Älä riitele hevosen kanssa

Talvi tekee tuloaan. Pakkanen paukahtelee öisin, talvikarva alkaa kasvaa ja hevoset pörhistyä.

Jännitysmomentteja riittää. Etenkin kun tuo oma hevoseläin on tuollainen hitsin pölhö.
Kisaviikonloppuna hän oli kolauttanut päänsä johonkin (?) ja toisen silmän yltä kuoriutui karvat, mutta iho oli ehjä, jälki siistiä. Ok. Maanantaina tuli aamulla viestiä ja puhelua, että Ukolla on silmä turvoksissa. Olin töissä, en päässyt itse arvioimaan tilannetta, joten eihän siinä kun soittelemaan eläinlääkäriä paikalle, että tuota mitäs tehdään.

Vähän turvottaa.

Kolhuja nyt tulee, mutta silmien kanssa ei ole leikkiminen. Olin edelleen töissä, koko pitkän päivän, ja odotin raporttia tallillta. Helpotuksen huokaus: silmä on ehjä, ei tarvita tippoja tai lääkkeitä, ellei nyt tule muuta tuon turvotuksen lisäksi. Ja turvotus lähti onneksi hyvin laskemaan, eikä siinä enää näy mitään. Olkaamme onnellisia onnekkuudestamme. En olisi tässä pyörityksessä yllättynyt, jos silmä olisi vaurioitunut pahemminkin, huono tuuri tuntuu jotenkin seuraavan minua hevosharrastukseni parissa :(

Viime päivinä äijä on ollut todella pörheä ja levoton. Tai en edes tiedä onko hän levoton, mutta itse olen painanut 12h yövuoroja, ollut aivan loppu, pinna kireällä, ja hevonen taitaa imeä tätä fiilistä minusta. Yksi päivä meinasin vaan käppäillä metsikössä ja ottaa vähän ravia kentällä: ei stressiä, ei töitä, kunhan liikutaan. Noh, hevonen ei halunnut tallin pihapiiristä pöpelikön suuntaan ollenkaan. Siellä on peuroja ja hirviä, joten vähän 50/60 että liikkuuko siellä joku, eikä oikeasti kannata mennä, vai yrittääkö hevonen vain jallittaa minua. Niinpä pakotin hänet vähän matkaa haluamaani suuntaan, että minä päätän minne mennään, ja käännyttiin sitten takaisin. Kentällä hevonen ravasi suunnilleen paikoillaan, kuin puolihalvaantunut kanttura, enkä sitten enää tiennyt, että mistä kiikastaa. Itse olin tosiaan niin väsynyt, etten jaksanut/pystynyt ihmeitä tekemään. joten käyntijumpattiin rauhakseen. Mieleen tuli sellainenkin, voisiko psyllium-kuuri saada hiekkaa liikkeelle ja aiheuttaa vatsakipuja? Sehän selittäisi myös. Plus viileät ilmat. Plus kireä ihminen. Ja tietysti tähtien asento.

Hyi, ei pussailla!

Tästä pari päivää eteenpäin pörheä tunnelma on jatkunut, mutta yhteiselo on ollut paljon seesteisempää. Kyllä tuo eläin opettaa minut olemaan rauhakseen. Yksi ajatus, joka on noussut tässä esiin, kun niin simppeli toteamus kuin "Älä riitele sen hevosen kanssa"
Onhan se tässä huomattu jo moneen otteeseen, että Ukko on äärimmäisen herkkä hevonen. Siinä on myös sitä laadukkaan hevosen reaktiivisuutta, vaikka se pohjimmiltaan hyvin kiltti onkin. Sille jos karjaisee, se lähtee karkuun. Sitä jos läppäisee, se kiipeää seinille. Sellainen jämäkkä kerrasta poikki -toiminta, joka monelle hevoselle sopii järjestyksenpitoon, ei toimi hänen kanssaan. Tätä hevosta pitää ohjata ja kannustaa, sille ei voi sanoa, että nyt loppu ja käyttäydy. Juuri sitä leikittelyä ja paremman toimintamallin tarjoamista, josta toisinaan saa jonkun gurun kertomana lukea.

Itse koen olevani jämäkkä, mutta kiltti hevosten kanssa. Sanon kerran voimasanan ja sitten jatketaan kuin mitään ei olisi ollutkaan. Ukon kanssa tämä johtaa siihen, että hän "loukkaantuu". Ja se mielenpahoitus ei menekään ihan heti ohi, jos näin inhimillistäen asian esittää. Tuolle hevoselle jos selässä ollessaan murisee, se nostaa pään pilviin ja silmät muljuu, ja sen rauhoitteluun meneekin hetki. Ei siis kannata tosiaan.

Oppia ikä kaikki, jatkamme harjoituksia. Kunhan tästä saa omat asiansa uuden työn, eron ja muuttamisen kanssa järjestykseen, alkaa se unikin ehkä maistua paremmin ja oma pinna taas venymään vähän pidemmälle ;)

Kisadebyytti

Käytin 16.10 Ponikoulla ihka ensimmäisissä kisoissa Ukon kanssa.

Luokkia oli tarjolla raviohjelmasta eteenpäin, mutta Ukon tämänhetkisen tilanteen perusteella luokkavalinta oli Helppo C. Puntaroin omaa osallistumistani pitkään ja hartaasti, mutta totesin sitten, että kun sen harjoitusravissa pysty nätisti istumaan, olisi radan ratsastus minulle ja hevosen selälle melko tuskaa, joten jätän väliin. Ukon vuokraajan kannustin kuitenkin starttaamaan, hän kun on minua näppärämpi ja istuu kauniin eleettömästi tuollakin jättiravissa.

Päätös oli ehkä ihan hyväkin. Pelotti niin kamalasti, että mitä koko reissusta tulee, että suunilleen hyperventiloin, jalat tutisi ja sammutin auton monta kertaa lähtiessä ja saapuessa :D
Ukko pisti kuitenkin parastaan ja käyttäytyi hienosti. Verryttelyyn mentäessä hevonen oli pinkeä, mutta mitään ylimääräisiä liikesarjoja hän ei esittänyt. Verkka jännitti minua eritoten, kun Ukko ei tosiaan niistä liian lähelle tulevista muista ratsukoista pidä, mutta kuinkas ollakaan sekin sujui ilman ensimmäistäkään säpsyä tai spurttia.

Radalle mentäessä hevosta ja kuskia jännitti molempia todella paljon, mutta lopputulos oli aika siisti. Jännittynyt hevonen ei esiintynyt liian edukseen, askel oli vähän lyhyttä ja rikkoja tuli useampi, mutta kokonaisuus oli tasainen ja oikein kiva. Ne jotka eivät ole Ukkoa kotioloissa nähneet esiintymässä, eivät olisi enempää voineet odottaa, ja me tiimiläiset olimme kovin tyytyväisiä, kun reissusta selvittiin ilman ylimääräistä hässäkkää, hevonen ei poistunut radalta, eikä mitään muutakaan!

Prosentteja tuli 57 ja rapiat, mutta eipä niistä tällä ensikertalaisreissulla oltukaan kiinnostuneita. Tärkein oli kokemus, uskallus edes lähteä kotitallillta minnekään. Ensimmäistä kertaa kun käytiin siis yhtikäs missään, olihan siinä jännää kerrakseen. Ukko on onneksi ihan 10+ lastattava ja matkustaja, joten porkkanaa vaan naamaan ja kehuja päälle. Hieno poika!

Ennen kisoja kävin satulapajasta noukkimassa Krafftin Gastro-lisäravinteen, jota mainostettiin juuri stressitilanteisiin hyväksi, kuten kuljetus ja olosuhteen muutokset. Ukko soi jauhetta mössöjensä seassa 3 päivää ennen kisoja, kisa-aamuna ja vielä seuraavana päivänä, joista kahtena hän sai sallitun tupla-annoksen (ekstra kovaan stressiin). Paha tietenkään arvioida mitä hevosen maha olisi sanonut ilman kyseistä tuotetta, mutta omaa mieltä se ainakin vähän rauhoitti, ja uusia vatsaoireita emme ainakaan saanut, joten voisihan tuota syöttää toistekin, jos jännitä tilanteita on tiedossa.

Kaikki kuvat otti Henna Meriläinen, lämmin kiitos!

Edistystä tapahtuu

Meillä alkaa olla takana puoli vuotta yhteiseloa Ukon kanssa.

Sain pitkästä aikaa valokuvia ratsastuksestani ja yllätys oli kerrankin iloinen. Alkuverkkasin hevosen, vuokraaja jatkoi siitä. Eli käytännössä vaan hölkättiin, en tehnyt mitään, käänsin vähän ympyröitä. Ja sittenkin hevonen näyttää niinkin kivalta, kuin mitä kuvat kertovat.

Olen aina ollut tietoinen siitä, etten ole kovin kummoinen ratsastaja. Nyt alkaa kuitenkin tuntua siltä, etten olen oppinut jotain uutta, päässyt jonkin pykälän eteenpäin. Vaikka Ukko on hitsin hankala tapaus, se on ratsastettavuudeltaan kuitenkin aika mutkaton: jos teet oikein, se kulkee oikein. (Tämä vaan vaatii sen, että olet tosiaan hiljaa suunnattoman isossa liikkeessä) Hienosäätö on asia erikseen, siihen ei minulla rahkeet riitä vielä pitkään aikaan, mutta peruspalikat alkavat olla kasassa.

Tunneilla olen käynyt vähemmän kuin pitäisi, mutta hyvän opettajan kanssa saan kuitenkin joka kerta sellaiset eväät mukaan, että pystyn niiden avulla työstämään meitä ratsukkona itsenäisesti. Joka kerta saan tunnilla kehuja, että näyttää paremmalta kuin viimeksi.

Laukka on meille vaikeinta (jos nyt jätetään se harjoitusravissa istuminen pois luvuista), mutta olen iloinen, että hevonen ylipäänsä laukkaa. Epäsopivat satulat ja vaivaava kinnerpatti johtivat siihen, että alkukesästä hevonen ei laukannut ollenkaan, hetken päästä laukkasi vasempaan, muttei oikeaan kierrokseen. Nyt sentään laukataan, haluamassani tahdissa. Oli muoto sitten mikä, en välitä, sitä ehtii hioa ja kehittää. Ja ollaan me maistettu sitä kuuluisaa mansikkahilloakin, kun tunnilla tehtiin laukannostoja pelkällä istunnalla (juma mikä fiilis!) ja laukattiin tasaisessa muodossa, kootumpaa, laadukasta laukkaa, jossa oli sitä ponnua.

Oli miten oli, tiestä hyvään ja tasapainoiseen ratsastukseen tulee pitkä ja kivinen, mutta ollaan noustu jo askel jos toinen ylöspäin. Harjoitusravin kanssa tulen olemaan pulassa vielä monta kertaa, mutta mikäs kiire tässä olisi, kisoihin sitä ensisijaisesti tarvittaisiin ja sinne nyt ei ole hoppu. Ehkä ei kisata koskaan, aika näyttää. Ukko ja vuokraajansa starttasivat muuten tässä ensimmäiset harjoituskisat, mutta kerrotakoon siitä ihan erikseen!

Ei kurjuutta kummempaa

Pahoittelut hiljaisuudesta. Meidän arki on rullannut eteenpäin ilman mitään suurempaa raportoitavaa, oma elämä taas heittää vähän häränpyllyä, joka vie aikaa ja energiaa kaikelta. Tietokone ei ole edes ehtinyt aueta päiväkausiin.

Työpaikka vaihtui, iloinen asia, mutta pitkät työpäivät ja uusien hommien tuoma jännitys kyllä syö jaksamista. Tallilla on käyty mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, tekemiset hevosenkin kanssa pitää nyt suunitella etukäteen ja aikatauluttaa. Tavallaan ehkä hyväkin.

