Kisadebyytti

Käytin 16.10 Ponikoulla ihka ensimmäisissä kisoissa Ukon kanssa.

Luokkia oli tarjolla raviohjelmasta eteenpäin, mutta Ukon tämänhetkisen tilanteen perusteella luokkavalinta oli Helppo C. Puntaroin omaa osallistumistani pitkään ja hartaasti, mutta totesin sitten, että kun sen harjoitusravissa pysty nätisti istumaan, olisi radan ratsastus minulle ja hevosen selälle melko tuskaa, joten jätän väliin. Ukon vuokraajan kannustin kuitenkin starttaamaan, hän kun on minua näppärämpi ja istuu kauniin eleettömästi tuollakin jättiravissa.

Päätös oli ehkä ihan hyväkin. Pelotti niin kamalasti, että mitä koko reissusta tulee, että suunilleen hyperventiloin, jalat tutisi ja sammutin auton monta kertaa lähtiessä ja saapuessa :D
Ukko pisti kuitenkin parastaan ja käyttäytyi hienosti. Verryttelyyn mentäessä hevonen oli pinkeä, mutta mitään ylimääräisiä liikesarjoja hän ei esittänyt. Verkka jännitti minua eritoten, kun Ukko ei tosiaan niistä liian lähelle tulevista muista ratsukoista pidä, mutta kuinkas ollakaan sekin sujui ilman ensimmäistäkään säpsyä tai spurttia.

Radalle mentäessä hevosta ja kuskia jännitti molempia todella paljon, mutta lopputulos oli aika siisti. Jännittynyt hevonen ei esiintynyt liian edukseen, askel oli vähän lyhyttä ja rikkoja tuli useampi, mutta kokonaisuus oli tasainen ja oikein kiva. Ne jotka eivät ole Ukkoa kotioloissa nähneet esiintymässä, eivät olisi enempää voineet odottaa, ja me tiimiläiset olimme kovin tyytyväisiä, kun reissusta selvittiin ilman ylimääräistä hässäkkää, hevonen ei poistunut radalta, eikä mitään muutakaan!

Prosentteja tuli 57 ja rapiat, mutta eipä niistä tällä ensikertalaisreissulla oltukaan kiinnostuneita. Tärkein oli kokemus, uskallus edes lähteä kotitallillta minnekään. Ensimmäistä kertaa kun käytiin siis yhtikäs missään, olihan siinä jännää kerrakseen. Ukko on onneksi ihan 10+ lastattava ja matkustaja, joten porkkanaa vaan naamaan ja kehuja päälle. Hieno poika!

Ennen kisoja kävin satulapajasta noukkimassa Krafftin Gastro-lisäravinteen, jota mainostettiin juuri stressitilanteisiin hyväksi, kuten kuljetus ja olosuhteen muutokset. Ukko soi jauhetta mössöjensä seassa 3 päivää ennen kisoja, kisa-aamuna ja vielä seuraavana päivänä, joista kahtena hän sai sallitun tupla-annoksen (ekstra kovaan stressiin). Paha tietenkään arvioida mitä hevosen maha olisi sanonut ilman kyseistä tuotetta, mutta omaa mieltä se ainakin vähän rauhoitti, ja uusia vatsaoireita emme ainakaan saanut, joten voisihan tuota syöttää toistekin, jos jännitä tilanteita on tiedossa.

Kaikki kuvat otti Henna Meriläinen, lämmin kiitos!

Pappamobiililla kisoissa

Toukokuun viimeinen viikonloppu oli taas Ponikoululla jokavuotisten Hippo Memorial -kisojen aikaa. Lauantaina kisattiin koulua ja sunnuntaina esteitä, mutta oma suoritus jäi tänä vuonna ihan vaan turvallisesti kouluosuuteen.

Kaikki kuvat otti Henna M, Isoin kiitos!

