Materialistin toivelista

Välillä tuntuu, että minulla on astetta vakavampi ongelma. Riippuvuus. Materiahulluus.

Tuossa taannoin minulla oli monen monta päivää Hööksin nettisivut auki, ostoskori täynnä tavaraa, josta säännöllisesti poistin roinaa, jota ei nyt ehkä välttämättä tarvita, ja samalla lisäilin juttuja, koska olivat ihania/alennuksessa/kovin tarpeen.

Oikeasti tässä ei tarvita mitään muuta kuin koulusatula ja BOTin selänlämmitin. Molempien hankinta on vireillä, botti tilattu horzelta ja satulaa metsästän. Vaikka sopivan satulan löytäminen onkin astetta mutkikkaampi projekti ja tulee viemään hetken pidempään...

Anyway, minä kaipaan ja haikeloin tavaran perään kuin hullu. Aikaisemmin olen ihmetellyt ja jopa paheksunut, kun tuntemani hevosenomistajat haalivat tavaraa liioitellusti. Kukaan ei tarvitse kymmenittäin satulahuopia ja sävy-sävyyn istuvia korvahuppuja ja pinteleitä.

Tämä pintelikassi oli aivan pakko saada aikoinaan.

Mutta tässä minä tuskissani kaipaan lilaa huopa+pinteli settiä, koska se sopisi Firrelle niin hyvin. Tosin noin tummalle hevosellehan sopii kaikki värit todella hyvin: turkoosi, punainen ja keltainen setti olisi myös aika kiva, kuten myös lime. Eihän meillä olekaan paljon mitään yhteensopivaa, pelkästään pinkki, mariini, suklaa ja kermanvärinen setti.

Suojiakin meillä on vaan kahdet parit, mutta kun pinkit olisi niin kivat. Ponipinkkiä, jooo. Pappahevoselle vähän herkempää tyyliä. Ding, ding, ding kilisee päässäni, kun siihen vielä saisi ne pinkit glitterbootsit, niin johan oltaisiin. Silmät kostuu liikutuksesta ja innosta jo kun ajattelen sitä näkyä.

Showmasterin Spangle-bootsit. Kuva Hööksin sivuilta.

Vähän tyylikkäämpänä lisänä uskottavan kouluhevosen lookkiin tulisivat tarpeeseen ne pitkään ihailemani pyörönahkaiset suitset. Minun silmääni ne miellyttävät niin kovasti, ovat klassiset ja siistit suitset, jotenkin niin sirot ja sivistyneet. Sydämeni paloa ei helpota se, että eräs tuttu luopuisi omistaan melko edullisesti. Ja kyllähän tässä suitsia tarvitaankin!! Eihän meillä ole kuin nivelsuitset, kanget, kuolaimettomat, juoksutussuitset ja varasuitset. Ja kaksi suitsipaikkaa tallilla....

Koska haaveilla saa aina, katselin ahkerasti myös saappaita. Nuo vekottimet ovat oikeasti sen verran hintavat, että hyvillä kengillä ja chapseillä pärjään oikein hyvin, mutta kyllähän kunnolliset saappaat on hyvä investointi ja myös tyylikysymys.

Eikä nyt ollenkaan lähdetä siihen, miten kävi, kun olin hankkimassa pihattoelämää varten jonkun fleecen ja villaloimen... Niitä on nimittäin nyt niin kattava läjä, että hävettää. Tosi jokainen tuli hankittua facebook-kirppiksiltä edullisesti, joten nostan itselleni hattua ja toivon hevosen olevan pakkasten tullessa edelleen hengissä.

Ikean vetoketjulliset dimpa-kassit ovat tavarahamsterin ystävä, kuivatusloimet siistissä paketissa.

Samalla tähystän melkein päivittäin erinäisten verkkokauppojen tarjoussivuja, koska sieltä voi löytyä vaikka mitä. Ja jos joku on alennuksessa, se kannattaa hankkia. Toissijaista on, tarvitaanko kyseistä vehjettä oikeasti. Tai miten määritellään "oikeasti tarvitseminen" ;)

"Oikeasti tarvitsen" säkillisen huopia...

Itsehillintää olen harjoittanut jo lukuisia kertoja, sulkenut sivustot ja antanut olla. Mutta mikä siinä onkin niin ihanaa selata hevostarvikkeita. Olen mennyt hieman rikki, suhteellisuudentaju pettää, mutta onneksi tilin saldo palauttaa aina uudelleen maan pinnalle.

