Perhepotretti

Kisaviikonloppuna tallilla näkyi kivasti kameroita, joten sainpa nakitettua Sinin nappaamaan meistä kunnon perhepotretin, kun tuo villapyllykoira oli tiiviisti menossa mukana.

Herp derp. Elikot ei poseeraa ikinä mukana :D

Mamman kauneimmat muruset <3

Hippo Memorial 2015 (osa 1)

Viime lauantaina kisattiin Ponikoululla 1-tason kouluskabat, joissa päätin uhmakkaasti startata heC:n lisäksi myös heB:n. Luokat tosin ratsastettiin käänteisessä järjestyksessä, joka ei aivan palvellut tarkoitustamme, mutta mielenkiintoista oli silti.

Ajatukseni hevosen huolellisesta puunaamisesta vesittyi heti alkuunsa, kun saavuin tallille hieman aiottua myöhemmin. Olin sihteerinä ensimmäisenä ratsastettavassa HeA-luokassa, joka toki vei aikaa tallissa tohottamiselta. Niinpä ehdin juuri ja juuri haalia tavaroita karsinan eteen ja panikoida äänekkäästi, ennen toimihenkilötehtäviä.

Luojan kiitos tallihenki on super, sain letitysapua. Lopputulos ei sitten ollutkaan se siistein, ommeltu sykerö, mutta olipahan hevosella letit päässä. Aurinko porotti sateisen aamun jälkeen kirkkaalta taivaalta ja verkkasin melko kevyesti. Fifi yskäisi pari kertaa ja ravailin löysästi pitkällä ohjalla, kunhan poika vaan liikkuisi ja vertyisi. Siirtymisiä olisi saanut kyllä verkassa tehdä, sen huomasi sitten radalla.

Fifi ei ole sellainen jännittyvä hevonen, kuten Zeta, joten sinällään homma oli helppo. Oma ratsastukseni vaan kärsii tavattomasti omasta jännityksestäni, joten eihän tuosta ensimmäisestä radasta mitään timanttia tullut. Tuomareita oli kaksi, jotka tasaväkisesti antoivat 54,4% sekä 54,0%, eli yhteensä 54,2%.

Papereissa oli mukavasti skaalaa nelosesta seiskaan, erityisesti ilahdutti alakerran pisteet, kun sain istunnasta 6sen, parannusta siis nähtävästi tapahtuu. Vasemman laukan noston sössin täysin, siitä ne huonoimmat pisteet, eli 5,0 & 4,5, sekä siirtyminen laukasta suoraan käyntiin, joka rikottiin ajoissa, josta taas 4,0 & 5,0. Loppulauseena se ikuinen energian puute. Ruusukkeet jäi saamatta, mutta meidän ensimmäinen HeB hyväksytysti läpi ja ihan kivoin pistein, olin varsin tyytyväinen. Paremmalla, reippaammalla ratsastuksella saisi pisteet ylös, kun siellä joukossa oli jo hyviä pätkiä!

Kun oli meidän vuoro astella heC:n radalle, alkoi Fifi olla jo vähän löysä. Vaikka verkkasin ihan naurettavan kevyesti, teki auringonpaiste, jännitys ja hevosen huono kunto sen, että se vähäkin energiapilke sammui. Fifi suoritti kiltisti, mutta alkoi vähän karata kuolaimen taakse, kun ei enää jaksanut kantaa itseään. Askeleen pidennys jäi vaisuksi, energia puuttui, laukassa ei ollut kaivattua voimaa. Pisteet jäivät hämmästyksekseni alhaisemmiksi, kuin vaativammassa luokassa, saatin nimittäin 53.5% ja 54,2%, yhteensä siis 53,88%.

Kouluosuudelta jäi siis ruusukkeet tyystin saamatta, mikä toki harmitti, mutta toisaalta olin onnellinen, ettei hevonen yskinyt niin, että olisi pitänyt jättää starttaamatta. Itseeni olin tyytyväinen, että ratsastin jämäkästi, vaikka oma energia ja rohkeus vaatii edelleen sen tuplaamisen. Hevoseen olisin ollut varmaan kaikesta ja mistään huolimatta tyytyväinen.

Kaikki kisakuvat (c) Pertti Penttinen, kiitos kaunis!

Kohellusta koko päivä, mutta hymyissä suin selvittiin!

Minä vahingossa Hööks...

Ai juma nyt taas. Kisoja edeltävänä iltana on hyvä jäädä suremaan pakkomielteisesti sitä, ettei ole oikein kivaa korvahuppua. Tallillahan on huppuja, että jos sattuisi aurinkoinen ja kärpäsrikas päivä, olisi kyllä mitä käyttää. Mutta kun ne värit... Ja taas mentiin.

Vatvoin asiaa useamman tallilaisen kanssa, että kun meidän motto kuitenkin on "jos ei taidolla, niin tyylillä", niin pitäisi meillä sitten olla oikeat värit kisa-asussa. Ja no, montakohan kertaa olen päättänyt, etten osta nyt yhtään mitään mitä ei tarvita, mutta mutta mutta...

Suuntasin sitten Biltemaan, että jos sieltä löytyy se huppu yhdessä värissä ja edullisesti, niin antaa mennä. Ja eihän siellä ollut huppuja minkäänlaisia! Koirankakkapussivarastot on tosin täytetty taas, että ihan hukkareissu ei sentään ollut.

Kello oli vähän yli 7 illalla, että nippa nappa kerkesin vielä hurauttamaan Hööksille, sieltä nyt ainakin löytyisi huppu. Liisa Ihmemaassa-efekti iski taas, teputtelin ympäri kauppaa pää pyörien ja kaikkea ihastellen. Pinkit suojat oli hyvin lähellä lähteä mukaan, mutta sain vielä hillittyä itseni. Pahaa teki kyllä siinä kohtaa, kun silmiin osui PINKIT GLITTER-BOOTSIT! Aijai, nauroin myyjällekin, että eihän Fifi edes tarvitse buutseja, mutta kyllä se niitä voisi minun mielikseni käyttää... No, vielä ei ollut niiden aika.

Kyllähän minä sain huppuni. Mariini on hyvä ja turvallinen, sopii yhteen monen kanssa ja tässä oli sopivasti vielä vähän kultaista blingiä, joka natsaa uuden kultaisen otsapannan kanssa. Ja paljetteja, oh sweet jesus. No nyt on!

Mutta kun se ei jäänyt tähän. Ei tosiaan. Hevonen tarvitsee herkkuja ja mamma vähän muutakin.

Ötökkäkarkotteet tulevat nyt jo ihan tarpeeseen. Aurinko tosiaan tuo öttiäiset esiin ja niitähän riittää. Josko tämä uudempi (?) Effolin suihke olisi jotenkin parempaa kuin perinteinen. Kokeillaan.

Käteen saattoi myös tarttua pinkki Claridge Housen riimu. Äää, ponityttövaihe kukoistaa nyt. Mutta kun oli edullinen, sopivan jämäkkä ja Fifin tarhariimu on tosiaan aika räjähtänyt. Ja se on pinkki, ihanan kirkas pinkki.

Ja  sitten oli vielä koirien leluja 6e kipale. Sehän ei ole paljon mitään, ja hyllyssä oli vielä muutama tuommoisia tuff-leluja, jotka kestävät himpun kovempaa käsittelyä ennen kuin ovat silppuna pitkin nurkkia. Alli osasi onneksi arvostaa!

Jälkihuomiona voisin lakonisesti todeta, että hevoseni ei ymmärrä mikä lik-it on, eikä ole koskenutkaan siihen. Vielä hienompi nami-nuolukivi oli sekin varsin epäilyttävä, kyllä sitä nuuhkittiin, mutta kieli pysyi visusti suussa, maistaa ei voinut. Kyllä kannatti!

Kesämies

Pojat pääsi viime viikolla harjoittelemaan laiduntamista ruohotarhaan. Onnelliset ukkelit.

Fifin tarhakaverina toimii pääsääntöisesti Helmi-poni.

Mikä idylli. Heitä voisi vaan jäädä katselemaan ja ihastelemaan koko päiväksi.

Kisavalmistelut

Kisoja edeltävä päivä meni tällä kertaa ihanan aurinkoisissa ja rennoissa merkeissä. En lähtenyt nykimään hevosta tarhasta ennen aikojaan, vaan katselin tavarat järjestykseen tulevia koitoksia varten.

Huovat kouluun ja esteille check, suojat esteille harjattu check, letityskamppeet check.
Meidän kouluhuopa on jo parhaat päivänsä nähnyt, ja siinä on pientä värjäymää, joka ei enää pesussa irtoa, mutta se on minulle kovin rakas. Tämä Tattinin huopa on edesmenneen Emppu-hepan kisahuopanakin toiminut ja omistajaltaan lahjaksi saatu. Tunnearvoa siis on.

Niin kivat kun Firren keltaiset arkisuojat ovatkin, en koe niitä kisakentille parhaimmaksi valinnaksi. Niinpä harjasin lampaankarvasuojat pöyheiksi ja näillä mennään. Ruskea korvahuppukin löytyy, joten hyvin matchaa.

Letitykseen ajattelin tällä kertaa satsata ja ommella sykeröt. Kumppareiksi olen kelpuuttanut bilteman varsin edulliset lenksut, jotka kestävät kiitettävän hyvin, ellei jopa paremmin kuin hintavammat verrokkinsa. Neula ja lanka on itseasiassa ihmisten tukkalisäkkeille tarkoitettu, mutta ajavat asiansa. Iso neula ja kunnon karhunlanka ovat hankintalistalla, mikäli kisarupeamia alkaa tulla enemmän kuin ihan satunnaisesti.

Varustukseen kuuluu tietysti myös showshine, näppärä kenkienkiillotustyyny ja persliima, joka pääsee nyt tosissaan käyttöön, kun HeB-radalla ei kevennetä askeltakaan.

Kamat kasassa ja hevonen hommiin. Hujautin Firrelle korvahupun päähän ja vastoin odotuksiani pappa antoi pukea ihan ongelmitta. Ehkä se vappuna epätoivoisesti yrittämäni pahvikruunu oli vaan Firren ylpeydelle liikaa, eikä kyseessä ollutkaan niin vahva periaate korvien kopeloinnista kuin oletin. Hyvä niin. Ja hyvä oli huppukin: poika oli paljon tyynempi, vaikka öttiäisiä riitti!

Verkkasin aika kevyesti molemmat suunnat ja kokeilin sitten mennä molemmat radat kertaalleen läpi. C:n rata meni vähän epävakaisesti, tuli pientä tahtirikkoa ja huonoja teitä, mutta omat mokat. B:n rataa aloin katselemaan vasta edellisenä iltana, kun havahduin kauhulla siihen, että kai sekin pitäisi opetalla etukäteen. Onneksi KN Special on niin simppeli ja jäi hyvin mieleen. Tuo rata sujuikin keskiravia lukuunottamatta hienosti, siirtyminen laukasta käyntiin oli upein mitä olen koskaan millään hevosella ratsastanut! Samanlaista tuskin radalle saadaan, mutta tuon yhden siirtymisen voimalla jaksaa taas puskea :)

Hevonen oli siis taas super, ja käytiin lopuksi vielä käpsimässä pellonreunalenkki. Sitten varusteet ja kengät puhtaaksi, hevosen häntä pesuun ja valmiiksi vähän showshinea pyllyyn (hevosen, ei minun) ja öljyä kavioon. Avot, kaikki kuosissa. Hyvää viikonloppua odottaen.

A horse is poetry set in motion

Sain tovin jälkeen taas kuvaajan mukaan tallille. Johan sitten leikittiin kouluratsukkoa värikoodaamalla meidän molempian asut. Oli ihan kiva saada nuo joulukuusta asti odottaneet kamat vihdoin käyttöön. Fifistä alkaa kuoriutua hiljalleen hevonen tuolta talviturkin alta, etukroppa on jo sileää, kiiltävää karvaa. Hän on niin kaunis!

Näitä kuvia katsellessani ilahduin suuresti. Vaikka joukosta toki löytyi niitäkin kuvia, jossa nökötän etukenossa ja käsiä en saa näköjään kannettua vaikka luulenkin niin tekeväni, on oma asento parantunut tässä lyhessä ajassa selvästi. Ja hevonenhan näyttää ihan kouluratsulta, minun allani.

Fifi sai akupunktiota eilen. Keuhkopulssi tuntui paremmalta hoidon jälkeen ja poitsu yski myöhemmin liikutuksessa vähemmän kuin odotin. Onneksi Juppe käy säännöllisesti Ponikoululla, Fifi tulee saamaan neulahoitoa jatkossakin noin kerran kuussa.

Tässä kuvassa humputettiin harjoitusravia, ja kopukkani näyttää tältä. Sydän sulaa.

Estehyppelöt

Meidän estedebyytti Firbulan kanssa oli tosiaan Ponikoulun pääsiäiskisoissa, ilman sen erityisempää treeniä. Hevonenhan osaa hypätä, hyvällä tyylillä ja ainakin metriä. Kuski kun vaan ei osaa, oikein millään tyylillä ja mieluiten pikkuristikoita.

Noh, tulevan viikonlopun Hippo Memorial-kisoissa on kuitenkin koulu- ja esteosuus ja molempiin lajeihin osallistuvat kisaavat myös yhdistetyssä mittelössä. Niinpä minun oli pakko (mikä pakko?!) ilmoittautua myös esteille, pienimmän luokan ollessa 50cm. Joka nyt ei ole yhtikäs mitään, mutta minkäs teet, kun pelottaa.

Ajattelin tällä erää kuitenkin valmistautua sen verran, että käyn edes kertaallen hyppäämässä poitsun kanssa ja vähän kokeilen miten homma sujuu. Edellisen koitoksen ongelmahan oli siinä, että könötin jäykkänä selässä ja nappasin hyvissä ajoin harjasta kiinni valmistautuen hyppyyn, jolloin hevonen ponnisti sitten niiltä sijoiltaan valtavia loikkia. Ja hyvä hevonenhan se on, jos ratsastaja lähtee ylittämään 140cm okseria, niin hevonen hyppää sen mukaisesti. Ainut vaan, kun estekorkeudesta vähennetään se metri, ei ehkä ole tarpeen lähteä niin tosissaan hyppäämään.

Noh, kannoin eilen kolme estettä kentälle, viritin ne tasan siihen 50cm korkeuteen ja naureskelin miten pieniä ne lopulta olivat. Lastenleikkiä, piece of cake, hahhaa.
Sitten pääsin hevosen kanssa kentälle ja sieltä selästä käsin katsottuna alkoi taas kauhistuttaa.

Hyvä tuuri oli siinä, että Sonja osui samaan aikaan ratsastamaan ja meidän otettua eka hyppy, joka oli juuri tätä GP-kerrostaloja-hyppäämässä-tyylinen superloikka, hän kannusti oman tekemisensä lomasta meitä ottamaan uusiksi ja vähemmällä yrittämisellä omalta osaltani. Ja sieltähän löytyi sitten jo parempi tatsi hommaan.

Itse kun pelkään niitä huonoja hyppyjä ja sitä mahdollista esteen sekaan lentämistä niin, että lantio murtuu, yritän ihan liikaa. Vaikka tiedän, että esteet ovat kovin pieniä ja iso hevonen pääsisi noista melkeinpä kävellen yli, olen silti itse hyppäämässä sitä 140-rataa. Ei näin. Sain suosituksen, että josko vaan laukkaisin radan läpi, hevonen kun ylittää nuo risut yhdellä isommalla laukka-askeleella ilman mitään huikeita ponnistuksia ja minun hurjaa etunojaa.

Tällä ajatuksella saatiin vähän tasaisempia hyppyjä, kun istuin ihan pystyssä esteelle asti. Fifillä on silti iso hyppy ja siellä nyt pitää vaan olla mukana. Tuolla hyvällä estesatulalla tosin koin olevani isoissakin hypyissä aika hyvin mukana, kaulalle en päätynyt kertaakaan (kuten viimeksi...). Huonoja lähestymisiä tosin tuli muutama, kun hevonen joutui itse päättämään ponnistuspaikan.

Minä en vaan ole esteihmisiä. Tunnille sitä pitäisi mennä, Ponikoulullahan käy mm.Jose Bernandes, joka nyt on aika huippu valmentajana. Mutta kun minua pelottaa aivan liikaa, että yksiskään valmentaja ei antaisi minun hömppäillä noita miniesteitä, ja sitten tulisi itku ja hätä. Muistaakseni en ole tähän mennessä ikinä itkenyt hevosen selässä, mutten ollenkaan yllättyisi tästä, nimenomaan estetunnilla.

Yritin ottaa hänestä kivaa uljas esteratsu & uusi otsapanta -kuvaa, Firre oli eri mieltä.

Vaikeaa siis oli, mutta todistin itselleni, että kyllä me pärjätään. Vaikeaa oli hevosellakin, Firre nakkeli päätään aika reilusti, olettaakeani ötököiden takia, tai ainakin toivon niin, ettei nyt ole mitään uutta ongelmanpoikasta kehissä. Aurinko kyllä porotti kirkkaalta taivaalta ja kevään ensimmäiset pikkukärpäset olivat ihan tosissaan hevosen kimpussa.

Firren pitää ehkä ruveta käyttämään korvahuppua, jos häntä niin kovasti ärsyttää öttiäiset. Ja minä en ole aivan varma miten se hänelle puetaan, hän kun on hieman herkkä päästään, eikä tykkää korvien sorkkimisesta sitten laisinkaan.

Hieno poniini!

Sunnuntai meni aikalailla kellon ympäri tallilla. Aamutalli, ratsastus, päiväruokinta, yleinen pörräily ja hoitelut sekä syöttelyt. Päädyin päivän päätteeksi vielä ottamaan Laikku-ponin syömään vähän vihreää, kun häntä ei oikein kukaan halua käsitellä. Hoitajatytöt käyvät ahkerasti syöttelemässä heppoja, mutta Laikkuun ei kukaan uskalla koskea, kun poni osaa olla niin kovin tuhma. Itse olen melko ihastunut häneen, koska hän on ylöeisesti kovin järkevä ja hieno, siinä missä monet muut ovat hermoheikkoja apinoita esim. kovalla tuulella. Tosin minua hän ei olekaan koskaan yrittänyt näykkiä tai jyrätä, mutta enpä minä sinne karsinaan satulan kanssa ängekään. Laikku on hieman väärinymmärretty, kun hän on tuollainen pieno söpöläinen, mutta luonne ei olekaan mikään lastenponin, vaan ihan sellainen vaativan, omantunnonarvoisen urheiluhevosen. Anyway, ponin tuhmuudet mielessä viritin ponin Ruskeasuon tyyliin ketjunaruun, hanskat käteen ja raippa mukaan, kaikki ihan turhaan, ponny oli kiltti ja kovin tyytyväinen päästessään vihreälle <3  Mahtava aurinkopäivä!

Eläpä nuolase ennenkö tipahtaa

Toiveikkuus on sinällään hyve, eikä toivoa pidäkään menettää, mutta saatoin olla hieman liian optimistinen hevoseni terveydentilan suhteen. Kyllähän se kopukka yskii, ja voi pirulainen miten yskiikin. Tilanne ei onneksi ole niin paha, että levossa köhittäisiin tai hengitys pumppaisi, mutta hengästyessä köhä alkaa.

Hänet pakotettiin vaahtokylpyyn. Mikä vääryys.

Olen viettänyt lukuisia tunteja hyvän ystäväni googlen seurassa, etsien tietoa puhkurista ja sen hoidosta. Valitettavan yleinen mielipide tuntuu olevan, että tilan vakavuudesta riippuen paras hoitomuoto on yksinkertaisesti eutanasia, koska krooninen vaiva ei kuitenkaan parane. Ja onhan se niinkin, että oikeasti kipeää hevosta en minäkään kaikessa hulluudessani ala pitämään. Mutta ennen tätä kyllä kokeilen niin joka maan perkuleen kikkakolmosen ja vinkkivitosen mitä käsiini ja päähäni saan.

Niinpä nyt a) kohotetaan reippaasti hevosen kuntoa, jolloin hapenottokyky paranee ja toivottavasti olo helpottuu, sekä b) aletaan leikkiä lisäravinteiden kanssa, joita saatoin tilata kymmenisen kiloa Saksasta.

Lisäksi Fifistä pidetään niin hyvää huolta kuin vaan mahdollista. Iilimatohoito on suunnitteilla ja akupunktio samaten. Pappamobiili saa tonneittain rakkautta ja raitista ilmaa, että mikäli häntä ei saada parempaan kuntoon tai tila muuttuu huonommaksi, minkä pelkään syksyllä tapahtuvan laidunkauden päättyessä, on hänellä ollut ainakin parhaat oltavat.

Totutellaan vihreään. Nam nam.

Kirves ei tosiaan ole vielä kaivossa, ja menisihän tuo hevonen vaikka pihatonkoristeena, mutta aina hetkittäin tuntuu niin pistävä kipu sielussa, että voisi vaan itkeä vollottaa. 

Kanget kokeiluun

 Sunnuntai-ilta. Tyhjä talli ja hiljainen hetki. Paras hetki nakata hevoselle kanget päähän ja kokeilla mitä tapahtuu. Minulla ei ollut käsitystäkään, onko Fifillä koskaan käytetty kankia ja mahtaako herralla olla jotain mielipidettä suusta täynnä rautaa.

Sokeria poskeen ja menoksi. Vastaus löytyi aika selvästi: Kyllä hän on kanget kokenut ja mielipide oli selvä: Hän on dressage-taituri.

Pappa kulki heti alkuunsa pyöreänä ja pehmeänä. Itse sain vaan pitää taisaisen tuntuman ja fiilistellä superhienoa hevostani. Kahdet ohjat on monelle liikaa-liikkuvia-osia-tilanne, itse saan pidettyä käteni paremmin hallussa, kun on nyrkki täynnä tavaraa. Ainakin koen näin, videolta se totuus vasta selviäisi, mutta pidättäydyn uskossani.

Veivasin vähän siirtymisiä, pätkät vastalaukkaa ja kokeilin ratsastaa HeC-radan läpi. Laukannostoja lukuunottamatta kulki melko moitteettomasti. Harjoitusravissa on se tuttu hankaluus pitää paketti kasassa, olla hiljaa ja valmistella nosto niin, että siirtyminen olisi täsmällinen ja siisti. Tästä emme kuitenkaan voi moittia hevosta, mister oli superhieno!

Olen rakastunut. Hän on paras, hienoin, kiltein ja upein työmyyrä, miellyttämishaluinen ja nöyrä. Olisin voinut tirauttaa pienet itkut silkasta onnesta.

Valoa tunnelin päässä

Keuhkovammaisen kopukkani vointi on tällä hetkellä varsin lupaava.
Firre ei ole yskinyt sulfakuurinsa jälkeen levossa ollenkaan, ja yskää ilmenee yhä vähenevissä määrin, pelkästään verryttelyn alussa kun siirrytään raviin. Päivä päivältä yskähdykset muuttuvat enemmän pärinäksi ja pojan kunto tuntuu nousevan.

Viikonloppuna uskalsin jo vähän lisätä pökköä pesään ja "tehdä jotain" ratsailla. Koska hevoseni on itseäni huomattavasti tasokkaampi, olen päättänyt uskaltaa kokeilla ja tehdä juttuja vähän rohkeammin. Opettakoot minua, siksihän tuollainen opetusmestari tuli hankittua! Oman oppimiseni takia minun on pakko alkaa rohkeammaksi ja yritteliäämmäksi.
 

Käytännössä tein siis laukassa vähän kaaria, hakien huomaamattomasti pätkiä vastalaukkaa. Tämän sujuessa hyvin kokeilin vielä täyskaartoa, josta jatkoin hyvän pätkän vastalaukassa. Ja Fifi-poika puksuttaa menemään, kun vaan säilyttää tuntuman ja pitää jalan kiinni. Ai vitsit mikä fiilis!

Laukkatyöskentely tuntuukin olevan meille helpointa. Istunnan pitäminen jämäkkänä on minulle tavattoman vaikeaa, kun hevosen liike on niin iso. Laukassakin välillä pakka hajoaa, eikä persus pysy penkissä, mutta hyvät pätkät ovatkin sitten oikeasti hyviä.

Ravissa istuminen onkin asia aivan erikseen. Asiaa ei suinkaan helpota se, että Firren mukana tullut yleissatula vaihtui taannoin paremmin istuvaan estesatulaan. Istuinluut huusivat hoosiannaa siinä kivikovassa penkissä ja jalan asento nyt oli mitä oli, mutta ei sovi valittaa, jos satula on hevosen selkään hyvä. Sitten soviteltiin Terhin edesmenneiden hevosten vanhoja koulusatuloita ja löytyihän  sieltä Fifille sopiva Kiefferi. Tietenkään tässä satulassa ei ole kovinkaan syvä istuin ja polvituetkin ovat aika mitättömät, eli satula ei ole minulle mieleinen, mutta...

Oikeasti saa olla vaan tuhottoman kiitollinen, että voidaan sovitella ylimääräisiksi jääneitä varusteita tälle hevoselle, eikä minun tarvitse juosta kaupassa jokatoisen hilavitkuttimen perässä. Vielä kun rahatilanne ei ole mikään juhlallinen, on harvinaisen kiva saada varusteita käyttöön näin. Vaikka satula ei olekaan omalle hanurilleni paras, sen sopivuus hevoselle tulee ensin. Kankisuitset eivät ehkä ole sellaiset superkauniit pyöreäksi ommeltua nahkaa, mutta meillä on kanget. Ja joo, otsapanta ei ole se letille punottu timanttipanta, mutta enköhän ehdi sen vielä joskus tulevaisuudessa itselleni anastaa.

Lopputulemana siis vaihtuvat satulat ovat tehneet omasta istumisestani entistä hankalampaa. Toki koulupenkissä on ihana saada jalka pitkäksi alas, mutta Fifin mukana tullut yleissatula oli niin tukeva, että harjoitusravi oli huomattavasti helpompi istua. Nyt aloitetaan taas alusta, jalka, pylly, lantio, keskivartalo, kaikki paikoilleen ja yritys pitää ne paikoillaan. Hohhoijaa.

Kahden viikon päästä Ponikoululla on pidetään I-tason kisat, Hippo Memorial, jossa ollaan toki mukana, niin koulussa kuin esteillä.  Hyppäämiset jätän ihan siihen 50cm tasolle, enkä haikaile yhtään korkeammalle, mutta koulupuolella ajattelin mennä turvallisesti HeC:n ja riskipelillä myös B-radan. Tuomarina on kunnioittamani henkilö, joten hänen arvostelunsa olisi aika kiva saada. Katsotaan miten treenit etenee ja hevosen vointi  kehkeytyy, ehkä tänä kisana päästäänkin kotia pidemmällekin kisoihin.

Vappuponi

Vappu meni tällä opiskelijalla railakkaan juhlimisen sijaan heppahommissa.

Glada vappen !

Fifin sulfakuuri loppui ja ollaan nyt pari päivää vähän hölkkäilty. Viime viikko meni kyllä varsin maanläheisissä tunnelmissa, en jaksanut/viitsinyt laittaa pojalle satulaa selkään ollenkaan, vaan käppäiltiin ihan au naturel, parhaimmillaan jopa ilman suitsia.

Tuo hevonen on jotain niin ihmeellistä. Miten san kanssa uskaltaakin kaikkea kokeilla, vailla huolen häivää.

Ajattelin kokeilla ihan pelkällä kaulanarulla ratsastamista sitten kun pojalla on taas kunto vähän parempi, eikä haittaa vaikka kävisi niin, että humpsahdan alas ja hevonen juoksee pukkirallia ympäriinsä. Vaikka tuskinpa tuo edes juoksisi, mutta niin olisi tietysti kokeilussa käynyt nyt, kun sai vaan kävellä. Murphyn laki kulkee kanssani, varsinkin viime aikoina on tuntunut, että kaikki mahdollinen menee kyllä pieleen...

Maailman söpöin vappuponi

Nyt sitten palataan hissukseen takaisin reippaampaan liikutukseen ja toivotaan kaikki ulokkeet ja raajat ristissä, että yskä hellittää ja lima liikkuu, eikä lisälääkityksiä tarvita. Huoli on valtava, mutta tätä se hevosenomistaminen sitten kai on.