Vietin tosiaan tallivapaan viikon ja reissusta palatessa oli ihana päästä lauantaina taas tallille. Mutta. Tietenkin tässä oli joku mutta... Firre oli pudottanut perjantaina kengän tarhaan. Jaa. Ei sitten mennä maastoon kuten aiottu, mennään taluttaen pellolle räntäsateeseen... Jaa, siltähän puuttuu molemmat takakengät. Noh, seuraavana päivänä kehtasi sentään käynnissä ratsastaa, kun oli tullut reilusti uutta lunta ja kengät olivat irronneet onneksi tosi siististi.
Kengittäjä oli jo tallin puolesta pyydetty paikalle kun F ei suinkaan ollut ainoa tuhkimo. Mutta tällä oli tietysti jokin este ja homma venähti.
Oman mausteensa viikonloppuun toi Fiipan silmä. Sitä epäuskon ja surun määrää, kun maanisesti vertailtuani totesin toisen silmän olevan hieman turvonnut. Fiilis oli kuin maailma yrittäisi kertoa, ettei minun olisi koskaan pitänyt omaa hevosta hankkiskaan! Mikä musta pilvi meidän yllä on?! Koko ajan tulee jotain uttaa huolenaihetta.
Eipä siinä, silmä oli kuitenkin siisti ja kirkas, rähmää nyt on ollut talviaikaan entuudestaan enemmän. Ei kun huuhtelemaan ja hysterisoimaan, satunpa tietämään keissin jossa hevonen menehtyi silmätulehduksen lääkityksen jälkimaininkeihin.
Onnea on oma hevonen, ei sanonut kukaan koskaan. Noh, hätä ei onneksi ollut tämän näköinen, sillä Fips sai heti maanantaina uudet monot ja silmän turvotus oli seuraavaan päivään mennessä hävinnyt. Tiistaina ukkeli sai vielä akupunktioneulasta, ja mahdollinen tuulen/roskan aiheuttama ärsytys pitäisi olla hoidettu. Samoin selän jännite, joka oli jo viimekertaista paljon parempi!
Ei se aurinko siis taaskaan ole liikaa tänne risukasaan paistellut. Mutta eiköhän tämä taas tästä.
