tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kevättä rinnassa

Viime keväänä kavio nousi näin koreasti

Nyt en tiedä mistä tuulee, mutta Firre on ihastuttavan täynnä virtaa ja elämäniloa. Lieneekö ukkelilla kevättä rinnassa? :D

Vietin viikonlopun ahkerasti töissä ja vuokraaja kävi jumppaamassa pojan kanssa itsekseen ja valmennuksessa. F oli kuulemma ollut kovin tomera ja ottanut välillä ihan kierroksia, mikä ei hänelle ole kovin ominaista. Tavallaan superhienoa, kun puhtia riittää niin treenit varmasti sujuu paremmin, nyt kun kenttäkin alkaa olla sula.

Eilen en voinut pidättää naurua, kun kävin illan hämärässä taluttamassa Fiippaa ennen hierontaa ja ukko otti tarhassa ravailevista hevosista vähän kipinää ja alkoi pöristä ja steppailla. Päästin pojan sitten vielä tarhaan irti, että juskoot jos juoksettaa. Siinähän Pappa pisti häntä töttöröllä passagea kehiin, että alkaa tuossakin raadossa näemmä voimaa riittää :D  Samalla F pörisi ja puhisi kuin mikäkin lohikäärme. Valitettavasti oli jo niin pimeää, että videolla ei olisi näkynyt mitään, mutta tuo episodi olisi kyllä ollut ikuistamisen arvoinen.

Tiedä sitten onko nokkosen syöttäminen oikeasti piristänyt ja virkistänyt hevosta, mutta tuokin lisuke saa ruusunmarjan kanssa vaihdellen jäädä ruokalistalle. Lisäksi oli aikamoinen ilouutinen kun F hierojan käsissä oli kyllä jumissa kaikkialta, muttei samalla tavalla kipeä, kuten monesti aikaisemmin hieronnassa on todettu. Iilimatoja ei nyt laitettu, vaan leivottiin ukko auki. Viikonlopun tehotreenin jälkeen ei sinällään ole mikään ihme, että lihaksia kiristää. Ei siis huolta tästä ja jatketaan samaan malliin.

Ensi viikolla kenties katsotaan uusi hieronta ja laitetaan iilimadotkin, jos lapojen kireys ei ole huomattavasti helpottanut. Mutta nyt vaan humpataan, jumpataan ja nautitaan auringosta :)

2 kommenttia:

  1. Heh, minusta tuntuu, että ponilla on kevättä rinnassa, vaikkei sen ruokinnassa ole mikään muuttunut. Mutta mahtavaa, että teilläkin alkaa aurinko paistella risukasaan!

    VastaaPoista
  2. Juu, tuskinpa tässä nyt on ruuasta kyse. Tänäänkin haettiin vikat hevoset tarhasta pukitellen sisälle, kyllä sitä virtaa riittää muillakin :D

    VastaaPoista