Sadepäiviä

Märkää riittää. Ihan oikein liian kanssa. Maneesi on näin syksyn tullen oikea taivaan lahja, vaikka halli onkin tosi pieni, eikä Fifin kokoiselle hevoselle riitäkään varsinaiseen työskentelyyn. Rauhalliseen puomijumppaan ei onneksi liiemmin tilaa tarvita.

Sunnuntaina en itse löytänyt Firren selästä enää mitään kipupistettä. Maanantaina arkuutta oli valitettavasti havaittavissa, tosin vain selän oikealla puolella. Tähän saattoi tosin vaikuttaa myös äkkiseltään todella koleaksi muuttunut ilma, sekä toinen ihminen kopeloimassa selkää, itse en ehkä osaa/uskalla kokeilla riittävällä voimalla. Onneksi löytyy niitä pätevämpiä ympäriltä, on aika onnekas olo tässä.

Olisi niin mukava ottaa hevonen sisälle huonolla ilmalla, mutta keuhkovammaisen paikka on ulkona. Ja juntti ei tunnu osaavan käyttää pihaton makuuhallia, jonne pääsisi mukavasti kaatosadetta turvaan. Kuivatus- ja sadeloimia on kaivettu esiin, kesä on ohi.

Jumpan jälkeen olen nyt monena päivänä päästänyt hevosen irti siksi aikaa, että korjaan puomit pois. Kentällä F keskittyy olennaiseen ja hakeutuu ruohotupsujen tykö. Maneesissa hän maanantaina kierteli ja kaarteli, katsellen nurkkia ja pöristeli kaikelle. Rauhallisempi liikkuminen on alkanut kerryttää pappahevoseen vähän pöllövirtaa. Jännää ja kytättävää riittää kaikkialla.

Tiistaina ei taas jumpat kiinnostaneet pätkän vertaa ja ukkeli kolisteli kaikki puomit maahan. Aikani yritettyäni nostin yhden puomin pikkuesteeksi ja patistin Fifin liikkeelle. Hevosta jännitti kovasti hypätä itsekseen, mutta kun ideasta sai kiinni, niin johan lähti. Suunnan vaihtuessa oli taas kovin jännää ja sainkin kannustaa toden teolla, kunnes saatiin ensimmäinen ylitys ja sitten rullasi. Tulipahan hevoselle vaihtelua tähän kuntoutusjumppaan ja vähän enemmän töitäkin. Kameraa ei ollut matkassa, mutta pitääkin joku kerta irtohypyttää ihan suunnitellusti, niin voin ikuistaa Firren tosikkoloikat, hän kun ei ota tätä estehommaa mitenkään leikin kannalta, se on vakavaa puuhaa!

Kylmäsavet koipiin ja botti selkään.

Tänään otettiin vielä sähköhoidot ja juoksuttelin ihan korottamattomia maapuomeja. Firren selkä tuntui jo siltä, että huomenna kehtaa hypätä itse kyytiin. Saa kyllä nähdä millaiset kyydit tulee, viikon kestäneen kevyen jälkeen. Tavallaan kovin hauskaa, en nimittäin olisi tästä aloittelijaturvallisesta moposta koskaan uskonut... Tänään olisin kovin kaivannut ketjua riimulla taluttaessa. Hurja pappa. Tai siis hurjan ihana.