maanantai 22. elokuuta 2016

Hyvää työtä!

Hevosen lihottamisen luulisi olevan helppo homma, ainakin kun katselee nykypäivän pulleaa hevostarjontaa. Noh, jos taustalla on täysin ruvelle mennyt suolisto ja stressiherkkä hevonen, se ei toden totta ole.

Kesäkuu.

Ukko näytti kuukauden tontilla oltuaan jo paljon paremmalta kuin tullessaan. Toisen kuukauden kohdalla alkoi jo ihmetyttää, miksei se liho ja pyöristy enempää. Sitten tulikin ähky ja vatsahaavaepäily, joka kyllä selittää hevosen ulkomuotoa.

Heinäkuu
Kun tiedetään, ettei vatsahaava ilmesty päivässä, voidaan olettaa, että hevosen sisuskalut ovat olleet kovilla aika kauan. Ja kun katsoo miten laiha hevonen oli, on se ehtinyt kärvistellä aika kiitettävän kauan ilman, että ruoka kunnolla imeytyy.

Satulansovittajalle otetut kuvat kesäkuussa.

Kuukausi laitumella teki hyvää, mutta kylkiluut olivat edelleen näkyvissä. Onneksi laiduntamista oli vielä tiedossa, josko nyt laidunkauden loppuun mennessä rasvaa olisi jäänyt kylkien päälle enemmän. Hevonen on kyllä lihonut, mutta alaspäin. Vatsa siis kasvaa, kylkiin on tarttunut surullisen vähän.

Kehitys on hidasta, mutta ehdottomasti hyvää.  Rasvan lisäksi hevonen on saanut lihasta. Ai jestas, kun jäin vertailemaan kuvia hevosen selästä: se on noussut huomattavasti. Ammottavat lapakuopat ovat pienet laaksot enää. Pylly on pyöreämpi ja alakaula on alkanut siirtyä ylälinjaksi.


Selkä elokuussa.

Parasta ja oikeastaan ihmeellisintä tässä on se, että tämä on minun ansiotani. Hevosellahan oli tarkoitus hypätä toisen ratsastajan toimesta, mutta heikon takapään takia tämä hupi jätettiin aika pian hevosen saapumisen jälkeen. Ukolla on käynyt about kerran viikossa toinen ratsastaja selässä, muuten sen liikutan minä. Eli vaikka olenkin niin keskinkertainen ratsastaja kuin olenkin, olen ihan omalla ratsastuksellani saanut hevosen kasvattamaan lihasta oikeisiin paikkoihin. Ja se jos joku tuo hyvää mieltä!

Laidunkaudella lihomista on ehkä hidastanut sekin, että muuta ruokaa ei hevosille tarjoilla, kun sen mitä omistaja käydessään antaa. Holtittomia määriä kun ei yhdelle ruokintakerralla voi kuitenkaan mättää, on väkirehuannos jäänyt aika alakanttiin. Ensi viikolla hevoset siirtyvät takaisin talliin, joka voi meidän kohdalla olla joko todella hyvä tai sitten ei.


Vaikka hevosen tosiaan soisi näyttävän jo paremmalta, olen näitä kahta kuvaa vertaillessani kuitenkin aika onnellinen. Hyvä minä, hyvä me.

torstai 18. elokuuta 2016

Nyt se on oma!

17.8.2016 voidaan nyt merkitä sadoin sydämin kalenteriin, Ukosta tuli virallisesti minun oma.

Tähtisilmä.

Alkujaan sovittiin kuuden kuukauden koeajasta, mutta olihan se jo hyvä tovi sitten selvä, että en tästä hevosesta halua luopua. Tai ennemminkin, että pärjätään niin hyvin, etten joudu siitä luopumaan.

Lörppähuuli.
Hevonen jolle oltiin tilaamassa teuraskyytiä sai uuden mahdollisuuden, ja ihminen sai tarkoituksen, ystävän ja upean oppimestarin.

Niin rakas.

Tästä jatketaan!

tiistai 16. elokuuta 2016

Tavarataivas

Kaikki pidempään blogia seuranneet tievätät, että rakastan tavaraa. Kaikenlaista hevostavaraa.
Nahkatuotteita, blingiä, koristeita ja tilpehööriä, väriä ja tekstiilejä. Kivoja loimia, kauniita otsapantoja, värikkäitä huopa ja pinteli -settejä, kaikkea.

Firren kanssa jo päätin, että nyt loppuu tuhlaaminen, jos ei tarvita ei myöskään hankita. Piste.
Mutta kuinkas ollakaan tuli uusi hevonen: uudet kamppeet. Onneksi loimikoko on sama, joten yhtä sadeloimea lukuunottamatta ei ole tarvinnut juosta kaupoilla. Fullit suitset sopivat myös, mutta Ukko on tarvinnut vähän erilaista kuolainta ja suojia. Ja ötökkäloimen, riimun, hoitotuotteita jne.

Uutta tavaraa tulee haalittua vähän salaa, puolivahingossa kertyy.
Viimeisimmät ostokset ovat olleet Kingslandin satulahuopa. joka oli pakko käydä Horse&Houndista poimimassa, kun sain lahjakortin käsiini. Huovan normaalihinta oli naurettava, mutta käynnissä ollut huopa-ale ja lahjakortti jättivät huovalle hintaa itse maksettavaksi reilun kympin. Kymmenkertaiseen normihintaan en olisi tuota ikinä ostanut, mutta nytpä sain sen neutraalin värisen huovan, johon voi sitten yhdistellä kaikkia värejä huoletta.



Ötökkäloimensa Ukko tosiaan silppusi tovi sitten, joten jäin selaamaan nettikauppoja, löytyisikö jostain passeliin hintaan uutta. Alennusmyynnit kesätuotteista alkavat olla käsillä, joten monenlaista rättiä kyllä oli tarjolla. Kaikista edullisimpien loimien istuvuutta tosin vähän epäilen, loimen tulisi kuitenkin istua aika hyvin kun se laitumella on päällä 24/7. Börjesiltä lähti sitten tilaukseen kunnon ihottumaloimi, sekä lisää ötömyrkkyä. Nyt on tosin tullut vettä joka herran ikinen päivä, joten eipä ole noille tullut käyttöä.

Lihovan hevosen satulavyö alkaa myös käydä aika naftiksi, kun tuossa Wintecissä on surullisen lyhyet vastinhihnat. Tilasin sitten reilusti pidemmän vyön, joka vaikutti kyllä superhyvältä, mutta olikin sitten turhan pitkä. Kiristettynä se ylsi jo satulan siipien reunoille, joka on koulusatulassa aika kömpelöä. Toivoin saavani saman vyön yhtä lyhyempänä, muotoilu ja pehmeys vaikuttivat tosi hyvältä, mutta tuuriini mukaisesti varastosaldo oli nolla. Jatkan siis etsintöjä.



Samaan syssyyn silmiin osui kokopaikkaiset ratsastushousut, Domino Saturnit, todella edukkaaseen hintaan. Pakkohan oli nekin ottaa kokeiluun. Nyt kun olen ratsastanut sen vähintään 5krt/vko alkavat housut kulumaan kovempaan tahtiin kuin ennen. Tai sitten uudet housut ovat tosiaan laadultaan jotain ihan muuta kuin ennen vanhaan, mutta oli miten oli, uusia tarvitaan. Noh, nämä housut tuskin ovat laadultaan parasta, mutta istuvat kivasti ja väri on miellyttävän neutraali sininen, joten kiitämme!


Lähtipä tilaukseen myös uudet takasuojat. Tulin hankkineeksi kesän alussa Ukolle karvavuoratut koulusuojat Puuilosta. Siellä oli vaan L-kokoa, joten tilasin Börjesiltä M-kokoiset etujalkoihin. Suojat ovat samaa mallia, sopivat siis hyvin yhteen, vaikka eri merkkiset ovatkin. Sisäpinta vaan on kertonut ihan omaa tarinaansa laadusta. Börjesin Protector-suojien teddyvuori on pysynyt pehmeänä, missä taas Puuilon Busse-suojan tekolammas on mennyt ihan nukalle, vaikka suojista on harjattu hiekat joka käyttökerran jälkeen.


Kuvasta näkyy tilanne kivasti. Teddy pysyy pehmeänä, missä tekolammas on litassa ja paikoittain niin kuluneen karheaa, etten välitä moisia päivittäin käyttää. Mutta uudet etusuojia vastaavat nyt toivottavasti ajavat asiansa :)

Vielä himottaisi käydä Hööksillä riehumassa, napata mukaan suitset, jotkut anatomisesti muotoillut kuolaimet, riimu, uusi vg 1-hyväksytty kypärä, kengät ja saappaanvarret ruskeana ja vielä jotain mikä alkaa liikkeessä himottaa. Suitset yritin jo käydä hakemassa, mutta mustia on tulossa vasta kuun vaihteessa, joten niiden ja loppujen kanssa sinnittelen vielä tovin. Rahanmenoa ei vaan voi estää, tilaukseen lähti taas iso satsi ruokaa, kivennäistä ja lisäravinteita. Tavarataivas kukoistaa, minkäs teet :D

lauantai 13. elokuuta 2016

Kanget kokeilussa



Nyt kun meillä alkaa Ukon kanssa olla selvät sävelet, päätin heittäytyä uskaliaaksi ja kokeilla ratsastaa kangilla. Ukolle homma on edellisestä kodista tuttua, mutta aina vaan kaikki uuden tekeminen tuon hevosen kanssa vähän jännittää.

