Case satula: Solved

Matka oli pitkä ja raskas, mutta projekti satulanmetsästys saatiin tällä erää päätökseensä!

Loppujen lopuksi sopivaksi todettiin yksi Kieffer, josta ei löytynyt kuin 17" istuimia, joka vaikuttaa istuntaani vähän eteenkippaavana, joten se ei jätettiin laskuista pois. Sitten löytyi isompana vastaava uudempi malli, jonka hinta huiteli jo reilusti yli tonnissa ja satulaa olisi vielä pitänyt kaventaa. Eh... Hyvä tosin tietää, että Kieffereitä saa tarvittaessa muokattua molempiin suuntiin ja useamman kerran!

Harmistuneena päätin kokeilla vielä Wintec Isabell Werthiä, joka on melko suora ja säkätilaltaan ihan ookoo. Ja kuinkas ollakaan, satula oli vallan passeli ihan sillä leveydellä mikä kaari satulassa oli valmiina, kun väliin tuupattiin karva. Ja karvaa käytän mielelläni muutenkin, kun hevosen selässä on niin vähän lihasta, joten kaikki pehmuke ja paineentasaus on ihan tervetullutta.

Jos hevonen tuosta levenee, otetaan palat pois romaanista ja tarvittaessa karva kokonaan pois välistä, niin satula saattaa sopia pitkäänkin tuollaisenaan. Ja saadaan tuota Wintecciä tosiaan levennettyä helposti itsekin (tai helppous on käsittääkseni suhteellista, mutta anyway).

Jos suoraan puhutaan, en välitä satulasta itse juurikaan. Se on toki kivan kevyt ja onhan siinä sinällään nuhjupintoineen hyvä pito, mutta mutta. Kyllä se kunnollinen nahkasatula on minusta tässäkin kohtaa hintansa arvoinen. Olkoon, kunnon koulusatulaa katsotaan uudestaan kun hevosella on selkä mihin penkkiä mallata, tällä hetkellä se saattaa tosiaan muuttua ihan liikaa, jotta kannattaisi satsata parempaan.

Satulashow vol. liian mones

Viimeiset pari viikkoa on etsitty sopivaa satulaa hiki hatussa. Lihasköyhä hevonen on aikamoinen pala purtavaksi, kun mikään satula ei kuitenkaan sellaisena istu tuonne selkään, kun selässä ei ole niitä lihaksia, joilla satulan kuuluu levätä.

Vaikka hevosen malli on kaikkiaan mennyt jo eteenpäin, takaa se on pyöreämpi ja kaulaan on tullut paksuutta, on selkä edelleen tuollainen luiseva riuku. Hierojakin totesi surkeana, että ei sillä ole tuolla selässä paljon mitään. Sitä suuremmalla syyllä olisi kiire löytää satula, jolla hevonen pystyy käyttämään itseään oikein ja rakentamaan sitä lihasta haluttuun paikkaan.

Olen ollut yhteydessä eri satulamyyjiin, tilannut satuloita kokeiluun monesta paikkaa, hakenut sovitukseen tutulta ja siitä paikasta, minne pääsen hakemaan. Ollaan kokeiltu tallin muiden hevosten satuloita ja sainpa lainata yhden hepan karvasatulaakin, joka oli itselleni ensimmäinen kerta!

Christ-lampaankarvasatulan Iberico-malli oli todella positiivinen yllätys!

Olen myös haalinut itselleni edestä kohottavan geelin, lampaankarvaisen satulahuovan ja lähtipä Horzen "mitä enemmän ostat, sitä enemmän saat alennusta" -kamppiksesta tilaukseen palaromaani ja setti täytepaloja, että on sitten millä tuunata.

Satulapaja on käynyt viimeviikkoina tutuksi, olen hakenut ja palauttanut satuloita, ostanut ötökkäloimen ja istunut tilojen lattioilla leikittämässä maailman parhaan asiakaspalvelijan tittelin ansaitsevaa Bobi-koiraa, samalla kun pohditaan tuota hevoseläintä. Viimeisimpänä nappasin mukaan kolme samanmallista satulaa, joissa oli kaikissa melko erinäköiset toppaukset, että katsotaan.

Ja mehän katsellaan. Satulansovittajaa on konsultoitu kuvin, ja hänen ensikommenttinsa oli aika kuvaava "Huhhuh, eihän tuossa auta kun karva ja iso määrä täytepaloja". Mutta tästä huolimatta satulan tulee ihan au naturel istua selkään. Nyt ollaan toivottavasti aika lähellä totuutta viimeisimpien kahden suosikin kanssa.

Koska en kuitenkaan luota itseeni, tervettä rehellisyyttä omaa silmää kohtaan, olen kysynyt jokaisesta satulasta mielipiteen a) toiselta ratsastajalta ja b) opettajalta, jolla on näkemystä ja joka voi hyvin kopeloida satulaa kun itse olen selässä. Siinähän on aika vissi ero miten satula asettuu sellaisenaan versus kun selässä on ratsastajan paino. Mutta keskiviikkona selviää lopullisesti kelpuutetaanko me nyt vanha kunnon Kieffer.

Vaikka tarkan markan pihistelijänä olen ajatellut, että pääsen halvimmalla tilaamalla satuloita sovitukseen ja tutkimalla asiaa itse fiksumpien kanssa, alan olla sillä kantilla, että helpointa (ja lukuisten virhetilausten jälkeen edullisinta) olisi kuitenkin tilata se satula-auto pihaan. Monesti olen kuullut sanottavan, että satula-auton mukana ei tule niitä edullisempia vaihtoehtoja, mutta eiköhän sekin olisi sovittavissa, kun hintakatto lausutaan ääneen. Ja itsehän olen päättänyt, että tähän alkuun en tosiaan investoi suuria summia satulaan, sillä todennäköisesti hevonen on syksyllä leveämpi, muhkeampi ja aivan eri mallia, jolloin ollaan taas satulametsällä. Sitten kun hevonen on jotakuin "valmis", sitten voidaan kaivaa kuvetta ja katsoa niitä hintavampia penkkejä. Kyllä hyvä satula saa maksaa, ja siitä olen valmis maksamaan, mutta en puolen vuoden käyttöä varten. Varsinkaan, kun edelliset 2 satulaa ovat edelleen myymättä ja olen saanut todeta, että niistä ei pääsekään helposti eroon ja saa rahojaan pois.

Eka kerta tunnilla

Edellisviikolla käytiin ensimmäistä kertaa Ukon kanssa tunnilla. Hippasen jännitti, että mitä hommasta yleensäkään tulee, mitä opettaja meille keksii ja miten siitä selvitään. Onnea on (taas kerran) superihana opettaja, joka ymmärtää hevosten päälle, mutta myös ihmisten!

Todettakoon, että minulla on ollut viimeiset pari vuotta todella hyvä tuuri valmentajien suhteen. Tallin vaihtuessa on aina löytynyt joku uusi hahmo, toinen toistaan pätevämpi ja ihanempi, kaikilla on ollut niin paljon annettavaa ja vielä sellaiseen hyvään, kannustavaan henkeen, josta saan jotain irti.

Noh, mentiin tosiaan yksityistunnille, ettei tarvitse varoa ja jännittää niitä muita hevosia. Edelleen olen onnistunut ratastamaan hevosen yksin, enkä vieläkään ole niin sinut hänen kanssaan, että haluaisin edes ottaa esille tätä "vastaantulevien hevosten mörköä". Kaikki ajallaan.

Hävettää nuo kantapäät pahemman kerran...

Ei tehty tunnilla tosiaan mitään ihmeitä, pujottelutehtävää ja perusratsastusta. Asettaa, taivuttaa, ulkoavut kääntää ja sitten suoristus. Sisäjalka läpi, sisäkäsi ei vedä, ulkokäsi on vakaa. Siinä riitti hommaa ihan kerrakseen, mutta kuinkas ollakaan hevonen säilyi enimmäkseen rentona ja toimi kivasti. Hetkittäin hän heräsi ja liikkui omalla moottorillaan, selkä oli käytössä ja saatiin kehuja. Otettiinhan me niitä hirvikaula-juoksujakin, varsinkin laukannostojen yhteydessä, mutta kaikkiaan homma kuulemma näytti jo ihan ratsastukselta ;)

Kuvat eivät ole itse tunnilta, valitettavasti. Yritin toki ratsastaa samalla tavalla kuin onnistuneen opetustuokion aikana, mutta eihän homma toiminut ollenkaan kuten meinasin. Kuvissa kokeiltiin yhtä satulaa, joka olisi kiva, mikäli hevosella olisi selässä edes yksi siivu lihasta, mutta lapakuoppiinhan tuo uppoaa. Fylliä kun lisätään väliin, jää satula vähän kapeaksi, eli ei jatkoon tämäkään yksilö :(

Loppukevennyksenä vielä taidonnäyte, miten hirvi juoksee. Tällä tyylillä ylläpidetään alakaulaa näppärästi ;)  Onneksi näitä pyrähdyksiä ei tule kun huonojen laukannostoyritysten yhteydessä.

Rahanmenoa ei voi estää

Ai jösses minä sanon.
Ja kiroilen, ehkä itken vähän, ja silmät kiiluen selaan nettikauppoja.

Uusi hevonen tarkoittaa taas kerran tätä minulle jo niin "rakkaaksi" muodostunutta satulanmetsätystä. Pidättelen kirosanoja ja selaan netistä miltä tarjonta näyttää. Sitä huippuhyvää satulaa lienee turha nyt etsiä, kun hevonen on niin kesken ja näyttää kehittyvän ihan silmissä. Mutta hyvähän sen satulan pitää olla, että sillä voi tehokkaasti treenata ja saada aikaan sitä haluttua muutosta ja kasvua. Noh, ehkä löytyy se joku kohtuuhintainen jolla pärjätään, kunnes on taas vaihdon aika.

Sovituksessa meillä olikin jo yksi Jeffries Piaffe sekä Albion Lux, mutta molemmat turhan suoria tähän selkään, painopiste jäi liian taakse. Seuraava kandidaatti on postissa tulossa, josko nyt nappaisi!

Mutta eh.. Reippaana tyttönä kauppasin edellisen koulusatulan vaihtuessa yleispenkkiin kaikki kouluhuovat pois ja ostin kivan värisuoran yleishuopia tilalle. Niin. Että nyt kun haetaan lähtökohtaisesti koulusatulaa, ei minulta löydy kuin se yksi ainut satulahuopa jota voi käyttää. Että shoppaamaan vaan, jumanpuikulat.

Lörppähuuli <3

Ja vaikka nyt ollaan uuden äärellä ja voisin jättää hevosen helposti heinä, kivennäinen + kaura -ruokinnalle, en mitenkään voi päästää irti innostuksestani hifistellä ruokinnan parissa. Toki aikomus on pitää ruokalista mahdollisimman yksinkertaisena, ei syötetä mitään ihan vaan syöttämisen ilosta. Mutta msm ei ole kinnerpattihevoselle mitenkään turha ajatus, ruusunmarja on edelleen hyvä c-vitamiinilisä tukemaan msm:n imeytymistä ja chia kun hoitaa samalla vatsan, karvan ja kaviot, miksen syöttäisi tätä superfoodia? Ja pitää sitä kuitenkin tilata, kun itsekin otan aamuisin shotillisen chialimaa, loistava kuitilisä ihmisillekin! ;)

Ja onhan tässä nyt pohdittu sitäkin, että onko se mash vai greenmix, jonka seassa edellämainitut kannattaisi hevoseen upottaa. Saatika sitten kivennäinen... Vaikka olenkin paljon opiskellut ja lukenut, olen edelleen aika noviisi mitä hevosen kokonaisvaltaiseen ruokintaan tulee. Kivennäisistä on käyty aikamoista keskustelua, joka on saanut oman pään pyörälle, että mitä sitä kehtaisi nyt syöttää, kun tallin puolesta ei ole mitään tarjolla ja valinta on ihan yksinomaan minun. Laskelmat ruuista ja määristä ovat vielä kesken ja työllistävät aivonystyröitä kivasti.

Tuo säkä + lapakuopat ei olekaan helpoin kohde satulanmetsästäjälle...

Ruokasäkkejä on turha roudata paikalle, ellei ole laareja minne sapuskat mättää. Ja kauhoja, joilla taas kaapia sapuskaa laareista ruoka-astioihin. Ikea kutsuu, sekin. Ja mistäköhän löytää mittalusikoita? Kun kaikkialla tuntuu olevan yksinomaan ruokalusikka 15ml ja seuraava onkin desi.

Ja mainittakoon, että havahduin myös siihen miten kamalasti kaikkea pientä tilpehööriä pitää taas olla hankkimassa. Yksi sadeloimikin uupuu. Ja hyönteisloimi. Ja ötökkämyrkky loppuu. Ja, ja ja...

Monet hankinnat eivät ole sinällään mikään ongelma, mutta kun kaikkea pitäisi olla hankkimassa kertarysäyksellä, alkaa summat olla jo isompia, kuin mihin rahat riittää. Hevosen hampaatkin olisi kiva tarkastuttaa, koska ikinä ei kannata tuudittautua jonkin eläinlääkäri x:n taannoiseen työhön. Ja hierojakin pitäisi saada paikalle, että saisi laajempaa käsitystä siitä missä mennään. Itsekin olisin pahemman kerran osteopaatin tarpeessa, kun lonkkia kiristää niin, että vinkuu vaan.

Aina joskus sitä miettii, että onko tässä yhtään mitään järkeä. Omat vaatteet on mitä sattuu, kunhan elukalle löytyy garderoobia. Samoin omat ruuat on edullisinta mitä kauppa tarjoaa, kun hevoselle tehdään syväanalyysi sen tarpeista. Onnea on kyllä mies, jolla riittää edes jollain tasolla ymmärrys hevoshullua (paino sanalla hullu) kohtaan.

Kunnon satulasavotta

Olin ehtinyt kirjoittaa tämänkin postauksen jo valmiiksi tuossa aiemmin, joten vaikka satula lähti taas vaihtoon, jaettakoon tämäkin tuskan taival teille kokonaisuudessaan:

Huoh. Löydettiin syksyllä vihdoin hyvä satula, jossa riitti säkätila ja selkärangantila, ja joka istui Fiipalle mainiosti. Hevosen melko syvät lapakuopat kyllä mietityttivät jo silloin, ja satulaa sovittamassa ollut ammattilainen kehotti testaamaan kohottavaa geeliä lapakuoppien kohdalle täytteeksi, jos liikkuessa näyttäisi siltä, että satula yhtään keikkaa.

Kohottava geeli, tai "kanafileet" kuten meillä sanotaan ;)

Kapeamman satulan hankkimisessa olisi heti se ongelma, että kun satula ei painaisi lapoja, pääsisi lihas kehittymään ja satulasta tulisi hetkessä liian kapea, ja taas etsittäisiin uutta. Niinpä päädyttiin tähän penkkiin, geelitäytteeseen ja aamen.

Satulassa on melko pieni ja syvä istuin, sekä melko isot polvituet. Penkki on sinällään hyvä istua, mutta olen huomannut sen olevan itselleni melko huono. Olen lonkistani melko kireä, enkä monestikaan saa jalkaa "auki" ja alas. Nytkin vasen lonkkani alkaa useasti kramppaamaan, kun yritän istua harjoitusravissa alas ja ajattelen pitkiä, raskaita jalkoja. Noh, oma keho ja satula ovat kaksi erillistä asiaa, mutta...

Tässä ei tosiaan istuta takakaaren päällä.

Kun tuossa satulassa istuakseen täytyisi saada se jalka alas ja pylly topakasti kiinni istuimeen. Ja kun en tässä onnistu, tulee polvituki myös tielle. Ja satulaan asettuakseni etuvartalo kippaa eteen ja jalka taakse. Etenkin oikea jalkateräni tipahtaa alas, kantapää nousee ylös ja koko asentoni näyttää aivan kammottavalta. Jos satulassa olisi edes hieman laakeampi istuin, pääsisi siinä hieman liikkumaan ja korjaamaan itseään. Mutta kun ei. Omalle istunnalle kunnon estesatula olisi varmaan mukavin.

Ongelma on myös siinä, kun Firre käy myös ratsastuskoulun tunneilla ja kaikki eivät ilmeisesti osaa satuloida geeliä kohdilleen, se valuu eikä auta mitään ja penkki keikkuu keventäessä siellä hevosen selässä. Itse olen kokeillut kevennellä käsi takakaaren alla, ja varmistunut siitä, että oikeassa kohdassa olevan geelin kanssa näin ei käy, mutta jos opettaja näkee satulan keikkuvan, niin kyllähän se keikkuu. Ja tästäkös se hevosen selkä tykkää.

 Varsinkin, kun hankkimani satula maksoi melkein kolmen kuukauden vuokran verran ja edellinen Kieffer on edelleen myymättä, alkoi jo tuskastuttaa. Tsekkautin Firren selän hierojalla ja arkahan se oli. Ei auta miettiä rahaa siinä kohtaa, huonolla satulalla ei voi ratsastaa.

Taannoin testailtiin urakalla kaikkien tallin hevosten penkkejä ristiin ja kuinkas ollakaan joustorunkoinen olisi herralle oikein passeli. Niinpä pidän silmät auki, jos jostain tulisi vastaan käytettynä Flexible Inspiration koulusatula, uuteen kun ei tosiaan ole varaa ennen edes jomman kumman edellisen satulan myyntiä, ja siinähän voi kestää.

Iso ja pitkä säkä, kaareva (ehkä jopa vähän takakorkea?) selkä. Siinäpä hommaa.

Onni onnettomuudessa Zetalle epäsopivaksi jäänyt vanha Kieffer istui nyt Firrelle aika hyvin, joten saatiin kuin saatiinkin käyttösatula. Ja täytyy sanoa, että viimeiset pari ratsastuskertaa ovat olleet yhtä juhlaa, kun pystyn istumaan ja korjailemaan istuntaani tarpeen mukaan. Josko nyt alettaisiin nousta sieltä epätoivon suosta?

Ensi viikolla on satulansovittaja vielä tulossa katsomaan satuloiden istuvuutta, joten ammattilainen saa vielä lausua painavan sanansa. Toivottavasti hän ei löydä Kiefferin istuvuudesta mitään merkittävää, mitä meiltä on mennyt ohi.

Takaisin kotiin

Pahoittelut hiljaiselosta.

Viimeiset pari viikkoa on tullut tirautettua parit väsymyksen ja epätoivon itkut, kiroiltua miten kaikki voi olla niin vaikeaa ja menetettyä hermot pariinkin otteeseen. Meidän uusi koti osottautui sitten tosiaan täysin epäsopivaksi meille ja koska aloin olla siinä pisteessä, että hanskat osuvat tiskin sijaan jo jäteasiaan, piti tehdä pienet ratkaisevat peliliikkeet.

Niinpä Firre sai palata takaisin kotiin, eli Ponikoululle. Pappamobiili saa nyt hetken elää ihan tavallisesti tallissa, kunnes saadaan varastokäytössä olleen ulkotallin lattia uusittua hevoselle sopivaksi, sitten hän saa yksiön pihalta.

Iloinen yllätys oli, että Firre suhtautui uusvanhaan kotiinsa todella rennosti. Vatsa ei mennyt kuralle, kuten edellisen muuton yhteydessä, ja elämä näyttää asettuvan uomiinsa ihan kivasti. Tunneilla uljas musta saa jatkossa vierailla kahdesti viikossa, jolloin saan omat tallivapaani mukavasti pidettyä.

Uusi satulakin tuli löydettyä. Ylitti kyllä oman budjettini reilusti, mutta minkäs teet. Veronpalautukset tulee - ja menee. Ylitöitä olen myös painanut minkä olen kerennyt, saahan siitä viikkovapaan menetyksestä jotain ja vuorojen välisen lepoajan alituksesta myös. En tiedä miten järkevää tämä on, viimeisen kolmen viikon aikana on tullut painettua liki 140h tuntia, mutta kun tuo kaunis rahareikäni sen vaatii niin minähän teen. Millä ajalla ja energialla sitten harrastetaan itse eläimen kanssa onkin toinen asia.

Ehkä vuodenvaihteessa koittaa aurinkoisempi vaihde, ainakin yritän uskotella itselleni näin.
Ainakin ollaan nyt hyvässä tallissa, jossa on hyvä kenttä ja hevoseni saa sitä ruokaa mitä haluan. Huolet puolittuu ja paine vähenee. Päästään liikkumaan sääolosuhteiden rajoissa ja jos nyt ei tule mitään uutta ikävää, päästään jatkamaan yhden supervalmentajan tunneilla ja rahatilanteeni salliessa toisenkin.

Sporthorse sai taas ratsutukan, kun pihattoelämä jäi taakse.

Uusi koti, uudet tuulet

 Viime maanantaina muutettiin uuteen kotiin. Kovin haikeana jätin edellisen kodin taakse, kun viihdyttiin molemmat niin superhyvin, mutta tässä ei itkut auttaneet.

Keikkoja piti heittää peräti kaksi, kun kaikki kamat eivät mahtuneet yhteen autolliseen. Mies totesi, että Firrellä on enemmän tavaraa kuin minulla. Tiedä häntä, mutta hieman on päässyt kertymään yhtä sun toista.

Uudessa pihatossa Firre on vallan naisseurassa, kavereina on aikuinen ja lapsihevonen, joiden kanssa elämä näyttää olevan ihan kivaa. Mitä nyt lapsihevonen ruokaa jaettaessa komentelee Pappaa hieman kovakouraisesti sivuun.

Itsekin olen tykännyt, talliporukka vaikuttaa tosi kivalta. Opetustarjontaakin on runsaasti: vaikken vuorotyöni kanssa voi oikein vakituntiin sitoutua, näyttää tuntien pitäjiä olevan niin joustavasti, että päästään viisaampien silmien alle jatkossa useamminkin.

 Liikunta on lähtenyt oikein kivasti rullaamaan. Ollaan hölkötelty ratsain ja irti, kuten kuvista näkyy. Pari päivää meillä mennään vielä ilman satulaa, kunnes uusi koulupenkki toivottavasti löytyy. Ainakin sovitukset on sovittu, joten eiköhän sieltä se sopiva satula löydy.

Iilimatohoitokin kerettiin jo etujalkoihin ottamaan, kun hoitaja oli sopivasti tulossa tallille. Vaikka itse olenkin hermoillut Firren jalkojen ajottaista pientä nesteisyyttä, saatiin kehuja, että harvalla tämän ikäisellä on näin hyvät jalat.

Josko hiljalleen alkaisi omakin stressi ja huoli helpottaa: hevonen ei ole nuori ja pientä kremppaa luonnollisesti tulee, mutta niin kauan kun liikkuu puhtaasti ja halukkaasti, lienee kaikki suhteellisen ok. Eläinlääkäri saa tsekata Firbulan vielä ennen vuodenvaihdetta, että näyttääkö jalat yhtään paremmilta kun ratsastuspohjat on pehmeämmät, mutta uskoisin, että tunnelin päässä pilkahtaa valo.

Ihanakamala Tavela

Ratsastusmaisemat parhaimmillaan, sanoisin.

Yliopiston hevosharrastajien kerho Troijan hevonen järjestää säännöllisesti vakituntien lisäksi erilaisia kursseja ja kokeiluja muilla talleilla. Nyt kun tarjolla oli teho-koulupäivä, oli pakko ilmoittautua mukaan matkaan. Ja niinpä iloinen akkaporukka suuntasi aamuvarhaisella Tampereen seuduille, Tavelan Equillence Centeriin.

Ohjelmassa oli tunnin istuntaunti, puolentoistunnin koulutreenit kangilla, sekä tunnin maasto, jonka päätteeksi lähdettiin vielä uittamaan hevosia. Ai mikä mainio suunnitelma!

Ihana, suloinen Vinha <3

Saavuttiin tallille ehkä hieman turhan myöhään, ja aikataulut alkoivat mättää heti :D  Helteet olivat muuttaneet kentän saharaksi, joten päätimme yhteistuumin siirtyä nurmelle ratsastamaan hiekan sijaan. Niinpä piti veivailla hevosille hokit jalkaan. Tähän meni kiitettävästi aikaa.

Team Troija

Päivä oli kaunis ja nurmikenttä aika upeissa maisemissa. Itse en ole ennen varsinaisesti nurmella treenannut, joten kokemus oli varsin kiva. Menin ensimmäisen tuntini Vinha-suokilla, joka oli aivan ihastuttava tyyppi. Ei mikään järin osaava ratsu, mutta sitäkin yritteliäämpi ja hyväntuulinen. Alku oli vähän haparoiva, mutta sitten mennä puksutettiin tosi kivasti. Kunnon maastomopo!

Haettiin istuntaa siirtymisillä ja ympyröillä. Istuinluut pyöräilee takaperin -ajatus on minulle monen kertomuksista tuttu, mutta vasta nyt koin tämän opin itse tunnilla ja sain ajatuksesta kunnolla kiinni. Harjoitusraviin löytyi hyvä fiilis ja hevonen kulki rentona.

Satula tosin oli minulle huonoin mahdollinen. Käynnissä homma pysyi kasassa, ravissa hankaloitui huomattavasti, mutta laukassa istunta kippasi eteen, vaikka kuinka yritin vääntyä oikeaan asentoon. Ei se satula ihmisen puolesta ratsasta, eikä siitä voi kaikkea syyttää, mutta jos penkki ei päästä kuskia hyvään asentoon millään, alkaa homma mennä vähän vaikeaksi.

Ensimmäisen tunnin jälkeen pidettiin tauko, juotiin kahvit ja saatiin vähän herkkuakin. Ai vitsit, kyllä kelpasi! Tavelan ehdoton plussa oli hyvä meininki, oikein miellyttävä ilmapiiri.

Toiselle tunnille sain Kiddy-tamman, ja odotin kuuta taivaalta, kun sain alleni "tavallisen ratsuhevosen", kun tuo suokki oli kuitenkin vähän omaa luokkaansa. Mutta kuinkas kävikään! Emme ymmärtäneet toisiamme ollenkaan. Jossain vaiheessa itseäni alkoi hermostuttaa, että on se nyt kumma, kun hevonen ei toimi, ja tamma hiiltyi samaan tahtiin, että mitä pirua se ratsastaja haluaa... Tein tuskissani ja sydän sykkyrällä hommia, kunnes väistöt vasemmalle alkoivat onnistua edes jotenkin. "Älä vedä, älä purista, istu keskellä, pidä ulkoa, pidä ulkoa, älä roiku sisällä, pidä ulkoa" hoin itselleni. Huh. Suunta vaihtui ja pakka hajosi jälleen. Hevonen juoksi alta, jäin kädellä kiinni, annoin ryhdin romahtaa kun tuli vaikeaa. Ja kuinkas ollakaan, ratsastin samalla satulalla ja istuminen oli ihan mahdotonta änkeämistä.

