Yhteinen sävel

Kolme kuukautta yhteiseloa takana ja nyt voidaan sanoa, että vihdoin meillä alkaa löytyä yhteinen sävel. Kun mietin taaksepäin, ensimmäinen kuukausi oli aikamoinen vitsi. Killuin hevosen selässä ja odotin aikalailla kauhusta kankeana, että milloin tapahtuu jotain kamalaa. Hankalaksi tituleerattu hevonen näytti kyllä, että hän osaa tempun jos toisen, mutta käyttäytyi hyvin. Kuitenkin pelkäsin koko ajan, että kohta alkaa se todellinen luonto tulla esiin ja lennän kuin leppäkeihäs. Noh, en lentänyt.

 Onhan tuo hevonen hankala, niin käsitellä kuin ratsastaa. Se on iso, miehen ratsastama, tarvitsee enemmän jalkaa kuin mitä minulla on. Se on raju, eikä anna mitään ilmaiseksi. Mutta toisaalta hän on herkkä ja kuuliainen, ja niin hemmetin hieno, kun hänet saa kulkemaan.

Me ollaan päästy ihan todella pitkälle nyt jo. Innolla odotan, että jos Ukko vaan pysyy kunnossa, miten hieno siitä voikaan tulla. Miten hienoja juuri meistä voi tulla.

En ole nyt hetkeen päässyt käymään tunnilla, kun aikataulut ovat menneet open kanssa kiitettävästi ristiin, mutta kuvittelen hänet joka ratsastuskerralla huomauttelemaan samoista asioista. Ei jäädä sisäohjaan kiinni, ratsastetaan lapoja, pidetään jämäkkä ulkotuki ja ehkä tärkeimpänä: lantio alle!

Muutamaan otteeseen olen löytänyt jalalle sen asennon, jossa paino pysyy päkiällä ja jalka pitkänä. Hevosen vertyessä se  liikkuu itse hyvin eteen ja saan keskittyä vaan keventämään rauhassa ja tasapainossa, jolloin jalan käyttö helpottuu kummasti. Ja sitten vaan mennään, upea dressage-moodi päällä. Hurmiota ei ehkä kestä kuin yhden ympyrän verran, mutta se on sitä kuuluisaa mansikkahilloa.

Kaiken kaikkiaan olen supertyytyväinen meidän kehitykseen. Hevonen alkaa olla minun avuilla, oppii kuuntelemaan juuri minua ja sietää kiitettävästi virheitä. Samalla pääsen koko ajan paremmin käsiksi häneen, uskallan välillä jo vaatia jotain. Harjoitusraviakin ollaan menty pätkissä, joka on aikamoista, kun alussa en osannut edes kevennystä vaihtaa horjumatta. Jos selkä ei ole mukana, ei tuon hevosen ravissa kyllä istuta, joten kovalla yrityksellä tähdätään kokonaisvaltaiseen harmoniaan, jossa Ukko polkee ja itse voin hetkeksi istua alas.

Kaukana ollaan hyvästä, mutta todella kaukana ollaan myös aloituspisteestä. Nyt vain toivotaan, että hevonen pysyy kunnossa ja saadaan kaikki hoidettua niin, että yhteinen taival jatkuu.