Kisakarkelot

Troijan hevonen järjesti tuttuun tapaan Primuksella syksyiset rataharjoitukset. Olisi ollut kiva päästä Firren kanssa kisaamaan, mutta kun oltiin kolmisen viikkoa ilman satulaa liikkeellä, eli melko köykäisesti liikkeellä ylipäänsä, ei hommassa olisi ollut mitään järkeä.

Niinpä päätin lähteä koettamaan onneani jollain tuntihevosella. Toteutunut toiveeni oli rauhallinen Kamu, jolla olen aikaisemminkin tuuppinut parit koulukisat. Vanha tuttavuus pisti sittenkin vähän jännittämään, kesän jälkeen en nimittäin ole minkään muun hevosen selässä ollut, eikä silloinkaan tosiaan mennyt kovin hyvin.

Tässä kuvassa tätiratsastaja yrittää puskea venkoilevaa hevosta takaisin uralle :DDD

Pistin pojan pikavauhtia kuntoon, hinkuttelin kimosta pissaläikkiä pois ja suunnattiin verkkaan. Heti alkuunsa tuntui ihan kivalta, Kamu käveli reippaasti eteen ja alkoi myödätä. Raviin siirryttäessä paketti sitten levisi täysin. Punkemista, oikomista, tahdin menetystä. Samat täsmäavut, joita Firren kanssa käytän, eivät nyt toimineet ja seilasin tuttuun tapaan "vähän miten sattuu" -tyylillä radalle.

Yllätys oli kova, kun Kamu kyttäsi tuomaripäätyä jännittyneenä. Venkoiltiin mummoravissa eteenpäin kunnes pilli soi. Rata lähti ihan ok:sti käyntiin ja tasainen suoritus siitä tulikin. Tehtävät suoritettiin pisteissä, kaikki tehtävät suoritettiin, mutta temponlisäys oli vaisu, käyntipätkään pari askelta liikaa, laukka oli energiatonta... Lopputulemana 56%.

Kuvat otti Vera Nettebrock, kiitos!

Paperin tyypilliset "enemmän, energisemmin" olivat ennalta-arvattavissa. Vaikka olin ajatellut ratsastaa vähän topakammin, niin radalla jäin taas kerran täysin ratsastamaan teitä ja kiemuroita, enkä suinkaan hevosta. Nyt sentään tajusin tämän itsekin, eli olen ehkä yhtä pykälää lähempänä kehitystä parempaan.

Näin videon radastani ja olin postiviisesti yllättynyt, ettei se ihan kamalaa rääpimistä ollut. Sitten sain kuvia. Ja järkytyin. Kuviin kun tallentuu se pienikin huono hetki, joita meillä näytti olevan aika reilusti. Mutta siis ihan todella: Mitä minä luulen tekeväni tuolla pohkeella, joka nousee satulahuovan reunaan asti?!?! Siis ei herran pieksut nyt.
Kantapää alas, jalka paikoillaan eteen. Yläpohje toimii jos tarvitaan. Näin helppoa, ja sitten joudun kohtamaan kuvia, joissa jalka seilaa ties ja missä. Nolottaa, mutta onneksi myös vähän naurattaa :D

Hieno poika oli Kamu!

No, kaikesta noloudesta huolimatta sain ihka-ensimmäisen sinivalkoisen ruusukkeeni. Eli kannatti käydä ;)  Ja olihan meillä taas kiva ilta muutenkin, kouluosuuden jälkeen hurjapäät mittelöivät vielä esteillä ja seurasin tapahtumia aitiopaikalta lipputtajan hommissa. Tallilta lähtiessä olin ollut hereillä jo 20h, mutta mitäs sitä hullu hevosihminen ei tämän eteen tekisi.