lauantai 15. lokakuuta 2016

Ei kurjuutta kummempaa

Pahoittelut hiljaisuudesta. Meidän arki on rullannut eteenpäin ilman mitään suurempaa raportoitavaa, oma elämä taas heittää vähän häränpyllyä, joka vie aikaa ja energiaa kaikelta. Tietokone ei ole edes ehtinyt aueta päiväkausiin.



Työpaikka vaihtui, iloinen asia, mutta pitkät työpäivät ja uusien hommien tuoma jännitys kyllä syö jaksamista. Tallilla on käyty mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, tekemiset hevosenkin kanssa pitää nyt suunitella etukäteen ja aikatauluttaa. Tavallaan ehkä hyväkin.

Ukko on liikkunut nyt todella hyvin. Osphoksen vaikutuksen pitäisi alkaa nyt näkyä, enkä uskalla vielä juhlistaa lääkkeen vaikutusta, mutta hyvältähän tuo näyttää. Oli miten oli, hevonen on löytänyt liikkumisen ilon, kulkee sillä omalla moottorillaan patistelematta. Sen ilmekin on erilainen, tyytyväisempi. Siitä voimme olettaa, että elukka voi hyvin.

Aika kivan näköinen hevonen. Kiiltää kuin timanki, joka hän on <3

Vatsa on kuitenkin murheenkryyni. Vatsahaavalääkitys syötettiin, hevosen kylkiluut hävisivät kahdessa viikossa melkein näkyvistä, eli selvästi lääkitys auttoi. Paska on ollut oikeastaan koko ajan hyvän näköistä, mutta pyllystä löytyy päivittäin kuivuneet norot kuravettä. Eli pylly vuotaa. Ja tämähän voi johtua hiekasta, vatsahaavasta tai vaikka uudesta säilöpaalista, joka eroaa edellisestä. Arvuuttele nyt sitten.

Päätin syöttää äijälle psyllium-kuurin varoilta, katsotaan mitä tapahtuu. Vatsahaavalääkitys pitänee uskoakseni jossain vaiheessa uusia, mutta asiassa konsultoidaan eläinlääkäriä kun siltä tuntuu. Ruokinnassa pyrin nyt olemaan tekemättä suuria muutoksia, etten aiheuttaisi itse ylimääräistä harmia.

Talliloimi olisi niin ihana, mutta edestä ahdas :(

Rahanmenoa ei edelleenkään ole voitu estää. Ostin Ukolle talliloimen ja vuorettoman sadeloimen. Sadeloimi oli todella hyvä hankinta, mutta kappas vaan kun kelit kylmenivät hetkessä ja käyttöikä jäi tältä vuodelta aika lyhyeen. Talliloimi ehti olla sekin vaan hetken käytössä, kun totesin, että se kinnaa edestä. Ei kiva. Niinpä kävin noukkimassa satulapajasta astetta paksumman horse guardin sadeloimen, joka oli taasen hyvä hankinta. Talliloimen osalta tilasin horzen nettikaupasta harrys horsen toppiksen, jossa on korkeampi etuosa. Tätä on kehuttu, joten toivomme hyvää istuvuutta.

Nuttua niskaan. Horse Guardin sadeloimi istuu hyvin!
Harmittaa vaan pirusti lukuisat hutiostokset, menee rahaa kankkulan kaivoon kun hankkii jotain mitä ei voikaan käyttää ja taas etsitään uutta. Ensiapuna toimisi tietenkin lapasuojus, sen kanssa menettelee huonomminkin istuva kaapu. Ja eikös tuossa viljar shopissa ollut tämän viikonlopun bot-tuotteet alessa, joten alennushaukka iski taas. Huokailen syvään ja toivon, että kohta on saavutettu se piste, jossa en enää kaipaa lisää materiaa.

2 kommenttia:

  1. sellaista pistettä, että olisi pidemmän aikaan tarvitsematta jotakin, ei valitettavasti ole :D vihdoinkin, kun suunnilleen kaikki löytyy, menee edelliset tavarat rikki tai häviää. Tää on vähän turhan kallis harrastus jos meinais joskus säästääkin rahaa.

    VastaaPoista