sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kisakarkelot

Troijan hevonen järjesti tuttuun tapaan Primuksella syksyiset rataharjoitukset. Olisi ollut kiva päästä Firren kanssa kisaamaan, mutta kun oltiin kolmisen viikkoa ilman satulaa liikkeellä, eli melko köykäisesti liikkeellä ylipäänsä, ei hommassa olisi ollut mitään järkeä.

Niinpä päätin lähteä koettamaan onneani jollain tuntihevosella. Toteutunut toiveeni oli rauhallinen Kamu, jolla olen aikaisemminkin tuuppinut parit koulukisat. Vanha tuttavuus pisti sittenkin vähän jännittämään, kesän jälkeen en nimittäin ole minkään muun hevosen selässä ollut, eikä silloinkaan tosiaan mennyt kovin hyvin.

Tässä kuvassa tätiratsastaja yrittää puskea venkoilevaa hevosta takaisin uralle :DDD

Pistin pojan pikavauhtia kuntoon, hinkuttelin kimosta pissaläikkiä pois ja suunnattiin verkkaan. Heti alkuunsa tuntui ihan kivalta, Kamu käveli reippaasti eteen ja alkoi myödätä. Raviin siirryttäessä paketti sitten levisi täysin. Punkemista, oikomista, tahdin menetystä. Samat täsmäavut, joita Firren kanssa käytän, eivät nyt toimineet ja seilasin tuttuun tapaan "vähän miten sattuu" -tyylillä radalle.

Yllätys oli kova, kun Kamu kyttäsi tuomaripäätyä jännittyneenä. Venkoiltiin mummoravissa eteenpäin kunnes pilli soi. Rata lähti ihan ok:sti käyntiin ja tasainen suoritus siitä tulikin. Tehtävät suoritettiin pisteissä, kaikki tehtävät suoritettiin, mutta temponlisäys oli vaisu, käyntipätkään pari askelta liikaa, laukka oli energiatonta... Lopputulemana 56%.

Kuvat otti Vera Nettebrock, kiitos!


Paperin tyypilliset "enemmän, energisemmin" olivat ennalta-arvattavissa. Vaikka olin ajatellut ratsastaa vähän topakammin, niin radalla jäin taas kerran täysin ratsastamaan teitä ja kiemuroita, enkä suinkaan hevosta. Nyt sentään tajusin tämän itsekin, eli olen ehkä yhtä pykälää lähempänä kehitystä parempaan.


Näin videon radastani ja olin postiviisesti yllättynyt, ettei se ihan kamalaa rääpimistä ollut. Sitten sain kuvia. Ja järkytyin. Kuviin kun tallentuu se pienikin huono hetki, joita meillä näytti olevan aika reilusti. Mutta siis ihan todella: Mitä minä luulen tekeväni tuolla pohkeella, joka nousee satulahuovan reunaan asti?!?! Siis ei herran pieksut nyt.
Kantapää alas, jalka paikoillaan eteen. Yläpohje toimii jos tarvitaan. Näin helppoa, ja sitten joudun kohtamaan kuvia, joissa jalka seilaa ties ja missä. Nolottaa, mutta onneksi myös vähän naurattaa :D

Hieno poika oli Kamu!

No, kaikesta noloudesta huolimatta sain ihka-ensimmäisen sinivalkoisen ruusukkeeni. Eli kannatti käydä ;)  Ja olihan meillä taas kiva ilta muutenkin, kouluosuuden jälkeen hurjapäät mittelöivät vielä esteillä ja seurasin tapahtumia aitiopaikalta lipputtajan hommissa. Tallilta lähtiessä olin ollut hereillä jo 20h, mutta mitäs sitä hullu hevosihminen ei tämän eteen tekisi.



lauantai 28. marraskuuta 2015

Takaisin kotiin

Pahoittelut hiljaiselosta.

Viimeiset pari viikkoa on tullut tirautettua parit väsymyksen ja epätoivon itkut, kiroiltua miten kaikki voi olla niin vaikeaa ja menetettyä hermot pariinkin otteeseen. Meidän uusi koti osottautui sitten tosiaan täysin epäsopivaksi meille ja koska aloin olla siinä pisteessä, että hanskat osuvat tiskin sijaan jo jäteasiaan, piti tehdä pienet ratkaisevat peliliikkeet.


Niinpä Firre sai palata takaisin kotiin, eli Ponikoululle. Pappamobiili saa nyt hetken elää ihan tavallisesti tallissa, kunnes saadaan varastokäytössä olleen ulkotallin lattia uusittua hevoselle sopivaksi, sitten hän saa yksiön pihalta.

Iloinen yllätys oli, että Firre suhtautui uusvanhaan kotiinsa todella rennosti. Vatsa ei mennyt kuralle, kuten edellisen muuton yhteydessä, ja elämä näyttää asettuvan uomiinsa ihan kivasti. Tunneilla uljas musta saa jatkossa vierailla kahdesti viikossa, jolloin saan omat tallivapaani mukavasti pidettyä.


Uusi satulakin tuli löydettyä. Ylitti kyllä oman budjettini reilusti, mutta minkäs teet. Veronpalautukset tulee - ja menee. Ylitöitä olen myös painanut minkä olen kerennyt, saahan siitä viikkovapaan menetyksestä jotain ja vuorojen välisen lepoajan alituksesta myös. En tiedä miten järkevää tämä on, viimeisen kolmen viikon aikana on tullut painettua liki 140h tuntia, mutta kun tuo kaunis rahareikäni sen vaatii niin minähän teen. Millä ajalla ja energialla sitten harrastetaan itse eläimen kanssa onkin toinen asia.


Ehkä vuodenvaihteessa koittaa aurinkoisempi vaihde, ainakin yritän uskotella itselleni näin.
Ainakin ollaan nyt hyvässä tallissa, jossa on hyvä kenttä ja hevoseni saa sitä ruokaa mitä haluan. Huolet puolittuu ja paine vähenee. Päästään liikkumaan sääolosuhteiden rajoissa ja jos nyt ei tule mitään uutta ikävää, päästään jatkamaan yhden supervalmentajan tunneilla ja rahatilanteeni salliessa toisenkin.

Sporthorse sai taas ratsutukan, kun pihattoelämä jäi taakse.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Väsynyt vastoinkäymisiin



Voi kirahvipoikaa. Hevonen voi hyvin, äitihenkilö vähemmän.

Satulanmetsästys alkaa tuntua melkoisen toivottomalta. Miksi niissä penkeissä pitää olla kaikissa taaksepäin kapeneva selkärangantila?! Ollaan tässä nyt köpötelty ilman satulaa ja liinan päässä viikon verran ja alkaa olla jo hieman tylsää tämä.

Minua stressaa, vaihteeksi.


Lisäksi olen hieman kahden vaiheilla, menikö meidän uuden kotitallin valinta sittenkin metsään. Vihdoin tänne eteläänkin saapunut syksy vesisateineen on saanut kentän muuttamaan muotoaan siitä, mitä se oli kun talliin tutustuin. Osa kentästä on sateiden jäljiltä huomattavan kova, ja jos se nyt sellaisena pysyy, ei se Firren jaloille sitten sovi.

Voisin hakata päätä seinään.


Turha huolehtiminen piti jäädä taakse, mutta tämä ei nyt ole ihan turhaa. En kuitenkaan halua tietoisena jalkavaivoista rikkoa hevosta lopullisesti. Eikä liikutus oikein onnistu niinkään, että käyttää 2/3 kentästä kierrellen huonoja kohtia.

Luppasilmä <3
 Niin. Sellaista tällä kertaa. Ei paljoa naurata. Miksi ihmisen pitää haalia itselleen tällaisia huolia?
Tuo hevonen olisi niin elementissään kutistettuna omalla terassilla koristeena...


sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Uusi koti, uudet tuulet


 Viime maanantaina muutettiin uuteen kotiin. Kovin haikeana jätin edellisen kodin taakse, kun viihdyttiin molemmat niin superhyvin, mutta tässä ei itkut auttaneet.

Keikkoja piti heittää peräti kaksi, kun kaikki kamat eivät mahtuneet yhteen autolliseen. Mies totesi, että Firrellä on enemmän tavaraa kuin minulla. Tiedä häntä, mutta hieman on päässyt kertymään yhtä sun toista.



Uudessa pihatossa Firre on vallan naisseurassa, kavereina on aikuinen ja lapsihevonen, joiden kanssa elämä näyttää olevan ihan kivaa. Mitä nyt lapsihevonen ruokaa jaettaessa komentelee Pappaa hieman kovakouraisesti sivuun.

Itsekin olen tykännyt, talliporukka vaikuttaa tosi kivalta. Opetustarjontaakin on runsaasti: vaikken vuorotyöni kanssa voi oikein vakituntiin sitoutua, näyttää tuntien pitäjiä olevan niin joustavasti, että päästään viisaampien silmien alle jatkossa useamminkin.



 Liikunta on lähtenyt oikein kivasti rullaamaan. Ollaan hölkötelty ratsain ja irti, kuten kuvista näkyy. Pari päivää meillä mennään vielä ilman satulaa, kunnes uusi koulupenkki toivottavasti löytyy. Ainakin sovitukset on sovittu, joten eiköhän sieltä se sopiva satula löydy.

Iilimatohoitokin kerettiin jo etujalkoihin ottamaan, kun hoitaja oli sopivasti tulossa tallille. Vaikka itse olenkin hermoillut Firren jalkojen ajottaista pientä nesteisyyttä, saatiin kehuja, että harvalla tämän ikäisellä on näin hyvät jalat.

Josko hiljalleen alkaisi omakin stressi ja huoli helpottaa: hevonen ei ole nuori ja pientä kremppaa luonnollisesti tulee, mutta niin kauan kun liikkuu puhtaasti ja halukkaasti, lienee kaikki suhteellisen ok. Eläinlääkäri saa tsekata Firbulan vielä ennen vuodenvaihdetta, että näyttääkö jalat yhtään paremmilta kun ratsastuspohjat on pehmeämmät, mutta uskoisin, että tunnelin päässä pilkahtaa valo.



keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Maailman paras terapeutti

Hevonen. Tuo suurisilmäinen tunteiden peili.


Otettiin selfie. Tai siis friendsie, eli tässä yhteydessä horsie..

Monesti sanotaan, että vihaisena tulisi pysyä kaukana hevosista. Ihmisen tunnetilat tarttuvat eläimeen ja yhteistyö ei pelitä. Tunnen myös ihmisiä, jotka ovat todenneet, että ratsastamaan ei pitäisi huonotuulisena mennä.

Itse taas koen, että se on parasta mitä voin huonona hetkenä tehdä. Vaikka olisi sellainen päivä, etten haluaisi edes astua ovesta ulos, jäädä peiton alle pahaa maailmaa piiloon... Pakkohan se on lähteä se saakelin rahansyöjä hoitamaan. Ja vaikka ei huvittaisi mikään, tallille päästyäni elän hetkessä. Olen siinä, minä ja hän.

Teimme sitten mitä, sen hetken unohdan kaiken muun. Paha mieli jää taka-alalle, kun keskityn hevoseeni ja uppoudun siihen. Vaikka suru tulisi puseroon takaisin sillä hetkellä, kun istun autoon lähteäkseni kotiin, on se pysynyt poissa edes sen lyhyen hetken, minkä vietin karvaisen kaverini kanssa.


Monta kertaa olen jäänyt miettimään, missä minä olisinkaan ilman hevosia. Jo silloin 15-vuotiaana, kun teini-ikä alkoi tehdä kepposiaan mielelleni, kärsin huonosta itsetunnosta ja suuren maailman paineista, olivat hevoset se henkireikä.

Ja monta vuotta sain tallillta suunnattomasti voimaa. Sain tekemiselleni tarkoituksen. Ja yhä edelleen koen, että tämä harrastus on se jokin, joka antaa arjelleni merkityksen. Hevonen tuo elämään niin paljon rakkautta, voimaa ja onnea.


Aina sitä ei osaa edes sanoiksi pukea, mutta jokainen vannoutunut hevosihminen varmasti ymmärtää.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Liebster-haaste

Sain Siniltä näin syksyn kunniaksi kertaalleen Liebster-haasteen, ja mikäs tässä vastaillessa uusiin kysymyksiin.


1. Mistä hevosharrastus lähti käyntiin? Olitko alussa innokas vai lähtikö se pikkuhiljaa käyntiin?
Kerralla rysähti. Löysin ponit, rakastuin ja sitten mentiin. Viikottaiset ponitunnit ja siitä eteenpäin ratsastuskoulussa koko lapsuus.

2. Arvioi motivaatiosi asteikolla 1-10. Miten pidät motivaatiota yllä?
Päivästä riippuen 6-10. Aina ei ihan yleisesti ottaen jaksa olla kovin aikaansaava ja reipas, mutta onneksi juoksutus tai maastoilu ovat vaihtoehtoja myös. Erityisemmin ei motivaatiota tosin tarvitse ylläpitää, minä vaan haluan oppia ja kehittyä paremmaksi, ja nyt siihen on mahdollisuuskin.



3. Mitä lajia/lajeja harrastat hevosten kanssa? Miten huomaat sen olevan oikea laji sinulle? Onko hevosharrastus "ykkösharrastus"?
Harrastan harraselua ;)  Eli enimmäkseen koulua, pieniä esteitä, maastoilua, ilman varusteita humppaamista ja maastakäsittelyä. Liian vaativa meno ei olisi hauskaa, stressiä harrastuksen ei kuitenkaan kuulu tuoda. Ykkösharrastus on, ehdottomasti, ja siksikin pitää olla kivaa.

4. Onko sinulla/onko sinulla ollut tärkeimää hevosta? Jos on, kerro miten tarinanne alkoi.
Emppu-heppa oli aikamoinen stara monta vuotta. Aikoinaan loppui suhde edelliseen hoitoheppaan ja nöyränä kävin kysymässä Empun omistajalta, olisiko hän apukäsiä vailla. Aluksi vaan harjasin hevosta ja siivosin iltaisin paskat pois karsinasta, ei mitään ihmeempää. Sitten hiljalleen homma kehittyi ja aloin tehdä tamman kanssa kaikkea muutakin, ja tämän hevoseläimen takia päädyin ajamaan ajokortin ja ostamaan auton, että pääsin seuraamaan häntä uuteen kotiinsa. Rakas oli pikkuheppa <3

Emppu 2012. Kuva Pq Photography.


5. Kuinka paljon sinulla jää vapaa-aikaa koulun/työn ohella ja kuinka paljon siitä käytät tallilla?
Parhaimmillaan työpäivät ovat 14h, silloin ei voida puhua mistään ajasta... Muutenkaan en laske talliaikaa sinällään vapaa-ajaksi, se on kuitenkin velvollisuus. Kiva sellainen, mutta vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole ;)  Onneksi on niitäkin päiviä, että töissä ei olla kellon ympäri ja vuokraaja käy liikuttamassa hevosen, että satunnaisesti saan niitä vapaita päiviä ihan itselleni. Mutta suurin osa työn ulkopuolella menee kyllä tallilla.
Ja koulu on niin laiminlyöty juuri nyt, että sitä on turha edes mainita :D

6. Oletko koskaan ollut kisoissa tai leirillä? Kerro jomman kumman ensimmäisestä kerrasta.
Molempia on tullut kierrettyä. Ensimmäinen leirini oli KT-tallilla vuonna kivi ja nakki. Leirillä oli todella hauskaa, suoritin ratsastuksen perusmerkin Joonas-suokilla, sen muistan vielä selvästi. Kovin olin nuori.

7. Missä tilanteessa olet pelännyt eniten hevosten kanssa? Miten tilanne selvisi?
Yhden hevosen olen tavannut, joka oli aikamoinen sika. Erittäin hieno, mutta huonosti käsitelty iso hevonen, joka monesti yritti tulla päälle. Komentamalla sai hevosen hermostumaan entisestään, jolloin parhaillaan keuli päin. Hevosen etujalat melkein naamassa totesin, että tätä ei ole pakko tehdä ja that's it. Silloin pelotti.
Onhan noita kertoja ollut, kun hevonen lähtee lapasesta tai aloittaa jonkin rodeoshown, mutta aika pienillä säikähdyksillä olen selvinnyt. 


8. Onko sinulla ollut taukoa ratsastuksesta, jos on kuinka kauan ja miksi? Miksi jatkoit harrastusta?
Lapsena olin kai vajaan vuoden ratsastamatta, kun tallia remontoitiin. Mutta jo ennen taukoa oli tiedossa, että jatketaan heti kun voidaan. Ja 16-vuotiaana sinällään lopetin ratsastuksen, mutta en hevosharrastusta. Tunneille päädyin melkein 10 vuotta myöhemmin taas, kun oli pakko päästä oppimaan.

9. Mikä on hevosiin liittyvä suurin haave/unelma?
Kovasti toivon, että pääsen omassa ratsastuksessani vielä joskus vaativalle tasolle. Se olisi aika pirun hienoa!

10. Miksi/miten aloitit bloggaamisen?
Aloitin bloggaamisen Primus Challenge-valmennusohjelmaan päästyäni. Halusin kirjata ylös ajatuksia ja ratsastuksia, ja jakaa mahdollisia oivalluksia.

Onnellinen.

11. Kuvittele elämä ilman hevosia, millaista se olisi? Mihin siihen kuluvat rahat menisivät ja mitä tekisit siihen menevällä ajalla? Olisitko yhtä onnellinen?
Ahh, ihana kysymys! Minulla olisi rakennekynnet, merkkikelloja ja -laukkuja, paljon kenkiä ja kävisin varmaan kampaajalla, koska rahaa riittäisi :D  Ja kotona olisi varmaan lisää koiraa ja kissaa, ja niiden kanssa sitten hääräisin. Ja voisihan sitä useammin harrastaa myös jotain bailaamista, ei olisi rahanmenolla tai aamun olotilalla niin väliä.