lauantai 28. toukokuuta 2016

Parin viikon muutos

 Kuun alussa traikusta asteli melkoisen kuiva riuku. Olihan sillä pyllyssä pari lihasta ja kaulassakin, tosin ei niinkään siellä ylhäällä kuin alla. Ja nuo kylkiluut.



Kauempaa katsottuna hevonen näytti ihan kivalta ja satula selässä vielä paremmalta, kun kyljet jäivät piiloon.





Yksi päivä kuorin hevosen sadeloimen alta esiin ja hämmästyin siinä hetkessä, että voi jestas miten se kiiltää! Karva on muuttunut todella nopeasti hienoksi!

 Oksennustautini yhteydessä vietin peräti viikon päivät pääsemättä itse hevosen selkään ja kun se aika vihdoin koitti, jäin kyydissä hämmentyneenä katsomaan, että ihan kuin kaula olisi jo leveämpi. Samalla alakaula alkaa hiljalleen muuttaa muotoaan.

Kylkiluutkin näkyvät enää hienoisesti. Hevonen siis kerää massaa kiitettävää vauhtia, nyt pitää vaan varoa, ettei siitä tule pulleaa syöttöporsasta kuten emännästään ;)

Vähän tuntuu, että kun hevoset ovat tätä nykyä niin hyvinsyöneitä, normaalipainoinenkin hevonen näyttää useimpien silmissä melko laihalta, vaikka olisi oikeasti juuri siinä sopivassa lihavuuskunnossa. Ukon kun on tarkoitus hypätä, ei liikakiloja tosiaan kaivata painamaan jalkoja. Mutta kyllä se lihasmassaa saa kasvattaa vielä, ja viimeinen silaus kylkiin täytettä, niin ollaan tyytyväisiä



Uskomattominta tässä on tosiaan se, että aikaa hevosen saapumisesta on nyt 3 viikkoa. Hyvä heinä on kyllä yhdenlainen oikotie onneen, ei siinä ihmeitä tarvita. Nyt vaan odotan innolla, miten erilaiselta hevonen voikaan näyttää kun aikaa on kulunut vaikka 3 kuukautta.

Ja mikä ero koko eläimeen varmaankin tulee. Eihän hevonen varsinaisesti kotiudu uuteen ympäristöön ja ihmisiin parissa viikossa, vaikka tuo jätkä niin rennosti tuntuikin asettuvan aloilleen ja olla möllöttää kuin vanha asukki. Että millainen siitä voikaan tulla, kun hänellä on tasainen arki ja tutuksi tulleet ihmiset, ja löydetään yhteinen sävel ja vähän enemmän.


2 kommenttia:

  1. Oho, onpa tosiaan ihmeesti muuttunut niin lyhyessä ajassa. Ja aika kurjannäköinen kuikelo on ollut tullessaan.

    VastaaPoista
  2. Joo, aika ihmeellistä miten nopeasti hevonen voikaan muuttua. Katsotaan mitä kuvat sanoo x-ajan päästä :)

    VastaaPoista