Kuukausi tässä ehti vierähtää ilman Firreä, mutta kyllä oli helppo paluu. Tein aamutallin ja aloin aika kiireesti letittää Pappaa. Ötökkäloimen kaulakappale oli hangannut jouhet melko olemattomaan kuntoon, joten sykeröt sai ylipäänsä tehtyä vaan puoleen kaulaan. Rumat töttöröt tuli, mutta mitä voi odottaa jos vartissa pitää saada letitettyä ja satuloitua.

Kaunis hän oli kuitenkin, kuten aina. Verkkaan marssittiin itsevarmoina, oli jotenkin niin helppoa hypätä vanhan, tutun ja luotettavan hevosen kyytiin. Viimeisen kuukauden aikana on tullut perspektiiviä vähän lisää. En tietenkään saanut hevosesta kaikkea irti ilman mitään treenejä, mutta noin yleisesti tekeminen on helppoa.

Filppus oli omaan tyyliinsä vähän löysä, mutta tein siirtymisiä ja herättelin pehmeästi. Verkassa onnistuin kaiken kukkuraksi istumaan harjoitusravissa kuten siellä kuuluu istua, liike "tuli ulos" lantiosta. Radalla sama jousto hävisi, mutta sain taas yhden arvokkaan ahaa-elämyksen siitä, mihin istunnallani pyrin.

Ihan kuin se lähtisi vähän ylämäkeen?!

Radalle päästyä pistin vaan menemään. He C:1 on tuttu rata, osaan sen ulkoa, joten lasketeltiin vaan menemään. Pyrin tekemään hyvät tiet, mutta muutamat kulmat olin sittenkin arvostelupaperin mukaan oikonut tyhmästi.

Yleisesti kaarien ja ympyröiden symmetria oli hyvää ja tehtävät suoritettu täsmällisesti pisteissä, siitä saatiin plussaa. Jäntevyyttä ja rohkeutta kaivattiin kuitenkin lisää, mikä nyt ei Firren kohdalla yllätä ollenkaan.

Pisteitä saatiin 6,0-7,0 josta olen varsin tyytyväinen. Huonoimman numeron ollessa kutonen ei voi uikuttaa. Varsinkaan, kun tuomarin sanottiin etukäteen olevan tosi tiukka täti :D  Itsehän toimin sihteerinä loput luokat, eikä hän nyt mitenkään järin tiukka ollut, realisti tosin.

Lopputulos oli sitten 64,5% ja 3.sija. Parhaat prosentit ikinä kouluradalta minulle, että voidaan nyt vihdoin huokaista, että jotain kehitystä on omassa ratsastuksessa tapahtunut. C-tasolla tuo 64 ei edelleenkään ole mitään ihmeellistä, mutta ihan kiva nousu kuitenkin.

Juhlan aihetta oli tuloslistojen tultua juuri näissä kisoissa jaetut palkinnot. Ruusukkeiden lisäksi Hippo memorialissa jaetaan niittäin myös tuollaiset pystit, joita olen tässä monta vuotta luonnollisesti tavoitellut ja himoinnut, ja kolmas sija minulle vihdoin sellaisen toi!

Kuvia katsellessa itkettää kantapäät ja kädet, miten nuo ulokkeet voi seilata ties ja missä, kun mielestäni pidän ne omalla paikallaan? Kantapäitä painan mukamas alas, kun olen kuvista jo ajat sitten huomannut tämän nousun ja siellähän ne nousee heti kun en niihin keskity ja käytän jalkaa. Ja kädet... Ei jestas. Ranne mutkalle, ei pystyssä tietenkään ja käsi siirtyy kaulan toiselle puolelle. Tätäkin olen tsempannut pitämällä käsiä liioitellusti alhaalla ja omalla puolellaan, mutta radalla taas unohtuu kaikki muu, kun keskittyy tehtäviin. Oppia ikä kaikki, tiedämme kesän treenikohteet (edelleen, taas).

Mokista viis, päivä oli onnistunut ja superkiva! Lisäksi paikalla oli huimasti superkauniita hevosia ja mukavia ihmisiä, rentoa juttelua ja ajatustenvaihtoa. Kisat on kyllä jees!

