Hevosen omistaminen, loistava idea. Unelmien täyttymys. Kunnes ei enää olekaan.
Tiedättehän sanonnan "huoleton on hevoseton". Se on hauska. Anteeksi,
oli hauska, koska nyt se on vähän liiankin totta. Muuttui siksi jotakuin sinä iltana/yönä, kun Firbula saatiin kuskattua uuteen kotiin.
Tietty aste huolta lienee ihan normaalia ja ilmenee kaiken uuden kanssa: lemmikin, vauvan, auton tms. Mutta mitäs sitten, kun huoli ei lakkaa?
Vuosien varrella on tullut nähtyä hevosten kanssa vaikka minkälaista haaveria ja onnettomuutta. Hevonen voi kaatua ja naarmuttaa puoli kroppaansa (kimo + lila haavaspray = oikein näyttävää!), on hokkinaarmuja joista pamahtaa imppari ja jalka on kuin tukki, on puuttuvia kenkiä ja lohjenneita kavioita, selittämättömiä ontumisia, yllätyksenä löytyviä vanhoja vammoja. On pelottavaa verenvuodatusta, ähkyjä, kuumeilua... Mutta aina ne voi hoitaa, joskus nopeasti ja joskus pitkän kaavan kautta, mutta kyllä hevonen siitä paranee.
Mutta mitäs sitten, kun hevonen ei parane?
Hevosharrastukseen voi laittaa jokaisen ylimääräisen pennin, ja vähän enemmänkin. Tallilla voi kuluttaa jokaisen vapaan minuuttinsa, ja vähän pidemäänkin. Mutta kun hevonen on oma, ei vastuuta hankinnoista ja menoista voi jättää kellekään muulle, eikä vastuuta hevosen hoidosta voi sysätä muiden harteille. Omat rahat, oma aika. Aina.
Eikä mikään näistä ole ongelma, koska hevosihminen on hullu laji.
Toisaalta sen vastuun ja epätoivon, mitä oma hevonen tuokaan tullessaan, ymmärtää vasta kun se on ajankohtaista. Itse pääsin tähän ryminällä käsiksi: ensihevoseni on kroonisesti sairas, siitä riittää huolenaihetta kunnes se on kuollut ja kuopattu, eikä tilanne tästä paremmaksi muutu. Kukaan muu ei voi tätä taakkaa puolestani kantaa, lääkärikuluja maksaa, eikä päätöksiä tehdä.
Ja koska hevosihminen on todella hullu, en vaihtaisi tätä kokemusta pois. Nuorempi, parempi, terveempi hevonen olisi toki kovin kiva juttu, mutta uskon silti, että Firren on tarkoitus olla tässä. Sen on tarkoitus opettaa minua, hevosihmisenä ja ratsastajana. Ja ihan vaan ihmisenä, joka huolistaan huolimatta ei sure valmiiksi huomista, vaan nauttii hetkestä ja ottaa ilon irti siitä, mistä saa.
Tämän hevosen hankita oli typerin asia, jota olen aikoihin tehnyt. Mutta siitä huolimatta paras juttu koskaan!