Olisin voinut tirauttaa pienet itkut, koko ihana koulutreeni meni niin pieleen. Vaikka hevonen olisi vieras ja satula huono, saisi ne perus käyntiväistöt kuitenkin onnistua. Mutta kun ei, niin ei. Muut tuuppaili ravin jälkeen väistöjä laukassa, kun itse siirryin takaisin käyntiin, saadakseni hommaan jotain rotia. Onneksi tästä ei ole todistusaineistoa, hävettää. Hieman olen tainnut jämähtää Firre-moodiin kesän aikana.

Lannistuneena arvoin itselleni Venni-tamman maastoratsuksi. Maastoreissu alkoikin jännästi, kun jonon perällä ollut lastenponi heittäytyi lentäväksi lihapullaksi ja teki pienen ohitusliikkeen. Hengissä selvittiin ja matka jatkui. Metsän reunaan päästyämme tuli ilmoitus, että mennään "reipas pätkä laukkaa". Jahas, kivaa. Kunnes ensimmäinen hevonen starttasi, oma ratsuni otti jalat alleen ja sitten mentiin. Ai kiesus sitä kyytiä! Pidin harjasta kiinni ja toivoin, että turvajalustimien kumpparit pitää, kontrollia hevoseen oli nimittäin nolla prosenttia.

Hevosille laukkasuora oli ilmeisen tuttu, sellaista paahtoa siellä mentiin. Ja minä alan todella olla tätiratsastaja, rehellisyyden nimissä pelotti aika paljon. Samaan aikaan päässä kävi ajatus, että "tää on maailman siisteintä ikinä",  noin lujaa en nimittäin ole koskaan hevosella painanut menemään. Sydän pamppaili itsellä ja ratsulla kun hidastettiin vauhtia. Aikamoista!

Jatkettiin tallille, riisuttiin satulat, vaihdettiin kengät ja suunnattiin järvelle. En ole päässyt täällä eteläisessä Suomessa koskaan uittamaan hevosta, joten olin aika intona. Hevosen tepsuttivat hyvillä mielin veteen ja kuopsuttivat menemään. Yksikään heppa ei kuitenkaan suostunut ihan uimaan asti, mikä oli tosi harmi, kun kaikkilla oli hiki ja vesi oli ihanan lämmintä.

Päivä oli kaikkine epäonnistumisineen aivan mahtava, ja seura ensiluokkaista :)  Tallilla vietettiin melkein 9h ja koko päivän liikkeelläolosaldo venyi lopulta kuutentoista tuntiin. Voin sanoa, että vähän väsytti.

Kaikki kuvat meidän porukasta napsi ratsastuksenopettaja Oona Seppälä, kiitos kaunis!

Case satula: solved

Noniin. Satulanmetsästys on tullut jokseenkin onnellisesti päätökseensä.

Erja kävi taas keskiviikkona hieromassa Firren ja samalla soviteltiin yhteistuumin sovitukseen tilaamani/hakemani satulat. Valikoimassa oli Cliff Barnsby, CTD, Stübben sekä Passier.
Erja ihmetteli, miten olinkin onnistunut haalimaan peräti neljä penkkiä, jotka kaikki istuivat Firren selkään melko hyvin - yksikään ei ollut täysi fiasko.

CB:n Anky oli aivan ihana istua, pehmeä ja tukeva, mutta tietysti näistä se huonoin hevoselle. Näin arvelin jo itsekin kun edellisenä päivänä tein pikatestin kolmelle satulalle. Kävin kaikkien kanssa kyydissä kokeillakseni, ovatko nuo omalle istunnalle mistään kotoisin. Ei jatkoon siis.

CTD Revolution oli aika hyvä, tässäkin riitti säkätila, mutta selkärangantila kapeni satulan takaosaa kohden liikaa. Muuten istuvuus oli mainio, mutta kun oli parempaakin tarjolla, pistettiin tämäkin ei-pinoon.

Stübbenin satula tarjosikin sitten minulle sitä kovasti kaipaamaani polvitukea, ehkä liiankin kanssa. Satula istui hevoselle hyvin ja sai hyväksynnän.
Passierin penkki istui myös hyvin. Tukeva, tasainen fiilis. Polvitukea astetta vähemmän, mutta huomattavasti enemmän kuin nykyisessä Kiefferissä. Tämäkin sai hyväksynnän.

Näinpä valinta ja päätös jäi omalle harteilleni. Erja kehotti tekemään hikitestin, eli satulan alle tulisi laittaa vaikkapa lakana, johon imeytyy hikijäljet ratsastaessa, joista näkee, miten satula on oikeasti kosketuksissa selkään liikkeessä. Ja näinhän minä tein.

Kaivoin kotoa matkaani kaksi vaaleaa tyynyliinaa, jotka joutavat roskiin, ja pistin kokeillen. Ratsastin molemmilla satuloilla samalla tavalla askellajit läpi vähän ympyröitä tehden. Sitten tulin alas, kaivoin tyynyliinat esiin ja tutkailin. Firre kun ei ottanut asiaan mitään kantaa ja liikkui molempien satuloiden alla samalla tavalla, jäi valinta ihan oman harkintani varaan.

Värjäymiä vertaillessani päädyin Passierin penkkiin. Satula on siisti ja kiva istua ja tuntuisi nyt olevan hevoselle oikein hyvä. Hieman epäilyttää kyllä tässäkin se taakse hieman kapeneva selkärangantila, mutta siinäkin sarjassa tämä on parempi kuin nykyinen penkki, jossa tilaa jää taakse vieläkin vähemmän. Ja edestä tämä istuu ainakin paremmin. Joten vaikkei nyt sitten se täydellinen olisikaan, voittaa tämä meidän Kiefferin kevyesti, eli parempaan päin anyway!

Helpotus. Vielä kun saisi tuon edellisen sitten myytyä eteenpäin. Vaikken itse tuosta satulasta liiemmin välitä, onhan se hyvä laatupenkki, vanhempaa mallia, hyvässä kunnossa ja Kiefferiksi kiva istua.

Ja mainittakoon vielä, että hieronnassa näytti melko hyvältä. Takaosa oli priima, toisin kuin viimeksi. Vasen puoli oli hyvä, oikealla oli nytkin jumeja, mutta vähemmän ja vähemmän rajusti kuin edellisellä kerralla. Ou jea!

Satulaa mä metsästän

Jatkona ajatuksilleni hevosen hyvinvoinnista voin jatkaa teeman ympärillä satulan merkeissä.

Satula, tuo vihonviimeinen perhana, on kuitenkin melko oleellinen kapistus, jos hevosella aiotaan ratsastaa (satulan kanssa). Monesti olen seurannut sivusta ihmisten tuskailua, kun heppalle ei tunnu löytyvän passelia penkkiä millään. Ja nyt olen itse siinä tilanteessa, että selaan satulapalveluiden sivuja epätoivon vimmalla ja kiroilen itsekseni.

Onhan noita kaikenlaisia mistä valita, mutta kun varaa ei ole siihen monen tuhannen satulaan...

Firrellä on ihan kiva Kiefferin koulusatula. Kidutus-kiefferiksi se on aika mukava istua ja polvitukien puutteeseen olen alkanut jo tottua. Siis onhan siinä satulassa tuet joo, mutta mitättömät. Satulassa on riittävä säkätila ja se istuu Firren selkään hyvin. Kunnes katsellaan tarkemmin.

Olennaiset asiat satulan sovituksessa ovat satulan leveys, pituus, säkätila ja rungon malli. Satulan leveyttä voi monilla merkeillä säätää, mutta itselläni ei ole tästä kokemusta. Haen sellaisenaan kelvollista penkkiä, eikä muokkausmahdollisuutta ole edes tarvinnut pohtia, kun muokattavat satulat ovat tähänastisen tarkkailuni mukaan muuten malliltaan epäsopivia meille.

Satulan leveys ei korreloi hevosen kylkien leveyden kanssa. Eli lihavampikin hevonen oli olla selältään kapeampi kuin luulisi. Satulan runko ei yllä kuin pätkän verran alaspäin, loppu on pelkkää satulasiipeä, joka taipuu hevosen mukaan. Tilanne meillä onkin se, että tuo Kieffer on aavistuksen liian leveä: vaikka se näyttää istuvan hienosti, ratsastajan paino saa sen painumaan alaspäin ja ottamaan kiinni säkään (syy, miksi meillä käytetään karvaa satulan alla). Jos taas satula olisi liian kapea, se luonnollisesti nipistää ja painaa hevosta. Molemmissa tapauksissa hevosen liike/halu liikkua kärsii.

Satulan pituus on sikäli olennainen asia, että oikean kokoinen satula jakaa ratsastajan painon tasaisesti hevosen selkään. Satula ei sinällään voi olla liian lyhyt, mutta jos varaa on pidempään, se on aina huomattavasti parempi vaihtoehto. Liian pitkä satula taas tuo painetta sinne, minne se ei kuulu, eli hevosen lantioon asti. Eli nou-nou. Meidän Kiefferi on hyvän pituinen, tilaa olisi tosin tuuman tai puolitoista pidemmällekin.

Säkätila ja selkärangantila ovat yksi seikka, joka tässä tuottaa päänvaivaa. Firrellä on hyvin kookas säkä ja selkärangantilaakin satulassa pitäisi olla. Liian kapea selkärangantila johtaa hermojen puristukseen, josta nyt voi kuvitella, miten epämiellyttävää se hevoselle on, etenkin pidemmän päälle. Säkätila taas määrittää sen, mahtuuko penkki selkään painamatta kiinni säkään. Ja taas toisinpäin, jos hevosella on tuskin säkää ollenkaan, luisuu satula helposti eteen. Jättisäkä ja säätön ovat molemmat aika ärsyttäviä selkämalleja, näin satulaa etsiessä.

Satulan etuosassa säkätila on reilu, mutta kapenee taakse päin.

Olennaista satulan istuvuudessa on myös rungon malli. Eli onko satula ihan suora, suorahko, kaarevahko vai vallan kaareva. Satulan mallin tulisi siis mukailla hevosen selkää mahdollisimman hyvin. Eli jos hevosella on ihan suora selkä ja siihen laitetaan kaareva satula: paino ei jakaudu tasaisesti koko satulalle, vaan keskelle. Toisinpäin myös: Suora satula kaarevassa selässä nappaa kiinni etu- ja takakaaren kohdalta, jättäen keskiosan ilmaan kellumaan.
Firrellä on hieman kaareva selkä, eli monet muuten sopivat satulat ovat rungoltaan suoria, ja taas tulee hutia.

Me tarvitaan siis normaali tai kapeahko koulustaula, hieman kaareva, isolla säkä- ja selkärangantilalla, mieluiten 17,5" kokoisena. Ja käytettynä, mahdolliseman edullisesti tietysti ;) Halvalla ei saa hyvää, mutta käytetyn satulan voi saada melko kohtuulliseen hintaan, jos sellainen osuu kohdalle. Joten eipä muuta kuin sovittelemaan...

Neljä penkkiä on nyt kiikarissa, joita hierojan kanssa päästään kohta sovittelemaan. Toivon sormet ja varpaat ristissä, että joku tärppää. Ei oikeasti huvittaisi ostaa harrastekäyttöön ökykallista laatusatulaa osamaksulla. Se on ainakin varmaa, että satulan ei tarvitse maksaa kuukausipalkkaa enempää, siinä menee jo oma kohtuuden raja :D

Valoa tunnelin päässä

Keuhkovammaisen kopukkani vointi on tällä hetkellä varsin lupaava.
Firre ei ole yskinyt sulfakuurinsa jälkeen levossa ollenkaan, ja yskää ilmenee yhä vähenevissä määrin, pelkästään verryttelyn alussa kun siirrytään raviin. Päivä päivältä yskähdykset muuttuvat enemmän pärinäksi ja pojan kunto tuntuu nousevan.

Viikonloppuna uskalsin jo vähän lisätä pökköä pesään ja "tehdä jotain" ratsailla. Koska hevoseni on itseäni huomattavasti tasokkaampi, olen päättänyt uskaltaa kokeilla ja tehdä juttuja vähän rohkeammin. Opettakoot minua, siksihän tuollainen opetusmestari tuli hankittua! Oman oppimiseni takia minun on pakko alkaa rohkeammaksi ja yritteliäämmäksi.
 

Käytännössä tein siis laukassa vähän kaaria, hakien huomaamattomasti pätkiä vastalaukkaa. Tämän sujuessa hyvin kokeilin vielä täyskaartoa, josta jatkoin hyvän pätkän vastalaukassa. Ja Fifi-poika puksuttaa menemään, kun vaan säilyttää tuntuman ja pitää jalan kiinni. Ai vitsit mikä fiilis!

Laukkatyöskentely tuntuukin olevan meille helpointa. Istunnan pitäminen jämäkkänä on minulle tavattoman vaikeaa, kun hevosen liike on niin iso. Laukassakin välillä pakka hajoaa, eikä persus pysy penkissä, mutta hyvät pätkät ovatkin sitten oikeasti hyviä.

Ravissa istuminen onkin asia aivan erikseen. Asiaa ei suinkaan helpota se, että Firren mukana tullut yleissatula vaihtui taannoin paremmin istuvaan estesatulaan. Istuinluut huusivat hoosiannaa siinä kivikovassa penkissä ja jalan asento nyt oli mitä oli, mutta ei sovi valittaa, jos satula on hevosen selkään hyvä. Sitten soviteltiin Terhin edesmenneiden hevosten vanhoja koulusatuloita ja löytyihän  sieltä Fifille sopiva Kiefferi. Tietenkään tässä satulassa ei ole kovinkaan syvä istuin ja polvituetkin ovat aika mitättömät, eli satula ei ole minulle mieleinen, mutta...

Oikeasti saa olla vaan tuhottoman kiitollinen, että voidaan sovitella ylimääräisiksi jääneitä varusteita tälle hevoselle, eikä minun tarvitse juosta kaupassa jokatoisen hilavitkuttimen perässä. Vielä kun rahatilanne ei ole mikään juhlallinen, on harvinaisen kiva saada varusteita käyttöön näin. Vaikka satula ei olekaan omalle hanurilleni paras, sen sopivuus hevoselle tulee ensin. Kankisuitset eivät ehkä ole sellaiset superkauniit pyöreäksi ommeltua nahkaa, mutta meillä on kanget. Ja joo, otsapanta ei ole se letille punottu timanttipanta, mutta enköhän ehdi sen vielä joskus tulevaisuudessa itselleni anastaa.

Lopputulemana siis vaihtuvat satulat ovat tehneet omasta istumisestani entistä hankalampaa. Toki koulupenkissä on ihana saada jalka pitkäksi alas, mutta Fifin mukana tullut yleissatula oli niin tukeva, että harjoitusravi oli huomattavasti helpompi istua. Nyt aloitetaan taas alusta, jalka, pylly, lantio, keskivartalo, kaikki paikoilleen ja yritys pitää ne paikoillaan. Hohhoijaa.

Kahden viikon päästä Ponikoululla on pidetään I-tason kisat, Hippo Memorial, jossa ollaan toki mukana, niin koulussa kuin esteillä.  Hyppäämiset jätän ihan siihen 50cm tasolle, enkä haikaile yhtään korkeammalle, mutta koulupuolella ajattelin mennä turvallisesti HeC:n ja riskipelillä myös B-radan. Tuomarina on kunnioittamani henkilö, joten hänen arvostelunsa olisi aika kiva saada. Katsotaan miten treenit etenee ja hevosen vointi  kehkeytyy, ehkä tänä kisana päästäänkin kotia pidemmällekin kisoihin.