perjantai 14. elokuuta 2015

Hyvä ratsastaja pitää huolta hevosesta - ja itsestään!

Eläinten käyttö ihmisen omiin tarkoitusperiin on aikamoinen eettinen kysymys.

Menemättä nyt enempää lihansyöntiin, tehotuotantoon ja tuotantoeläimien hyvinvointiin, on eläinten pito lemmikkinä ihan yhtälailla asia, jota voi jäädä pohtimaan. Hevonen kun toimii suurimmalla osalla hevosihmisiä harrastekaverina ja/tai lemmikkinä. Oli hevonen sitten rakas perheenjäsen (omassa tapauksessani suurin karvaisista lapsistani) tai vaan harrasteväline, olisi sen hyvinvoinnista pidettävä tunnollisesti huolta.


Moni satsaakin hevosen elinoloihin ja ruokintaan, sekä monipuoliseen liikuntaan. Moni myös laadukkaisiin ja täysin sopiviin varusteisiin ja hoitotuotteisiin. Innokkaimmat myös hoidattavat hevosiaan, käyttävät solariumia, hierontaa ja mitä erilaisimpia hoitoja.

Olennainen osa hevosen hyvinvointia, ellei nyt sitten se kaikista olennaisin, on nimenomaan liikunta. Ja suurin osa hevosen liikunnasta tapahtuu ihmisen kanssa, raviurheilu sivuutettuna, ihminen siellä hevosen selässä. Niinpä ratsastaja itsessään on hyvin iso osa hevosen hyvinvointia.

 Silmään pistääkin ensimmäisenä hevosen ja ratsastajan yhteensopivuus koon puolesta. Iso ratsastaja ei kuulu pienen ponin selkään. Vaikka pitkä ihminen ei välttämättä ole ratsulleen liian painava, haittaa liian pieni ratsu pidemmän päälle istuntaa. Toki pienet poniolennot kaipaavat joskus aikuisen ihmisen ojennusta tai läpiratsastusta, mutta tämän tuleekin olla sitä joskus tapahtuvaa, josta nyt ei ole hevoselle mitään haittaa.


Ison hevosen selkään sopii kookkaammankin ratsastajan kiivetä, mutta painoasiat ovat puhututtaneet viime aikoina. Itsekin olen tietysti miettinyt asiaa, minähän en ole mikään hoikka tikkukoipi, en ole koskaan ollutkaan. Monesti kuulee sanottavan, että hyvän kehonhallinnan omaava ratsastaja ei rasita hevosta lihavanakaan samalla tavalla kuin hölskyvä perunasäkki, vaikka olisikin kiloiltaan kevyt. Epäilemättä totta tämäkin, kyllähän kevyemmän taakan ryske on ryskettä kuitenkin, missä hallittu painavampi taakka kulkee mukavammin mukana. Tämän ei kuitenkaan tulisi tarkoittaa, että satakiloinen ihminen voi hypätä siron, pienen hevosen kyytiin huoletta.

Tutkimuksia (esim. tämä) hevosen kantokyvystä on tehty maailmalla, mutta miten niihin suhtautuu onkin asia erikseen. Tutkimukset ovat kuitenkin toteutettu melko suppealla otannalla, eikä niitä ole vertailtavaksi asti. Jotkut toteavat, että ratsastajan paino voi hyvin olla 20% hevosen painosta, toisten numero on 15-18%, ja vasta päälle 25% paino alkaa todella rasittaa hevosta. Rasittumiseen vaikutti myös hevosen rakenne, selän leveys ja jalkojen rakenne, vankka malli kestää enemmän kuin siro.


Itse mietin, että jos hevonen rasittuu yhdestä liikutuskerrasta niin huomattavasti, että se näyttää epämukavuutta, ei tällainen toiminta antaisi hevoselle aktiivikäytössä montaakaan tervettä elinvuotta. Hevosestahan se toki riippuu, miten tämä näyttää jos sattuu, toiset kun nöyrinä juoksevat menemään minkä käsketään, vaikka mikä olisi. Tässäkin valossa sopii miettiä, että jos hevosta on tarkoitus liikuttaa päivittäin, tulisi sen kantaman taakan olla alakanttiin siitä, mitä se pystyy kantamaan. Jos siis tavoitteena on tulevaisuus, eikä lyhytaikoinen käyttö hevosta hajottaen.

Prosentteja auki laskien alkaa järkevä painoraja normaalikokoiselle (n.500kg) hevoselle olla 90kg. Ja toki todella isokokoinen ja vankkarakenteinen hevonen kantaa enemmänkin. Ja muutenkin painavampikin ratsastaja voi hevosen selkään mennä, mutta liikutusta tulisi alkaa miettiä sen mukaan. Ja kaikkiaan: mitä vähempi painoa selässä, sitä parempi, tietenkin. Vaikka Firre painaakin varmasti enemmän kuin 500kg, on osa sen painosta kyllä ylipainoa, joka ei sekään tee hyvää. Vankkarakenteinen se on myös, mutta koen tuon 90kg olevan sittenkin ihan yläraja tälle hevoselle.

Toisekseen tullaan ratsastajan kuntoon. Jos ratsastuksessa pyritään kivan harrastelun sijaan siirtymään urheiluun, tulee ihmisen ylläpitää omaa kuntoaan ja kestävyyttään. Vatsalihaksia tarvitaan, etenkin niitä syviä. Selkä vaatii voimaa, jalkoja pitää kyetä hallitsemaan, jotta avut olisivat mahdollisimman pienet, mutta tehokkaat. Ja kyllähän ihan tavan harrastelijan sopii yhtälailla huoltaa itseään, kun tarkoitus olisi sittenkin liikuttaa hevosta mahdollisimman hyvin ja turhaan kuluttamatta.

Yksi hyvä pointti, joka kävi tuossa hevosta huollettaessa ilmi oli se, että moni hierottaa kyllä hevostaan, muttei itseään. Ja vino ratsastaja voi hyvin tehdä vinon hevosen, eikä se hevosen käsittely pidemmän päälle auta, jos ratsastajassa ei muutu mikään. Tässäpä oiva juttu itseäni ajatellen, että ehkäpä olisi aika itsekin käydä jossain, josko lantion vinouteen, jalkojen eripituisuuteen, notkoselkään ja tiettyihin kiputiloihin saisi apua, jolloin oma ratsastus voisi parantuakin. Ja sekös olisi hevoselle vasta hyväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti