Säikähdyksellä selvittiin

Sunnuntain jälkeen ramppasin tallilla pari päivää aamuin illoin kylmäämässä ja arnikoimassa Firren koipea. Tiistaihin mennessä käynti oli jo normaalia, mutta kun liinan päässä katsoin hevosen liikettä myös ravissa, oli se kuitenkin epäpuhdas. Keskiviikkona näytti jo paremmalta.

Torstaina kipusin taas kyytiin ja kokeilin selästä käsin miltä liike tuntuu. Huojennus oli valtava, kun hevonen liikkui ratsastajankin kanssa taas puhtaasti. Selvittiin siis todellakin pelkällä säikähdyksellä ja lihastärskyllä.

Pappaa kävelypäivät eivät haitanneet, pääsihän hän keskittymään olennaiseen.

Pappamobiili seistä törötti sairastarhassa ja kävi kanssani lyhyillä kävelyillä 4 päivää. Hänen keuhkonsa kiittävät. Terveelle hevoselle parin päivän seisominen nyt ei tuntuisi missään, mutta keuhkovammaisen kohdalla se liikkuminen on niin tärkeää. Eilen ja tänään liikkellelähtö onkin ollut varsin köhäisää, muttei sentään jatkunut koko liikutuksen ajan.

Toiveikkaana mennään siis tälläkin saralla. Jos hengityselimistön tilanne olisi nyt sen verran tasapainossa, että lyhyt liikuntatauko ei romuttaisi koko hommaa taas alkutekijöihinsä. Ja samalla toivon, että uusia huonon tuurin haavereita ei tulisi ihan heti uudestaan. Palauttaessani hevosen pihattoon jäin crazy horseladyn lailla sivustalle istuskelemaan ja tarkkailemaan tilannetta. Ihan kuin yksi akka siinä voisi mitään tehdä, jos hevoset keskenään nahistelevat ja jotain sattuu...

Pappa ja junioriystävänsä Ripa.

Mutta ehkä tämä nyt tästä. Toivossa on tunnetusti hyvä elää.

Firbula taitaa tosin olla aika toivoton? :D