Onnellinen hevonen

HEIPPA!

Kiiruhdin yksi päivä tallille illalla töiden jälkeen tarkoituksena juoksuttaa Ukko nopsasti ja painua kotiin nukkumaan, että pääsen aamulla aikaisin ennen töitä ratsastamaan. Kuinkas ollakaan tallimestari vihjasi, että hän keksii toisenkin tavan juoksuttaa, että jos päästetään pojat kimpassa laitumelle kirmaamaan.

Tallilla on rajattu hevosille muutama alue vihreälle, että hevoset voi jättää rauhassa tuoretta syömään, mutta varsinainen laidun saa vielä kasvaa pituutta. Lohkoja on sen verran, että Ukko on jonkun kanssa laitettava kimppaan, ja suunnitelmissa olikin ruunaporukka, jota nyt päästiin testaamaan.

Vanhat ja viisaammat tiesivät mistä on kyse kun lähdettiin poikia taluttamaan laitumia kohti ja Ukko otti kyllä kavereiden innosta mallia. Portilla pojat irti ja wrrruuuuum, sinne lähtivät nollasta sataan kiihdytyksellä.

Ensin juostiin, sitten maisteltiin vihreää, piehtarointiin ja juostiin lisää. Pojat eivät kyräilleet toisia ollenkaan ja tulivat ihanan ongelmitta juttuun. Hurmaavinta oli kuitenkin nähdä hevosen ilme, kun se saa juosta ja syödä, hän oli niin onnellisen näköinen, että ihan liikutuin.

Kirsikkana kakun päällä Ukko tuli ensimmäisen rallin jälkeen itse luokse, vähän kuin sanomaan "heippa mutsi, tää oli aika kiva juttu". Ei tietoakaan karkuun juoksemisesta, etteikö antaisi kiinni. Pojat saivat syödä hetken ennen paluuta iltaheinille ja sittenkän Ukko tuli itse (alahuuli rennosti askeleen tahdissa lörpöttäen) meidän luokse. Niin liikuttava.

Kuvista kiitämme Teaa.

Ilme kertoo kaiken <3

Laitumellelasku '15

Lauantaina oli h-hetki käsillä, hevoset pääsivät laitumelle ensimmäistä kertaa.

Voi sitä intoa ja riemua. Hevoset aavistivat mistä oli kyse, kun ötökkämyrkkyjen käry täytti tallin ja lähdettiin porukalla liikkeelle. Ensimmäisenä vuorossa oli "isot pojat", itse roikuin pihalla Zetan narun päässä, kun jätkä vei ja minä vikisin. Mentyäni nokkospuskaan mukkelis makkelis otettiin vaihto talutettavissa, ja matka jatkui tyynemmin. Draamaa ei siis tästä rupeamasta puuttunut.

Pojat juoksi ja tanner tömisi. Seuraavaksi haettiin pienet pojat + Firre. Pappamobiili ei niinkään lähtenyt ralliin mukaan, kunhan hakeutui välittömästi ponikaverinsa Helmin luokse ja oli onnellinen.
Olin pelännyt, että joku isoista ruunista pistäisi Fifille uusimpana tulokkaana luun kurkkuun, mutta mitään nahistelua ei tullut. Fifikin tyytyi oman, turvallisen kaverinsa seuraan, eikä lähtenyt kaivamaan verta nenästään. Ainoastaan aasipoika Iivari meinasi saada monosta, kun tunki huutaen liian lähelle, mutta sekin tutkailu jäi lyhyeen.

(c)Henna Meriläinen

Haettiin viimeisenä tammat viereiselle laitsalle ja nämä mymmelit olivat niin tylsiä... Kaksi tammoista laukkasi ehkä kymmenisen metriä ja sitten jäivät syömään.

(c) Henna Meriläinen

Seuraavana päivänä lähdin mielenkiinnolla katsomaan, onko hevoseni a) ehjä ja b) halukas antamaan kiinni. Firre möllötti tietysti laitumen viimeisessä kolkassa, että sain tarpoa hyvän tovin hänen luokseen, mutta kiinni antoi ihan ongelmitta. Muistelen viimekesältä samaa, että kukaan hevosista ei koskaan heittätynyt hankalaksi, vaikka niin pelkäsinkin. Matkan varrella saa taputella yhtä jos toista karvakorvaa :)

Hevonen oli onneksi myös ehjä, ei naarmuja ja kaikki kengät jalassa. Vähän väsynyt kyllä oli, mutta tuopa ei yllätä ensimmäisen ulkona vietetyn yön jälkeen. Ihanaa oli nähdä Fifin riemu päästä takaisin Helmin tykö, kun ratsastuksen jälkeen palautin hänet peltoon. Voi pojat :')