Hevosvuosi 2014

Vuosi vaihtuu tänään. Tällä hetkellä tuntuu taas aivan uskomattomalta, että aikaa on mennyt niin paljon ja vielä enemmän on ehtinyt tapahtua. Alkuvuoden kuviot tuntuvat niin kovin kaukaisilta, loppuvuosi on tuskin ehtinyt käynnistymään.

Hyvä hetki kerrata hieman.

Tammikuu

Vuosi alkoi melko kurjissa merkeissä, kun molemmat hoidokkini pääsivät Viikin hevossairaalaan asustamaan. Toisella oli jalka kammottavan rumasti auki, mystinen ja verinen tarhatapaturma. Toisella hengitystietulehdukseen määrätyt lääkkeet aiheuttivat lopulta kaviokuumeen.

Veristä kuvaa en kehtaa julkaista, mutta kiva pikku paketti tuli.

Viikissä vietetyt päivät johtivat lopulta itkuun. Loputtomaan, tuskaiseen, kamalan kipeään itkuun, kun Empun oli aika päästä kivuistaan.

Hevosen lopettamista en ole ennen seurannut vierestä, joten kokemus oli aikamoinen. Hyvässä ja pahassa. Ohessa viimeiseksi jäänyt yhteiskuva.


Helmikuu

Sattumien summa johti hoitohevosista luopumiseen ja vuokrahevoseen, Sirpaan. Miten kaikki menikin kuten meni, en tiedä, mutta en voinut vastustaa kiusausta vasta poisnukkuneen Emppu-hepan kaksoisolennosta, jonka tiimiin pääsinkin. Sirpa oli, ja on toki edelleen, tammojen tamma. Tuittupäinen mielensäosoittaja, joka opetti minulle muutamassa kuukaudessa aivan valtavasti. Menoa ja meininkiä ei puuttunut, mutta onnen tunteita oli sitäkin enemmän.

Helmikuussa vierailin myös ensimmäistä kertaa Ponikoululla, josta alkoikin ihan uusi tarina, josta siinä vaiheessa en tiennyt vielä mitään.

Maaliskuu

Treenit Primuksella jatkuivat tuttuun tapaan.  Primus Challenge antoi hurjasti ajateltavaa ja ahaa-elämyksiä, jotka tsemppasivat eteenpäin.

Ratsu vaihtui Forellasta Kamuun, joka yllätti toistuvasti hyväällä asenteellaan, kun ennakkoluuloni olivat hieman alhaiset. Hidas ja innoton hevonen osasi olla aika nopsajalka ja koko maneesin ollessa käytössä pitkästä sivusta (80m) sai aika hyvän suoran päästellä.

Istunnassa tapahtui myös hiljalleen muutoksia parempaan päin. Vaikka käsien kanssa oli painimista edelleen, ne alkoivat ajoittain löytää paikkansa. Jalka, joka kieltämättä heiluu vielä tänäkin päivänä, alkoi myös asettua hieman ja se holtiton heiluminen väheni huomattavasti.

Kikka Suomion opit alkoivat sisäistyä, vaikkakin aikamoisella viiveellä.




Sirpankin kanssa meni aika hyvin. Välillä neiti toki vei minua kuin rukkasta, mutta kaiken kaaoksen keskellä näimme myös päivänvaloa ja hyviä hetkiä.

Huhtikuu & Toukokuu

Kevään edetessä Challenge-hevoseni vaihtui Felliniin, jonka kanssa käytiin kokeilemassa yhdet onnettomat koulukisat, ja siitä Eetuun, josta sain paljon kaivattua lohtua. Jouduin jossain kohtaa aika onnettomaan tilaan, jossa minut valtasi täysi kyvyttömyyden ja huonouden tunne. Ratsastus ei sujunut, kehitystä ei tullut toivottuun tahtiin ja aikaisemmat onnistumiset olivat muistoja vain.

 

Tähän tiivistyy aika kivasti koko kevät: KIUKUTTAA

Kesäkuu

Kesäkuussa ratsastettiin Primuksen kesäcup, jossa sain fiilistellä Forellalla esteitä ja Kamulla koulua. Lisäksi Troijan Hevosen rataharjoituksissa sain vihdoin rikki 60% rajan. Myös heinäkuun suunnitelmat selkeytyivät ja sovin itselleni Ponikoulusta vuokrahevoseksi Zetan.

Heinäkuu & elokuu

Kesä meni kivasti kolmen tallin välillä seilatessa. Primuksella kävin kaksi kurssia, Sirpalla säännölliset 2krt/vko ja Zetalla 3krt/vko. Heinäkuun loppuessa jatkoin Zetan vuokraamista kahdesti viikossa. Muutamat kisatkin tuli Señor Zandon kanssa käytyä, joista viimeisimpänä kotiinviemisinä ruusukkeen sijaan aivotärähdys.

Sirpa-Leenan kanssa sujui niinkin hyvin, että uskaltauduin neidin selkään pariin otteeseen ilman satulaakin. Kyydissä pysyttiin ja toisella kerralla onnistuttiin jopa laukkaamaan - molempiin suuntiin!

Zetalla taisi olla laidunkauden päätteeksi aikamoinen kesämaha :D

Syyskuu & lokakuu

Syksy lähestyi uhkaavasti ja tunnit Primuksella jatkuivat. Käytiin taas Kamun kanssa valloittamassa 
kouluradat ja tykästyin tuohon hevoseen entistä enemmän. Samalla jatkuivat reenilöt Sirpan ja Zetan kanssa. Kolme tallia, vaihtuvat hevoset, koulu, työ ja vähäinen muu elämä alkoivat kuitenkin väsyttää. Mietintämyssy kävi päässä moneen otteeseen.

Marraskuu

Ajatus omasta hevosesta, tehostetusta treenistä ja viimeisten esteiden raivaamisesta oppimisen ja kehityksen tieltä alkoi tulla painavampi. Selaisin myynti-ilmoituksia, mietin raha-asioita, pohdin ja märehdin. Hevosen ottaminen ylläpitoon selkeytyi järkevimmäksi ajatukseksi. Alustava tallipaikan tiedustelu Zetan omistajalta Terhiltä sai vastatarjouksen liisata Zeta.

Ruutitynnyri on minulle oikeastaan liian vaativa hevonen ratsastaa, mutta samana päivänä Mia Kainulaisen tunnilla meno oli niin maagisen hienoa, että lyötiin kättä päälle. Minulla olisi joulukuun alusta "oma" hevonen. Ai juku. Yritin ehtiä kaikkialle ja sumplia Primuksen syyskauden loppuun, mutta lopulta hankkiuduin tunneista eroon ja luovuin ihanasta Sirpasta pitkin hampain: kaikkea kun ei voi saada.

Ehdittiin sitä Primuksella käydä yhdet rataharjoituksetkin ratsastamassa, joiden tuloksissa ei ollut mitään juhlimista, mutta yleisessä käytöksessä ja fiiliksessä sitäkin enemmän!

Kuva: Aliisa Mäkinen

Joulukuu

Alku Zetan-täydelle arjelle on ollut aika vaihtelevaa. On ollut hyviä ja huonoja päiviä, on tiputtu kyydistä ja kiroiltu, on myös hihkuttu ilosta. On shoppailtu tarvikkeita ja surtu niiden huonoutta tai hajoamista. On viritelty hokkeja, putsattu hokkien tekemiä haavoja, harmiteltu jäistä kenttää ja nautittu lumesta. On leikitty ja tehty oikeita töitä.

Vaikka välillä tuntuukin tuskaisen mahdottomalta, parempaa opettajaa olisin tuskin voinut löytää! Ensi vuodelle toivon meille kaikkea parasta ja samalla toivotamme Zetan kanssa

                                   ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE !!!

Lainakuski

TALVINEN TERVEHDYS

Kaveri kävi maanantaina vierailulla tallilla. Oli oikeasti aika hauska vaan katsoa vierestä kun toinen ratsastaa hyvin, ja ihastella miten kaunis kaunis kaunis Zeta onkaan.

Samalla sain vähän eväitä omaan ratsastukseen. Ehkäpä parissa kuukaudessa tai kesään mennessä meistä saa yhtä hyviä kuvia, ken tietää?!

Ylpeä mamma

Rauhallista joulua kaikille

Perinteet eivät tänä vuonna pitäneet ja aattoaamun ratsastus jäi välistä. Vietin päiväni nimittäin tiiviisti töissä. Mutta aattoillan rellestys oli tämän vuoden versio. Illalla tallille ja kentälle juoksemaan.

Pikkumies pisti oikein parastaan, kun hänelle on nyt hiljalleen valjennut, miten hauskaa irti juoksenteleminen voikaan olla!

Ponienergiaa!

Lucian päivää vietettiin tänä vuonna kauniin lumisissa merkeissä. Heppatytöt ottivat tästä ilon irti melko näyttävästi Nurmijärven kauniissa maisemissa. Yliopiston hevosharrastajien, Troijan hevosen, pikkujouluratsastus tarjosi parin tunnin issikkavaelluksen Mintzun tallilla.

Aamulla saavuimme ihastelemaan märkiä poneja, haimme mopot tarhasta ja pistimme kuntoon. Itse varustin Blesin, superkauniin herasilmäisen ruunan. Topakat heppatytöt saivat kuitenkin kaikki palautetta, että islanninhevonen satuloidaan hieman taaemmas kuin tavan ratsu, ja siinäpä sitten veivattiin penkkejä ja varmisteltiin satuloiden paikkaa. Huvitustahan se herätti, kollektiivinen epävarmuus.

