Laukkasulkeiset

Tein tällä viikolla jotain aika tyhmää.
 Tuli nimittäin treenattua laukanvaihtoja, ilman opettajaa.

Verryttelin tekemällä vähän siksak-väistöjä ravissa ja käynnissä, yrittäen saada itseni ja hevosen nopeaksi. Firre väistää oikeaa pohjetta todella kevyesti, vasen vaatii vähän enemmän, mutta tällä kertaa oli jopa raippa mukana, joten sain sanottua pojalle, että nyt oikeasti yrität. Pari napautusta sai Firren ihan uudella tavalla hereille ja homma pelitti hienosti.

Kävin läpi omaa istuntaani pala palalta. Loputtomasti en voi syyttää epämieluisaa satulaa omista istuntavirheistäni, joten parempi nyt vaan tsempata. Yritin pitää jalan alhaalla, silloinkin kun käytin sitä. Ajattelin varpaita eteen, enemmän jopa sisäänpäin, ettei kantapää hinkuttaisi hevosen kylkeä koko ajan. Hevosen liikkuessa en kuitenkaan saa varpaita oikeasti käännettyä sisään, joten tämä liioiteltu ajatus johtaa ehkäpä juuri siihen toivottuun suoraan jalkaterään.

Polven pyrin pitämään kiinni satulassa, nojaten tukiin, jotta kevennys saisi lähteä rehellisesti sieltä lantiosta, eikä olisi pelkkää jalalla pumppaamista. Vatsa sisään, alaselkä pyöreäksi, kyynerpäät kiinni kylkeen. Sen verran mitä kentän pienestä peilistä näkee, oltiin ihan hyvän näköisiä!

Laukassa hain aluksi omaa istuntaa paremmaksi. Oma selkäni on notkoineen joskus melko jäykkä, eikä tahdo joustaa. Pienellä keskittymisellä sain itseni kuitenkin ruotuun ja hevonen kulki hyvin. Tein muutamia vastalaukannostoja, ja Firre teki työtä käskettyä hienosti. Kokeilin ottaa siirtymisiä suoraan käyntiin, pistämällä jalan kunnolla kiinni ja tekemällä siitä puolipidätteen kautta siirtymisen. Nämä olivat vähän haparoivia, mutta pientä onnistumista siellä seassa oli.

Seuraavaksi tein myötä- ja vastalaukasta kaarteita, pitäen laukan samana, vaikka suunta vaihtui. Firrellä putosi kerran kulmassa vastalaukka raville, mutta poika nosti välittömästi oikean laukan, ihan kuin se olisi ollut vähän nolona, että laukka katkesti vaikkei ollut tarkoitus. Itse en ehtinyt edes reagoida rikkoon, vaan kiitin kun poika kuuliaisesti jatkoi matkaa. Tästä pikku mokasta sainkin kipinän kokeilla vaihtoja, että josko niitä sieltä irtoaisi.

Saatiin tehtyä useampi vaihto yhdellä raviaskeleella. Ihan järjestykseen poika ei jalkojaan saanut, mutta ymmärsi mitä halutaan ja yritti toden teolla parhaansa. Olin yksi naantalin aurinko hevoseni selässä, miten hieno fiilis! Jos hevonen saadaan pidettyä kunnossa ja treenit jatkuvat, me muuten opetellaan vaihdot askeleessa, se on päätetty.

Lopuksi tein vielä laukassa molempiin suuntiin parit pienet voltit, yrittäen saada takaosaa vahvemmin alle, ja voltilta taas reippaasti eteen. Pyrkimys oli yleensäkin tehdä monenlaista tehtävää muutama toisto, että Firre taisi kunnon treenit, muttei ehtisi leipääntyä minkään yksittäisen tehtävän viilaamiseen. Tuon hevosen työmoraali ja miellyttämishalu ovat jotain niin upeaa, että olin taas aivan myyty.

