Eläpä nuolase ennenkö tipahtaa

Toiveikkuus on sinällään hyve, eikä toivoa pidäkään menettää, mutta saatoin olla hieman liian optimistinen hevoseni terveydentilan suhteen. Kyllähän se kopukka yskii, ja voi pirulainen miten yskiikin. Tilanne ei onneksi ole niin paha, että levossa köhittäisiin tai hengitys pumppaisi, mutta hengästyessä köhä alkaa.

Hänet pakotettiin vaahtokylpyyn. Mikä vääryys.

Olen viettänyt lukuisia tunteja hyvän ystäväni googlen seurassa, etsien tietoa puhkurista ja sen hoidosta. Valitettavan yleinen mielipide tuntuu olevan, että tilan vakavuudesta riippuen paras hoitomuoto on yksinkertaisesti eutanasia, koska krooninen vaiva ei kuitenkaan parane. Ja onhan se niinkin, että oikeasti kipeää hevosta en minäkään kaikessa hulluudessani ala pitämään. Mutta ennen tätä kyllä kokeilen niin joka maan perkuleen kikkakolmosen ja vinkkivitosen mitä käsiini ja päähäni saan.

Niinpä nyt a) kohotetaan reippaasti hevosen kuntoa, jolloin hapenottokyky paranee ja toivottavasti olo helpottuu, sekä b) aletaan leikkiä lisäravinteiden kanssa, joita saatoin tilata kymmenisen kiloa Saksasta.

Lisäksi Fifistä pidetään niin hyvää huolta kuin vaan mahdollista. Iilimatohoito on suunnitteilla ja akupunktio samaten. Pappamobiili saa tonneittain rakkautta ja raitista ilmaa, että mikäli häntä ei saada parempaan kuntoon tai tila muuttuu huonommaksi, minkä pelkään syksyllä tapahtuvan laidunkauden päättyessä, on hänellä ollut ainakin parhaat oltavat.

Totutellaan vihreään. Nam nam.

Kirves ei tosiaan ole vielä kaivossa, ja menisihän tuo hevonen vaikka pihatonkoristeena, mutta aina hetkittäin tuntuu niin pistävä kipu sielussa, että voisi vaan itkeä vollottaa.