Eihän me olla tosiaan sen tasoinen ratsukko, että kangista olisi meille mitään hyötyä, mutta koen sen ihan virkistäväksi vaihteluksi, leikkiä nyt vähän totisempaa dressage ryttarea, Olen kuitenkin tietoinen omasta ratsastuksestani, enkä lähde rykimään kankiohjasta yhtään. Itseasiassa kahdella ohjalla ratsastus vakauttaa omaa kättäni entisestään, että hevoselle tästä touhusta ei mitään haittaa ole :)


Postiviinen yllätys oli, että hevonen ei alkuun pelannut suullaan ollenkaan. Ukko on sellainen loppasuu, se plärää kielellä jo tallissa suitsiessa ja lonksuttaa kuolaimia aika tiuhaan. Hevosen suu on nyt yksi murheenkryyni ylipäänsä, mutta kanget suussa oli alkuun tosiaan hiljaista. Vasta verryttelyn jälkeen alkoi suu käymään, joten lähtökohtaisesti voisi olettaa, että ei ainakaan ahdistanut enempää kuin muutenkaan.

Tarkkailen tätä herra herkkähipiää ehkä vähän liiankin tarkkaan, mutta pyrin kyllä huomaamaan kaiken ja analysoimaan jokaisen jouhen asennon. Herran sielunelämä kun on edelleen jonkinlainen mysteeri minulle.


 Valokuvien ottaminen hetken ikuistamiseksi oli kyllä ihan turhaa hommaa, jos hevoselta kysytään :D
Liikkuminen sitten maistuikin paremmin. Ukko hölkkäsi menemään tosi kivasti ja saatiin tehtyä parit todella hyvät raviväistöt. Harmitti kyllä, että ite ratsastusta ei saatu ikuistettua, kun hevonen oli edukseen. Ratsastaja ehkä myös.

Ensipuraisun jälkeen tiedetään ainakin, että tulevaisuudessa voidaan leikkiä vakavaa kouluratsastusta huoletta. Tiedä vaikka päästäisiin sellaiselle tasolle, jossa ei tarvitsisi puhua enää leikkimisestä.


tiistai 9. elokuuta 2016

Puolesta vai vastaan?

Bongasin jalustin.netin uuden blogihaasteen ja innostuin vastailemaan. Eli puolesta vai vastaan?!

Hevosen tulisi liikuttaa päivittäin.
Ehdottomasti puolesta. Välipäiviä toki tarvitaan jos treenataan kunnolla, eli kävelyä/juoksutusta/rentoa maastoilua, mutta hevoselle tekee kuitenkin hyvää liikkua, aina. 



Lämppärit sopivat vain ravureiksi.
Noh. Lämppärit on tarkoitettu juoksemaan, se on niiden ykköshomma. Entisen ravurin kouluttaminen ratsuksi on urakka, enkä usko, että hevonenkaan nauttii jos se hutiloiden pakotetaan tilanteeseen, jossa se ei ymmärrä. Siis näitä "hulluja lämppäreitä" joita ennen näki usein, jotka eivät osanneet ja veivät pikkulikkoja kuin litran mittaa.
Hyvin ratsukoulutettu hevonen on asia erikseen, rotuun katsomatta, kunhan muistetaan sittenkin hevosen rakenteen tuomat vaatimukset. Pieni, siro lämpöinen ei kanna ihmistä selässään samoin kuin iso puoliverinen. Enkä toisaalta koe järkeväksi sitäkään, että jokainen ravurina epäonnistunut hevonen pistettäisiin kuoppaan, jos ovat perusterveitä muuten.

Kirjoja lukemalla ei opi ratsastamaan. 
Lukemalla ei opi ratsastamaan, mutta lukemalla voi oppia lisää. Ratsastamaan oppii ratsastamalla, mutta kaikki tieto mitä voi hankkia lisää on aina hyvästä!

