Firre ei ole yskinyt sulfakuurinsa jälkeen levossa ollenkaan, ja yskää ilmenee yhä vähenevissä määrin, pelkästään verryttelyn alussa kun siirrytään raviin. Päivä päivältä yskähdykset muuttuvat enemmän pärinäksi ja pojan kunto tuntuu nousevan.
Viikonloppuna uskalsin jo vähän lisätä pökköä pesään ja "tehdä jotain" ratsailla. Koska hevoseni on itseäni huomattavasti tasokkaampi, olen päättänyt uskaltaa kokeilla ja tehdä juttuja vähän rohkeammin. Opettakoot minua, siksihän tuollainen opetusmestari tuli hankittua! Oman oppimiseni takia minun on pakko alkaa rohkeammaksi ja yritteliäämmäksi.
Käytännössä tein siis laukassa vähän kaaria, hakien huomaamattomasti pätkiä vastalaukkaa. Tämän sujuessa hyvin kokeilin vielä täyskaartoa, josta jatkoin hyvän pätkän vastalaukassa. Ja Fifi-poika puksuttaa menemään, kun vaan säilyttää tuntuman ja pitää jalan kiinni. Ai vitsit mikä fiilis!
Laukkatyöskentely tuntuukin olevan meille helpointa. Istunnan pitäminen jämäkkänä on minulle tavattoman vaikeaa, kun hevosen liike on niin iso. Laukassakin välillä pakka hajoaa, eikä persus pysy penkissä, mutta hyvät pätkät ovatkin sitten oikeasti hyviä.
Ravissa istuminen onkin asia aivan erikseen. Asiaa ei suinkaan helpota se, että Firren mukana tullut yleissatula vaihtui taannoin paremmin istuvaan estesatulaan. Istuinluut huusivat hoosiannaa siinä kivikovassa penkissä ja jalan asento nyt oli mitä oli, mutta ei sovi valittaa, jos satula on hevosen selkään hyvä. Sitten soviteltiin Terhin edesmenneiden hevosten vanhoja koulusatuloita ja löytyihän sieltä Fifille sopiva Kiefferi. Tietenkään tässä satulassa ei ole kovinkaan syvä istuin ja polvituetkin ovat aika mitättömät, eli satula ei ole minulle mieleinen, mutta...
Oikeasti saa olla vaan tuhottoman kiitollinen, että voidaan sovitella ylimääräisiksi jääneitä varusteita tälle hevoselle, eikä minun tarvitse juosta kaupassa jokatoisen hilavitkuttimen perässä. Vielä kun rahatilanne ei ole mikään juhlallinen, on harvinaisen kiva saada varusteita käyttöön näin. Vaikka satula ei olekaan omalle hanurilleni paras, sen sopivuus hevoselle tulee ensin. Kankisuitset eivät ehkä ole sellaiset superkauniit pyöreäksi ommeltua nahkaa, mutta meillä on kanget. Ja joo, otsapanta ei ole se letille punottu timanttipanta, mutta enköhän ehdi sen vielä joskus tulevaisuudessa itselleni anastaa.
Lopputulemana siis vaihtuvat satulat ovat tehneet omasta istumisestani entistä hankalampaa. Toki koulupenkissä on ihana saada jalka pitkäksi alas, mutta Fifin mukana tullut yleissatula oli niin tukeva, että harjoitusravi oli huomattavasti helpompi istua. Nyt aloitetaan taas alusta, jalka, pylly, lantio, keskivartalo, kaikki paikoilleen ja yritys pitää ne paikoillaan. Hohhoijaa.
Kahden viikon päästä Ponikoululla on pidetään I-tason kisat, Hippo Memorial, jossa ollaan toki mukana, niin koulussa kuin esteillä. Hyppäämiset jätän ihan siihen 50cm tasolle, enkä haikaile yhtään korkeammalle, mutta koulupuolella ajattelin mennä turvallisesti HeC:n ja riskipelillä myös B-radan. Tuomarina on kunnioittamani henkilö, joten hänen arvostelunsa olisi aika kiva saada. Katsotaan miten treenit etenee ja hevosen vointi kehkeytyy, ehkä tänä kisana päästäänkin kotia pidemmällekin kisoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti