keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Hankirallia

...tai niin ainakin meinasin. Pääsin siis vihdoin valoisaan aikaan tallille ja pystyin siirtymään kentältä pellolle. Intoa riitti, en nimittäin ole aikaisemmin päässyt hankeen ratsastelemaan.



Kivasta ei kyllä Firren mielestä ollut kyse. Hevosestani kuoriutui pitkästä aikaa supernörtti esille. Hölmö oli kovin huolestunut kun hänet vietiin jonnekin vieraaseen paikkaan, missä ei olla ennen oltu. Lisäksi kirkkaana laskeva aurinko taisi saada lumen pinnassa jotain outoja valoilmiöitä aikaan, Firbula nimittäin tuijotti maahan moneen otteeseen, jännittyi ja pörisi, eli jotain maahisia hän oli kovasti näkevinään.






Eli vauhdikkaaksi hankiralliksi odottamani ulkoilu olikin sitten enemmän hieman epämukavan oloisen hevosen kehottamista liikkumaan vaan rennosti eteen. Mitään intokipinää siis ei sitäkään syttynyt, Firre ei ollut ollenkaan innokas spurttaamaan pellon päästä toiseen täyttä vauhtia, vaikka kokeilin häntä tähänkin kannustaa.





Eipä tuo töttörökorva kuvissa kovin ahdistuneelta näytä, mutta kyllähän sen itse huomaa, kun hevonen ei ole ihan läsnä. Pitäisi kenties kokeilla lähitulevaisuudessa uudestaan kaverin kanssa, hevosseura voisi ehkä rauhoittaa herkkiksen mieltä?

No, ainakin saatiin kauniita kuvia, vaikka hieman surullisena jouduin toteamaan, että notkoselkäni paistaa toppatakinkin läpi ja etenkin tuo oikea kantapää nousee näemmä huomaamattani aina vaan ylös. Osteopaatti olisi aika paikallaan neiti kiero kuin korkkiruuville :D



2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, talvella on niin kivaa kun pääsee lumiselle pellolle, toivotaan että ensi kerralla hrppakin innostuisi enemmän :D

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia!
    Ja kiitokset paketista, se on tullut perille. Huomenissa taidan päästä hakemaan sen, kun saan kyydin taas kaverilta ja voin poiketa postissa. On tää melko hankalaa, kun ei pääse itse kulkemaan mitenkään :(

    VastaaPoista