Taistelu itikoita vastaan

Kesä on täällä, ainakin itikoiden osalta. Fifillä oli vatsanalunen syöty ruvelle alta aikayksikön, heti kun pojat pääsivät laiduntarhaan totuttelemaan vihreään. Varsinaisen laidunkauden alettua on ukko ollut selvästi öttiäisten mieleen, mutta hänen paukamansa ovat olleet melko hillittyjä, ainakin kun vertaa joihinkin muihin tallin hevosiin, joiden ryntäät näyttävät perunapellolta.

Pelkkä ötökkämyrkkysuihke ei minun mielestäni toinna paljoakaan, vaikka niitä sittenkin ahkerasti käytän. Kai nekin jotain karkottavat, en uskaltaisi ihan ilmankaan jättää hevosta yöksi ulos.

Nyt olen kuitenkin ottanut uudet aseet käyttöön. Terva- ja pikituotteet ovat monen mielestä parhaita, enkä taaskaan epäile luonnontuotteita ja niiden toimivuutta. Tosin en ole kovin innostunut valelemaan hevosta pikiöljyyn...

Yksi ihan supertuote onkin tämä (ihmisille tarkoitettu) terva-pihkavoide. Tätä olen sivellyt kaikkiin naarmuihin ja ryntäisiin. Yksi Fifin iilmatohoidon purentakohdista oli vähän tihkunut ja houkutellut ilmeisesti paljon öttiäisiä, jotka olivat pureksineet ihon uudemman kerran rikki. Tällä olen saanut kyseisen haaverin hoidettua ja pidettyä itikat uudemman kerran poissa.

Voide on hintavaa, mutta varsin riittoisaa, sitä ei tarvitse läträtä ja kiinteä koostumus tekeekin liikakäytöstä hieman haastavaa. Samalla voi sivellä omiin hyttysenpuremiin parannusta, jos on tarpeen. Suosittelen!

Ovelin ideani oli kaviorasvan uusiokäyttö! Tämä tervarasva toimii nimittäin kavioita paremmin hevosen jalkovälissä. Fifin kaviot kuivuvat näin kesäaikaan, mutta en vakuuttunut tämän rasvan ominaisuuksista, tosin en jaksanutkaan päivittäin pestä ja kuivata ja rasvata pojan koipia. Joku tallilla vapaassa käytössä oleva kavioöljy on tehnyt tehtävänsä kiitettävästi, joten tämä rasva pääsikin sitten toiseen käyttöön.

Olen vallan ronskisti sutinut tervarasvaa hevoseni jalkoväliin, ja kas, ennestään ollut rupi pehmeni ja hävisi aika nopeasti, eikä pojan private partsit ole tulleet syödyksi uudestaan.
Lisäksi sipaisen rasvaa hännänjuureen, kaiken varalta. Fifillä on hieno, tuuhea häntä, ja minua surettaisi kovasti, jos se noiden pirun itikoiden takia tulisi hangattua silpuksi.

Tietysti tämä rasvaaminen aiheuttaa pölyn ja lian kertymistä, mutta pari kertaa viikossa onkin pesun paikka. Hikinen hevonen pitää muutenkin huuhdella, hikihän se vasta ötököitä vetääkin puoleensa. Niinpä pesen ruunan jalkovälin samalla kun huuhdon selän ja öljyän kaviot. Tämä askartelu toimii!

Lisäksi tykkään nyt auringon paahtaessa sipaista Firren nenään vähän "aurinkorasvaa". Pojan turpavärkissä kun on hieman vaaleanpunaista, oletan, että nahka saattaa palaa. Kipeä turpa ei ole kiva juttu. Niinpä elättelen toiveita, että tuo voide ennaltaehkäisee tai ainakin hoitaa palanutta nahkaa.

Lisäksi nyt kun sää vaikuttaa oikeasti pysyvän aurinkoisena, Firbula sai verkkoloimen niskaansa.
Oli kuulkaa aikamoinen operaatio raahata nuo kaksi sankaria laitumelle. Iivari-aasi ei suostunut sitten niin millään kävelemään vierelläni, vaan pakko oli saada kulkea Firren takana. Kahteen otteeseen Fifi yritti maistattaa Iivarilla kaviota, kun aasi änki liian lähelle. Siinähän talutat. Tuo aasi on kyllä mahdollisesti maailman huvittavin eläin! Hän on opettanut minulle miksi aaseista puhutaan jääräpäisinä jukureina, mutta on samalla ehkä hurmaavin olento mitä voi kuvitella.

Minä vahingossa Hööks...

Ai juma nyt taas. Kisoja edeltävänä iltana on hyvä jäädä suremaan pakkomielteisesti sitä, ettei ole oikein kivaa korvahuppua. Tallillahan on huppuja, että jos sattuisi aurinkoinen ja kärpäsrikas päivä, olisi kyllä mitä käyttää. Mutta kun ne värit... Ja taas mentiin.

Vatvoin asiaa useamman tallilaisen kanssa, että kun meidän motto kuitenkin on "jos ei taidolla, niin tyylillä", niin pitäisi meillä sitten olla oikeat värit kisa-asussa. Ja no, montakohan kertaa olen päättänyt, etten osta nyt yhtään mitään mitä ei tarvita, mutta mutta mutta...

Suuntasin sitten Biltemaan, että jos sieltä löytyy se huppu yhdessä värissä ja edullisesti, niin antaa mennä. Ja eihän siellä ollut huppuja minkäänlaisia! Koirankakkapussivarastot on tosin täytetty taas, että ihan hukkareissu ei sentään ollut.

Kello oli vähän yli 7 illalla, että nippa nappa kerkesin vielä hurauttamaan Hööksille, sieltä nyt ainakin löytyisi huppu. Liisa Ihmemaassa-efekti iski taas, teputtelin ympäri kauppaa pää pyörien ja kaikkea ihastellen. Pinkit suojat oli hyvin lähellä lähteä mukaan, mutta sain vielä hillittyä itseni. Pahaa teki kyllä siinä kohtaa, kun silmiin osui PINKIT GLITTER-BOOTSIT! Aijai, nauroin myyjällekin, että eihän Fifi edes tarvitse buutseja, mutta kyllä se niitä voisi minun mielikseni käyttää... No, vielä ei ollut niiden aika.

Kyllähän minä sain huppuni. Mariini on hyvä ja turvallinen, sopii yhteen monen kanssa ja tässä oli sopivasti vielä vähän kultaista blingiä, joka natsaa uuden kultaisen otsapannan kanssa. Ja paljetteja, oh sweet jesus. No nyt on!

Mutta kun se ei jäänyt tähän. Ei tosiaan. Hevonen tarvitsee herkkuja ja mamma vähän muutakin.

Ötökkäkarkotteet tulevat nyt jo ihan tarpeeseen. Aurinko tosiaan tuo öttiäiset esiin ja niitähän riittää. Josko tämä uudempi (?) Effolin suihke olisi jotenkin parempaa kuin perinteinen. Kokeillaan.

Käteen saattoi myös tarttua pinkki Claridge Housen riimu. Äää, ponityttövaihe kukoistaa nyt. Mutta kun oli edullinen, sopivan jämäkkä ja Fifin tarhariimu on tosiaan aika räjähtänyt. Ja se on pinkki, ihanan kirkas pinkki.

Ja  sitten oli vielä koirien leluja 6e kipale. Sehän ei ole paljon mitään, ja hyllyssä oli vielä muutama tuommoisia tuff-leluja, jotka kestävät himpun kovempaa käsittelyä ennen kuin ovat silppuna pitkin nurkkia. Alli osasi onneksi arvostaa!

Jälkihuomiona voisin lakonisesti todeta, että hevoseni ei ymmärrä mikä lik-it on, eikä ole koskenutkaan siihen. Vielä hienompi nami-nuolukivi oli sekin varsin epäilyttävä, kyllä sitä nuuhkittiin, mutta kieli pysyi visusti suussa, maistaa ei voinut. Kyllä kannatti!