Vuoroin vieraissa

Kun oma hevonen on vielä viikon telakalla, päätin päräyttää valmennustunnille toisella hevosella, jottei tulisi ihan täyttä kahden viikon taukoa. Mummohevosen selässä olen käynyt joskus puolitoista vuotta sitten, jolloin olin aivan ihastunut. Nyt alkoi taas tuo surkuhupaista vieraan hevosen syndrooma, olin alkuun aivan täysin hukassa, että miten tämä hevonen muka toimii?!?

Tamma venkoili aluksi, ei kulkenut suoraan vaan tarjosi avoa ja väistöä ja muuta vaihtoehtoista etenemismuotoa. Suustaan hän on melko herkkä, joten kovin napakasti en uskaltanut aloittaa, ja kun on vanhemmasta hevosesta kyse, ei sitä tarvitsekaan heti alkuunsa alkaa painostaa. Ravissakin nauratti ensin, että jo nyt on, kun tuolla venäläisellä tykillä on luonnostaan niin pieni askel, jota en kyllä rehellisyyden nimissä saanut ennen loppuraveja venymään yhtään.

 Tehtiin vähän takaosakäännöksiä, jotka ovat Fifin kanssa olleet melko vaikeita. Nyt taas sujui vallan mallikkaasti. Minulla on ollut kovasti vaikeuksia hahmottaa sujuuko käännökset hyvin, polkeeko oikeat jalat, saanko tosiaan etu- ja takaosan liikkumaan halutessani.
Tämä oli hyvä harjoituskerta, kun tammalle tuo oli niin vaivatonta, että senkus tehtiin.

Tehtiin molempiin suuntiin parit väistöt, jotka eivät olleet kovin kehuttavia. Hevonen kyllä väisti, mutta itse "asetin" aivan liikaa sisälle ja monta kertaa tultiin kaula mutkalla. Onnistumiset tulikin, kun annoin sisäohjaa reilummin, ja ratsastin tosissaan jalalla. Sain noottia, että minun pitäisi unohtaa ranteeni olemassaolo, sen täytyy pysyä suorana ja jämäkkänä, jousto tulee kyynerpäästä.

Tämähän ei ole mikään uusi juttu, teen pidätteet ranteella, teen oikeastaan kaiken ranteella, ja käsivarsi on liki halvaantunut. Aloin tosin saada ideasta kiinni, hetkittäin. Halvauta ranne, uusi mantra!

Tehtiin vielä laukkavoltteja ja siitä suoraan käyntisiirtymisiä. Helppoa kuin heinänteko, kun tammalla on luonnostaan se pieni askel, jota sai helposti vielä koottua ja naps - käyntiin. Tämäkin on Fifin kanssa ollut hankala juttu, nyt sain parit onnistumisen tunteet.
Tehtävän lopuksi oli pakko ottaa kierros kevyessä istunnassa eteen, kun se töpöttäminen alkoi riittää minullekin vauhtisokealle (vaiko hidassokealle?), ja tulihan sieltä sellaista normaalitempoista laukkaa. Edes pätkä.

Oli todella opettavainen ja kamala kokemus taas kerran. Omaa hevostaan arvostaa taas enemmän.
Loppuraveissa alkoi tuntua siltä, että hevonen oli vertynyt ja toimi kuten halusin. Onhan sekin enemmän kuin ei mitään, mutta voi apuva miten hukassa sitä voikaan toisen hevosen kanssa olla. Sitä mukaan kun oman kanssa kehittyy, sitä kuvittelee itse olevansa jotenkin parempi, mutta vieraat hevoset kyllä vievät tehokkaasti luulot pois :D

Varusteurheilua parhaimmillaan

Fifi tuntuu nauttivan laidunlomastaan täysin siemauksin. Pojan on saanut hilata perässään talliin aamulääkkeille ja innokkaasti taas takaisin laitumelle. Astmapumpun aiheuttama alkujärkytys on laantunut ja molemmat lääkkeet saa annettua ihan yksin, pappa on tyytynyt kohtaloonsa.

Koska muuta kerrottavaa ei tähän hätään ole, ilakoitakoon tavaroilla. Kävin nimittäin pari viikkoa sitten työhaastattelussa ja jo pelkkä mahdollisuus uudesta työpaikasta pakotti minut hieman tuhlailemaan. Tähän mennessä on sentään jo varmistunut, että työpaikka on minun, mutta hommat alkavat kuitenkin vasta syksymmällä. Fiksua ei siis moinen tuhlailu taas ollut, mutta meni jo.

Koko shoppaus oli sikäli aivan järjetön, että mitään hankkimastani ei varsinaisesti tarvittu. Mutta kun Hööksillä oli ale ja osa jutuista oli niin edullisia ja kun seliseli ;)

Ensimmäinen pakko-ostos olivat nämä pinkit bootsit. Tulin tuossa todenneeksi, että sotaratsuni jalat ovat niin jykevät, että normi L/Full-kokoinen bootsi riittää etujalan ympäri tarran ottaen millin verran kiinni, takajalkoissa ei sitäkään. Niinpä XL-kokoisena tarjolla olevat pinkit oli pakko saada. Pakko nimenomaan siksi, että tuo hevonen ei mitenkään erityisemmin tarvitse bootseja.

 

 

 

Laaduntarkastaja-kissa hyväksyy.

 Yhtälailla aletuotteena houkutteli tämä kammottava/ihana (vaiko kammottavan ihana) pinkki plyysiriimu sydänkuvioilla. Onhan meillä riimuja, pinkkinäkin hoitoriimua ja tarhariimua, mutta tämän nähdessäni ja sitä ollessa fullina tarjolla, en vaan kyennyt vastustamaan. Yleensähän vastaavia tuotteita on vaan ponikoossa ja saan lapsekkaasti polkea jalkaa. Nyt ei tarvinnut. Hihii!

Koska olen ilmeisesti käyttäytynyt viimeaikoina oikein hyvin, teki eräs mieshenkilö minut tovi sitten hyvin onnelliseksi. Kysyin häneltä kerran, että tahtooko hän olla ihana ja viedä minut heppakauppaan ostoksille, ja mies suostui. Matkaan lähti sillä reissulla beigen värinen setti, koska ajattelin, että Suomion valmennusviikonloppuun olisi kiva olla vähän siistimpää päällepantavaa (niillä varusteillahan siellä ratsastetaan...).

No, valmennukset jäivät käymättä, mutta setti on ihana, ja nyt siihen löytyi aletuotteista yhteensopiva korvahuppu. Ja koska vääränväristä huppua ei voi käyttää, koska sittenhän hevonen ei kulje ja ratsastaja menee kipsiin, niin piti saada matchaava huppu. Joo-o.

Laadunvalvoja kissa hyväksyi tämänkin, ja tahtoi poseerata mukana.

Pinkki perversioni on pitkään piipittänyt takaraivossani oikeanväristen housujen perään. Tavallaan kaikki kovin kirkkaanväriset housut ovat riski leveäperäiselle ratsastajalle, siinä mennään helposti vähän mauttoman puolelle. Mutta eivätköhän pinkit pöksyt ole kaikille yli 15-vuotiailla vähän mauttomat, joten nyt sai luvan mennä. Nämä ovat ihanan kepeät polvipaikkaiset housut, joten ovat kesäkäyttöön varsin passelit, ei tarvitse olla hanuri hiessä helteellä, ihan aina.

Nämähän tuli valikoitua Hööksin nettikaupassa, mutta tilasin tuotteet myymälästä noudettavaksi, säästääkseni postikulut. Se oli virhe. Astellessani nimittäin liikkeeseen noutamaan pakettiani, en millään voinut olla tekemättä pientä kierrosta hyllyjen välissä. Ja siellä odottivat nämä kaunokaiset pisteenä ii:n päällä. Metalabin PINKIT KANNUKSET!

Nämä ovat jotain uutta non slip-matskua. Mitälie silikonipinnoitusta tuo pinkki osa lienee, ovat tosiaan hieman nihkeät ja pysyvät varmasti paikoillaan kenkää vasten. Musta osa, eli itse kannus, on ilmeisesti muovia, joten näiden kestävyys on toinen asia, mutta eipä olleet hinnalla pilatut, joten kokeillaan ja nautitaan minkä kestävät. Ainakin tulen olemaan ihanan mauton, kun kiinnitän nämä pinkkeihin glitter-remmeihin ja pistän menemään.

Ja olihan paketissa mukana vielä synteettiset chapsit, muistaakseni ovat ihan samat jotka minulla on tälläkin hetkellä käytössä. Uudet ja siistit ovat sitten kelvolliset kisa- ja edustuskäyttöön, jos nyt toiveikkaana kehtaan unelmoida, että joskus jonnekin muiden silmien eteen vielä päädytään.

"Sulla on tommonen musta mersu"

Sain viikonloppuna pitkästä aikaa seuralaisen tallille. Emma, jonka kanssa ratsastin aikoinaan Primuksella samassa ryhmässä, kiipesi mammaloman jälkeen takaisin hevosen selkään.

Ratsastettiin molemmat omat kuviomme, mutta pitihän kaverin päästä vielä lopuksi kokeilemaan millainen tämä mamman mussukka sitten onkaan.  Kehuista ei meinannut tulla loppua, mutta Emman kommentti "Sulla on tommonen musta mersu" oli aika imarteleva. Ei ole Firre mikään Lada ;)

 Emman ratsastuksesta ehdin jopa nappaamaan parit kuvat. Ratsastajan toppi oli sopivasti oikean värinen, siinäpä vasta tyylikäs ratsukko sanon minä !

Itselleni oli ihan kiva päästä katsomaan hevoseni liikkumista sivusta. Tähän mennessä kun olen vaan nähnyt muita kävelemässä ja ravaamassa parit askeleet Firrellä, nyt sain oikeasti tarkkailla sen liikkumista.

Firrehän on näyttävä ja raamikas poika noin luonnostaan, mutta nyt kyllä näin sen energian puutteen, jota koulutuomarit moittivat papereissa. Hevonen etenee kyllä ja käyttää itseään hyvin, mutta liikkeeseen olisi hyvä saada vähän terävyyttä. Toisaalta en yhtään epäile, etteikö sitä ala tulla ihan itsekseen, kun poitsu saa lisää lihasta ja voimaa takaosaan. Huono kunto sillä on edelleen ja peppu vaatii aika reilusti massaa.

Tästä näkee aika hyvin, miten luiru Firren takaosa on.

Minä vahingossa Hööks...

Ai juma nyt taas. Kisoja edeltävänä iltana on hyvä jäädä suremaan pakkomielteisesti sitä, ettei ole oikein kivaa korvahuppua. Tallillahan on huppuja, että jos sattuisi aurinkoinen ja kärpäsrikas päivä, olisi kyllä mitä käyttää. Mutta kun ne värit... Ja taas mentiin.

Vatvoin asiaa useamman tallilaisen kanssa, että kun meidän motto kuitenkin on "jos ei taidolla, niin tyylillä", niin pitäisi meillä sitten olla oikeat värit kisa-asussa. Ja no, montakohan kertaa olen päättänyt, etten osta nyt yhtään mitään mitä ei tarvita, mutta mutta mutta...

Suuntasin sitten Biltemaan, että jos sieltä löytyy se huppu yhdessä värissä ja edullisesti, niin antaa mennä. Ja eihän siellä ollut huppuja minkäänlaisia! Koirankakkapussivarastot on tosin täytetty taas, että ihan hukkareissu ei sentään ollut.

Kello oli vähän yli 7 illalla, että nippa nappa kerkesin vielä hurauttamaan Hööksille, sieltä nyt ainakin löytyisi huppu. Liisa Ihmemaassa-efekti iski taas, teputtelin ympäri kauppaa pää pyörien ja kaikkea ihastellen. Pinkit suojat oli hyvin lähellä lähteä mukaan, mutta sain vielä hillittyä itseni. Pahaa teki kyllä siinä kohtaa, kun silmiin osui PINKIT GLITTER-BOOTSIT! Aijai, nauroin myyjällekin, että eihän Fifi edes tarvitse buutseja, mutta kyllä se niitä voisi minun mielikseni käyttää... No, vielä ei ollut niiden aika.

Kyllähän minä sain huppuni. Mariini on hyvä ja turvallinen, sopii yhteen monen kanssa ja tässä oli sopivasti vielä vähän kultaista blingiä, joka natsaa uuden kultaisen otsapannan kanssa. Ja paljetteja, oh sweet jesus. No nyt on!

Mutta kun se ei jäänyt tähän. Ei tosiaan. Hevonen tarvitsee herkkuja ja mamma vähän muutakin.

Ötökkäkarkotteet tulevat nyt jo ihan tarpeeseen. Aurinko tosiaan tuo öttiäiset esiin ja niitähän riittää. Josko tämä uudempi (?) Effolin suihke olisi jotenkin parempaa kuin perinteinen. Kokeillaan.

Käteen saattoi myös tarttua pinkki Claridge Housen riimu. Äää, ponityttövaihe kukoistaa nyt. Mutta kun oli edullinen, sopivan jämäkkä ja Fifin tarhariimu on tosiaan aika räjähtänyt. Ja se on pinkki, ihanan kirkas pinkki.

Ja  sitten oli vielä koirien leluja 6e kipale. Sehän ei ole paljon mitään, ja hyllyssä oli vielä muutama tuommoisia tuff-leluja, jotka kestävät himpun kovempaa käsittelyä ennen kuin ovat silppuna pitkin nurkkia. Alli osasi onneksi arvostaa!

Jälkihuomiona voisin lakonisesti todeta, että hevoseni ei ymmärrä mikä lik-it on, eikä ole koskenutkaan siihen. Vielä hienompi nami-nuolukivi oli sekin varsin epäilyttävä, kyllä sitä nuuhkittiin, mutta kieli pysyi visusti suussa, maistaa ei voinut. Kyllä kannatti!