perjantai 30. tammikuuta 2015

Wellness-päivä

Herra Z sai tänään nauttia oikein viiden tähden palvelusta.
Itse raahustin tallille jo seitsemältä, tarjoilin herralle (ja koko tallille) aamupalaa ja sitten saapuikin hieroja Sari Kuupakko.

Jo jonkin aikaa Zeta on ollut hieman vino ja vasen kierros on ollut huomattavasti hankalampi. Kovasti olen yrittänyt heti alussa taivutella sisään ja ulos, sekä jumppailla muutenkin, mutta tiesinhän minä ukkelin olevan oikeasti jumissa.

Sari testasi Zetan liikkuvuutta aluksi taivuttamalla jalkoja hieman. Heti kävi selväksi, että koko oikea puoli on ihan juntturassa, siinä missä vasemmalla puolella ongelmia ei ollut. Hevonen oli aivan toispuoleinen. Siinä sitten leivottiin ja nujutettiin, ja lopussa jalat taipuivat saman verran.

rento ukkeli


Tehtäväksi saatiin porkkanajumppa, jotta Zeta ihan omaehtoisesti taivuttaisi ja venyttäisi itseään auki. Ratsastaessa taivutellaan toki myös ja tehdään mielellään väistöjä. Puomityöskentelykin olisi hyväksi lapojen liikuttamiseksi.

Hierojan jälkeen paikalle saatui kengittäjä ja Z sai vihdoin uudet popot. Herra kun on tässä vuorotellen tiputellut takakenkiään, jotka on napautettu tallinpitäjän toimesta näppärästi kiinni, kunnes toisessa kaviossa oli vähän rispaantumaa. Jätettiin tuo jalka ammattilaiselle. Hevosen liikutus onkin sitten ollut vähän epämääräistä pari päivää. Onneksi lunta on riittänyt niin, että on uskaltanut edes jotenkin liikuttaa, kun on ollut pehmeä pohja.

No nyt helpotti. Ja kyllä pojan kelpasi päästä tarhaan rälläämään ponikaverinsa Laikun kanssa, kun itse jäin talliin lappaamaan paskaa. Ihana vapaapäivä, 8h tallilla.

tiistai 27. tammikuuta 2015

It's a lifestyle


Kuten aiemmin mainitsin, tulin muuttostressin sekoittamana tilanneeksi hyvänmielen paketin horzen verkkokaupasta. Raha ei tee onnelliseksi, mutta hevosvarusteita sillä saa, joka liippaa hyvin läheltä.


Hörhelö sinisessä ulkoilupuvussaan.



Ostoskoriin päätyivät mm. uusi satulavyö, tarha- sekä ratsastussuojat, kisatakki kevätkautta ajatellen ja parit pintelit, jotta saadaan väriskaalat kuntoon satulahuopien kanssa.

Itse olen ollut Horzeen todella tyytyväinen, sillä nettikaupasta tilaaminen käy niin kovin helposti, omaan budjettiini nähden liiankin helposti ;)  Horzen omat tuotteet ovat yleensä hinnaltaan huomattavasti edullisempia kuin vastaavat "merkkituotteet", mutta laadussa ei ole minun kokemukseni mukaan ollut mitään valittamista. Käyttötavaraa kaikki hevosvarusteet kuitenkin ovat ja kovassa käytössä ne kuluvat.

Jouduin taannoin heittämään yhdet ratsastushousut roskiin ja jäin miettimään, että kyseiset pöksyt ostin Horzelta varmaan 6 vuotta takaperin. Aika hyvin olivat kestäneet, sanoisin!






Herkkähipiäinen Zeta alkoi talven alkaessa kaljuuntua kainaloistaan, kun hän vaihtoi karvaa vähän liiankin innokkaasti. Aikani tarkkailin kainaloiden tilannetta, joista tavan nahkavyö söi karvoja hitaasti mutta varmasti, ja päätin, että nyt on lampaankarvaisen vyön paikka. Näitähän on tarjolla pelkkinä pehmusteina sekä lampaisina vöinä, ja vertailussa voitti tämä Harleigh -koulusatulavyö. Voimme sitten kesän ja hikoilun tullen taas siirtyä käyttämään vanhaa nahkavyötä, kun näin talviaikaan tämä palvelee hienosti. Eikä muuten hankaa eikä paina!!

Laval -suojat
Lisäksi aikaisemminkin jo tuskailemani suojaongelma pakotti etsimään uusia kouluratsastussuojia, jotka eivät hankaisi herkkiksen jalkoja. Tällä hetkellä näyttää hyvältä, vaikka puhtaan lumisella kentällä onkin ollut hyvä käyttää varmoja pinteleitä. Ja kyllä, monet pintelit sekä pintelipatjat ovat nekin Horzen omaa mallistoa, hintataiston helposti voittaneina.

Näin hokkiaikaan Zeta joutuu käyttämään tarhasuojia sekä putseja, koska herra koheltaja on varsin tapaturma-altis. Alkuun suojat oli vain etujaloissa, mutta kunnes eräs talvipäivä löysin hänet tarhasta kiitettävän kokoinen verikimpale takasääreen jäätyneenä (kiitämme kovaa pakkasta, haava oli mennyt umpeen ja tullut kylmätyksi luontoäidin toimesta nopeasti) totesin, että parempi pelata varman päälle ja iskeä suojat myös takasiin. Ruunat kun tarhaavat kimpassa, saattaa vauhtia ja tanssiliikkeitä olla reiluissa määrin. Better safe than sorry.

Herkkähipiäiselle tarhasuojien löytäminen onkin sitten taas asia erikseen, mutta Horzelta onneksi löytyy näitä kevyitä suojia. Teddykarvainen sisäpinta ei hankaa, mutta antaa suojalle sen verran massaa, että suojaavat kolhuilta. Nämä "lärpäkkeet" ovat aikas huiput!
Lisäksi iloitsen tietenkin värivaihtoehdoista, joilla sain Mister Zetan tarha-asun kruunattua.

Uusi riimu kuului toki asiaan, mariininsinisenä tietysti.

Nice-riimu.

Ostoshuumassani tulen napanneeksi kyytiin myös pehmustesetin. Nämä viritettynä kunnon nahkariimuun takaavat oikein tyylikkään (tai no, makuasia) kuljetuslookin. Sisälläni elää edelleen se hölmö pieni ponityttö, joka näki hienoja kisahevosia kaikki paikat pehmustettuna - ja toteuttaa tätä mielikuvaa nyt omalle kopukalleen. Jotta tätä viritelmää päästäisiin jopa käyttämään, pitäisi varmaan lähteä valmennustunnille jonnekin toiselle tallille, mutta eiköhän me pian ehditä.

Lisäksi kun nyt tuote-esittelyä harrastetaan täytyy mainita myös tämä Equifixin nahkabalsami, joka oli todella positiivinen yllätys! Mehiläisvahaa sisältävä balsami tuntuu ja tuoksuu hyvälle, ja jättää nahan mielestäni varsin miellyttävän tuntuiseksi. Iso peukku!


Ja vaikka tämä hankita tulikin tehtyä jo syksymmällä, joudun ilokseni
toteamaan olleeni väärässä.
Supreme Desta -chapsit
Tilasin nimittäin jotkut keinonahkachapsit kakkoschapseiksi ja olin hieman pettynyt. Kyseisen chapsin nilkkaosa oli niin reilu, että se vähän hölmösti lerpsotti sirojen kenkieni kanssa. Nyt talviaikaan kun käytössä useimmiten onkin talviratsastuskengät, aika jykevät sellaiset, ovat nänä kyseiset chapsit ainoat, jotka mahtuvat nilkasta asiallisesti reilummankin kengän päälle.

Onhan se varsin kiva voida kylmilläkin keleillä näyttää asialliselta, eikä vaan humpsutella kuomat jalassa puskailu-tyyliin menemään!

Nyt on kuitenkin mitta (ja kaapit) täynnä. Ostokset saavat olla vähäksi aikaa tehty. Uutta ulkoloimea kyllä katselen kirpparilta, kun pojat ovat tehokkaasti silpunneet Zetan takkia, mutta kaikki muu tarpeellinen ja tarpeeton saa jäädä hetkeksi kummittelemaan kaupan hyllylle.

Tulin nimittäin keksineeksi aivan uuden rahareiän, mutta siitä myöhemmin lisää!

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Elämäni hevoset

Koska aina välillä pieni haikeus puskee pintaan, ajattelin jakaa kaihoni avoimesti.
Hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu ja niitä valitettavasti (toisinaan myös onneksi) tulee ja menee. Jotkut jäävät kuitenkin erityisesti mieleen, jättävät sen kliseisen "kavionjäljen sydämeen".

Tässä siis minun oleellisimmat hevosystäväni.


Riverboy "Ripa"

kuva: Nelli Paakkanen

Ripa oli ensimmäinen varsinainen hoitohevoseni, jonka porukkaan pääsin 16-vuotiaana. Ripan kanssa opin jotakuinkin kaiken. Oli kyse sitten loimivalinnoista, ruokinnasta, kuljetuksesta tai kisareissuista, hieronnasta, persuksen pitäminen penkissä isossa laukassa: Ripa opetti minulle loputtomasti ja vielä enemmän.



Hän oli hölmö jättiläinen, yleensä varsin hyväkäytöksinen ja kiltti, joskus harvoin ihan holtiton apina. Pelätä ei kuitenkaan koskaan herrasmiehen kanssa tarvinnut, hänellä oli suuri sydän pelkkää kultaa. Kansallisen tason estehevonen, joka lopulta jatkoi matkaansa opettamaan junnulle hyppelyn saloja ja jätti  hoitajansa hetkellisesti puille paljaille.


Rivendell "Ripsu"



Ripsun hoitohenkilökuntaan pääsin hieman vahingossa, vähän piti vaan autella, ja seuraavaksi tämä nuori daami olikin vienyt sydämeni mukanaan. Lapsihevosen kasvua oli ihana seurata, miten nuori ja toisinaan pitkine jalkoineen solmussa oleva takkutukka kehkeytyi upeaksi kouluhevoseksi, jonka menestystä sai itse kisahoitajana olla ylpeänä todistamassa.

kuva: Nelli Paakkanen


Riippa-Liisa oli ja on edelleenkin aivan fantastinen tyyppi, aina kaukaa hörisevä kultamussukka. Nallemainen, halittava ja rakkaudenkipeä jättiläinen. Ripsu on yksi oleellinen syy siihen, että päätin hakeutua takaisin ratsastustunneille. Välipäivän maastoilut Ripsun kanssa oli niin letkeää ja vaivatonta, kunnes en saanut laukkaa nostettua. Allani on superhevonen, joka ei ymmärrä minun räpiköiviä apujani... Oma oli häpeä, mutta siitä herätyshetkestä nousukausi lähti käyntiin!


Grimoire "Emppu"

kuva: Petri Lehmus

Se kaikista kaunein, erikoisin, huumorintajuisin enkelihevonen.
Prinsessa Emilia hyväksyi minut hovineidokseen kun olin jäämässä ilman huollettavaa kopukkaa. Monta vuotta yhteinen taival meillä kestikin, naurua ja pöhinää täynnä.

kuva: Jeppe Puuperä

Emppu, EB, Eebo... oli kiltti, mutta hyvin tamma. Toisinaan Törö-Törö oli lentoon lähdössä, pelkäsi vesilätäköitä ja esitti diivan elkeitä, mutta yleensä hän oli vaan oma ihastuttava itsensä. Töpsiäinen kasvoi minulle vuosien varrella niin rakkaaksi, että tallimme lopettaessa, jonne olin siis julkisilla kulkenut, päädyin lopulta hankkimaan ajokortin ja ostamaan auton, jotta pääsisin talleilemaan Sipooseen.



Empun kanssa koin hienoja hetkiä niin hevosta käsitellessäni kuin ratsastaessa, jota omistajansa minulle toisinaan salli. Pikkuheppa oli sellainen, johon oikeasti luotin ja jota kamalasti rakastin. Parasta oli taluttaen tehty maastoilu koiran kanssa, kun nuo kaksi neitiä yhteistuumin päättivät  välillä jäädä syömään hyvää ruohoa pellon reunasta ja siinähän sitä oltiin. Helmikuussa 2014, kun hänen tiensä tuli loppuun, jäi jäljellä tavattoman suuri suru, joka edelleen toisinaan vihloo rintaa.

Humanististen tieteiden kandidaatti & maailman kaunein hevonen
kuva: Petri Lehmus


Empun kanssa koettu luottamus ja hauskanpito ovat oikeastaan kulmakiviä sille, mihin haluan Zetan kanssa päästä. Uskaltaa, olla ehkä vähän tyhmä joskus, mutta luottaa itseensä sekä hevoseen. Ja olla onnellinen.



tiistai 13. tammikuuta 2015

Rumat ne vaatteilla koreilee

...mutta miten I-HA-NAA onkaan shoppailla hevosrompetta.

Työpaikallamme vitsaillaan usein, että kaikki vaatteet mitä me tarvitsemme on työpaita ja yöpaita. Ja näinhän se valitettavasti on. Ratsastushousuja tulee myös käytettyä, mutta muuten "omien vaatteiden" käsite on alkanut hämärtymään. Koska rahan kulutus on kaikessa typeryydessään ihanaa, menee minulla jokainen ylimääräinen penni nykyään hevostarvikeliikkeisiin. Hevoselle ostaminen on vielä ihanempaa, kuin itselle.

Yhdet ostokset...

Yksi aivan vihonviimoinen keksintö on myös facebookin kirppari-ryhmät. Ai että, kun sieltä pongahtelee koko ajan jotain kivaa silmille. Ja tosiaan, kivaa, ei tarpeellista eikä aina edes järkevää.
Kun aloitin diilin Zetan kanssa, ei hevonen tarvinut yhtikäs mitää. Sillä oli varusteet ja loimet, tallilla on pinteleitä ja huopia, satulasaippuaa ja valjasrasvaa. On liinaa, on vilttejä, on kaikkea.

Mutta. Se iänikuinen mutta ja kun ja silti.
Minä haluan säännöllisesti juoksuttaa hevostani. Siihen haluan hyvän liinan (oikea materiaali, mieluusti tietenkin myös "oikea" väri). Juoksuttaessa en halua ohjia heilumaan mukaan, joten helpointahan on hankkia kokonaan toiset suitset juoksutuskäyttöön, kun vängätä jäykkiä ohjien solkia aina irti ja uudestaan kiinni. Makes sense?  Myös ns.juoksutusapu oli tarpeen hankkia, sillä se ohjaa hevosta aika lempeästi pyöristymään, siinä missä monet muut apuohjat ovat juoksutuskäytössä minusta joko typerät, hyödyttömät tai aika kovakouraiset. Makuasioita, mutta oleellisia sellaisia.



Vaikka Zetan luonteen ja omat taitoni yhdistäessä ajatus on aika kaukaa haettu, haaveilen silti rennosta ja luontevasta menosta ilman satulaa ja kuolaimia. Askel lähemmäs tätä vaati kuolaimettomat suitset. Kerran kokeilu muistutti siitä, että ratsasta nyt hyvä ihminen jalalla. Toista kokeilua ei ole vielä tullut. Harkinnassa on pehmoisen huopasatulan hankinta. Tai kahvallisen ratsastusvyön... Täysin satulaton meno kun johtaisi melko varmasti toistuviin tipahteluihin, joka voisi olla sivustaseuraajille varsin hauskaa, minulle vähemmän.

Ravenna-suitset.

Zeta kun on aika herkkähipiäinen poika, hän haluaa jalkansa käärittävän pinteleihin. Tallilla kun ei ole maneesia ja sääolosuhteet ovat mitä milloinkin ovat, joutuu herra välillä tyytymään tavallisiin suojiin, jotka saa helpommin pestyä kurakylvyn jälkeen. Ainut vaan, että vääränlaiset suojat hiertävät häntä, vaikka olisivat kuinka oikeaa kokoa, hyvin istuvat ja päällisin puolin aivan passelit.
Tämän olen nyt kaksien suojien kanssa todennut... Uudet suojat ovatkin nyt hankinnassa ja tulossa kokeiluun.

Itselleni olen ostanut huomattavasti vähemmän kuin Zetalle. Topparatsastushousut olivat aika ehdoton hankita. Käyttämään en niitä ole tosin vielä ehtinyt. Urheilutrikoot normaalien housujen alla ovat ajaneet asiansa pakkasilla. HV Polon tallikengät ovat super kirppislöytö, sillä ovat melko lämpimät ja menevät ratsastaessakin ihan hyvin. Maailman laiskinpana vaatteiden vaihtajana olen onnellinen näistä. Järkyttävä pinkki toppaliivi oli myös pakko saada, sillä mieleeni tuli heti yhdistää se samansävyiseen huopaan ja kuten näkyy, tyyli on taattu :---D



Monesti aikaisemmin olen ihmetellyt hevosenomistajien tarvetta haalia tavaraa ja rompetta, 500 satulahuopaa ja kuudetsadat oikean sävyiset pintelit kylkeen. Loimet joka lämpöasteelle erikseen ja vaikka ja mitä. Nyt en ihmettele enää yhtään. Hevosen varustaminen on aivan ihanaa!
Zetakin tarvitsi toppaloimen näille pakkasille, kiinteällä kaupakappaleella toki, koska itsekin tallia tehneenä tiedän miten raivostuttavia irtonaiset kaulakappaleet voivat olla, miten osaavatkaan kiusata aamuisin väsyneitä ihmisparkoja.

Yritän tässä kovasti tehdä mariinista meidän nimikkoväriä!


Mahtavintahan (tai surullisinta, riippuu näkökulmasta) on se, että stressaavan muuttopäivän loppupuolella, väsyneenä ja ahdistuneena istuin hetken koneella ja ennen kuin edes huomasin, olin tilannut iloisen setin tavaraa, josta en hetkeä myöhemmin edes muistanut tarkkaan, mitä kaikkea mukana olikaan. Tätä voisi melkein kutsua ongelmaksi. Tai ennemmin sitä, että tuotteita saa tilattua laskulla.

Jos jäisin miettimään montako valmennustuntia näillä rahoilla olisi saanut, ja miten paljon paremmalla tasolla voisimme ratsastuksellisesti jo olla, voisi tulla itku. Siispä en mieti asiaa, hypistelen uusia tarhasuojia ja odotan innolla huomista, kun pääsen sovittelemaan uusia hankintoja.



Zetan uusin asuste on blingi otsapanta.
Tätä en itseasiassa ole ostanut herralle, vaan kyseinen otsapanta jäi Emppu-hepan viimeiseksi joululahjaksi, jota hän ei harmi kyllä ehtinyt käyttämään.

Empun omistaja halusi ehdottomasti antaa tämän minulle takaisin, jotta se pääsisi käyttöön. Mister Z arvosti elettä esittämällä törkeimmät pukit mitä olen herralta kokenut. Mutta ainakin hän näytti hyvältä niitä tehdessään.