Blesi.

Sitten saatiin nopeat esittelyt hevosista ja aika itsenäisesti saimme ratsut keskenämme jakaa. Itse valitsin isoimman menopelin mitä tarjolla oli, eli Foken. Fokkehan se vasta mainio olikin!

Lähdimme liikkeelle lumiseen maisemaan, josta ei erottanut polkuja eikä paljon muutakaan. Onneksi ryhmänvetäjä tiesi missä mennään ja ponit ilmeisesti myös, ainakin jotenkuten. Luonto oli uuden lumen alla niin kaunis, että ei voinut kuin ihmetellä. Ja kamerat kävivätkin aika tiuhaan tahtiin.
Tulipa kuultu ensimmäistä kertaa maastoreissulla: "Joo, odotan, mä laitan vaan puhelimen pois!"

Alkumatkasta valtavat tilsat vähän huolestuttivat ja poneilla lipsahtikin jalka aina välillä, mutta päätimme silti kokeilla tölttiä. Ja voi sitä riemua! Itse kun en ole moneen vuoteen issikan selässä käynyt, en voinut olla nauramatta ääneen sillä tasaiselle töpötykselle. Lisäksi tilsat tipahtelivat ponien kipitellessä ja meno oli oikein tasaista. Laukkaakin päätimme kokeilla hyvässä kohtaa ja siitähän se vasta riemu repesikin. Tilsat vaan lentelivät perässä tulevaa ratsukkoa päin, kun ponit päästelivät menemään. Sitä hihkuntaa ja naurun määrää on vaikea kuvailla.

Märkää kyllä oli ja kylmäkin alkoi vähän tulla maastoreissun loppua kohti, mutta harvinaisen hymyileviä ja onnellisia neitejä sieltä ponien selästä sitten tallin pihassa laskeutui. Huippua!

 

Joulukuun kuulumisia

Aika rientää kamalaa vauhtia ja joulukuu on ehtinyt jo puoleenväliin.

Treenit Zetan kanssa ovat sujuneet hyvin vaihtelevissa merkeissä. Yöpakkaset ehtivät jäädyttää kentän kivikovaksi ja muutaman päivän ajan ratsastus oli aikamoista askartelua. Itse maneesitallin kasvattina olen hieman arka ratsastamaan ulkona kun pohja ei ole priimakunnossa. Jäinen kenttä ainakin herätti epäilykset minkä verran ja mitä uskaltaa tehdä, turvallisuuden ja hevosen jalkoja ajatellen.

Varovainen ratsastus johti tietysti pienen ylimääräisen energian kertymiseen, sähköankerias kun olisi halunnut juosta ja tehdä, ja kuski vaan pidätti ja hissutteli. Niinpä useampi päivä meni myös energian purkamisessa, heti kun kenttä alkoi olla pehmeämpi ja uskalsi vähän päästellä. Koskaan ei ole kurakenttä tehnyt minua niin iloiseksi!

Kävimme tiistaina myös Mia Kainulaisen valmennuksessa ja kyllä teki hyvää päästä valvovan silmän alle! Oma istunta on parantunut kyllä, mutta notkoselän korjaamiseen vaaditaan vielä paljon työtä. Oli myös mukava huomata miten paljon rennompi Z on, kun kentällä on muita hevosia. Aamupäivisin kun saamme olla aina keskenämme, ja osa herran jännitystä ja säntäilyä voinee johtua silkasta yksinäisyydestä. Sen verran ratsastuskouluhevosta Zetassa kuitenkin on, että yksin hän ei viihdy.

Kuitenkin on hyvä huomata, että vaikka välillä on niitä päiviä, kun pikkuheppa sinkoilee vähän väliä, pelästyy jotain ja jähmettyy suolapatsaaksi ja ottaa äkkilähtöjä, me pärjätään silti ihan hienosti. Ja kaikken erikoisliikkeiden väliin mahtuu myös superhienoja pätkiä, jotka tuntuvat ihan ratsastukselta !

 

Joulukuun ensimmäinen kaverikuva <3

Joulunodotus on saanut muutenkin vipinää kinttuihin. Ajattelin Zetalle hierontaa joululahjaksi, vielä kun löytäisin hyvän ihmisen sen tekemään. Ponikoulun joulujuhlaa vietetään huomenna ja tallia pitäisi tehdä siinä aamusta. Jouluaattona olen iloisesti 12h töissä, joka pilaa pitkän perinteeni käydä aattoaamuna tallilla. Mutta illalla sitten, saanen kaikessa rauhassa rapsutella heppoja ja fiilistellä.

Zetan karsinan joulukoristelut.