Huolia, murheita, harmeja

Sain kun sainkin koko eläintarhani hoidot järjestymään ja pääsin pariksi päiväksi hevoseni synnynmaille Latviaan. Kovista yrityksistä huolimatta matkakumppani ei innostunut ajatuksesta lähteä paikalliselle tallille katselemaan hevosia sillä silmällä, joten reissu jäi ihan kaupunkilomaksi. Hyvä näinkin, en valita.

Innostuin etenkin kuvan koiran takia.

Pääsin ehjänä kotiin ja intoa puhkuen tallille, saadakseni kuulla, että hevoseni oli ollut oikea sika. Firre oli kuulemma kieltäytynyt tulemasta laitumelta talliin! Antoi kyllä kiinni, eikä keksinyt mitään temppuja, mutta seisoi pellonreunassa paikoillaan suolapatsaan lailla, eikä liikkunut eteen millään.
Vaivoja hänellä ei sentään ollut ja liike oli puhdasta, eli kyse oli tosiaan ihan vaan possutempusta.

Tavallaan en laisinkaan ihmettele, viimeiset kolme viikkoa hevonen on haettu laitumelta talliin lääkittäväksi. Ei ole kivaa se, eikä varmaan hirmusti huvita. Ja kuinkas ollakaan, kun narun päässä on joku pehmompi kuin mamma, Firre näki tilaisuutensa tulleen ehdottaa, että jos kuitenkaan ei.
Mielenkiinnolla lähdin itse hakemaan lehmääni laitumelta ja tuttuun hitaseen tapaansa se löntysti perässä talliin. Sentään omalle ihmiselleen ei kehdannut olla hävytön :D

Firrellä on tosiaan vielä viikon verran lääkitys päällä, niinpä järkytykseni oli melko suuri, kun hevoen alkoi yskiä ratsastaessa heti raviin siirryttyä. Köhä ei ollut vaan alkuverryttelyn aikaista, vaan jatkui yksittäisinä köhäyksinä ratsastuksen läpi. Ahdistus hiipi rinnan alle, että tässäkö sitä nyt ollaan, lääkkeistä huolimatta...

Seuraavana päivänä köhiminen oli jo maltillisempaa, etten oikeasti osaa sanoa mistä nyt kiikastaa. Papan hengitysyrtti-lisäravinne on ollut jokusen päivän loppu, lieneekö sillä sitten oikeasti noin selkeä vaikutus. Kuitenkin yskä oli tipotiessään muutamaa päivää aikaisemmin, kun viimoiset kerrat ennen reissuani ratsastin.

Ehdin siis hetkellisesti jo vajota epätoivoon, henkisesti jo kuoppaamaan tuon hevosen. Itku kurkussa ja mieli maassa, että tätäkö tämä nyt on. Hevonen on kuitenkin ollut minulla vasta neljä kuukautta, eikä ilon hetkiä ole liikaa mahtunut joukkoon. Toisaalta Fifi on ollut todella pirteä ja hyväntuulinen, hengitys ei ole ollut poikkeavaa ja liikkuessa on löytynyt intoa reilusti. Ei sillä ainakaan ole paha olla, jos nyt osaan omaan arviooni luottaa.

Epätietoisuudessa siis jatketaan, päivä kerrallaan, pihattoon muuton lähestyessä. Voihan kyseessä olla se eläinlääkärin ehdottelema allergiapohjainen puhkuri, jota siis siitepölyt kannustavat, ja joka rauhoittuu syksyllä. Tiedä sitten. Murhetta ja päänvaivaa tässä tosiaan riittää, mutta niin kauan, kun hevonen tuntuu voivan hyvin köhästään huolimatta, täytyy jaksaa yrittää.