maanantai 22. elokuuta 2016

Hyvää työtä!

Hevosen lihottamisen luulisi olevan helppo homma, ainakin kun katselee nykypäivän pulleaa hevostarjontaa. Noh, jos taustalla on täysin ruvelle mennyt suolisto ja stressiherkkä hevonen, se ei toden totta ole.

Kesäkuu.

Ukko näytti kuukauden tontilla oltuaan jo paljon paremmalta kuin tullessaan. Toisen kuukauden kohdalla alkoi jo ihmetyttää, miksei se liho ja pyöristy enempää. Sitten tulikin ähky ja vatsahaavaepäily, joka kyllä selittää hevosen ulkomuotoa.

Heinäkuu
Kun tiedetään, ettei vatsahaava ilmesty päivässä, voidaan olettaa, että hevosen sisuskalut ovat olleet kovilla aika kauan. Ja kun katsoo miten laiha hevonen oli, on se ehtinyt kärvistellä aika kiitettävän kauan ilman, että ruoka kunnolla imeytyy.

Satulansovittajalle otetut kuvat kesäkuussa.

Kuukausi laitumella teki hyvää, mutta kylkiluut olivat edelleen näkyvissä. Onneksi laiduntamista oli vielä tiedossa, josko nyt laidunkauden loppuun mennessä rasvaa olisi jäänyt kylkien päälle enemmän. Hevonen on kyllä lihonut, mutta alaspäin. Vatsa siis kasvaa, kylkiin on tarttunut surullisen vähän.

Kehitys on hidasta, mutta ehdottomasti hyvää.  Rasvan lisäksi hevonen on saanut lihasta. Ai jestas, kun jäin vertailemaan kuvia hevosen selästä: se on noussut huomattavasti. Ammottavat lapakuopat ovat pienet laaksot enää. Pylly on pyöreämpi ja alakaula on alkanut siirtyä ylälinjaksi.


Selkä elokuussa.

Parasta ja oikeastaan ihmeellisintä tässä on se, että tämä on minun ansiotani. Hevosellahan oli tarkoitus hypätä toisen ratsastajan toimesta, mutta heikon takapään takia tämä hupi jätettiin aika pian hevosen saapumisen jälkeen. Ukolla on käynyt about kerran viikossa toinen ratsastaja selässä, muuten sen liikutan minä. Eli vaikka olenkin niin keskinkertainen ratsastaja kuin olenkin, olen ihan omalla ratsastuksellani saanut hevosen kasvattamaan lihasta oikeisiin paikkoihin. Ja se jos joku tuo hyvää mieltä!

Laidunkaudella lihomista on ehkä hidastanut sekin, että muuta ruokaa ei hevosille tarjoilla, kun sen mitä omistaja käydessään antaa. Holtittomia määriä kun ei yhdelle ruokintakerralla voi kuitenkaan mättää, on väkirehuannos jäänyt aika alakanttiin. Ensi viikolla hevoset siirtyvät takaisin talliin, joka voi meidän kohdalla olla joko todella hyvä tai sitten ei.


Vaikka hevosen tosiaan soisi näyttävän jo paremmalta, olen näitä kahta kuvaa vertaillessani kuitenkin aika onnellinen. Hyvä minä, hyvä me.

6 kommenttia:

  1. Kyllä tuo lisää rasvaa tarvitsee kyljelle ihan reippaasti, kylkiluut saavat toki tuntua, mutteivät näkyä. Lihasmassan kehityskin nopeutuu kun saat valkuaista lisää ruokintaan ja heinämahan kasvatuksen voi jättää sikseen ;)

    VastaaPoista
  2. Kyllä kyllä, ei tässä tavoitteena olekaan heinämahaa kasvattaa ;)

    VastaaPoista
  3. Tossahan on jo paljon eroa, hyvä sinä! :) Hyvään suuntaan tosiaan menossa, millaista ruokintaa olet ajatellut kun hevoset palaavat laitumelta talliin? :)

    VastaaPoista
  4. Ukko saa jatkaa samaa mysliä joka aloitettiin alkukesästä, nyt vaan saa hiljalleen nostettua annosta kun tallin puolesta jaetaan sapuskat. Lisäksi saa aina liikutuksen jälkeen mössöt lisäravinteineen ja taidan ottaa vielä jonkin valkuaisrehun pienellä annoksella tuohon lisäksi. Paljon on pohdittavaa, kun kaikki jolta kysyy neuvoa sanovat yksi yhtä ja toinen toista :D Mutta eiköhän tuo tuosta saada kasvamaan!

    VastaaPoista
  5. Oletko kokeillut Equitop Myoplastia? Lisäravinne lihaskunnon- ja massan rakentamiseen. Kyseessä aminohappolisä ilman, että lisätään pelkästään valkuaista. Tässä ei siis lisätä pelkästään valkuaismäärää, mutta antaa lihaksiston rakentamiseen tarvittavan lisäyksen aminohappoja. Itse annan greenlinen kanssa, koska en pysty lisäämään valkuaistakaan liiaksi ettei tule muita ongelmia. On ollut meillä todella näkyvää muutosta aikaan saava tuote.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri ostui facebookissa silmiin joku mainospuhe tästä ja jäin miettimään, että miksipä ei kokeilisi tuota, kuulosti ihan fiksulta tuotteelta :)

      Poista