maanantai 30. maaliskuuta 2015

Firsts

HÄN ON TÄÄLLÄ!


Oman kultumussakan saapumisen kunniaksi saapui myös varsinainen takatalvi. Räntää ja lopulta ihan oikeaa lunta tuvan täydeltä, joka nyt pilasi suunnittelemani kuvaussessiot, mutta enpä malta olla näin ankeiden kännykkäkuvien saattelemana olla hehkuttamatta!

Minun oma hevoseni. Voi juma!


Hän on siis musta latvian sporthorse ruuna Firsts, eli Firre, Fifi, Fips. Uljas musta on syntynyt vuonna 1998 Latviassa, taitaa heA asiat ja hyppääkin metriä, josko tulevaisuudessa itse moiselle tasolle pääsen.

Hän on varsin hyvätapainen herrasmies, tasainen ja luotettava. Aikaisemman omistajansa kanssa hän onkin tehnyt jotakuin kaikkea, joten odotan innolla pääseväni itsekin kokeilemaan naruriimulla/kaulanarulla ratsastelua pellolla!

Tästä alkaa epäilemättä hieno taival, eikä muuten ole riemulla rajaa! <3

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Vuoroin vieraissa & ratsastusharrastuksen dilemma

Viime aikoina olen mennyt jokusen kerran muillakin hevosilla kuin Zetalla. Meinasin jo kirjoittaa "väärillä" hevosilla, koska siltä se on melkein tuntunut. Miten hukassa sitä voikaan olla vieraan hevosen kanssa, aivan uskomatonta!

Uusi käyttöjärjestelmä, kauniina ilmaisuna. Kun rytmi löytyy jossain vaiheessa niin punainen lanka alkaa pilkottaa, vaikka alkuun onkin hankalaa.
Mä-en-osaa-mitään-tunne, kun palat eivät yrityksestä huolimatta loksahda kohdalleen ja hommasta ei yksinkertaisesti tule mitään. Molemmat on koettu.

Pari kuukautta takaperin ratsastin Ponikoulun mustanpuhuvan söpöläistamman Riinan. Heti alussa nauratti, kun käynti oli kuin ankan taaperrusta, vaappuvaa liikettä, siinä missä olen tottunut Zetan kapeaan tepsutteluun. Ravissa sain hakea omaa asentoani tovin, kun liike olikin iso (yllättävää joo, kun hevosella on kokoa) ja laukassa istuminen vaatikin jo töitä. Kokemus oli opettavainen, mutta koin itseni melko onnettomaksi räpeltäjäksi.

Kaunis Riina.


 Viime viikolla en päässyt kengättömänä jalkojaan varovan Zetan kyytiin ollenkaan, mutta testasinpa sitten Ponikoulun uusimman tulokkaan, Kukan. Hidas, rauhallinen tamma oli melkoisen hauska tapaus. Askeleet olivat hirmu kivat istua, meninpä jopa ilman jalustimia. Toisaalta sain taas keskittyä ihan eri asioihin kuin yleensä. Opettavaista, taas kerran.

Kukka aka Kukka-Maaria


Eräs kerta Mia Kainulaisen valmennustunnille hevosekseni valikoitui Risto. Tällä ruunalla olen ratsastanut kertaalleen, vuosi takaperin, kisoissa, ja vielä hyväksytyn tuloksen HeB-luokasta. Olen siis todistetusti istunut siellä kyydissä harjoitusravissa monta minuuttia.
Nyt en saanut istuttua edes keventäessä, vielä kun Ripatsu oli melkoisen menopäällä, juoksi alta pois ja jäin onnettomana roikkumaan suuhun kiinni. Yrittäessäni saada tempoa haltuun ja tahtia olemassaolevaksi en ehtinyt keskittyä omaan kroppaani, en ollut hiljainen ja jäntevä, ja hevonen juoksi juoksemistaan.

Lopputulemana jätin leikin kesken. Ensimmäistä kertaa eläessäni jätin ratsastustunnin ihan suosiolla kesken. Oma olo oli tukala ja epäonnistunut, mutta vielä enemmän ahdisti se, että kiusasin hevosta. En halunnut kiskoa hevosparkaa suusta ja olla äkäinen, epäreilu ratsastaja, joka itseensä turhautuneena turhautuu hevoseen.

Hippo Memorial 2013 Ristolla.

Tässä kohtaa päästään ratsastusharrastuksen dilemmaan: Ratsastaja käyttää hevosta, käskee, komentelee, joskus pakottaa. Osaamaton ratsastaja rasittaa hevosta enemmän, mutta tekemättä ei voi oppia. Joskus jätän asioita mielelläni tekemättä, jos koen, etten osaa (ainakaan riittävän hyvin) ja tilanteesta tulee siten hevoselle ankea. Mutta miten voisin oppia paremmaksi tai koskaan osata, ellen kokeile ja harjoittele?

