Painajainen nimeltä ähky

Tiistaina oli kaunis päivä. Tallilla oli hyvä meininki, juotiin kahvit ja hengailtiin, kunnes hilasin hevoseni talliin, heitin kamppeet päälle ja lähdettiin liikenteeseen.

Oli ensimmäinen kerta kun ratsastin toisen ratsukon kanssa samaan aikaan ja hihkuin jo innosta, kun Ukko ei ottanut mitään stressiä toisesta hevosesta, vaikka oli tiedossa, että vastaantulevat ja ohittavat hevoset ovat olleet hänelle rajukin ongelma. Enemminkin hevonen oli löysä ja haluton.

Päivä oli kuuma, ja edellispäivänä äijä oli tehnyt tunnilla kunnolla hommia, ehkä se on vaan oikeasti väsynyt? Purin ja huuhtelin hevosen, vein sen takaisin tarhaan ja tarjosin mössöt. Ahneen syömisen sijaan Ukko vaan kuoputti ruokakipponsa nurin ja kävi makuulle. Hevonen ei edes piehtaroinut vaan jäi makaamaan. "Ylös, ylös!" huutoa kuuluu pihalta, ja sain hevosen takaisin pystyyn. Juoksin talliin hakemaan liinan, tallimestari piteli hevosta jolta meinaa lähteä takajalat alta ja sitten käveltiin.

Mussukka tuli syliin <3

Hinasin hevosta perässäni pitkin pihaa, tallimestari soitti kaikki eläinlääkärit läpi joiden numero tallin seinältä löytyy ja lämpöhalvaus koetteli siinä hädän hetkellä. Ähkyä epäiltiin, ja puhelimen päässä todettiin, että siltä kuulostaa, mutta kukaan ei päässyt paikalle. Lopulta nappasi, tunnin sisään olisi paikalla. Tytöt toivat vuorotellen vesipulloa minulle juotavaksi kun vedin apeaa hevosta narun päässä.

Lääkäri saapui ja siihen mennessä hevonen ei enää pyrkinyt makuulle, mutta ilme oli tuskainen. Suolistoäänet olivat ylivilkkaat ja suoli täynnä kaasua: diagnoosina kaasuähky. Ukko sai kipulääkkeen sekä b-vitamiiniruiskeen ja letkutettiin. Pätevä, kokenut lääkäri hoiti homman varmoin ottein ja rauhoitteli, että kaasuähky on se "hyvä ähky", että kyllä se tästä.

Hevonen jäi illalla tarhaan möllöttämään ja lähdin itse nukkumaan, seuraavana aamuna olisi 3.30 töitä. Kaksi tuntia ehdin nukkua kun puhelin soi, hevonen on apea ja hieman hikinen. Tallimestari yritti käydä ulkona taluttamassa, mutta pimeä ilta sai herrasmieshevosen hieman pois tolaltaan ja tämä meinasi rynnätä ojaan... Juuh. Päivystävä eläinlääkäri ei ollut innokas tulemaan, suositteli ennemmin klinikalle lähtöä, ja vaati omistajan suostumuksen, kun yöaikaan taksa on tietysti kovempi.

Aamulla oli jo kova nälkä, mutta mitään ei herunut. "Palvelija, aamupalaa ja sassiin!"

Lähdin sitten lopulta soiteltuani eri suuntiin jalat täristen ajamaan takaisin tallille. Pyydettiin päivystäjä kuitenkin paikalle, joka saapuikin onneksi aika pian itseni jälkeen. Kello oli tässä kohtaa jo yli puolenyön. Ukon syke oli normaali, eikä se ollut levoton, mutta ilmeestä kyllä näki, että ahdistaa, ja kyljillä oli turvotusta. Hevosen peräpäästä kaivettiin pienen lantakasan verran paskaa perähuuhtelun avulla ja letkutettiin toinen satsi parafiiniöljyä.

Ilmoitin töihin, että en pääse tulemaan, nyt pitää jäädä kytikselle, ja painuttiin tallimestarin kanssa torkuille. Itse en tosin saanut unta ollenkaan, kun kuuntelin seinän takaa jokaista kopsahdusta tallin puolelta. Aamuviideltä Ukko oli paskonut kerran, pieni huojennus.
Kymmeneltä hän sai ensimmäisen tupon heinää, kahteentoista mennessä oli tullut yksi läjä kakkaa, ja heinätuppojen jakelu jatkui. Neljään mennessä paskaa ei kuulunut, soiteltiin taas eläinlääkäriin, että mitenkäs nyt, ja kun saatiin "soittoaika", nosti herra häntäänsä ja paskoi. Huojennusten huojennus.

