Koko yhteinen taival Firren kanssa on ollut yhtä (anteeksi kielenkäyttöni) paskamyrskyä. Ongelmaa ja haaveria toisen perään. Saikkua viikkotolkulla, huolia vielä enemmän. Siksipä annan itselleni anteeksi sen, jos alan olla hieman vainoharhainen kauramoottorini suhteen.
Samalla herää kysymys, missä menee raja. Minusta hevosta ei tavallaan voi tarkkailla liikaa. Katsella joka päivä miten se käyttäytyy, miten seisoo ja liikkuu. Onko kaikki varmasti ok.
Toisaalta hevonen on eläin. Sillä on tunteet ja huonoja päiviä, kuten kaikilla tuntevilla olennoilla voi olla. Jos se yhtenä päivänä on vähän löysä, sen ei tarvitse välttämättä olla kuolemassa lihaskipuun tai saamassa ähkyä. Se voi olla väsynyt tai ihan vaan laiska: vailla motivaatiota tai ihan yksinkertaisesti huonosti ratsastettu sillä hetkellä.
Toisaalta liialla kyttäämisellä saa itsensä hermoraunioksi alta aikayksikön, ja toisaalta tarkkasilmäinen huomaa heti, jos jotain on oikeasti vialla.
Nyt olisi kuitenkin hyvä hetki päästä irti tästä kokopäivähuolesta, ja antaa mennä vaan. Jos iloa ja onnea olisi vähän enemmän, kun päästää irti siitä jatkuvasta ahdistuksesta, että jotain on kuitenkin vialla. Huomista ei voi ennustaa, eikä näiden eläinten kanssa edes hetkeä eteenpäin.
Itse kun kehotan aina nauttimaan hetkestä, voisin tehdä niin vaihteeksi itsekin.
Minulla nyt sattuu olemaan vähän vaivainen hevonen, joka on vielä ikääntyvä. Parempi siitä on pitää niin hyvää huolta kuin pystyy, jos sen haluaa vielä useamman vuoden pitää hengissä.
Tästä huolimatta haluaisin kaikista vähiten tulla tunnetuksia "sinä tyyppinä" joka yliloimittaa, ylisyöttää, vouhottaa, länträä kymmeniä eri aineita hevoseensa ulkoisesta sekä sisäisesti ja on aina naama kauhusta kalpeana löytämässä vikoja hevosestaan, ja viettää yönsä googlettaen diagnooseja jokaiseen vinoon korvakarvaan.
Mikäs tässä olisikaan, syyssäästä nauttiessa. Olkoot kostean kelin pehmittämät kaviot, ehkä me jotenkin selvitään... ;)
Minullekin on sanottu, että olen hysteerinen. Mutta sen kerran kun yritin olla ei-hysteerinen niin poni olikin oikeasti kipeä ja kun tauti pitkittyi, tuli vaurio keuhkoihin. Jos olisin heti kuunnellut vaistoani niin se olisi ehkä tänä päivänä terve. Sitten tajusin, että kannattaa kuunnella vaistoaan eikä neuvojia. Edes eläinlääkäreitä, joiden mielestä omistaja on vähän hupsu kun niin vähän oireilevan varsan tuo tähystykseen.
VastaaPoistaParempi se on tosiaan olla höpsö ja kysyä toinen mielipide, kuin vakuutella itselleen, että kaikki on kunnossa ja katua myöhemmin.
VastaaPoista