Ukko on liikkunut nyt todella hyvin. Osphoksen vaikutuksen pitäisi alkaa nyt näkyä, enkä uskalla vielä juhlistaa lääkkeen vaikutusta, mutta hyvältähän tuo näyttää. Oli miten oli, hevonen on löytänyt liikkumisen ilon, kulkee sillä omalla moottorillaan patistelematta. Sen ilmekin on erilainen, tyytyväisempi. Siitä voimme olettaa, että elukka voi hyvin.

Aika kivan näköinen hevonen. Kiiltää kuin timanki, joka hän on <3

Vatsa on kuitenkin murheenkryyni. Vatsahaavalääkitys syötettiin, hevosen kylkiluut hävisivät kahdessa viikossa melkein näkyvistä, eli selvästi lääkitys auttoi. Paska on ollut oikeastaan koko ajan hyvän näköistä, mutta pyllystä löytyy päivittäin kuivuneet norot kuravettä. Eli pylly vuotaa. Ja tämähän voi johtua hiekasta, vatsahaavasta tai vaikka uudesta säilöpaalista, joka eroaa edellisestä. Arvuuttele nyt sitten.

Päätin syöttää äijälle psyllium-kuurin varoilta, katsotaan mitä tapahtuu. Vatsahaavalääkitys pitänee uskoakseni jossain vaiheessa uusia, mutta asiassa konsultoidaan eläinlääkäriä kun siltä tuntuu. Ruokinnassa pyrin nyt olemaan tekemättä suuria muutoksia, etten aiheuttaisi itse ylimääräistä harmia.

Talliloimi olisi niin ihana, mutta edestä ahdas :(

Rahanmenoa ei edelleenkään ole voitu estää. Ostin Ukolle talliloimen ja vuorettoman sadeloimen. Sadeloimi oli todella hyvä hankinta, mutta kappas vaan kun kelit kylmenivät hetkessä ja käyttöikä jäi tältä vuodelta aika lyhyeen. Talliloimi ehti olla sekin vaan hetken käytössä, kun totesin, että se kinnaa edestä. Ei kiva. Niinpä kävin noukkimassa satulapajasta astetta paksumman horse guardin sadeloimen, joka oli taasen hyvä hankinta. Talliloimen osalta tilasin horzen nettikaupasta harrys horsen toppiksen, jossa on korkeampi etuosa. Tätä on kehuttu, joten toivomme hyvää istuvuutta.

Nuttua niskaan. Horse Guardin sadeloimi istuu hyvin!

Harmittaa vaan pirusti lukuisat hutiostokset, menee rahaa kankkulan kaivoon kun hankkii jotain mitä ei voikaan käyttää ja taas etsitään uutta. Ensiapuna toimisi tietenkin lapasuojus, sen kanssa menettelee huonomminkin istuva kaapu. Ja eikös tuossa viljar shopissa ollut tämän viikonlopun bot-tuotteet alessa, joten alennushaukka iski taas. Huokailen syvään ja toivon, että kohta on saavutettu se piste, jossa en enää kaipaa lisää materiaa.

Varusteurheilua, vai sopivilla varusteilla urheilua

Välillä pistää ketuttamaan, kun ihan taukoamatta keksin ollan jotain vailla. Tähän mennessä olen menettänyt huikeat määrät rahaa hoidattamalla hevosta, hankkimalla suojia, harjoja, riimua, kuolainta, satulavöitä, rehuja, lisäravinteita, huopia, loimia, kippoja ja kuppeja, linimenttiä ja ötökkämyrkkyä, yhtä jos toista... Kaikki muutaman kuukauden sisään, jolloin touhu alkaa jo tuntua lompakossa.

Mutta minkäs teet, vaikka hevosten ei tarvitsekaan olla varusteurheilua, täytyy varusteiden kuitenkin olla hyvät, jotta voidaan edes urheilla. Satulaprojektimme sentään  tuli onnellisesti päätökseensä: vaihtoehtoina oli ensimmäisenä Wintec Isabell, hinta satulaksi aika huokea. Toisena taas uudempi Kieffer, miellyttävä, mutta uudenveroisen hintainen, jonka päälle olsi tiedossa vielä rungonmuokkaus yhtä kapeampaan. Päädyimme Winteciin ja hevosen selkä onkin noussut huomattavasti, töitä on tehty ja lihasta on kertynyt.