Olo helpottaa :)

Olin hereillä 36h, nukkuen tosiaan kaksi kahden tunnin pätkää, ja silmät ovat edelleen melko ristissä. Univaje ja kammottava stressi aiheuttivat jonkinlaisen aivotoiminnan vajeen, käyn oikeasti hitaalla.
Mutta onni onnettomuudessa hevosen vointi huononi silloin, kun olin itse paikalle, kun muitakin oli paikalla, ja saatiin hoito aloitettua heti. Luojan kiitos oli arkipäivä, eikä edes iltamyöhä.

Nyt tilanne näyttäisi ihan hyvältä, kävin eilen hieman ratsastamassa ja nyt siirrytään taas arkeen. Hevoset menevät laitumelle, joten ruokintavälit eivät veny pitkiksi tuoreen äärellä, väkirehuja voi ruveta hissukseen nostamaan normaalia kohti ja hevosen vointia tarkkaillaan huolella.

Vatsahaavan mahdollisuus nousi esille, ja vaikken tietysti toivoisi tätä, on siinä selitys aika moneen asiaan, ja uskon vatsahaavaan koko ajan enemmän. Hevosen levoton ja osin arvaamaton käytös menee kivun piikkiin, laihuus ja lihaksettomuus selittyy myös. Reppana on kuitenkin muuttanut aika monta kertaa Suomeen tulonsa jälkeen, kerännyt stressiä ja ehtinyt romuttaa vatsalaukkunsa. Varmuuttahan tähän ei ilman tähystystä ole, mutta hevosen hoitaminen kuin sillä olisi varmistettu vatsahaava on kuitenkin ihan hyvä vaihtoehto. Reilu heinä ylipäänsä ja pienet annokset ennen & jälkeen ratsastuksen on hyvä hevoselle kuin hevoselle, pienet väkirehuannokset ja vatsaa hoitavat lisukkeet samoin.

Nyt vaan jatketaan kohti huomista ja toivotaan parasta.

Parin viikon muutos

 Kuun alussa traikusta asteli melkoisen kuiva riuku. Olihan sillä pyllyssä pari lihasta ja kaulassakin, tosin ei niinkään siellä ylhäällä kuin alla. Ja nuo kylkiluut.

Kauempaa katsottuna hevonen näytti ihan kivalta ja satula selässä vielä paremmalta, kun kyljet jäivät piiloon.

Yksi päivä kuorin hevosen sadeloimen alta esiin ja hämmästyin siinä hetkessä, että voi jestas miten se kiiltää! Karva on muuttunut todella nopeasti hienoksi!

 Oksennustautini yhteydessä vietin peräti viikon päivät pääsemättä itse hevosen selkään ja kun se aika vihdoin koitti, jäin kyydissä hämmentyneenä katsomaan, että ihan kuin kaula olisi jo leveämpi. Samalla alakaula alkaa hiljalleen muuttaa muotoaan.

Kylkiluutkin näkyvät enää hienoisesti. Hevonen siis kerää massaa kiitettävää vauhtia, nyt pitää vaan varoa, ettei siitä tule pulleaa syöttöporsasta kuten emännästään ;)

Vähän tuntuu, että kun hevoset ovat tätä nykyä niin hyvinsyöneitä, normaalipainoinenkin hevonen näyttää useimpien silmissä melko laihalta, vaikka olisi oikeasti juuri siinä sopivassa lihavuuskunnossa. Ukon kun on tarkoitus hypätä, ei liikakiloja tosiaan kaivata painamaan jalkoja. Mutta kyllä se lihasmassaa saa kasvattaa vielä, ja viimeinen silaus kylkiin täytettä, niin ollaan tyytyväisiä

Uskomattominta tässä on tosiaan se, että aikaa hevosen saapumisesta on nyt 3 viikkoa. Hyvä heinä on kyllä yhdenlainen oikotie onneen, ei siinä ihmeitä tarvita. Nyt vaan odotan innolla, miten erilaiselta hevonen voikaan näyttää kun aikaa on kulunut vaikka 3 kuukautta.