Tätä kysymystä puin aikoinaan myös Kikka Suomion tunnilla, kun piipitin, etten osaa jotain.
Palaute oli raakaa: Joko kokeilet, harjoittelet ja toistat hevosen kustannuksella ja opit paremmaksi. Tai vaihtoehtoisesti harrastelet vaatimattomasti, teettämättä itselle tai hevoselle pahemmin töitä. Niin.

Tullakseen hyväksi ratsastajaksi, joka ei häiritse, rasita tai kuluta hevosta turhaan, täytyy häiritä, rasittaa ja kuluttaa montaa hevosta. Täytyy tehdä virheitä ja toistoja.

Ratsastuskoulutunneilla käyminen kannattaa. Opettajan silmän alla ei voi koheltaa itsekseen, hevosista valitaan sopivimmat ja tehtävät ovat sopivia. Vaihtelevat hevoset opettavat.
Nyt kun olen jämähtänyt yhden hevosen tiimiin, olen ymmärtänyt tämän arvokkuuden. Onneksi välillä pääsee vaihtelemaan ja opetustakin on tarjolla. Omassa ajatusmaailmassa lienee tällä hetkellä se suurin työmaa. Ja se on suuri se.




keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Tulossa...

Tämän kuun loppua odotetaan kuin kuuta nousevaa. Silloin saapuu nimittäin hän:


Ensihevosen hankintani ei mennyt millään muotoa nappiin, mutta pienen lannistuksen jälkeen oli aika lähteä uudestaan metsästämään sitä omaa mussukkaa. Ja Pohjanmaaltahan semmoinen löytyi.

Firre, Fifi, Fips (tai kuten näette, Black Beauty) haetaan kuun lopussa kotio ja sitten saatte kuulla hänestä tolkuttomasti lisää. Jee!

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Kenttä on sula!

Tämä iloinen yllätys odotti jo maanantaina ja sai kaiken sen mielipuoliselta tuntuneen loskan kolaamisen tuntumaan sen arvoiselta. Aurinko paistoi ja iltaan mennessä kenttä oli kaiken kukkuraksi vielä kuiva!


Aurinkoisen, kauniin päivän kunniaksi päästin Zetan nakuna kirmaamaan kentälle nauttimaan kunnon d-vitamiiniannoksen ja mahdollisen mutakylvyn.

Mutakylpyä herra hienohelma ei ottanut, mutta kirmaus kyllä luonnistui. Ihan niin taitavasti, että kenkä jätettiin kentälle.


Nyt ollaan kahta kenkää vaille ja vähän popot hellänä. Ratsastamassa en ole pariin päivään käynyt lainkaan, mutta tallihommia on tullut tehtyä senkin edestä. Mister Z saanee alkavalla viikolla HOKITTOMAT monot alle, niin kyllä taas kelpaa. Tarhasuojatkin voidaan nakata kesälomalle siinä kohtaa, jee!

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Humputellen

Kevät lähestyy kaikessa harmaudessaan kovaa vauhtia. Niin on kentän hyvä lumipeite huvennut kirjaimellisesti menneen talven lumiksi. Ja taas liukastellaan.

Vettä, räntää, harmautta - ja kovin pirteä hevoseläin. Kyllä tässä hieman tulee maneesia ikävä. Ja kesää!


Tulevana viikonloppuna pitäisi avata kisakausi, siitä seuraavana viikonloppuna olisi heti toinen rupeama tiedossa. Ja meidän treenit näyttää aika olemattomilta.

Eilen köröteltiin hieman ilman satulaa. Lits-läts ja körökörö, vähän taivuttelua ja sipsuttavia ravipätkiä. Vaikka kentän pohja onkin ollut nyt loskaisen pehmeä ja hokit nappaavat tähän ihan hyvin kiinni, minua jännittää.


Yhtenä iltana kolattiin loskaa ja vettä kentältä. Hullun hommaa, mutta kyllä sieltä alkaa hiekkaläiskät jo pilkottaa! Kohta ehkä uskaltaa ihan kunnolla ratsastaa, ja mennä kaarteissakin laukkaa, eikä varovaisia suoria pikkupätkiä.



Nyt vaan odotellaan aurinkoisia päiviä, vauhdikasta sulamista ja parempia treenejä. Ensimmäisistä kisoista en kehtaa odottaa mitään, katsotaan miten ylipäänsä selvitään vieraassa paikassa tauon jälkeen. Toivottavasti saadaan edes kerran kokeiltua koko rata läpi ennen lauantaita!


Voisi olla ihan ajankohtaista vähän löysätä nutturaa, ollaan Zetan kanssa pärjätty viime ajat oikein mainiosti kaikesta huolimatta. Liikunnan vajavaisuus ei ole saanut höyrykattilan kantta posahtamaan, mitään hyppy-pomppu-sinkoiluita ei ole ollut moneen viikkoon ja onhan tuolloinen rento humputtelu ollut sekin ihan hauskaa.

Rentouden kautta!