikia taluttamaan laitumia kohti ja Ukko otti kyllä kavereiden innosta mallia. Portilla pojat irti ja wrrruuuuum, sinne lähtivät nollasta sataan kiihdytyksellä.

Ensin juostiin, sitten maisteltiin vihreää, piehtarointiin ja juostiin lisää. Pojat eivät kyräilleet toisia ollenkaan ja tulivat ihanan ongelmitta juttuun. Hurmaavinta oli kuitenkin nähdä hevosen ilme, kun se saa juosta ja syödä, hän oli niin onnellisen näköinen, että ihan liikutuin.

Kirsikkana kakun päällä Ukko tuli ensimmäisen rallin jälkeen itse luokse, vähän kuin sanomaan "heippa mutsi, tää oli aika kiva juttu". Ei tietoakaan karkuun juoksemisesta, etteikö antaisi kiinni. Pojat saivat syödä hetken ennen paluuta iltaheinille ja sittenkän Ukko tuli itse (alahuuli rennosti askeleen tahdissa lörpöttäen) meidän luokse. Niin liikuttava.

Kuvista kiitämme Teaa.

Ilme kertoo kaiken <3

Terkkuja klinikalta

Keskiviikkona oli tuo pelätty klinikka-aika ja puhkurituomio sieltä rapsahti.

Valmiina lähtöön. Firre ei arvostanut.

Hyvää tässä keikassa oli se, että hengitysäänet olivat normaalit ja hyvät, veriarvoissa ei mitään poikkeavaa, eikä tähystyksessä näkynyt mitään erikoista, keuhkot siistit ja limattomat. Tosin tämä tekee yskimisestä entistä surullisempaa, kun siellä hengitysteissä ei näennäisesti ole mitään mikä yskittäisi.

Niinpä pappamobiili saa nyt viettää kaksi viikkoa laidunlomaa, jonka jälkeen palataan hiljalleen liikeelle. Lääkekuuri kestää kepeät neljä viikkoa, ja astmapiippu laulaa ihan aamuin illoin.

Avaava lääke saattaa jäädä käyttöön tämänkin jälkeen, kortisonilla pyritään saamaan tuo reaktio hengitysteissä nollattua, jotta tilanne voi rauhoittua.

Huumeet alkaa vaikuttaa, rento olotila.

Nyt siis toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Sen päätöksen jo tein, että jos lääkkeiden sivuvaikutukset menevät pahaksi, eli jos Fifille paukahtaa ärhäkkä kaviokuume, hän lähtee vihreimmille laitumille samantien. Sitä kiputilaa, jossa Emppu hevosen näin kärvistelevän, en halua hänen kärsivän, enkä kokea itsekään uudestaan.

Onhan tässä itketty ja kiroiltu, mutta pitää nyt katsoa miten tilanne kehittyy ja mitä sitten tehdään. Ärsyttää suunnattomasti mennä tallille, hilata hevonen laitumelta ja kiusata sitä astmapumpulla, ja sitten vaan palauttaa se takaisin peltoon. Missä on se minun harrastamiseni?
Ajan 30km suuntaansa ainakin kerran päivässä bensaa poltellen, suihkiakseni pirun kalliita lääkkeitä hevosen nokkaan, ilman mitään takuita, että tästä koko touhusta on mitään apua.

Onni onnettomuudessa, löydettiin apteekista pienten lasten piippu, johon molemmat lääkket sopii.

Toisaalta teen kaikkeni, mielelläni, jotta tuo ihana papparainen saataisiin taas käyttökuntoon. Jos hänestä nyt ei kisatykkiä tule, niin ei sitten, kunhan olisi liikutettavissa ja voisi hyvin. Vaikka oirelevakin puhkurihevonen voisi elää pihan perällä ihan kelvollista elämää, koskaan hengästymättä ja siten ihan tyytyväisenä, ei se ole meille kuitenkaan vaihtoehto. Itse ajattelen, että jos hevonen on niin vaivainen, että se ei pysty normaalisti, tai edes jotenkin kevyesti liikkumaan, se pitää päästää pois.

Naurettavan kaunis kaakki.
Ps. Onko hän mielestänne kovin lihava?

Otettakoon loppuun vielä huumoriosuus. Fifi oli klinikalle päästyään hyvin pettynyt, että hänet on taas raahattu jonnekin vieraaseen paikkaan. Siinä se seistä möllötti, silmät mulkoillen ja korvat mutkalla. Hyvin huolestuneena, hieman sisäänpäin käpertyneenä ja epäluuloisena.
Terhi katseli Firreä aikansa ja totesi, että nyt hän tietää kenestä tuo hevonen muistuttaa: MARTTI ALANEN.

MTV:n sketsisarja Kingin hahmo, Martti, joka mulkoili maailmaa ujosti ja hieman kömpelösti kommentoi lyhyin virkkein menoa. Tässä meille seisoi Fifi Alanen, seitsemäntoista, koputtelee kahdeksaatoista. Tahtoisin pois, maitokaapin taakse piiloon, siellä on viileä olla. Ystäväni Helmi siellä odottaa.

"Fifi Alanen, seitsemäntoista"

Eläinlääkäri piti meitä varmaan vähän kahjoina, kun vedet silmissä puhuttiin "Fifin äänellä" ja nauraa kotkotettiin, kun heppa seisoi jalat supussa, otsatukka marttimaisen suorassa paikoillen jähmettyneenä.

Hyvää juhannusta!

Keskikesän juhla näyttää jokseenkin sateisen harmaalta, ainakin täällä etelässä, mutta meillä paistoi tänään ainakin omassa sydämessä aurinko. Hipsin laitumelle ja ihmettelin, kun Fifiä ei näy.

Eilisen kaatosateen jäljiltä maa oli edelleen jokseenkin märkä, mutta sadetakkiin puettua Firbulaa ei näyttänyt haittaavan. Kuikuilin hetken, että onko tuo raato tosissaan minun, mutta siellä se pötkötteli, niin kovin tyytyväisenä.

Lähestyin varovasti, ja pääsin tosiaan rapsuttelemaan ja pusuttelemaan pappaa. Ei ollut kiire mihinkään. Vallan liikuttava hetki.

Kauneudesta pidetään huolta savinaamiolla, toimii näemmä niin kasvoihin kuin jouhiin ;)

Ihana tietää, että Fifi on kotiutunut kunnolla ja tuntee olonsa turvalliseksi ruunaporukassa, kun uskaltaa rötköttää laitumellakin.

Letkeää juhannusta, älkää hukkuko (tai pudotko heppasten kyydistä)!

Laitumellelasku '15

Lauantaina oli h-hetki käsillä, hevoset pääsivät laitumelle ensimmäistä kertaa.

Voi sitä intoa ja riemua. Hevoset aavistivat mistä oli kyse, kun ötökkämyrkkyjen käry täytti tallin ja lähdettiin porukalla liikkeelle. Ensimmäisenä vuorossa oli "isot pojat", itse roikuin pihalla Zetan narun päässä, kun jätkä vei ja minä vikisin. Mentyäni nokkospuskaan mukkelis makkelis otettiin vaihto talutettavissa, ja matka jatkui tyynemmin. Draamaa ei siis tästä rupeamasta puuttunut.

Pojat juoksi ja tanner tömisi. Seuraavaksi haettiin pienet pojat + Firre. Pappamobiili ei niinkään lähtenyt ralliin mukaan, kunhan hakeutui välittömästi ponikaverinsa Helmin luokse ja oli onnellinen.
Olin pelännyt, että joku isoista ruunista pistäisi Fifille uusimpana tulokkaana luun kurkkuun, mutta mitään nahistelua ei tullut. Fifikin tyytyi oman, turvallisen kaverinsa seuraan, eikä lähtenyt kaivamaan verta nenästään. Ainoastaan aasipoika Iivari meinasi saada monosta, kun tunki huutaen liian lähelle, mutta sekin tutkailu jäi lyhyeen.

(c)Henna Meriläinen

Haettiin viimeisenä tammat viereiselle laitsalle ja nämä mymmelit olivat niin tylsiä... Kaksi tammoista laukkasi ehkä kymmenisen metriä ja sitten jäivät syömään.

(c) Henna Meriläinen

Seuraavana päivänä lähdin mielenkiinnolla katsomaan, onko hevoseni a) ehjä ja b) halukas antamaan kiinni. Firre möllötti tietysti laitumen viimeisessä kolkassa, että sain tarpoa hyvän tovin hänen luokseen, mutta kiinni antoi ihan ongelmitta. Muistelen viimekesältä samaa, että kukaan hevosista ei koskaan heittätynyt hankalaksi, vaikka niin pelkäsinkin. Matkan varrella saa taputella yhtä jos toista karvakorvaa :)

Hevonen oli onneksi myös ehjä, ei naarmuja ja kaikki kengät jalassa. Vähän väsynyt kyllä oli, mutta tuopa ei yllätä ensimmäisen ulkona vietetyn yön jälkeen. Ihanaa oli nähdä Fifin riemu päästä takaisin Helmin tykö, kun ratsastuksen jälkeen palautin hänet peltoon. Voi pojat :')

Kesämies

Pojat pääsi viime viikolla harjoittelemaan laiduntamista ruohotarhaan. Onnelliset ukkelit.

Fifin tarhakaverina toimii pääsääntöisesti Helmi-poni.

Mikä idylli. Heitä voisi vaan jäädä katselemaan ja ihastelemaan koko päiväksi.