Ja mikä ero koko eläimeen varmaankin tulee. Eihän hevonen varsinaisesti kotiudu uuteen ympäristöön ja ihmisiin parissa viikossa, vaikka tuo jätkä niin rennosti tuntuikin asettuvan aloilleen ja olla möllöttää kuin vanha asukki. Että millainen siitä voikaan tulla, kun hänellä on tasainen arki ja tutuksi tulleet ihmiset, ja löydetään yhteinen sävel ja vähän enemmän.

Älä luo ongelmia sinne, missä niitä ei ole

...sanoi eläinlääkäri minulle männäviikolla. Samantyyppisen lausahduksen kuulin kesällä, jonka myös jaoin tänne vahvistaakseni kuvaa itsestäni hulluna hysteerikkona.

Kuvituskuvissa testaillaan joustorunkoista Flexible Bascule -satulaa. Ei päässyt jatkoon.

Fifin rähmivä silmä ei ottanut rauhoittuakseen, joten pitihän se konitohtori kutsua paikalle. Ihan tarpeeseen tuli: Fiipalla on kyynelkanava tukossa. Nyt sitten laitellaan silmätippoja ja homman pitäisi hoitua sillä. Jos ei, kyynelkanava avataan (en edes halua tietää miten tämä tapahtuisi), mutta hätää ei tosiaan ole.

Kun lääkäri kerran paikalla oli, ei kysymystulvasta ollut tulla loppua, kun sain ihmetellä lukuisia asioita ääneen ja pohtia vainoharhaisesti hevoseni terveydentilaa. Lääkärin mukaan Filppus näyttää hyvältä, siitä on aina hyvä lähteä: Katso sitä eläintä.

 Tallin tämänhetkisestä heinästä ei ole analyysiä ja kiusaan itseäni jatkuvasti lukemalla ties mitä juttuja hevosen ruokinnasta, kivennäistasapainosta ja vaikka mistä, joten tämä ruokinta-asiakin pyörii mielessä ehkä turhan tiuhaan. Tietysti ruokinnalla on väliä, äärettömän paljon väliä, mutta kannattaako siitä nyt stressiä ottaa? Ja laskea milligrammoja taulukoissa pää sauhuten?
Ehkä ei. Ellei sitten halua, mikäs siinä, mutta kun en laske omaa syömistäni niin, enkä koirani, miksi laskisin hevosenkaan?

Istuntaani en ota kantaa, mutta Fiippa polkee kivasti!

Ajatus siis oli otattaa Firrestä verikokeet, että onko raudan tai valkuaisen saannissa jotain parannettavaa, mutta eläinlääkäri totesi, että vaikka verestä voidaankin tutkia ties mitä, se ei nyt vaikuta kovin tarpeelliselta. Hevonen on kunnossa, syö, juo ja paskoo normaalisti, liikkuu hyvin jne. Miksi siis luoda uhkakuvia ja lähteä väkisin etsimään jotain vikaa?

Samalla pyysin lääkäriä vielä kopaisemaan Fiipan etujalkoja. Etusten vuohisten alanivelet olivat juuri ne palopisteet, jotka kertoivat loppukesästä, että silloisen tallin kivituhkapohja on liian kova ja koipia kolottaa. Nyt hevonen ei reagoinut mitenkään, joten voimme olla tyytyväisiä. Hän on päällisin (ja jokseenkin sisäisinkin) puolin kunnossa.

Tällä hetkellä ollaan siis ihan hyvässä tilanteessa. Satulahommat ovat heittäneet kerran, ellei kaksikin, jo häränpyllyä, mutta valoa tunnelin päässä näkyy jo! Ruokintahifistelyä en malta täysin lopettaa, mutta omatpa ovat aivotukseni.

Filppus ehti tuossa viikonloppuna jopa voittaa HeA-luokan tallin harjoituskisoissa vuokraajansa kanssa, kun itse heiluin opiskelijatapahtumassa Turussa. On se hieno Pappa :)

Kokemuksia pirunkourasta

Fiippa aloitti pirunkouran syömisen tammikuun alkupuolella. Tilasin Makanalta kilon pussin kuivattua, täyttä tavaraa. Suositeltu syöttömäärä pirunkouralle on 1-3 ruokalusikallista päivässä, eli 15-45 millilitraa. Itse pistin syöttöön 50ml, kun rouhittu tavara ei mahdu mittaan kuitenkaan yhtä tiiviisti, kuin jauhettu, jolle tuo suositus on annettu.