Hippo Memorial 2015 (osa 1)

Viime lauantaina kisattiin Ponikoululla 1-tason kouluskabat, joissa päätin uhmakkaasti startata heC:n lisäksi myös heB:n. Luokat tosin ratsastettiin käänteisessä järjestyksessä, joka ei aivan palvellut tarkoitustamme, mutta mielenkiintoista oli silti.

Ajatukseni hevosen huolellisesta puunaamisesta vesittyi heti alkuunsa, kun saavuin tallille hieman aiottua myöhemmin. Olin sihteerinä ensimmäisenä ratsastettavassa HeA-luokassa, joka toki vei aikaa tallissa tohottamiselta. Niinpä ehdin juuri ja juuri haalia tavaroita karsinan eteen ja panikoida äänekkäästi, ennen toimihenkilötehtäviä.

Luojan kiitos tallihenki on super, sain letitysapua. Lopputulos ei sitten ollutkaan se siistein, ommeltu sykerö, mutta olipahan hevosella letit päässä. Aurinko porotti sateisen aamun jälkeen kirkkaalta taivaalta ja verkkasin melko kevyesti. Fifi yskäisi pari kertaa ja ravailin löysästi pitkällä ohjalla, kunhan poika vaan liikkuisi ja vertyisi. Siirtymisiä olisi saanut kyllä verkassa tehdä, sen huomasi sitten radalla.

Fifi ei ole sellainen jännittyvä hevonen, kuten Zeta, joten sinällään homma oli helppo. Oma ratsastukseni vaan kärsii tavattomasti omasta jännityksestäni, joten eihän tuosta ensimmäisestä radasta mitään timanttia tullut. Tuomareita oli kaksi, jotka tasaväkisesti antoivat 54,4% sekä 54,0%, eli yhteensä 54,2%.

Papereissa oli mukavasti skaalaa nelosesta seiskaan, erityisesti ilahdutti alakerran pisteet, kun sain istunnasta 6sen, parannusta siis nähtävästi tapahtuu. Vasemman laukan noston sössin täysin, siitä ne huonoimmat pisteet, eli 5,0 & 4,5, sekä siirtyminen laukasta suoraan käyntiin, joka rikottiin ajoissa, josta taas 4,0 & 5,0. Loppulauseena se ikuinen energian puute. Ruusukkeet jäi saamatta, mutta meidän ensimmäinen HeB hyväksytysti läpi ja ihan kivoin pistein, olin varsin tyytyväinen. Paremmalla, reippaammalla ratsastuksella saisi pisteet ylös, kun siellä joukossa oli jo hyviä pätkiä!

Kun oli meidän vuoro astella heC:n radalle, alkoi Fifi olla jo vähän löysä. Vaikka verkkasin ihan naurettavan kevyesti, teki auringonpaiste, jännitys ja hevosen huono kunto sen, että se vähäkin energiapilke sammui. Fifi suoritti kiltisti, mutta alkoi vähän karata kuolaimen taakse, kun ei enää jaksanut kantaa itseään. Askeleen pidennys jäi vaisuksi, energia puuttui, laukassa ei ollut kaivattua voimaa. Pisteet jäivät hämmästyksekseni alhaisemmiksi, kuin vaativammassa luokassa, saatin nimittäin 53.5% ja 54,2%, yhteensä siis 53,88%.

Kouluosuudelta jäi siis ruusukkeet tyystin saamatta, mikä toki harmitti, mutta toisaalta olin onnellinen, ettei hevonen yskinyt niin, että olisi pitänyt jättää starttaamatta. Itseeni olin tyytyväinen, että ratsastin jämäkästi, vaikka oma energia ja rohkeus vaatii edelleen sen tuplaamisen. Hevoseen olisin ollut varmaan kaikesta ja mistään huolimatta tyytyväinen.

Kaikki kisakuvat (c) Pertti Penttinen, kiitos kaunis!

Kohellusta koko päivä, mutta hymyissä suin selvittiin!