torstai 12. toukokuuta 2016

Katso kengurun loikkaa

Pahoittelut postaustauosta. Täällä on taas sairastettu oikein urakalla, tällä kertaa vatsatautia, jonka kanssa ei tosiaan ole ollut asiaa tietokoneen ääreelle istuksimaan ;) Tehokas oksentelu on myös vienyt mehut niin täysin, että enpä ole tallillakaan voinut niin tiuhaan käydä, kun halu olisi, mutta onneksi tässä nyt on kuviot kunnossa ja liikutusapua tarjolla!

Ukko pääsi tosiaan ensimmäisellä viikollaan uudessa kodissa näyttämään hyppylahjojaan.

'






Enpä mene sanomaan kellä oli kaikista jännittävinpä, minulla, hevosella vai kuskilla, mutta meno oli alkuunsa melko railakasta. Ukko pisti joka hypyn jälkeen vitosvaihteen päälle ja paahtoi menemään. Rauhallinen tahti otti aikansa, mutta korvat töttöröllä ja hyvillä mielin hevonen näytti sittenkin pinkovan, vaikka ihan helppoa ei ollut.


Tämän ensimmäisen kerran perusteella oli helppo todeta, että juuh, itsehän en aio hypätä kenties koskaan tuolla tulisielulla, mutta seuraavat hyppelöt menivätkin jo niin hillitysti ja mallikkaasti, että videoita katsoessani ihastelin vaan. Ukko näytti juuri sellaiselta hevoselta, jolla minäkin voisin aivan hyvin pikkuesteitä körötellä. Että katsotaan nyt, tiedä vaikka sitä vähän uskaltaisikin kokeilla.


Muutenkin täytyy kyllä todeta, että aika kultapoika on tässä käsillä. Hän on kotiutunut uuteeen ympäristöön todella kivasti, ja vaikka kohtaammekin liki päivittäin jotain epäilyttäviä tilanteita (hän mm.pelkää suihkeita) niin luottavaisin mielin hevonen kuitenkin antaa itseään käsitellä.


2 kommenttia:

  1. Kivan näköinen kaveri! Fifistä siis luovuit nyt kokonaan? Tuliko siitä tuntihevonen?

    VastaaPoista
  2. Juu, valitettavasti kukkaron nyörit ei veny kahden hevosen pitämiseen, vaikka se aika hienoa olisikin :(
    Firrehän kävi jo entuudestaan kahdesti viikossa tunneilla, nyt se onkin herran päivätyö.

    VastaaPoista