Alkuhölkkä ja varsin jäykkä takaosa... Marraskuu 2015.

Kiinnostus pirunkouraan heräsi siinä kohtaa, kun aloin pohtia nivelvalmistetta Firren lisäravinnearsenaaliin. Syöhän tuo jo msm:ää, joka toki hoitaa niveliäkin, mutta hevonen alkoi syksyn tullen osoittaa tiettyä kankeutta, joka herätti asteittain lisähuolta. Moneen kertaan liikkeellelähtö oli hieman jäykkää, vaikka F vertyikin hyvin ja oli aina loppujen lopuksi hyvä. Saahan ikääntyvä hevonen jossain vaiheessa sitä ikää näyttääkin, ei se ikuisesti pysy nuorena ja vetreänä. Mutta jos voi jotain asialle tehdä, miksei kokeilla? Joten.

Varsinkin hevosta juoksuttaessa pääseen hyvin tarkkailemaan sen liikettä. Etenkin ensimmäiset ravipätkät paljastavat paljon hevosen vetreydestä. Miten takaosa toimii? Ottavatko takajalat millaista askelta, ja miten askellus muuttuu hevosen lämmetessä?

Firrellä takaset ottavat usein alkuun vähän lyhyttä askelta. Se ei ole mitenkään epäpuhdas tai huonon näköinen, mutta takajalkojen askel on alkuun selvästi lyhyempi, kuin vertyneenä jalat humauttelevat selvästi pitkälle rungon alle.

Aika pian pirunkoura-kuurin aloittamisen jälkeen oli huomattavissa, että tämä takaosan jäykkyys hävisi. Hevonen oli heti alkuunsa letkeä liikkeistään ja eteni tasaisesti. Toki on mahdollista, että kyse on muustakin, mutta näin äkkiseltään kiittäisin kuitenkin kyseistä rohdoskasvia. Saahan hevosen jumiin ja liikkumaan jäykästi huonolla liikunnalla ja puutteellisella alku- tai loppuverryttelyllä. Meillä on kuitenkin hyvin vakiintuneet käytännöt, joten saan hyvin mielin uskoa muutoksen tulleen ravinnosta, eikä liikunnasta.

Ihana kuurapylly <3

Lisähuomiona lisäisin, että pirunkoura tuntuu lisänneen hevosen hikoilua. Firrehän on edelleen vähän huonossa kunnossa, kun kunnon treeni on ollut niin surullisen katkonaista. Eli hevonen hikoaa edelleen melko herkästi. Ja onhan sillä se talvikarva, vaikka etuosa onkin klipattu. Mutta pirunkoura on diureetti, eli poistaa nestettä kehosta. Tämä tapahtuu siis lisäämällä virtsan tuotantoa, mutta en tiedä miksei se voisi lisätä myös hien eritystä. (Enkä väitä näin olevan, kunhan päättelen.)

Suurin "todiste" tästä tuli eräs pakkaspäivä, asteita oli -16 ja kävimme tunnin verran maastossa. Hevosella oli päällä kaulakappaleellisen fleece ja topattu walker-loimi, tarkoitus oli nimittäin vaan kävellä. Otettiin me sitten kaksi ravipätkää, joissa Firbula kyllä posotti menemään aika innolla, mutta hikiliikunnaksi en moista miellä. Ja varsinkaan pakkasella hevosta ei ihan hevillä saa hikoamaan. Mutta kuinkas kävikään :D Ylläoleva kuva kertoo meille hevosen hionneen ja hien jäätyneen karvaan aika hauskasti. Näky oli ehkä suloisin koskaan, mamman oma kuurapyllyheppa, mutta silti ihmettelen ilmiötä.

Pirunkouraa suositellaan myös vatsavaivoihin, mutta pitkiä kuureja tätä ei vatsavaivaiselle kannata syöttää. sillä tämä lisää vatsahappojen eritystä. Mutta omalta osaltani suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, jos pientä jäykkyyttä ilmenee!