Näytetään tekstit, joissa on tunniste kengitys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kengitys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

No hoofes, no horse


Ukon tullessa sillä oli kaikki kaviot täysin eriparia. Ensimmäinen kenkä irtosi kai reilu viikko hänen saapumisestaan ja sitten alkoikin kavioremontti.

Tallilla onneksi käy todella hyvä kengittäjä, jonka asiakkaaksi päästiin siinä muiden siivellä. Ukko on nyt ehditty kengittää kolmesti tässä vajaassa viidessä kuukaudessa ja selvää on, että kahdeksan viikkoa alkaa olla jo liian pitkä väli. Yksi kenkä hävisi laitumen mutiin, jolloin kavio otti jo vähän osumaa (kuva yllä). Onneksi siihen saatiin vielä kenkä ihan hyvin kiinni ja nyt ilmojen pysyttyä kuivana, eivät ole kaviot pehmenneet ja rispaantuneet lisää.

Kovaa vauhtia kavioaines kyllä kasvaa, mikä on tietysti hyvä. Toisaalta etukaviot näyttävät leviävän aika pian kengityksen jälkeen. Itsehän en oikeasti tiedä kengityksestä ja kavioista tuon taivaallista, osaan katsoa juuri sen verran, että mikä on "normaalia" ja mikä pistää jotenkin silmään.


Yksi minua hämmentänyt seikka oli tuo kanta, ja miten syvä uurre tuohon on kehittynyt. Ura oli minusta viime kengityksessä vielä pienempi kuin nyt kuvanottohetkellä, mutta jo silloin aiheesta saatiin hyvä keskustelu aikaan, kun kengittäjää tenttasin. Asialle ei kuulemma voi oikein mitään tehdä. Selitys löytyy turvekuivituksesta; uuteen talliin tullessaan hevosen kaviot joutuvat tottumaan uuteen turpeeseen, jotka ovat kaikki happamuudeltaan erilaisia, riippuen mistä kys.turve on nostettu.

Näitä näkee kuulemma aika usein muuttojen jälkeen. Turve siis hieman syövyttää, jos uskallan kyseistä sanaa käyttää. Vaarallistahan tämä ei kuitenkaan ole. Kääreitä ja hauteita voi toki viritellä ja vouhottaa asian tiimoilta, mutta ainut apu on kuulemma aika. Kavionpohja kyllä tottuu.


Riviäkin meille tosiaan tuli märästä laitumesta. Rivin hoidossa tärkeää on pitää iho puhtaana. Noh, siinähän heiluttiin letkun kanssa, mutta hevonen palasi joka päivä takaisin laitumen kuraan polkemaan, joten aika hitaasti lähti parantuminen käyntiin.

Päädyin pesemään jalkaa hoitoshampoolla, joka tuoksuu mäntysuovalta. Kuivattuun jalkaan hinkuttelin sinkkivoidetta, joka selvästi auttoi hieman, mutta vuohinen ärtyi hetkellisesti todella pahasti ja valkoisella pyyhkellä jalkaa kuivatessani huomasin, että sehän mätii. Voi tuska ja parku. Reippaana tyttöni pengoin kotoa Fucicort-voiteen mukaan, jonka sain omaan ampiaisenpiston aiheuttamaan ihotulehdukseen ja sivelin sitä muutaman päivän pestyyn vuohiseen. Sinne hävisi punoitus ja mätä, rupea jäi jäljelle, mutta iho oli muuten ummessa ja siisti.


Sitten vaan jatkettiin pesu-kuivaus-sinkkivoide -linjaa ja pian meillä oli enää pari murua rupea jäljellä. Halleluja! Olen varsin kiitollinen, että viimeisen viikon ajan ei ole satanut paljon yhtään, kuiva on ärtyneelle iholle tietenkin märkää ja kuraista parempi. Nyt rivi on voitettu!


torstai 25. helmikuuta 2016

Huh huh

Noniin. Takaisin arkeen. Tai onhan tässä oltu jo liki viikko, mutta konetta en ole pahemmin ehtinyt avaamaan.

Vietin tosiaan tallivapaan viikon ja reissusta palatessa oli ihana päästä lauantaina taas tallille. Mutta. Tietenkin tässä oli joku mutta... Firre oli pudottanut perjantaina kengän tarhaan. Jaa. Ei sitten mennä maastoon kuten aiottu, mennään taluttaen pellolle räntäsateeseen... Jaa, siltähän puuttuu molemmat takakengät. Noh, seuraavana päivänä kehtasi sentään käynnissä ratsastaa, kun oli tullut reilusti uutta lunta ja kengät olivat irronneet onneksi tosi siististi.
Kengittäjä oli jo tallin puolesta pyydetty paikalle kun F ei suinkaan ollut ainoa tuhkimo. Mutta tällä oli tietysti jokin este ja homma venähti.

Oman mausteensa viikonloppuun toi Fiipan silmä. Sitä epäuskon ja surun määrää, kun maanisesti vertailtuani totesin toisen silmän olevan hieman turvonnut. Fiilis oli kuin maailma yrittäisi kertoa, ettei minun olisi koskaan pitänyt omaa hevosta hankkiskaan! Mikä musta pilvi meidän yllä on?! Koko ajan tulee jotain uttaa huolenaihetta.

Eipä siinä, silmä oli kuitenkin siisti ja kirkas, rähmää nyt on ollut talviaikaan entuudestaan enemmän. Ei kun huuhtelemaan ja hysterisoimaan, satunpa tietämään keissin jossa hevonen menehtyi silmätulehduksen lääkityksen jälkimaininkeihin.


Onnea on oma hevonen, ei sanonut kukaan koskaan. Noh, hätä ei onneksi ollut tämän näköinen, sillä Fips sai heti maanantaina uudet monot ja silmän turvotus oli seuraavaan päivään mennessä hävinnyt. Tiistaina ukkeli sai vielä akupunktioneulasta, ja mahdollinen tuulen/roskan aiheuttama ärsytys pitäisi olla hoidettu. Samoin selän jännite, joka oli jo viimekertaista paljon parempi!

Ei se aurinko siis taaskaan ole liikaa tänne risukasaan paistellut. Mutta eiköhän tämä taas tästä.