Tavallaan uusien juttujen kokeilu ja treenaaminen ilman opetusta on vähän typerää, toisaalta koen, että oma itsevarmuuteni ja osaamiseni ovat kasvaneet, ja uskallan ottaa vähän riskejä. Jos homma menisi ihan pipariksi, ehtii apua pyytää myöhemminkin. Ja tulee sitä apua ja ulkopuolista silmäparia tarvittua joka tapauksessa tulevaisuudessa.

Olen myös törmännyt paheksuntaan, että halutaan vaan tehdä temppuja, ennen kuin perusratsastus on vakaasti hallinnassa. Olen ehkä väärä ihminen arvioimaan oman perusratsastukseni tasoa objektiivisesti, mutta siitä riippumatta olisi aika tylsää kevennellä ja pyöriä erikokoisilla ympyröillä seuraava vuosi, kunnes ohjelmaan tulisi mitään haastavampaa. Oma ratsastus etenee (ainakin toivottavasti) joka ratsastuskerralla, ja jokainen tehtävä opettaa jotain uutta, oli oma osaaminen sitten täysin tehtävän tasolla tai ei.

Sata sydäntä hänelle !

Hippo Memorial 2015 (osa 1)

Viime lauantaina kisattiin Ponikoululla 1-tason kouluskabat, joissa päätin uhmakkaasti startata heC:n lisäksi myös heB:n. Luokat tosin ratsastettiin käänteisessä järjestyksessä, joka ei aivan palvellut tarkoitustamme, mutta mielenkiintoista oli silti.

Ajatukseni hevosen huolellisesta puunaamisesta vesittyi heti alkuunsa, kun saavuin tallille hieman aiottua myöhemmin. Olin sihteerinä ensimmäisenä ratsastettavassa HeA-luokassa, joka toki vei aikaa tallissa tohottamiselta. Niinpä ehdin juuri ja juuri haalia tavaroita karsinan eteen ja panikoida äänekkäästi, ennen toimihenkilötehtäviä.

Luojan kiitos tallihenki on super, sain letitysapua. Lopputulos ei sitten ollutkaan se siistein, ommeltu sykerö, mutta olipahan hevosella letit päässä. Aurinko porotti sateisen aamun jälkeen kirkkaalta taivaalta ja verkkasin melko kevyesti. Fifi yskäisi pari kertaa ja ravailin löysästi pitkällä ohjalla, kunhan poika vaan liikkuisi ja vertyisi. Siirtymisiä olisi saanut kyllä verkassa tehdä, sen huomasi sitten radalla.

Fifi ei ole sellainen jännittyvä hevonen, kuten Zeta, joten sinällään homma oli helppo. Oma ratsastukseni vaan kärsii tavattomasti omasta jännityksestäni, joten eihän tuosta ensimmäisestä radasta mitään timanttia tullut. Tuomareita oli kaksi, jotka tasaväkisesti antoivat 54,4% sekä 54,0%, eli yhteensä 54,2%.

Papereissa oli mukavasti skaalaa nelosesta seiskaan, erityisesti ilahdutti alakerran pisteet, kun sain istunnasta 6sen, parannusta siis nähtävästi tapahtuu. Vasemman laukan noston sössin täysin, siitä ne huonoimmat pisteet, eli 5,0 & 4,5, sekä siirtyminen laukasta suoraan käyntiin, joka rikottiin ajoissa, josta taas 4,0 & 5,0. Loppulauseena se ikuinen energian puute. Ruusukkeet jäi saamatta, mutta meidän ensimmäinen HeB hyväksytysti läpi ja ihan kivoin pistein, olin varsin tyytyväinen. Paremmalla, reippaammalla ratsastuksella saisi pisteet ylös, kun siellä joukossa oli jo hyviä pätkiä!

Kun oli meidän vuoro astella heC:n radalle, alkoi Fifi olla jo vähän löysä. Vaikka verkkasin ihan naurettavan kevyesti, teki auringonpaiste, jännitys ja hevosen huono kunto sen, että se vähäkin energiapilke sammui. Fifi suoritti kiltisti, mutta alkoi vähän karata kuolaimen taakse, kun ei enää jaksanut kantaa itseään. Askeleen pidennys jäi vaisuksi, energia puuttui, laukassa ei ollut kaivattua voimaa. Pisteet jäivät hämmästyksekseni alhaisemmiksi, kuin vaativammassa luokassa, saatin nimittäin 53.5% ja 54,2%, yhteensä siis 53,88%.

Kouluosuudelta jäi siis ruusukkeet tyystin saamatta, mikä toki harmitti, mutta toisaalta olin onnellinen, ettei hevonen yskinyt niin, että olisi pitänyt jättää starttaamatta. Itseeni olin tyytyväinen, että ratsastin jämäkästi, vaikka oma energia ja rohkeus vaatii edelleen sen tuplaamisen. Hevoseen olisin ollut varmaan kaikesta ja mistään huolimatta tyytyväinen.

Kaikki kisakuvat (c) Pertti Penttinen, kiitos kaunis!

Kohellusta koko päivä, mutta hymyissä suin selvittiin!

Kisavalmistelut

Kisoja edeltävä päivä meni tällä kertaa ihanan aurinkoisissa ja rennoissa merkeissä. En lähtenyt nykimään hevosta tarhasta ennen aikojaan, vaan katselin tavarat järjestykseen tulevia koitoksia varten.

Huovat kouluun ja esteille check, suojat esteille harjattu check, letityskamppeet check.
Meidän kouluhuopa on jo parhaat päivänsä nähnyt, ja siinä on pientä värjäymää, joka ei enää pesussa irtoa, mutta se on minulle kovin rakas. Tämä Tattinin huopa on edesmenneen Emppu-hepan kisahuopanakin toiminut ja omistajaltaan lahjaksi saatu. Tunnearvoa siis on.

Niin kivat kun Firren keltaiset arkisuojat ovatkin, en koe niitä kisakentille parhaimmaksi valinnaksi. Niinpä harjasin lampaankarvasuojat pöyheiksi ja näillä mennään. Ruskea korvahuppukin löytyy, joten hyvin matchaa.

Letitykseen ajattelin tällä kertaa satsata ja ommella sykeröt. Kumppareiksi olen kelpuuttanut bilteman varsin edulliset lenksut, jotka kestävät kiitettävän hyvin, ellei jopa paremmin kuin hintavammat verrokkinsa. Neula ja lanka on itseasiassa ihmisten tukkalisäkkeille tarkoitettu, mutta ajavat asiansa. Iso neula ja kunnon karhunlanka ovat hankintalistalla, mikäli kisarupeamia alkaa tulla enemmän kuin ihan satunnaisesti.

Varustukseen kuuluu tietysti myös showshine, näppärä kenkienkiillotustyyny ja persliima, joka pääsee nyt tosissaan käyttöön, kun HeB-radalla ei kevennetä askeltakaan.

Kamat kasassa ja hevonen hommiin. Hujautin Firrelle korvahupun päähän ja vastoin odotuksiani pappa antoi pukea ihan ongelmitta. Ehkä se vappuna epätoivoisesti yrittämäni pahvikruunu oli vaan Firren ylpeydelle liikaa, eikä kyseessä ollutkaan niin vahva periaate korvien kopeloinnista kuin oletin. Hyvä niin. Ja hyvä oli huppukin: poika oli paljon tyynempi, vaikka öttiäisiä riitti!

Verkkasin aika kevyesti molemmat suunnat ja kokeilin sitten mennä molemmat radat kertaalleen läpi. C:n rata meni vähän epävakaisesti, tuli pientä tahtirikkoa ja huonoja teitä, mutta omat mokat. B:n rataa aloin katselemaan vasta edellisenä iltana, kun havahduin kauhulla siihen, että kai sekin pitäisi opetalla etukäteen. Onneksi KN Special on niin simppeli ja jäi hyvin mieleen. Tuo rata sujuikin keskiravia lukuunottamatta hienosti, siirtyminen laukasta käyntiin oli upein mitä olen koskaan millään hevosella ratsastanut! Samanlaista tuskin radalle saadaan, mutta tuon yhden siirtymisen voimalla jaksaa taas puskea :)

Hevonen oli siis taas super, ja käytiin lopuksi vielä käpsimässä pellonreunalenkki. Sitten varusteet ja kengät puhtaaksi, hevosen häntä pesuun ja valmiiksi vähän showshinea pyllyyn (hevosen, ei minun) ja öljyä kavioon. Avot, kaikki kuosissa. Hyvää viikonloppua odottaen.

Kanget kokeiluun

 Sunnuntai-ilta. Tyhjä talli ja hiljainen hetki. Paras hetki nakata hevoselle kanget päähän ja kokeilla mitä tapahtuu. Minulla ei ollut käsitystäkään, onko Fifillä koskaan käytetty kankia ja mahtaako herralla olla jotain mielipidettä suusta täynnä rautaa.

Sokeria poskeen ja menoksi. Vastaus löytyi aika selvästi: Kyllä hän on kanget kokenut ja mielipide oli selvä: Hän on dressage-taituri.

Pappa kulki heti alkuunsa pyöreänä ja pehmeänä. Itse sain vaan pitää taisaisen tuntuman ja fiilistellä superhienoa hevostani. Kahdet ohjat on monelle liikaa-liikkuvia-osia-tilanne, itse saan pidettyä käteni paremmin hallussa, kun on nyrkki täynnä tavaraa. Ainakin koen näin, videolta se totuus vasta selviäisi, mutta pidättäydyn uskossani.

Veivasin vähän siirtymisiä, pätkät vastalaukkaa ja kokeilin ratsastaa HeC-radan läpi. Laukannostoja lukuunottamatta kulki melko moitteettomasti. Harjoitusravissa on se tuttu hankaluus pitää paketti kasassa, olla hiljaa ja valmistella nosto niin, että siirtyminen olisi täsmällinen ja siisti. Tästä emme kuitenkaan voi moittia hevosta, mister oli superhieno!

Olen rakastunut. Hän on paras, hienoin, kiltein ja upein työmyyrä, miellyttämishaluinen ja nöyrä. Olisin voinut tirauttaa pienet itkut silkasta onnesta.

It's a lifestyle

Kuten aiemmin mainitsin, tulin muuttostressin sekoittamana tilanneeksi hyvänmielen paketin horzen verkkokaupasta. Raha ei tee onnelliseksi, mutta hevosvarusteita sillä saa, joka liippaa hyvin läheltä.

Hörhelö sinisessä ulkoilupuvussaan.

Ostoskoriin päätyivät mm. uusi satulavyö, tarha- sekä ratsastussuojat, kisatakki kevätkautta ajatellen ja parit pintelit, jotta saadaan väriskaalat kuntoon satulahuopien kanssa.

Itse olen ollut Horzeen todella tyytyväinen, sillä nettikaupasta tilaaminen käy niin kovin helposti, omaan budjettiini nähden liiankin helposti ;)  Horzen omat tuotteet ovat yleensä hinnaltaan huomattavasti edullisempia kuin vastaavat "merkkituotteet", mutta laadussa ei ole minun kokemukseni mukaan ollut mitään valittamista. Käyttötavaraa kaikki hevosvarusteet kuitenkin ovat ja kovassa käytössä ne kuluvat.

Jouduin taannoin heittämään yhdet ratsastushousut roskiin ja jäin miettimään, että kyseiset pöksyt ostin Horzelta varmaan 6 vuotta takaperin. Aika hyvin olivat kestäneet, sanoisin!

Herkkähipiäinen Zeta alkoi talven alkaessa kaljuuntua kainaloistaan, kun hän vaihtoi karvaa vähän liiankin innokkaasti. Aikani tarkkailin kainaloiden tilannetta, joista tavan nahkavyö söi karvoja hitaasti mutta varmasti, ja päätin, että nyt on lampaankarvaisen vyön paikka. Näitähän on tarjolla pelkkinä pehmusteina sekä lampaisina vöinä, ja vertailussa voitti tämä Harleigh -koulusatulavyö. Voimme sitten kesän ja hikoilun tullen taas siirtyä käyttämään vanhaa nahkavyötä, kun näin talviaikaan tämä palvelee hienosti. Eikä muuten hankaa eikä paina!!

Laval -suojat

Lisäksi aikaisemminkin jo tuskailemani suojaongelma pakotti etsimään uusia kouluratsastussuojia, jotka eivät hankaisi herkkiksen jalkoja. Tällä hetkellä näyttää hyvältä, vaikka puhtaan lumisella kentällä onkin ollut hyvä käyttää varmoja pinteleitä. Ja kyllä, monet pintelit sekä pintelipatjat ovat nekin Horzen omaa mallistoa, hintataiston helposti voittaneina.

Näin hokkiaikaan Zeta joutuu käyttämään tarhasuojia sekä putseja, koska herra koheltaja on varsin tapaturma-altis. Alkuun suojat oli vain etujaloissa, mutta kunnes eräs talvipäivä löysin hänet tarhasta kiitettävän kokoinen verikimpale takasääreen jäätyneenä (kiitämme kovaa pakkasta, haava oli mennyt umpeen ja tullut kylmätyksi luontoäidin toimesta nopeasti) totesin, että parempi pelata varman päälle ja iskeä suojat myös takasiin. Ruunat kun tarhaavat kimpassa, saattaa vauhtia ja tanssiliikkeitä olla reiluissa määrin. Better safe than sorry.

Herkkähipiäiselle tarhasuojien löytäminen onkin sitten taas asia erikseen, mutta Horzelta onneksi löytyy näitä kevyitä suojia. Teddykarvainen sisäpinta ei hankaa, mutta antaa suojalle sen verran massaa, että suojaavat kolhuilta. Nämä "lärpäkkeet" ovat aikas huiput!
Lisäksi iloitsen tietenkin värivaihtoehdoista, joilla sain Mister Zetan tarha-asun kruunattua.

Uusi riimu kuului toki asiaan, mariininsinisenä tietysti.

Nice-riimu.

Ostoshuumassani tulen napanneeksi kyytiin myös pehmustesetin. Nämä viritettynä kunnon nahkariimuun takaavat oikein tyylikkään (tai no, makuasia) kuljetuslookin. Sisälläni elää edelleen se hölmö pieni ponityttö, joka näki hienoja kisahevosia kaikki paikat pehmustettuna - ja toteuttaa tätä mielikuvaa nyt omalle kopukalleen. Jotta tätä viritelmää päästäisiin jopa käyttämään, pitäisi varmaan lähteä valmennustunnille jonnekin toiselle tallille, mutta eiköhän me pian ehditä.

Lisäksi kun nyt tuote-esittelyä harrastetaan täytyy mainita myös tämä Equifixin nahkabalsami, joka oli todella positiivinen yllätys! Mehiläisvahaa sisältävä balsami tuntuu ja tuoksuu hyvälle, ja jättää nahan mielestäni varsin miellyttävän tuntuiseksi. Iso peukku!

Ja vaikka tämä hankita tulikin tehtyä jo syksymmällä, joudun ilokseni
toteamaan olleeni väärässä.

Supreme Desta -chapsit

Tilasin nimittäin jotkut keinonahkachapsit kakkoschapseiksi ja olin hieman pettynyt. Kyseisen chapsin nilkkaosa oli niin reilu, että se vähän hölmösti lerpsotti sirojen kenkieni kanssa. Nyt talviaikaan kun käytössä useimmiten onkin talviratsastuskengät, aika jykevät sellaiset, ovat nänä kyseiset chapsit ainoat, jotka mahtuvat nilkasta asiallisesti reilummankin kengän päälle.

Onhan se varsin kiva voida kylmilläkin keleillä näyttää asialliselta, eikä vaan humpsutella kuomat jalassa puskailu-tyyliin menemään!

Nyt on kuitenkin mitta (ja kaapit) täynnä. Ostokset saavat olla vähäksi aikaa tehty. Uutta ulkoloimea kyllä katselen kirpparilta, kun pojat ovat tehokkaasti silpunneet Zetan takkia, mutta kaikki muu tarpeellinen ja tarpeeton saa jäädä hetkeksi kummittelemaan kaupan hyllylle.

Tulin nimittäin keksineeksi aivan uuden rahareiän, mutta siitä myöhemmin lisää!