Pahansuopa hevosmaailma

Playssonilla on käynnissä Mitä mieltä SINÄ olet -haaste, joka herätti heti innon kirjoittaa tästä aiheesta, joka on kutkutellut jo tovin mieltäni.

Hevoset ovat siitä eriskummallinen harrastus, että tapoja ja tyylejä on varmaankin yhtä monta kuin harrastajia. Samalla varmaan jokainen on omasta mielestään oikeassa. Vaikka saman asian voi hoitaa monin eri tavoin ilman, että siitä on eläimelle tai ihmiselle mitään haittaa, herättää erilaisuus yllättävän suuria tunteita.

Minun on hankala uskoa, että kovinkaan moni ihminen tekee tarkoituksella väärin. Jos jonkun hevonen humpsahtaa kuolaimen taakse, on joku äkkiä paheksumassa, että hevosta rullataan, vaikka todellisuudessa voimaton hevonen ei jaksa kantaa itseään ja ratsastaja ei osaa sitä sieltä nostaa.
Tai jos netissä leviää kuvasarja estekisoista, joissa hevonen aukoo voimakkaasti suutaan... "Siellä sitä vaan kiskotaan minkä käsistä lähtee", vaikkei olla oltu näkemässä miten ratsastus on todellisuudessa sujunut.

Sitä en sano, että olisi mitenkään hyvä asia, että hevonen kulkee kuolaimen takana, saatika, että sitä rullattaisiin sinne tarkoituksella. Suutaan aukova hevonen herättää yhtälailla pahaa mieltä. Mutta kenestä meistä ei saisi yhtä huonoa valokuvaa? Kuka ei koskaan ole ratsastanut oikeasti huonosti, vaikka kuinka yrittää? Kuka meistä on seppä syntyessään?

Hevosen voi ruokkia heinällä ja kivennäisillä, kauraakaan se ei välttämättä kaipaa. Sen voi myös ravita mysleillä ja erinäisillä kaurattomilla rehuilla. Lisäravinteita voi olla kymmenen purkkia, oli niille oikeasti tarvetta tai ei. Kuka siitäkin kärsii, että jonkun toisen hevonen syö eri tavalla kuin omasi syö/söisi?

Jotkut vannovat kengättömyyteen, toiset eivät edes harkitse moista hullutusta, kun omiensa kaviot murenevat käsiin muutenkin. Kenen persuksia se hiertää, että toisen hevosella on kengät ja toisella taas ei? Ja auttakkoot armias, kun yksi öljyää kavioita ja toinen harjaa vaan vedellä. Tökötit pilaavat kavion luontaisen toiminnan vs. sarveisen läpi ei oikeasti imeydy mitään. "Minun kengittäjä sanoi..." versus "Mutta minunpa kengittäjä sanoi näin..."  Josko nyt vaan hoitaisit ne oman kopukkasi kaviot ja antaisit muiden tehdä kuten tekevät?

Jos kisoissa ei mene hyvin, on minusta järkevääkin analysoida mikä meni pieleen. Esimerkiksi Zetan kanssa ongelmana oli viulunkieleksi jännittyvä hevonen, jota en saanut ratsastettua mitenkään. Helposti voidaankin väittää, että siinä syytetään vaan hevosta, kun vika on siellä satulan päällä. Toki, siellä se vika useimmiten onkin, mutta minusta selitys läpi suorituksen jännittyneestä hevosesta kertoo jo itsessään sen, ettei ratsastaja saa sitä rennoksi. Mutta ylipäänsä, ketä syyttely auttaa eteenpäin? Syytti sitten hevosta tai itseään, ei se mihinkään johda. Pitää vaan treenata lisää ja ratsastaa paremmin. Ja tämähän pätee sittenkin, kun ruusukkeita alkaa sadella. Koskaan ei olla valmiita.

Mutta mikä ihme siinä kuohuttaa? Jos nyt oletetaan, ettei nuori suomalaistyttö tarkoituksella syötä hevoselleen vatsavaivoja, tai kisko sitä suusta huvikseen, kun heppa päättää ottaa hatkat, miksi aina täytyy olla paheksumassa ja tietämässä paremmin? Kukaan meistä harrastajista tuskin haluaa olla huono, kukaan ei halua nähdä kuvaa itsestään könöttämässä hevosen selässä kuin aloittelija. Kukaan hevosenomistaja ei halua aiheuttaa hevoselleen vammoja, ja sitten hoidella niitä (väärin, jos ulkopuolisia kuunnellaan).

Tietysti jos aihetta on, niin voi ja se pitääkin sanoa ääneen. Oikeista epäkohdista ei pidä vaieta, eikä eläimen kaltoinkohtelua suvaita. Neuvoja voi antaa, miettiä ääneen vaihtoehtoja ongelmien syyksi ja ratkaisuksi, mutta mitä on se julma syyttely ja yleinen lynkkaaminen? Onko se kateutta vai silkkaa tyhmyyttä? Onko ihminen vaan niin yksinkertainen, ettei ajattele asiaa yhtään sen pidemmälle, kuin sen yhden valokuvan sekuntin tai lukemansa artikkelin verran?

Minä olen kateellinen usein ja paljon. Toisinaan katson itseäni puolet nuorempia tyttöjä, jotka kisaavat menestyen ja mietin, miten pitkällä voisin olla, jos olisin saanut oman kaakin nuorena ja päässyt hyvään oppiin. Olen kateellinen heille, jotka oppivat nopeasti ja ovat rohkeita, pelottomia. Katselen niitä klassisen kauniita kouluratsukkoja ja mietin, tulenko koskaan saavuttamaan läheskään yhtä viehättävää olemusta hevosen kanssa. Ja sitten tulevat ne, joilla on varaa kaikkeen: hevoset, varusteet, hulppeat tallipaikat ja parhaat valmentajat. Kyllä nyt piru vie minullekin kelpaisi. Mutta ihan ääneen voin sen myöntää, sen sijaan, että toteaisin kaikkien minua onnekkaampien ja parempien olevan ilkeitä akkoja, joilla on ties mitä taipumuksia ja kultalusikka persuksissaan.

Minun mielestäni koko hevosmaailma kaipaisi suuren annoksen sympatiaa, empatiaa ja realismia. Se, että joku on oppinut tekemään asiat toisella tavalla kuin sinä, ei tee hänen tyylistään väärää, tai sen huonompaa. Voihan se sitäkin olla, mutta mahdollisesti vain sinun mielestäsi.