tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kamala kevät

Nyt voidaan virallisesti todeta kevään saapuneen. Ei siksi, että motarilla on kesänopeudet, eikä siksi, että päivällä auringossa lämpötila kipuaa helposti yli kymmeneen asteeseen. Kevään merkki on riesaksemme saapunut siitepöly ja siihen välittömästi reagoiva hevonen.

Vaikka uskonkin Firren olevan kaikkiaan pölyherkkä, ihan siis puhkuritapaus, on käynyt aika selväksi, että sillä on tämän lisäksi varsin ärhäkkä siitepölyallergia. Aikataulu on jotakuin sama kuin viime vuonna yskän ilmetessä. Olosuhteet eivät ole nyt viikossa muuttuneet miksikään. Vaihtoehdoksi jää vain ilmassa leijailevat näkymättömät perkuleet.

Kurakaaleppin kevätlook
Viime vuoden perusteella ollaan kuitenkin varauduttu etukäteen ja Ventipulmin odotti tätä viikkoa jo kaapissa. Lisäksi Firrelle oli tilattu Makanalta jo eukalyptusta, josta tein mintun kanssa sekoituksen päivittäiseen käyttöön.

Viikon lopulla alkoi pieni köhä, joka oli viikonloppuna jo sitä samaa sydäntäraastavaa yskää. Tippa linssissä koitin hölkkäyttää hevosta. pitäen ohjan aika pitkänä ja ottaen paljon käyntipätkiä väliin, että saataisiin edes jotain tehtyä. Liikkua sen kuitenkin pitää, jotta lima liikkuu, mutta ei sitä eläintä voi juoksuttaa tukehtumiseen asti. Sieluun sattuu kuunnella ja tuntea ne köhähdykset.


Näillä nyt sitten mennään taas. Kokeillaan mitä Ventipulmin saa aikaan. Sen loputtua voisi syöttää pari pakettia Heinixiä, ihan kokeilumielessä, kun niin moni allergiahevonen on kuulemma saanut tuosta apua. Sitten taas katsotaan, että mitä tehdään. Kovin mielellään en inhaloitavaa kortisonia enää antaisi. Kortisoniin en ylipäänsä haluaisi turvautua, eikä tuo inhaloitavan lääkkeen antaminen ollut mitän hupia viime vuonna.

On sitä kyllä annettu meille taakka kannettavaksi. Harjoituskisoja olisi tiedossa ja katselinpa Kipasta ihan oikeitakin skaboja, mutta turha sitä on lähteä yskivällä hevosella kompuroimaan minnekään. Katsotaan mitä kevät vielä tuo tullessaan.


3 kommenttia:

  1. Tuttuja ajatuksia, vaikka meillä ei kevät aiheuta yskää vaan hengenahdistusta. Ei siinä muu auta kuin turvautua inhaloitavaan kortisoniin, se on kuitenkin yleiskortisonia parempi vaihtoehto.

    Ventipulmin on pitänyt ponin tähän asti hyvässä kunnossa ja nytkään se ei ole niin pahana kuin esim. viime keväänä, mutta sen verran hengitys kuulostaa raskaalta, että katsoin kortisonin nyt olevan tarpeen.

    Meillä ei ollut ihmisten allergiapillereistä mitään apua, toivottavasti teille on.

    VastaaPoista
  2. Juu, kaikki keinot kokeillaan. Mutta veikkaanpa, että inhaloitavaan kortisoniin päädytään taas. Tuossa just mietetittiin, että jos se kaviokuume nyt on tullakseen, niin tulkoot, eipä tuon hevosen elämä ole tähän vuodenaikaan hoitamattomana mistään kotoisin sekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi inhaloitavassa kortisonissa on pienempi kaviokuumeriski kuin yleiskortisonissa.

      Poista