tiistai 9. elokuuta 2016

Puolesta vai vastaan?

Bongasin jalustin.netin uuden blogihaasteen ja innostuin vastailemaan. Eli puolesta vai vastaan?!

Hevosen tulisi liikuttaa päivittäin.
Ehdottomasti puolesta. Välipäiviä toki tarvitaan jos treenataan kunnolla, eli kävelyä/juoksutusta/rentoa maastoilua, mutta hevoselle tekee kuitenkin hyvää liikkua, aina. 



Lämppärit sopivat vain ravureiksi.
Noh. Lämppärit on tarkoitettu juoksemaan, se on niiden ykköshomma. Entisen ravurin kouluttaminen ratsuksi on urakka, enkä usko, että hevonenkaan nauttii jos se hutiloiden pakotetaan tilanteeseen, jossa se ei ymmärrä. Siis näitä "hulluja lämppäreitä" joita ennen näki usein, jotka eivät osanneet ja veivät pikkulikkoja kuin litran mittaa.
Hyvin ratsukoulutettu hevonen on asia erikseen, rotuun katsomatta, kunhan muistetaan sittenkin hevosen rakenteen tuomat vaatimukset. Pieni, siro lämpöinen ei kanna ihmistä selässään samoin kuin iso puoliverinen. Enkä toisaalta koe järkeväksi sitäkään, että jokainen ravurina epäonnistunut hevonen pistettäisiin kuoppaan, jos ovat perusterveitä muuten.

Kirjoja lukemalla ei opi ratsastamaan. 
Lukemalla ei opi ratsastamaan, mutta lukemalla voi oppia lisää. Ratsastamaan oppii ratsastamalla, mutta kaikki tieto mitä voi hankkia lisää on aina hyvästä!

Satulavyö tulisi kiristää hitaasti asteittain.
Ehdottomasti. Kerralla rykäiseminen ei voi olla kuin tuskaista hevoselle. Miksi kiusata hevosta niin?

Hevosten tulisi saada tarhata ja laiduntaa laumoissa.
Riippuen seurasta kyllä. Laumaeläimenä hevonen kaipaa kavereita, mutta jos tarjolla on vaan sellaisia lajitovereita, joiden kanssa tulee tappelu, nahistellaan, potkitaan, eikä joku pääse syömään/juomaan, on hevoselle varmasti mukavempaa ja stressittömämpää olla omassa rauhassa.



Selkään tulisi aina nousta hevosen vasemmalta puolelta.

Väliäkös tuolla. Omaa kordinaatiota voisi tietysti harjoitella nousemalla molemmilta puolilta, mutta vasen on vakiintunut niin vahvasti omaan rutiiniin, etten sitä kyllä vaihda.

Hevosta hoidettaessa tai varustettaessa hevosen tulisi olla aina kiinni.
Vastaan. Ja puolesta. Jos ihminen on yhtään epävarma, laittakoot hevosen kiinni. Jos hevonen on levoton tai hankala, laita se kiinni. Mutta itse tykkään antaa hevosen olla hevonen, se saa osallistua ja liikuskella. Saan eläimestä paremman käsityksen kun tarkkailen sitä irtona. Vaikka kyllä itsekin joskus hoidan käytävällä kiinni.

Vain kisatulosten perusteella voi sanoa, minkä tasoinen ratsastaja on.

Höpö höpö. Jos ratsastaja suorittaa jonkin tason liikkeitä varmasti, hän lienee sen tasoinen, vaikkei olisi eläessään käynyt yksissäkään kisoissa. Kaikki eivät kisaa, eikä se huononna heidän ratsastustaan.



Mitä rikkaampi on sitä pidemmälle ratsastuksessa on mahdollista päästä.
Harmi kyllä, kyllä. Jos on rahaa, voi harrastaa. Hankkia hevosia, hyvän valmentajan vaikka joka päivälle, hoidattaa itseään ja harrastaa oheisliikuntaa. Rahalla saa kuljetuskaluston ja voi reissata valmennuksissa ja kisoissa, saada kokemusta. Ilman rahaa on pirun vaikeaa hevosmaailmassa.

Se, miten korkeita esteitä hyppäät, ei kerro siitä, miten hyvä ratsastaja olet.

Ei kerro ei. Silmät kiinni ja menoksi onnistuu miltä hurjapäältä tahansa, mutta hyvästä ratsastuksesta se ei kerro mitään. Näkeehän tuolla kisaradoillakin välillä niin rumaa ratsastusta. että hävettää. Mutta kyllähän suurin osa isoja ratoja hyppäävistä alkaa olla hyvin taitavaa porukkaa, sitä en kiellä.

Ennen oman hevosen ostoa ratsastajalla tulisi olla kokemusta joko vuokra- tai ylläpitohevosesta.

Puolesta. Ylläpito on loistava tapa kokeilla, jaksaako sitä ihan oikeasti viikosta toiseen, auringolla ja kaatosateella, joka hiton ikinen päivä raahautua tallille ja hoitaa sen hevosen. Hevosen tuoma vastuu voi tulla yllätyksenä kun arki lopulta pyörii tallin ympärillä.

On tiputtava vähintään 100 kertaa, ennen kuin voi sanoa itseään hyväksi ratsastajaksi.
Ei. Tippuminen ei tee kenestäkään hyvää. Muussa tapauksessa pistäisin jo gp-radalla menemään ;)  No ei, tippuminen on kokemus ratsastaessa, sinällään on hyvä välillä tippua ja todeta, ettei maailma siihen kaadu. Todeta myös, että niin voi käydä ja siinä voi oikeasti sattua. Toisaalta on kannattavaa vaan pysyä siellä kyydissä!



Hevosenomistajan olisi hyvä välillä päästä ratsastamaan muillakin hevosilla kuin vain omallaan.

Puolesta! Niinhän nuo huiput sanovat, ettei kukaan opi todella hyväksi ratsastajaksi ratsastamalla vaan yhtä hevosta. Kaikki kun eivät toimi samalla tavalla ja hyvällä ratsastajalla on työkaluja ja kykyä vaikuttaa erilaisiin ratsuihin. Toki jos ei kiinnosta, niin pakkohan ei ole, mutta hyvää se tekee ilman muuta avartaa näkemystä ja oppia muilta!

2 kommenttia:

  1. Olen 5 -kymppinen tätiratsastaja. Selkäni on hajonnut, siellä on rautaa, jaloissani on vikaa. En pysty enää tavoitteelliseen ratsastamiseen. Ratsukseni sopii ex-ravuri, lv-ruuna mainiosti. Se ei osaa mitään, eikä tarvitsekaan osata, koska en itse taivu, en pysty harjoitusraviin jne. Köpöttelemme maastossa, käymme uimassa, molemmista tämä on ihanaa. Ex-ravurit ovat hyviä vanhusratsastajille, vammaisille jne. Tietty riippuen vamman laadusta. Lv-ravurit eivät vähästä säiky, ovat tottuneet meteliin, käsittelyyn, lenkkeihin luonnossa kahdestaan ihmisen kanssa. Kaikki ex-ravurit eivät rylstä kiitoraville. Mekin menemme kilsakaupalla rauhallista kevytravia. Joidenkin ravurien selkään satula istuu hyvin. Omalla ravurillani isot selkälihakset. Muutenkin lihaksikas. Menemme pehmeässä hiekassa jyrkkiä ylämäkiä ja alamäkiä. Surullista, kuinka moni tuottamaton ravuri pannaan lihoiksi tuosta vaan. Myös nuoruuteni rakas ratsu oli maadtovarma, lempeä ex-ravuri. Arvoa ravureille ratsuina.

    VastaaPoista
  2. Ravureille on myös jalostettu tosi vahva takapää, lihaksikkaat takajalat. Tästä syystä ne hyvin koulutettuina toimivat estehevosina hyvin. Ponnistusvoimaa on. Liian vähän hyödynnetään ex-ravureita tähänkään tarkoitukseen. Pahoittelen ed. viestini kirjoitusvirheitä. Oikolukua pitäisi harrastaa :)

    VastaaPoista