Tosin satula on kuppimaisella istuimellaan omalle ahterilleni aika kamala. Polvituet jouduin jo ottamaan satulasta irti, onneksi tarroilla kiinnitetyt tuet sentään saa pois, mutta sittenkään en pääse siellä hyvään asentoon. Ja nyt kun hevosella alkaa olla selkää, voimme jo alkaa katsella uutta satulaa. Ajatus sovitusrumban aloittamisesta uudelleen puistattaa, mutta jos meinaan omaa istuntaani kehittää paremmaksi, tarvitaan myös minulle hyvä satula.

Yleissatulaa kyllä lähden ensiksi hakemaan, sillä siinä nyt voisi humputella koulua ja tukevasti myös puomijumppaa, ehkä niitä pikkuruisia hyppyjäkin. Lisätuki kunnon satulasta ei haittaisi ollenkaan, kun pikkuhepalla on sitä liikettä vähän enemmän, kuin mihin täti on tottunut.

Suitsien kanssa ollaan tässä mietitty yhtä jos toista. Menin jokusen kerran täysin ilman turparemmiä, mutta open mielestä ihan tavallinen turpis olisi hyvä olla. Alaturparemmeistä ei välitetä kumpikaan, mutta josko ihan normaali turpis vähän hillitsisi kielellä pelaamista, jota Ukko usein harjoittaa. No, viritin remmin takaisin. Mutta ajatus heräsi, että jos ne hiton Micklemit olisi tälle hevoselle just eikä melkeen... Ukon kaltainen superherkkis saattaisi nimittäin oikeasti hyötyä niistä. Onnekseni Hööksin syysmallistoon tuli feikkiversio, johon kukkaron nyörit antoivat myöden. En nyt tiedä ovatko nämä yhtä hyvät, jääkö ne tietyt hermopisteet nyt todella vaille painetta, mutta ainakin suitset istuvat hyvin ja näyttävät kivoilta. Ja saatiin se alaturparemmi kaupanpäällisinä, vaikken sitä kireälle aio kiskoa edelleenkään.

Levoton suu on vaatinut myös pohdintaa kuolaimien suhteen. Itse tykkään tuosta oliivikolmipalasta eniten, se on todella perus, mutta kolmipalana (omasta mielestäni) niveltä pehmeämpi, ja oliivirenkaiden ansiosta tukevampi. Ostin jo alkukesästä Ukolle suoran happy mouth-kuolaimen, josko se asettuisi ahtaaseen suuhun paremmin? En tiedä, hyvin kyseinen kuolain hevoselle kelpaa, mutta se taitaa kolmipalalla toimia kuitenkin hieman paremmin. Vaihteluahan sitä suositellaan, joten meillä on käytössä kahdet suitset eri kuolaimilla, niin voidaan vaihdella rauhassa. Sain tuossa testiin myös yhden Myler-kuolaimen, jossa kaikki ovat liikkuivat vapaasti ja kielentilaa oli paljon. Kiva kuolain, mutta ei huomattavaa eroa siinäkään. En lunastanut omaksi.

Joululahjaksi ajattelin hankkia kokeiluun Bombersin Happy Tongue-kuolaimen, joita niitäkin näyttää olevan jos minkä mallisena, että siitä vaan arpomaan taas. Koska hevosen suusta ei eläinlääkäri löytänyt mitään kummaa, veikkaan levottoman suun johtuvan ahtaudesta, tuolla hevosella kun on aika pieni suu ja iso kieli. Ja tietysti siitä epätasaisesta kädestä, sitä en kiistä, mutta kyllä se pitkällä ohjallakin pelaaminen kertoo jotain opitusta tavasta ja oheistoiminnasta. Tai sitten olen aivan täysin väärässä, mutta parhaani mukaan tässä taas analysoin tilannetta.