Parin viikon muutos

 Kuun alussa traikusta asteli melkoisen kuiva riuku. Olihan sillä pyllyssä pari lihasta ja kaulassakin, tosin ei niinkään siellä ylhäällä kuin alla. Ja nuo kylkiluut.

Kauempaa katsottuna hevonen näytti ihan kivalta ja satula selässä vielä paremmalta, kun kyljet jäivät piiloon.

Yksi päivä kuorin hevosen sadeloimen alta esiin ja hämmästyin siinä hetkessä, että voi jestas miten se kiiltää! Karva on muuttunut todella nopeasti hienoksi!

 Oksennustautini yhteydessä vietin peräti viikon päivät pääsemättä itse hevosen selkään ja kun se aika vihdoin koitti, jäin kyydissä hämmentyneenä katsomaan, että ihan kuin kaula olisi jo leveämpi. Samalla alakaula alkaa hiljalleen muuttaa muotoaan.

Kylkiluutkin näkyvät enää hienoisesti. Hevonen siis kerää massaa kiitettävää vauhtia, nyt pitää vaan varoa, ettei siitä tule pulleaa syöttöporsasta kuten emännästään ;)

Vähän tuntuu, että kun hevoset ovat tätä nykyä niin hyvinsyöneitä, normaalipainoinenkin hevonen näyttää useimpien silmissä melko laihalta, vaikka olisi oikeasti juuri siinä sopivassa lihavuuskunnossa. Ukon kun on tarkoitus hypätä, ei liikakiloja tosiaan kaivata painamaan jalkoja. Mutta kyllä se lihasmassaa saa kasvattaa vielä, ja viimeinen silaus kylkiin täytettä, niin ollaan tyytyväisiä

Uskomattominta tässä on tosiaan se, että aikaa hevosen saapumisesta on nyt 3 viikkoa. Hyvä heinä on kyllä yhdenlainen oikotie onneen, ei siinä ihmeitä tarvita. Nyt vaan odotan innolla, miten erilaiselta hevonen voikaan näyttää kun aikaa on kulunut vaikka 3 kuukautta.

Ja mikä ero koko eläimeen varmaankin tulee. Eihän hevonen varsinaisesti kotiudu uuteen ympäristöön ja ihmisiin parissa viikossa, vaikka tuo jätkä niin rennosti tuntuikin asettuvan aloilleen ja olla möllöttää kuin vanha asukki. Että millainen siitä voikaan tulla, kun hänellä on tasainen arki ja tutuksi tulleet ihmiset, ja löydetään yhteinen sävel ja vähän enemmän.

Voi riemua!

Lauantai oli superpäivä.

 Ulkona oli oikeasti kuuma ja hevonen oli vähän veto pois, mutta tyydyin sitten hölkkäilemään rauhalliseen tahtiin. Erikoisten kiemuroiden sijaan tehtiin ihan vaan siirtymisiä ja osittain olin hyvinkin tyytyväinen, niin hevosen tekemiseen kuin omaan istumiseeni.

Parasta kuitenkin oli se, että Firbula yskähti vaan pari kertaa, vasta hengästyttyään, eikä köhä sitten jatkunut pidempään. Tuli suorastaan toiveikas olo, että kenties tuo otus säilyy ihan käyttökunnossa peloistani huolimatta.

Edellisenä päivänä päädyin ensimmäistä kertaa juoksuttamaan Firren ihan liinan päässä. Jäbä oli tosi pro, siirtyi helposti ympyrälle eikä keksinyt mitään erikoistempauksia. Juoksuttaessakin teetin pojalla siirtymisiä, jotta homma ei menisi pelkäksi kehän kiertämiseksi.

Lisäksi olin varsin tyytyväinen Firren suhtautumiseen juoksutusapua kohtaan. Tuo kyseinen apuohja on minusta ihan voittaja, kun ohjaa hevosta melko lempeästi pyöreämmäksi ja eteen-alas. Voihan tuonkin toki säätää liian kireälle, kuten minkä tahansa viritelmän, mutta sopivassa mitassa tämä on minusta paras.

Olen aikaisemmin "joutunut" käyttämään mm. sivuohjia, jotka ovat omaan makuuni niin turhin keksintö ikinä... Pessoa on myös henkilökohtaisella mustalla listallani, mielestäni tuo naruviritelmä joka nykii hevosta persuksista suuhun on vaan typerä. Paljonhan näitä erilaisia apuohjia näkee käytettävän, eli ovat niitä ainaisia makuasioita, joista on paha lähteä väittelemään.

 Nyt näyttäisi siltä, että hevosen vointi pysyy parempana päivittäisellä liikunnalla. Vaikka olisi kiva antaa hevoselle vapaapäiviä nauttia pellossa villihevosen elämää, se ei tee hänelle hyvää. Päivittäin pitää tehdä jotain, että röörit pysyy auki ja happi kulkee.

Niinpä otetaan juoksutus/irtojuoksutus viikko-ohjelmaan, että hän saa satulattoman päivän kuitenkin. Lisäksi pitää yrittää päästä maastoon viikottain, jotta liikutaan myös tekemättä töitä. Jospa näillä eväillä pysyisi mieli virkeänä ja kunto hyvänä?

 Tätä sopii ainakin toivoa, sillä meillä olisi nyt tulossa parit aika jännät valmennukset, joita odotan niin innolla, etten meinaa pysyä pöksyissäni. Toisaalta on turha lipaista ennen kun tipahtaa, kaikki suunnitelmat voivat helposti mennä pipariksi jos hevosen kunto niin määrää. Katsellaan ja ollaan toiveikkaita!