Satulavyö tulisi kiristää hitaasti asteittain.
Ehdottomasti. Kerralla rykäiseminen ei voi olla kuin tuskaista hevoselle. Miksi kiusata hevosta niin?

Hevosten tulisi saada tarhata ja laiduntaa laumoissa.
Riippuen seurasta kyllä. Laumaeläimenä hevonen kaipaa kavereita, mutta jos tarjolla on vaan sellaisia lajitovereita, joiden kanssa tulee tappelu, nahistellaan, potkitaan, eikä joku pääse syömään/juomaan, on hevoselle varmasti mukavempaa ja stressittömämpää olla omassa rauhassa.



Selkään tulisi aina nousta hevosen vasemmalta puolelta.

Väliäkös tuolla. Omaa kordinaatiota voisi tietysti harjoitella nousemalla molemmilta puolilta, mutta vasen on vakiintunut niin vahvasti omaan rutiiniin, etten sitä kyllä vaihda.

Hevosta hoidettaessa tai varustettaessa hevosen tulisi olla aina kiinni.
Vastaan. Ja puolesta. Jos ihminen on yhtään epävarma, laittakoot hevosen kiinni. Jos hevonen on levoton tai hankala, laita se kiinni. Mutta itse tykkään antaa hevosen olla hevonen, se saa osallistua ja liikuskella. Saan eläimestä paremman käsityksen kun tarkkailen sitä irtona. Vaikka kyllä itsekin joskus hoidan käytävällä kiinni.

Vain kisatulosten perusteella voi sanoa, minkä tasoinen ratsastaja on.

Höpö höpö. Jos ratsastaja suorittaa jonkin tason liikkeitä varmasti, hän lienee sen tasoinen, vaikkei olisi eläessään käynyt yksissäkään kisoissa. Kaikki eivät kisaa, eikä se huononna heidän ratsastustaan.



Mitä rikkaampi on sitä pidemmälle ratsastuksessa on mahdollista päästä.
Harmi kyllä, kyllä. Jos on rahaa, voi harrastaa. Hankkia hevosia, hyvän valmentajan vaikka joka päivälle, hoidattaa itseään ja harrastaa oheisliikuntaa. Rahalla saa kuljetuskaluston ja voi reissata valmennuksissa ja kisoissa, saada kokemusta. Ilman rahaa on pirun vaikeaa hevosmaailmassa.

Se, miten korkeita esteitä hyppäät, ei kerro siitä, miten hyvä ratsastaja olet.

Ei kerro ei. Silmät kiinni ja menoksi onnistuu miltä hurjapäältä tahansa, mutta hyvästä ratsastuksesta se ei kerro mitään. Näkeehän tuolla kisaradoillakin välillä niin rumaa ratsastusta. että hävettää. Mutta kyllähän suurin osa isoja ratoja hyppäävistä alkaa olla hyvin taitavaa porukkaa, sitä en kiellä.

Ennen oman hevosen ostoa ratsastajalla tulisi olla kokemusta joko vuokra- tai ylläpitohevosesta.

Puolesta. Ylläpito on loistava tapa kokeilla, jaksaako sitä ihan oikeasti viikosta toiseen, auringolla ja kaatosateella, joka hiton ikinen päivä raahautua tallille ja hoitaa sen hevosen. Hevosen tuoma vastuu voi tulla yllätyksenä kun arki lopulta pyörii tallin ympärillä.

On tiputtava vähintään 100 kertaa, ennen kuin voi sanoa itseään hyväksi ratsastajaksi.
Ei. Tippuminen ei tee kenestäkään hyvää. Muussa tapauksessa pistäisin jo gp-radalla menemään ;)  No ei, tippuminen on kokemus ratsastaessa, sinällään on hyvä välillä tippua ja todeta, ettei maailma siihen kaadu. Todeta myös, että niin voi käydä ja siinä voi oikeasti sattua. Toisaalta on kannattavaa vaan pysyä siellä kyydissä!



Hevosenomistajan olisi hyvä välillä päästä ratsastamaan muillakin hevosilla kuin vain omallaan.

Puolesta! Niinhän nuo huiput sanovat, ettei kukaan opi todella hyväksi ratsastajaksi ratsastamalla vaan yhtä hevosta. Kaikki kun eivät toimi samalla tavalla ja hyvällä ratsastajalla on työkaluja ja kykyä vaikuttaa erilaisiin ratsuihin. Toki jos ei kiinnosta, niin pakkohan ei ole, mutta hyvää se tekee ilman muuta avartaa näkemystä ja oppia muilta!

maanantai 8. elokuuta 2016

Suunnitelmat uusiksi

Oi jösses nyt taas tätä elämää.

Sain kaksi tallivapaata päivää ja otin tarjolla olevat ylityöt ilolla vastaan. Painoin 15h ja seuraavana päivänä 19h duunia, päästäkseni rättiväsyneenä melkein kotiovelle asti, kun autosta kuului kilahdus, kolahdus ja takapeilistä näkyi pakoputki. Tiellä. Irti.

Luojan kiitos ystävät tunnetaan hädässä. 50km tallimatka kun ei taitu ilman autoa.
Tallimestari juoksutti Ukon lauantaina, sunnuntaina hän piti vapaata ja tänään vuokraaja käy. Onneksi on laidunkausi, niin löysäily ei ole yhtä pahasta, kun vain tarhassa seisten.



Eläin toivossa, että auto saadaan tänään laitettua takaisin kasaan ja saisin sen huomenna käyttöön. 5 päivää ilman tallia alkaa jo tuntua vähän pahalta.

Työtaakan alla on tämä tietokoneellakin istuminen jäänyt vähän vajaaksi, vaikka nyt olisi jutun tynkää ja kuviakin käytössä, mutta ehkäpä ensi viikolla ehdin postailemaan paremmin :)


tiistai 2. elokuuta 2016

Yhteinen sävel


Kolme kuukautta yhteiseloa takana ja nyt voidaan sanoa, että vihdoin meillä alkaa löytyä yhteinen sävel. Kun mietin taaksepäin, ensimmäinen kuukausi oli aikamoinen vitsi. Killuin hevosen selässä ja odotin aikalailla kauhusta kankeana, että milloin tapahtuu jotain kamalaa. Hankalaksi tituleerattu hevonen näytti kyllä, että hän osaa tempun jos toisen, mutta käyttäytyi hyvin. Kuitenkin pelkäsin koko ajan, että kohta alkaa se todellinen luonto tulla esiin ja lennän kuin leppäkeihäs. Noh, en lentänyt.




 Onhan tuo hevonen hankala, niin käsitellä kuin ratsastaa. Se on iso, miehen ratsastama, tarvitsee enemmän jalkaa kuin mitä minulla on. Se on raju, eikä anna mitään ilmaiseksi. Mutta toisaalta hän on herkkä ja kuuliainen, ja niin hemmetin hieno, kun hänet saa kulkemaan.

Me ollaan päästy ihan todella pitkälle nyt jo. Innolla odotan, että jos Ukko vaan pysyy kunnossa, miten hieno siitä voikaan tulla. Miten hienoja juuri meistä voi tulla.




En ole nyt hetkeen päässyt käymään tunnilla, kun aikataulut ovat menneet open kanssa kiitettävästi ristiin, mutta kuvittelen hänet joka ratsastuskerralla huomauttelemaan samoista asioista. Ei jäädä sisäohjaan kiinni, ratsastetaan lapoja, pidetään jämäkkä ulkotuki ja ehkä tärkeimpänä: lantio alle!

Muutamaan otteeseen olen löytänyt jalalle sen asennon, jossa paino pysyy päkiällä ja jalka pitkänä. Hevosen vertyessä se  liikkuu itse hyvin eteen ja saan keskittyä vaan keventämään rauhassa ja tasapainossa, jolloin jalan käyttö helpottuu kummasti. Ja sitten vaan mennään, upea dressage-moodi päällä. Hurmiota ei ehkä kestä kuin yhden ympyrän verran, mutta se on sitä kuuluisaa mansikkahilloa.



Kaiken kaikkiaan olen supertyytyväinen meidän kehitykseen. Hevonen alkaa olla minun avuilla, oppii kuuntelemaan juuri minua ja sietää kiitettävästi virheitä. Samalla pääsen koko ajan paremmin käsiksi häneen, uskallan välillä jo vaatia jotain. Harjoitusraviakin ollaan menty pätkissä, joka on aikamoista, kun alussa en osannut edes kevennystä vaihtaa horjumatta. Jos selkä ei ole mukana, ei tuon hevosen ravissa kyllä istuta, joten kovalla yrityksellä tähdätään kokonaisvaltaiseen harmoniaan, jossa Ukko polkee ja itse voin hetkeksi istua alas.


Kaukana ollaan hyvästä, mutta todella kaukana ollaan myös aloituspisteestä. Nyt vain toivotaan, että hevonen pysyy kunnossa ja saadaan kaikki hoidettua niin, että yhteinen taival jatkuu.