lauantai 15. elokuuta 2015

Satulaa mä metsästän

Jatkona ajatuksilleni hevosen hyvinvoinnista voin jatkaa teeman ympärillä satulan merkeissä.

Satula, tuo vihonviimeinen perhana, on kuitenkin melko oleellinen kapistus, jos hevosella aiotaan ratsastaa (satulan kanssa). Monesti olen seurannut sivusta ihmisten tuskailua, kun heppalle ei tunnu löytyvän passelia penkkiä millään. Ja nyt olen itse siinä tilanteessa, että selaan satulapalveluiden sivuja epätoivon vimmalla ja kiroilen itsekseni.

Onhan noita kaikenlaisia mistä valita, mutta kun varaa ei ole siihen monen tuhannen satulaan...

Firrellä on ihan kiva Kiefferin koulusatula. Kidutus-kiefferiksi se on aika mukava istua ja polvitukien puutteeseen olen alkanut jo tottua. Siis onhan siinä satulassa tuet joo, mutta mitättömät. Satulassa on riittävä säkätila ja se istuu Firren selkään hyvin. Kunnes katsellaan tarkemmin.



Olennaiset asiat satulan sovituksessa ovat satulan leveys, pituus, säkätila ja rungon malli. Satulan leveyttä voi monilla merkeillä säätää, mutta itselläni ei ole tästä kokemusta. Haen sellaisenaan kelvollista penkkiä, eikä muokkausmahdollisuutta ole edes tarvinnut pohtia, kun muokattavat satulat ovat tähänastisen tarkkailuni mukaan muuten malliltaan epäsopivia meille.

Satulan leveys ei korreloi hevosen kylkien leveyden kanssa. Eli lihavampikin hevonen oli olla selältään kapeampi kuin luulisi. Satulan runko ei yllä kuin pätkän verran alaspäin, loppu on pelkkää satulasiipeä, joka taipuu hevosen mukaan. Tilanne meillä onkin se, että tuo Kieffer on aavistuksen liian leveä: vaikka se näyttää istuvan hienosti, ratsastajan paino saa sen painumaan alaspäin ja ottamaan kiinni säkään (syy, miksi meillä käytetään karvaa satulan alla). Jos taas satula olisi liian kapea, se luonnollisesti nipistää ja painaa hevosta. Molemmissa tapauksissa hevosen liike/halu liikkua kärsii.


Satulan pituus on sikäli olennainen asia, että oikean kokoinen satula jakaa ratsastajan painon tasaisesti hevosen selkään. Satula ei sinällään voi olla liian lyhyt, mutta jos varaa on pidempään, se on aina huomattavasti parempi vaihtoehto. Liian pitkä satula taas tuo painetta sinne, minne se ei kuulu, eli hevosen lantioon asti. Eli nou-nou. Meidän Kiefferi on hyvän pituinen, tilaa olisi tosin tuuman tai puolitoista pidemmällekin.

Säkätila ja selkärangantila ovat yksi seikka, joka tässä tuottaa päänvaivaa. Firrellä on hyvin kookas säkä ja selkärangantilaakin satulassa pitäisi olla. Liian kapea selkärangantila johtaa hermojen puristukseen, josta nyt voi kuvitella, miten epämiellyttävää se hevoselle on, etenkin pidemmän päälle. Säkätila taas määrittää sen, mahtuuko penkki selkään painamatta kiinni säkään. Ja taas toisinpäin, jos hevosella on tuskin säkää ollenkaan, luisuu satula helposti eteen. Jättisäkä ja säätön ovat molemmat aika ärsyttäviä selkämalleja, näin satulaa etsiessä.

Satulan etuosassa säkätila on reilu, mutta kapenee taakse päin.

Olennaista satulan istuvuudessa on myös rungon malli. Eli onko satula ihan suora, suorahko, kaarevahko vai vallan kaareva. Satulan mallin tulisi siis mukailla hevosen selkää mahdollisimman hyvin. Eli jos hevosella on ihan suora selkä ja siihen laitetaan kaareva satula: paino ei jakaudu tasaisesti koko satulalle, vaan keskelle. Toisinpäin myös: Suora satula kaarevassa selässä nappaa kiinni etu- ja takakaaren kohdalta, jättäen keskiosan ilmaan kellumaan.
Firrellä on hieman kaareva selkä, eli monet muuten sopivat satulat ovat rungoltaan suoria, ja taas tulee hutia.

Me tarvitaan siis normaali tai kapeahko koulustaula, hieman kaareva, isolla säkä- ja selkärangantilalla, mieluiten 17,5" kokoisena. Ja käytettynä, mahdolliseman edullisesti tietysti ;) Halvalla ei saa hyvää, mutta käytetyn satulan voi saada melko kohtuulliseen hintaan, jos sellainen osuu kohdalle. Joten eipä muuta kuin sovittelemaan...

Neljä penkkiä on nyt kiikarissa, joita hierojan kanssa päästään kohta sovittelemaan. Toivon sormet ja varpaat ristissä, että joku tärppää. Ei oikeasti huvittaisi ostaa harrastekäyttöön ökykallista laatusatulaa osamaksulla. Se on ainakin varmaa, että satulan ei tarvitse maksaa kuukausipalkkaa enempää, siinä menee jo oma kohtuuden raja :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti