keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Onnistuneet rataharjoitukset

Sunnuntaina oli jännäoksu lähellä, kun suunnattiin rataharjoituksiin. Oltiin liikkeellä Firren vuokraajan kanssa, joten pätevää henkistä tukea oli sentään tarjolla, mutta kyllä pelotti. Olin toista kertaa liikenteessä traikku perässä, hevonen piti saada lastattua ilman ammattilaisen apua ja olihan siinä se itse ratakin edessä. Ja minä kun jännitän muutenkin...

Haettiin koppi aamulla ja hurautettiin tallille. Siinä matkalla taivaskin repesi ja kauniin oloinen aamu muuttui kaatosateeksi ja harmaudeksi. Laitettiin hevonen nopsasti edustuskuntoon, raahattiin kamat autoon ja oltiin valmiita. Lastaukseen olin varannut tunnin, kun edelliskerrat ovat olleet vähän tahmeita, mutta pappahevonen yllätti. Kun taluttaja ei antanut hevosen jäädä seisoskelemaan ja itse seisoin liinan kanssa sivulla vähän hoputtaen, marssi pappa sisälle ja jäi sinne hienosti.



Oltiin perillä siis etuajassa, ehdittiin katsella parit radat ja itse keskityin ravaamaan pissalla ja rapsuttamaan ihaninta (ja kuraisinta) tallikoiraa ikinä. Fifi meni ensin radan vuokraajansa kanssa ja sitten pääsin nopsan verkan kautta itse tositoimiin. Sade loppui juuri kreivin aikaan kun meidän piti siirtyä maneesin suojista suorittamaan ulkokentälle.

Ratana Helppo C:2, tuo läpikoluttu ohjelma, jonka muistan ulkoa. Ja kivastihan se meni. Vaikka jännitti taas niin, että tuskin muistin hengittää, selvittiin radasta yhdellä räikeällä rikolla. Kulmat tulin ratsastaneeksi videon perusteella tosi huonosti ja tehtävien valmistelu olisi, kuten aina, voinut olla parempaa, mutta olen näin yleisesti tyytyväinen.

Harjoitukset kun olivat, ei prosentteja laskettu tai sijoja annettu, mutta tsekattiin itse, että saatiin prosentteja sellaiset 62 ja rapiat. Eli voin olla iloinen, varsinkin kun paperissa oli pari seiskaa koristeena. Ja hevosta ei voi käytöksestä kuin kehua.
Suhteellisen hyvä reissu!

Olenpa vielä uskalias ja julkaisen videonkin, vaikken kovin ylpeä tästä ratsastuksesta ole. Ehkä sitä kuitenkin kehtaa, on sitten hyvä vertailla x-ajan päästä miten pitkälle onkaan edetty.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti