Ei köyhä eikä kipee

Sairastuvalta päivää! Otsikolla viittaan siis hevoseeni, itsehän olen parhaillaan molempia.

Keskiviikkona oli jo vähän heikko fiilis, joten ajattelin päästä helpolla ja irtojuoksuttaa hevoseläimeni. Kentälle vaan ja menoksi, joka olikin Ukon mielestä varsin hauskaa, mutta vihreä siellä kentän laidalla houkutti liikaa. Paristi yritin hätistellä poikaa juoksemaan, mutta häntä töttöröllä hän vaan ravasi pitkää sivua eteenpäin ja jatkoi syömistä.

Pakko oli siis lassota poika kiinni ja pistää juoksemaan ympyrälle. Irti pääsemisen riemu kuitenkin oli saanut jotain aikaan ja liinan päässä liiteli sitten villihevonen. Hienohan se oli, mutta vauhti meinasi mennä vähän överiksi. Ja vähän menikin, jolloin ohjaustehosteet pettivät ja tätihenkilö narun päässä mätkähti kumoon. Onneksi ei ollut kukaan näkemässä, noloa tuollainen. Mutta kerta se on ensimmäinenkin. Kertoo ehkä jotain yleisestä olotilasta, kun ei pystyssäkään pysy kun hepo kiskaisee :D

Bot-loimikin oli jo lentoon lähdössä kun mentiin niin vauhdilla. Onneksi oli eturemmi matkassa.

Noh, hevonen on onneksi kaikesta hölmöydestään huolimatta tuhottoman kiltti ja silmät pyörien jatkoi ympyrällä, jolloin kampesin itseni vaan tyylikkäästi hiekasta ja jatkoimme vähän hyssytellen juoksua. Vaikka riimulla juoksuttaminen ei lisää hallintaa, olen toisaalta iloinen, ettei kuolaimia ollut, koska veto suuhun olisi ollut aika hurja siinä kohtaa. Kävi kyllä mielessä, että kapsoni voisi olla aika kova juttu. Keksinpähän taas jotain hankintalistalle...

Pienen episodimme jälkeen Ukko esitteli hienoa liikettä ihan sivistyneesti ja uskalsin jopa irrottaa toisen käden kuvaamista varten. Turvallisuus ennen kaikkea jne. On se kyllä hieno hevonen, jos nyt vaan päästäisiin johonkin hyvään tilaan terveyden ja mielenterveyden kannalta, niin osaisin ehkä iloitakin asiasta. Parhaillaan vaan odotan hevosen menehtymistä ähkyyn tai sydänkohtaukseen.

Olkoon. Flunssan selätys olisi ihan kohdillaan, joten rallipäivää seuraavana en halunnut itse hikoilemaan ainaisen pieleen menevän kerrospukeutumiseni kanssa, vaan pyysin valkkua kyytiin. Olipahan taas valaisevaa, kun paremmalla perstuntumalla varustettu ihminen tunnusteli hevoseläimeni liikkumista. Eteenpäin on menty, Ukko oli kuulemma ihan erilainen, elastinen ja miellyttävämpi kuin edelliskerralla (olisikohan ollut kesäkuuta) kun hän kävi kyydissä. Mutta vinoutta on, oikea puoli fuskaa, ja siihen pitää nyt kiinnittää todella huomiota.

Projekti siis jatkukoon.

No hoofes, no horse

Ukon tullessa sillä oli kaikki kaviot täysin eriparia. Ensimmäinen kenkä irtosi kai reilu viikko hänen saapumisestaan ja sitten alkoikin kavioremontti.

Tallilla onneksi käy todella hyvä kengittäjä, jonka asiakkaaksi päästiin siinä muiden siivellä. Ukko on nyt ehditty kengittää kolmesti tässä vajaassa viidessä kuukaudessa ja selvää on, että kahdeksan viikkoa alkaa olla jo liian pitkä väli. Yksi kenkä hävisi laitumen mutiin, jolloin kavio otti jo vähän osumaa (kuva yllä). Onneksi siihen saatiin vielä kenkä ihan hyvin kiinni ja nyt ilmojen pysyttyä kuivana, eivät ole kaviot pehmenneet ja rispaantuneet lisää.

Kovaa vauhtia kavioaines kyllä kasvaa, mikä on tietysti hyvä. Toisaalta etukaviot näyttävät leviävän aika pian kengityksen jälkeen. Itsehän en oikeasti tiedä kengityksestä ja kavioista tuon taivaallista, osaan katsoa juuri sen verran, että mikä on "normaalia" ja mikä pistää jotenkin silmään.

Yksi minua hämmentänyt seikka oli tuo kanta, ja miten syvä uurre tuohon on kehittynyt. Ura oli minusta viime kengityksessä vielä pienempi kuin nyt kuvanottohetkellä, mutta jo silloin aiheesta saatiin hyvä keskustelu aikaan, kun kengittäjää tenttasin. Asialle ei kuulemma voi oikein mitään tehdä. Selitys löytyy turvekuivituksesta; uuteen talliin tullessaan hevosen kaviot joutuvat tottumaan uuteen turpeeseen, jotka ovat kaikki happamuudeltaan erilaisia, riippuen mistä kys.turve on nostettu.

Näitä näkee kuulemma aika usein muuttojen jälkeen. Turve siis hieman syövyttää, jos uskallan kyseistä sanaa käyttää. Vaarallistahan tämä ei kuitenkaan ole. Kääreitä ja hauteita voi toki viritellä ja vouhottaa asian tiimoilta, mutta ainut apu on kuulemma aika. Kavionpohja kyllä tottuu.

Riviäkin meille tosiaan tuli märästä laitumesta. Rivin hoidossa tärkeää on pitää iho puhtaana. Noh, siinähän heiluttiin letkun kanssa, mutta hevonen palasi joka päivä takaisin laitumen kuraan polkemaan, joten aika hitaasti lähti parantuminen käyntiin.

Päädyin pesemään jalkaa hoitoshampoolla, joka tuoksuu mäntysuovalta. Kuivattuun jalkaan hinkuttelin sinkkivoidetta, joka selvästi auttoi hieman, mutta vuohinen ärtyi hetkellisesti todella pahasti ja valkoisella pyyhkellä jalkaa kuivatessani huomasin, että sehän mätii. Voi tuska ja parku. Reippaana tyttöni pengoin kotoa Fucicort-voiteen mukaan, jonka sain omaan ampiaisenpiston aiheuttamaan ihotulehdukseen ja sivelin sitä muutaman päivän pestyyn vuohiseen. Sinne hävisi punoitus ja mätä, rupea jäi jäljelle, mutta iho oli muuten ummessa ja siisti.

Sitten vaan jatkettiin pesu-kuivaus-sinkkivoide -linjaa ja pian meillä oli enää pari murua rupea jäljellä. Halleluja! Olen varsin kiitollinen, että viimeisen viikon ajan ei ole satanut paljon yhtään, kuiva on ärtyneelle iholle tietenkin märkää ja kuraista parempi. Nyt rivi on voitettu!

Kaunis syyspäivä

Eläinlääkärikäynnin jälkimainingeissa Ukko sai kaksi vapaapäivää ja kolmas päivä oli omien menojen jälkimaininkien takia pelkkä juoksutus, kun olo oli hieman heikko. Niinpä virtaa kertyi pieneen hevoseläimeen kuin suurempaankin kylään ja kaksi päivää painettiin tukka putkella pitkin maita ja mantuja.

Pari kuukautta takaperin olisin ehkä lyönyt hanskat tiskiin ja todennut, että pelottaa liikaa. Nyt tilanne on onneksi sellainen, että tuskan hien virratessa pidin nyrkit tiukasti kiinni ja pistin ponityttöpohkeet paukkaamaan. Pakko oli saada hevonen ruotuun, vaikka vaikeaa olikin. Kolmantena päivänä höyryt olivat jo laskeneet ja raippa olisi voinut olla mukana.

Loppuviikosta voitiinkin taas pitää yksi löysempi päivä. Käytiin alkuun kävelemässä syysmaisemissa ja juoksutin reippaasti maneesissa. On ihana nähdä, miten hevonen löytää hiljalleen ilon liikkumiseen. Ja rentouden.

Juoksuttaessakin Ukko voi jo relata, sen ei tarvitse juosta hirvenä pää pystyssä, vaan se voi rauhoittua kulkemaan matalana, venyttää alas ja hetkittäin jopa  kantaa itsensä niin komeana, että melkein herkistyn.

Tämä on kyllä sellainen aika ihana projekti. Kesällä kävi mielessä, että teinkö kamalan virheen kun tämän hevosen otin, mutta nyt ei voi kuin hymyillä. Hevosen ilme on muuttunut täysin, sen silmissä ei paista enää ahdistus ja epäluulo vaan rauha. Se on seurallinen ja tulee luokse, eikä pakene jokaista nopeaa tai hitaampaakaan liikettä. Hän seisoo paikoillaan, antaa käsitellä itseään ja ilmaisee monesti tyytyväisyyttään. Valkun mukaan Ukko näyttää onnelliselta :)

Huoltotauko

Viime viikolla tallilla kävi eläinlääkäri hoitamassa koko porukan, ja Ukolla oli ohjelmassa raspaus. Aika kauhulla olen tuota odottanut, että mitä sieltä suusta mahtaa löytyä, kun sitä mupeltamista ja kielellä pelaamista on ollut niin reilusti, mutta hah!

Viime raspauksesta ei ollut kuin puoli vuotta, ja siltä suu näyttikin. Piikkejä ei juuri ollut, painaumia tai haavoja ei laisinkaan. Yhdessä hampaassa on pikkuruinen, alkava reikä, jota nyt jatkossa tarkkaillaan, mutta toimenpiteitä se ei vaadi. Voimme siis olettaa, että Ukon levoton suu on enemmänkin jotain sijaistoiminta tai huono tapa. Tai sitten homma on osittain myös kuolaimista kiinni, vaikka viidet kokeillut kuolaimet eivät ole näyttäneet mitään eroa kylläkään...

Suun kanssa pelaaminen on tosin vähentynyt koko ajan, eli voisi myös olettaa, että kyseessä on joku tyyli ilmaista jännitystä tai vaikeaa oloa. Ja nyt kun ollaan asetuttu aloilleen ja arki pyörii hyvin, on koko ajan vähemmän jännää. Mutta tätäkin nyt tarkkaillaan ja mietitään.

Siinä kun sain lääkärin käsiini, tenttasin vaihtoehdot vatsahaavan hoitoon ja päädyttiin edullisimpaan ratkaisuun, eli ihmisille tarkoitettuun vatsasuojaan, joka on aivan gastrogardia vastaava, mutta huomattavasti edullisempaa. Toki tablettilääkkeissä on oma vaivansa, kun hevoselle niitä pitää syöttää valtava määrä verrattuna hevosille tarkoitettuun valmisteeseen, mutta se nyt on pieni vaiva.

Ukon vatsa näyttää sopeutuneen heinäruokintaan ja laidunkauden päätteeseen ihan hyvin, mutta olen myös huomannut, että persuksensa vuotaa hieman. Eli ihan hyvännäköisen paskan päälle tulee hieman vettä. Tämä kertoo juurikin vatsahaavasta, ja koska eläinlääkäri ei pidä tähystystutkimusta mitenkään ehdottomana, lähdetään hoitamaan vatsaa nyt vaan vahvan oletuksen perusteella. 

Kävipä niinkin, kun kyselin kinnerpateista ja niiden hoidosta, että hevoseen tuikattiin Osphos-lääke samalla kertaa. Osphos on aika uusi valmiste, sitä ei ole Suomessa liikaa vielä käytetty ja kokemuksia on rajallisesti. Kyseessä on tosiaan tildreniä vastaava tuote, jonka pitäisi 4-6viikon kuluttua alkaa vaikuttaa niveliin. Pistos tulee lihakseen, ei mihinkään niveleen erikseen, joten se voitelee sitten samalla kaikkia niveliä, ei pelkästään oireilevaa. Odotan mielenkiinnolla minkälainen vaste me saadaan.

Hopiloikkaa

Kesän bucket-listillä oli hypätä omalla estehevosellani. Noh, kuten viime postauksessa jo mainitsin, kesä tuli ja meni. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan pätee taas kerran!

Ukolla kun hypättiin ensi kertaa sen saavuttua, pisti hevonen vitosvaihteen silmään. Vähän huippasi kentän laidalla pelkästään katsojaa, kun hevonen esteestä yli päästyään lähti vaan juoksemaan tuhatta ja sataa. Ukon ongelmanratkaisu monessa jännässä paikassa on lisätä vauhtia, toimii. Itseltäni se ei ole tähän mennessä kohtaan lähtenyt lapasesta, mutta kyllä se tarjoaa sitä pää ylös ja täysiä -vaihtoehtoa aina kun menee vaikeaksi.

Sikäli hyppääminen jännitti jo ajatuksen tasolla, mutta koska olen jääräpäinen ja hieman kyllästynyt tuuppaamaan itsekseni keskinkertaisesti koulua, päätin kokeilla jotain muuta.
Yksi pieni ristikko, maneesin ovi kiinni ja menoksi.

Wintecin koulusatula nyt ei tosiaan ole sopiva moiseen pelleilyyn, mutta vaihtoehtojen puutteessa mentiin näin. Ei ollut kovempaa kuolainta eikä martingaaleja, senkus vaan mentiin. Ensin ravissa ja sitten laukassa. Hii!

Hevonen loikki korvat tötteröllä ja itse pidätin hengitystä, kuten vain tätiratsastaja jännän paikan tullen voi :D  Mutta mikäpä siinä, otettiin pari hyppyä suuntaansa ja oltiin tyytyväisiä. Samalla puraisi taas sellainen pieni hyppykärpänen, että aloin katsoa yleissatuloita, josko sitä uskaltaisi ottaa pikkuhypyt ihan arkiohjelmaan.

Isoja tuolla hevosella ei mennä, enkä minä mene muutenkaan, millään hevosella, mutta ihan jumppana pikkuesteet tekisivät varmaan molempien korvienvälille hyvää. Joten kyllä tässä haetaan nyt yleissatulaa uuden koulupenkin ohella. Ihanan kallista, sanoisi joku. Onneksi on vielä opintolainaa nostamatta, mitenkäs muutenkaan.

Ollaan sittemmin yritetty jumppailla korotettuja puomeja hierojan ohjeiden mukaisesti. Ukko ei jaksaisi käynnissä kiinnostua sitten niin ollenkaan, raahustaa ja kolistelee vaan. Ravissa sitten taas herää esteratsu henkiin, askel pitenee ja kevenee, ja puomien jälkeen jatketaan omatoimisesti laukassa. Nauroin ääneen selässä, kun toinen piti hauskaa. Eihän siinä kehuttavaa ole, kun hevonen päättää itse mitä ja miten tehdään, mutta en voi olla iloitsemasta, kun hän herää hiljalleen henkiin. Ukko on ollut koko ajan kyllä kuuliainen, mutta tullessaan niin sulkeutunut, että oksat pois. Ilo liikkua ihan omalla moottorilla on ollut vähän hukassa, vaikka käskettynä on kyllä pinkonut. Nyt alkaa mieli muuttua, näemmä.

Mallipoika

Jäin tuossa jo aiemmin kesällä miettimään, että olisipa mukava laittaa Ukkeli ihan kisakuntoon valokuvia varten, kun oikeaa kisatilannetta tullaan tuskin lähiaikoina, tai edes kaukoaikoina, näkemään.

Kenttä oli kunnostustöiden takia pois käytöstä useamman viikon ja vettä tuli päivästä toiseen. Ehti tulla syksy, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan: päästiin kuvaamaan!

Pistettiin Ukko vuokraajansa kanssa edustuskuntoon ja pörrättiin vähän pihalla pönöttämässä. Sitten tuo näppärämpi osapuoli meistä sai jumpata hevosen läpi, jonka jälkeen kävin ravaamassa loppuravit viritetyllä ferrarilla.

Oli aika hauska tunne hypätä valmiiksi hyvän hevosen selkään, yleensä kun sellainen oikeasti iso, letkeä ravi on kovan työn takana. Nyt se oli valmiina tarjolla, että kyllä kelpasi tädin kevennellä :D

Valokuvaushömppä ei tietenkään ollut muulin mieleen, koska tylsäähän tuollainen paikallaan seisoskelu on. Hyvittelynä hän pääsi kuitenkin hierojan käsittelyyn koettelemuksen jälkeen.
Ja hyvä niin, pyllystä löytyi yksi pahempi kohta, joka lienee tullut laitumella rallittelusta tai tiedä sitten mistä. Mutta pyllyä saadaan nyt kyhnytellä arnikalla päivittäin.

Lavatkin oli melko jumissa, muttei mitään dramaattista. Töitä on tehty. Samoin lannealue oli kireä, mutta lähti kivasti aukeamaan, joten olkaamme tyytyväisiä.

Syksyn iloista nautimme tänäänkin, kun niin koirasta kuin hevosesta löytyi ensimmäiset punkit. Hyh.

Hevosenomistajan vastuu

Eläimen omistaminen on aika iso urakka. Parhaimmillaan se on yhtä iloa, hymynaamoja ja sydämiä, pahimmillaan huolia ja murheita enemmän kuin jaksaa käsitellä.

7-vuotiaan koirani kanssa olen rokotuksia lukuunottamatta saanut asioida kerran eläinlääkärissä hikoilemassa. Kissan kanssa ei edes sitä (tosin hän onkin vasta 3v.), mutta tämä hevonen. Voi että.

Terveisiä laitumelta!

Ukko oli tullessaan todella laiha, joka herätti huolta. Se on lihonut huonosti, sairastanut ähkyn, kärsii melko varmasti vatsahaavasta, ollut naarmuilla ja haavereilla, sekä liikkunut hetkittäin todella huonosti. Hevonen aukoo suutaan liioitellun paljon, myös juoksuttaessa (jopa irti), eli sillä lienee suussakin vikaa. Sen kaviot olivat tullessa kaikki eriparia. Nyt meillä tuli vielä riviä. Ja olihan tuossa kenkäkin irti ja kavio rispaantui,

Valkoinen vuohinen ehkä paloi auringossa, nyt se on ruvella.

Olen harrastanut hevosia yli 20 vuotta ja nähnyt matkan varrella kaikenlaista. Olen ollut klinikkareissuilla mukana ja auttanut tallissa erilaisissa operaatioissa. Silti tässä pukkaa jatkuvalla syötöllä kaikkea, mistä minulla ei ennestään ole kokemusta, ainakaan omakohtaista. Pää on solmussa vähän väliä.

Ukko on iso, haastava hevonen. Ei oikeastaan yhtään minunlaiseni, paitsi, että pidän haasteista. Ehkä juuri siksi olen niin innokas hoitamaan tämän hevosen kuntoon. Osasyy intoa lienee muiden epäilys ja halu todistaa, että me pystytään vaikka mihin.

Monia asioita on helppo hoitaa arjessa. Sitten on isompia hommia, joita ei saada aikaan sormia napsauttamalla. Ukolla on tiedossa kinnerpatit, joiden pitäisi olla luutuneet. Papereita joissa tämä todetaan en ole nähnyt, mutta aion kysellä perään välittömästi kun näyn Hippoksessa omistajana ja minulla on oikeus tietoihin.
Liikuminen on ajoittain kuitenkin näyttänyt siltä, että toisen takajalan patti olisi aktiivinen. Kyllähän sinne kintereeseen voi tulla uuttakin pattia, mutta kuvaamattahan sitä ei tiedä. Nyt liikkuminen on onneksi parempaa. Olen kuitenkin ollut tässä hyvin valmis tutkituttamaan hevosta lisää, sillä ken leikkiin lähtee sen kestäköön.

Faktat täytyy pitää mielessä: jos hevosen hoidattaminen tulee niin kalliiksi, ettei sitä ole varaa tehdä, on hevosta turha pitää. Kipeän hevosen seisottaminen saatika käyttäminen on aika julmaa puuhaa.
Hevonen ei siitä kärsi, että se nukkuu pois. Mutta toisaalta en ymmärrä sitäkään, että otetaan eläin, eikä sitten jakseta vaivautua hoitamaan sitä kunnolla. Näissä asioissa liikutaan aika vaarallisilla vesillä, koska mikään ei ole ikinä täysin yksiselitteistä tai mustavalkoista. Jos et tiedä kaikkia faktoja, on turha lähteä ottamaan kantaa. Ja sitten on järki ja tunteet, jotka harvoin kulkevat käsi kädessä. Paljonko pitää yrittää, milloin saa luovuttaa, mikä on järkevintä, mikä oikeasti kannattaa?

Olen kuullut tästä uudesta hevosprojektistani monenlaista kommenttia, kannustavaa kuten myös kehotuksia laittaa hevonen vaan pois. Olen itsekseni jo päättänyt, että loputtomasti en tätä hevosta hoitaa, mutta jumankekka aion kyllä parhaani yrittää.

Yö ennen kaupantekoa näin unta, että Ukko menehtyi ähkyyn. Toivon niin paljon, että kyseessä ei ollut enneuni.

Syksy on mutavelleineen ja märkine laitumineen aiheuttanut aikamoista päänvaivaa. Laidunkausi loppui eilen, mutta pojat saavat tarhan sijaan viettää päivät vielä vihreällä. Ukolle tulee ainakin viikon siirtymäaika vihreältä heinälle, ettei kertaheitolla muuteta kuviota. Hirvikärpäset aiheuttavat ihmiselle ällötyksensekaista tuskaa ja harmaus harmittaa muuten vaan.

Toivomme aurinkoisia syyspäiviä ja vähän parempaa mieltä. Syksyblues on iskenyt, väsyttää ja kaipuu muutokseen on kova, kuten monesti juuri kesän jälkeen on. Hommat polkee paikallaan ja turhauttaa. Mutta siinäpä jos jossain auttaa turpaterapia!