Hippo Memorial 2015 (osa 2)

Hippo Memorialin toisena päivänä oli vuorossa esterata. Oltiin ilmoittauduttu matalimpaan luokkaan, eli 50cm. Päivä lähti leppoisammin käyntiin kuin edellinen, tein osani aamutallista ja laittelin hevosen kuntoon.

Aivan liian löysää etenemistä...

Verkassa köröteltiin hyväntuulisesti menemään ja otettiin parit verkkahypyt, jotka olivat tosi huonoja. Okserille otettiin kielto, ja tästä pelästyneenä otin toisen lähestymisen vielä huonommin, ja uusi kielto. Muilta alkoi kuului ties mitä kannustus- ja käskyhuutoa, että nyt menoksi, raippa kehiin, eteen, mars, vauhtia, päättäväisyyttä... Pissat housussa (ei sentään kirjaimellisesti) pistin jalan kiinni ja usutin hevoseni okserista yli. Tapu tapu, hieno poika, ja omaa vuoroa odottamaan.

Ja töksähdys.

Radalle meno pelotti. Olin kylläkin päättänyt hevosta harjaillessani, että tämä on viimeinen estekisa johon lähden mukaan, että tästä kun selvitään olen vapaa. Jos pelottaa ja jännittää, eikä ole hauskaa, lienee melko turha kiusata itseään ja hevostaan väkisin.

Hyppelöintiä pitäisi harjoitella ihan hissukseen, kenties antaa jonkun osaavan hypätä tuolla hevosella, että sen oma draivi säilyisi positiivisena. En nimittäin usko, että minun kanssa hyppääminen on Fifille erityisen hauskaa, kun selässä on suolapatsas, joka ei hengitä tai jousta.

Sitten mentiin. Ensimmäinen este (kuva yllä) ylitettiin jumbohypyllä, toinen tuli hienosti. Kolmannelle saatiin vähän huono tie ja Fifi kieltäytyi/meni ohi. Eipä muuta kun uutta lähestymistä kehiin ja yli meni, tosin kovin huonolla tyylillä (kuva alla). Nauratti katsoa tuota kuvaa, on se niin vaikeaa kun ei vaan osaa...

Loppurata menikin siivosti, mutta saadut virhepisteet veivät palkintopallilta. Hevonen oli hieno, sen asenne ja nöyryys ilahduttavat aina uudestaan.

Fifi pääsi ponikavereidensa kanssa tarhailemaan siksi aikaa, kun hoidin toimaritehtävät ja ihastelin rohkeita ratsukoita, jotka posottivat hyvällä meiningillä isompia luokkia läpi. Hyväntuulisuuden nimissä hain heppaseni vielä vähän kävelemään ilman satulaa kentän ulkopuolelle.

"En varmana poseeraa" terveisin Fifi Fifanderos

Valitettavasti operaatio selkäännoususta ei ole kuvia. Minä töppöjalka en pääse tuon olennon selkään satulatta ilman jakkaraa, joten toteutin operaation tarhassa, muiden ponien hyöriessä ympärillä, toivoen, ettei uljas musta karkaa alta, kun kiipeilen kaivon reunalla. Yksi osio lisää sarjaamme "Turvallisesti hevosten kanssa".

Hippo Memorial 2015 (osa 1)

Viime lauantaina kisattiin Ponikoululla 1-tason kouluskabat, joissa päätin uhmakkaasti startata heC:n lisäksi myös heB:n. Luokat tosin ratsastettiin käänteisessä järjestyksessä, joka ei aivan palvellut tarkoitustamme, mutta mielenkiintoista oli silti.

Ajatukseni hevosen huolellisesta puunaamisesta vesittyi heti alkuunsa, kun saavuin tallille hieman aiottua myöhemmin. Olin sihteerinä ensimmäisenä ratsastettavassa HeA-luokassa, joka toki vei aikaa tallissa tohottamiselta. Niinpä ehdin juuri ja juuri haalia tavaroita karsinan eteen ja panikoida äänekkäästi, ennen toimihenkilötehtäviä.

Luojan kiitos tallihenki on super, sain letitysapua. Lopputulos ei sitten ollutkaan se siistein, ommeltu sykerö, mutta olipahan hevosella letit päässä. Aurinko porotti sateisen aamun jälkeen kirkkaalta taivaalta ja verkkasin melko kevyesti. Fifi yskäisi pari kertaa ja ravailin löysästi pitkällä ohjalla, kunhan poika vaan liikkuisi ja vertyisi. Siirtymisiä olisi saanut kyllä verkassa tehdä, sen huomasi sitten radalla.

Fifi ei ole sellainen jännittyvä hevonen, kuten Zeta, joten sinällään homma oli helppo. Oma ratsastukseni vaan kärsii tavattomasti omasta jännityksestäni, joten eihän tuosta ensimmäisestä radasta mitään timanttia tullut. Tuomareita oli kaksi, jotka tasaväkisesti antoivat 54,4% sekä 54,0%, eli yhteensä 54,2%.

Papereissa oli mukavasti skaalaa nelosesta seiskaan, erityisesti ilahdutti alakerran pisteet, kun sain istunnasta 6sen, parannusta siis nähtävästi tapahtuu. Vasemman laukan noston sössin täysin, siitä ne huonoimmat pisteet, eli 5,0 & 4,5, sekä siirtyminen laukasta suoraan käyntiin, joka rikottiin ajoissa, josta taas 4,0 & 5,0. Loppulauseena se ikuinen energian puute. Ruusukkeet jäi saamatta, mutta meidän ensimmäinen HeB hyväksytysti läpi ja ihan kivoin pistein, olin varsin tyytyväinen. Paremmalla, reippaammalla ratsastuksella saisi pisteet ylös, kun siellä joukossa oli jo hyviä pätkiä!

Kun oli meidän vuoro astella heC:n radalle, alkoi Fifi olla jo vähän löysä. Vaikka verkkasin ihan naurettavan kevyesti, teki auringonpaiste, jännitys ja hevosen huono kunto sen, että se vähäkin energiapilke sammui. Fifi suoritti kiltisti, mutta alkoi vähän karata kuolaimen taakse, kun ei enää jaksanut kantaa itseään. Askeleen pidennys jäi vaisuksi, energia puuttui, laukassa ei ollut kaivattua voimaa. Pisteet jäivät hämmästyksekseni alhaisemmiksi, kuin vaativammassa luokassa, saatin nimittäin 53.5% ja 54,2%, yhteensä siis 53,88%.

Kouluosuudelta jäi siis ruusukkeet tyystin saamatta, mikä toki harmitti, mutta toisaalta olin onnellinen, ettei hevonen yskinyt niin, että olisi pitänyt jättää starttaamatta. Itseeni olin tyytyväinen, että ratsastin jämäkästi, vaikka oma energia ja rohkeus vaatii edelleen sen tuplaamisen. Hevoseen olisin ollut varmaan kaikesta ja mistään huolimatta tyytyväinen.

Kaikki kisakuvat (c) Pertti Penttinen, kiitos kaunis!

Kohellusta koko päivä, mutta hymyissä suin selvittiin!